Ikäerossa ei sinänsä ole ongelmaa mutta kun ajattelee vuosia eteen päin. Oma poikaystävä on 12 vuotta vanhempi. Mitäs sitten kun vanhetaan ja hän kuolee varmasti minua aikaisemmin? Hirveää ajatella, että saattaisin elää viimeiset kymmenen vuotta yksin. Tai no mistäs sitä tietää kuka kuolee aikaisemmin. Mutta en saisi miettiä tätä. Olen muuten onnellinen suhteestamme, mutta tämä kuolema asia varjostaa. Se on ainoa asia joka saa minut miettimään onko ikäeromme liikaa. :( En pysty nauttimaan elämästi kunnolla. Tiedän, että katson liikaa aikaa eteenpäin, mutta sellainen minä olen.
Kuolema ei ole vielä vienyt ketään lähimmäistäni ja kaikista eniten tässä maailmassa pelkään kuolemaa. Omien vanhempien ja sisarten menetys kaivertaa mieltä. Me kaikki kuolemme jossain vaiheessa, se on fakta. Mutta en saa asiaa pois mielestäni. Aina kun kuulen kuolematapauksista kuten kouluammuskelut ym. niin alan voimaan pahoin. Se vain muistuttaa aina, että elämä on niin pienestä kiinni. Kukaan ei voi tietää mitä huomenna tapahtuu. Murhaako joku sinut tai läheises tai jos saa kuulla että on vakavasti sairas (syöpä, kasvaimet ym.) Onko kenelläkään muulla ollut samankaltaisia ajatuksia? Oletko päässyt niistä eroon tai oppinut hallitsemaan niitä jotenkin?
Kuolema ei ole vielä vienyt ketään lähimmäistäni ja kaikista eniten tässä maailmassa pelkään kuolemaa. Omien vanhempien ja sisarten menetys kaivertaa mieltä. Me kaikki kuolemme jossain vaiheessa, se on fakta. Mutta en saa asiaa pois mielestäni. Aina kun kuulen kuolematapauksista kuten kouluammuskelut ym. niin alan voimaan pahoin. Se vain muistuttaa aina, että elämä on niin pienestä kiinni. Kukaan ei voi tietää mitä huomenna tapahtuu. Murhaako joku sinut tai läheises tai jos saa kuulla että on vakavasti sairas (syöpä, kasvaimet ym.) Onko kenelläkään muulla ollut samankaltaisia ajatuksia? Oletko päässyt niistä eroon tai oppinut hallitsemaan niitä jotenkin?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tää ei liity kyllä tohon ikäero asiaan, mutta minulle tapahtui eräänlainen valaistuminen kuolema-asiassa. Olin itse aina nuorempanakin pelännyt kuolemaa, mutta kerran rupesin toden teolla pohtimaa, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu... parin tunnin tiukan pohdiskelun jälkeen minut valtasi uskomaton helpotuksen tunne mitä ei voi sanoin kuvailla...
Minua siis auttoi yksinkertaisesti asian pohtiminen, mutta toisaalta voi siitä kyllä masentuakin ;)
Kuulostaa fobialta. Olette varmaankin nuoria molemmat. Voisikohan siihen auttaa se, että joskus kun joku läheinen kuolee, menisit koskettamaan kuollutta ruumishuoneelle? Siis kohtaisit sen faktan. Niin minä tein kun vanhempani kuolivat. Meiltä pidetään kuolema piilossa kokonaan ja ehkä siksi pelkäät tuntematonta. Toista se on Aasiassa. Pelkäät koska et tiedä mitä kuolema on.
kuulostaa traumaattiselta.varmaan sen jälkeen uniin tulisi jotain kalmaisia sormia...ghrr...ikäerohan on aika suuri, mutta toisaalta,ei kaikki mene niin suunitellusti.taudit,onnetumuukset yms.,ehkäpä sinä oletkin se ensimmäinen joka lähtee.ei kuulosta lohduttavalta?Mitä jos keskustelisit asiasta kumppanisi kanssa,miten esim.reagoida jos jompikumpi yhtäkkiä sattuisi kuolemaan..voisi ehkä auttaa.j sitten,jos mieleesi tulee kuolemaan liittyviä ajatuksia-mene vaikka lenkille!yritä tyhjentää ajatuksesi ja ajatella kaikkea positiivista teidän välillä.
Kuten muutkin ovat tässä jo enemmän tai vähemmän suoraan havainneet, ei sinun ongelmasi näytä olevan ikäero parisuhteessa, vaan liiallinen kuolemanpelko. Kumppaninsa voi menettää kuolemalle, vaikka olisi samana päivänä syntynyt.
Olet jo erittäin selvästi tajunnut, että kuolema on väistämätön. Sinun pitäisi nyt ammentaa siitä tiedosta voimaa, eikä uuvuttaa itseäsi turhalla pelolla. Olet tajunnut keskeisen asian elämästä - moni nuori taas kuvittelee olevansa kuolematon ja elää tavallaan harhassa. Kun tajuaa elämän rajallisuuden, osaa ehkä arvostaa elämää enemmän.
Minusta on positiivista, että olet niin sitoutunut suhteeseesi, että katsot ilman muuta sen kestävän elämän loppuun asti. Sehän on hienoa! Nyt sinun täytyy alkaa elää tätä hetkeä ja nauttia joka hetkestä, kun elossa molemmat olette!!
Oliks sun pointti kuolemanpelko vai ikäero?
Sun täytyy muistaa se, et eläväs elämäs on oikeesti paljon kamalampiiki asioit ku kuolema. Kaikkein isoin viisaus on hyväksyy se tosiasia, et me kaikki kuollaan joskus: sä, sun kundikamu, sun vanhemmat, sun sisarukset... Kylmä fakta, mut näin se on.
Ei kuolemas oo oikeesti mitään pelkäämist: se on maailman luonnollisin asia.
Ja yks, mikä pisti silmään oli toi, ku sä sanoit, et sua pelottaa olla yksin vikat 10 vuotta. Onks ollenkaan sanottuu, et sä vietät loppuikäs saman kundin kaa? Ei tietenkään... Te voitte ihan hyvin erota jo paljon ennen ku kumpikaan teist ehtii kuolla. Mikään täs elämäs ikusta.
... kumpi lähtee ensin... Tietysti perusolettamuksena on, että vanhempi kuolee ensin, mutta ainahan voi sattua tapaturma / onnettomuus / yllättävä sairaus (esim. syöpä), joka vie nuoremmman mennessään.. Oma neuvoni on, keskity elämään jokaiseen päivään täydellisesti - huomisesta ei kannata kantaa huolta, eikä mennessä ole hyvä elää. Nauti elämästäsi, älä murehdi siitä mistä et voi olla varma - älä edes mieti vuosia eteenpäin. Stressaat vain turhaan itseäsi, etkä siis pysty nauttimaan hetkestä jossa olet. Tuonhan jo tunnustitkin. Elämässä on niin paljon yllätysmomentteja, ettei kannata alkaa murehtimaan huomisesta - nautitaan tästä päivästä tällä hetkellä... Näitä asioita pohtineena - 29v ikäerolla - se vanhempi puolisko