Minkä ikäisenä pois vanhempien nurkista?

Elikkäs, minkä ikäisenä on nuorukaiset muuttaneet kotoa pois? Olen 16-vuotias ja haluaisin tietää vähän siitä, että minkä ikäisenä on edes mahdollista kuvitella muutavansa pois?

Minä nimittäin haluaisin, mutta saisinko mistään tukia? Töissä minun on mahdoton käydä, koska päivät ovat pitkät, ja jos töissä kävisin niin yöunet olisivat todella todella lyhyet.

Haluan järkeviä vastauksia, ja vielä sellaisilta ihmisiltä ketkä asiasta tietävät. -Kiitos-
82058
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tuon ikäisenä olisit luultavasti aika pitkälti riippuvainen vanhempiesi rahoista, jos muuttaisit kotoa. Et saisi edes opintotukea, koska olet alle 17-vuotias, eli sinusta maksetaan vielä lapsilisää. Sosiaalitoimistokin voi olla aika nihkeä maksamaan mitään, koska vanhemmillasi on kuitenkin elatusvelvollisuus sinusta 18 ikävuoteen asti.

Eihän tuon ikäisenä välttämättä edes ole mikään kiire, itse taisin olla 20, kun reilut kolme vuotta sitten muutin kotoa pois (nykyään jo entisen) mieheni kanssa yhteen.

Äänestä

Elikkä ite häippäsin ku olin 15 (ysin jälkeen siis), mutta käyn silti aina usein viikonloppuna porukoitten luona. Tukia saan ite sen 200e asumistukea (ja 100e lapsilisää, jota nyt ei tueksi lasketa). Syksyllä alkaa opintotuki virtaamaan, jota tulee sitten reilun satasen varmaan.

Kannattaa varmaan porukoiden kanssa jutella...

Äänestä

Kyllähän monet muuttavat 16-vuotiaina pois kotoa esim. opiskelun vuoksi. Oletko siis opiskelija?Opiskelijakämpät/asuntolat ovat yleensä vuokraltaan edullisempia kuin muut. Vanhemmat taitavat yleensä kyllä tehdä 16-vuotiaan vuokrasopimuksen?

Olisiko sinun mahdollista saada vanhemmiltasi tukea asumiseen? Voisit ehkä tehdä myös jotain viikonlopputöitä?

Muista, että itsenäinen elämä ei aina ole pelkkää ruusuilla tanssimista... Kaikki pitää tosiaan pystyä hoitamaan itse.

Äänestä

Itte muutin kotoa pian sen jälkeen kun olin täyttänyt 16 opiskeluiden takia. Sen vuoden elin aikalailla isin rahoilla, mutta 17 täytettyäni olen elellyt omilla.

Tuilla elää, muttei kovin ylellisesti. Niimpä kannattaa harkita vielä 16 vuotiaana uudelleen kotoa muuttoa, koska silloin et saa vielä opintotukea yms.

Mielestäni tuon ikäisenä ei vielä kannata muuttaa omilleen vain siksi koska haluaa. Aika moni haluaa tuon ikäisenä, muttei ole vielä moneen vuoteen valmis itsenäistymään.

Äänestä
  • Juu, olen opiskelija, täytän vasta loppuvuodesta 17. Pitää vielä miettiä, ja jutella vanhempien kanssa. Voihan se olla vaan semmosta ohimenevää huumaa, mutta saa nähdä mitä tulevaisuus tuo eteen :)

    Äänestä

  • ...että moni ei oo valmis. Ja vaikka ite halusin pois kotoo ni siinä oli taustalla henkilökohtaisia ongelmia, jotka ratkesivat osittain kun pääsi pois ahdistavasta kotopuolesta.

    Äänestä

Oon ite muuttanu pois 15-vuotiaana (viime elokuussa)ja asun opiskelija-asunnossa. Saan joka kuukausi sossulta ja kelalta tukea, jotta vuokran saa maksettua ja ruokaa hankittua, eli voit mennä sinne pyytämään vähän kahisevaa. :D

Äänestä

Itse muutan ensi vuonna jolloin olen 16 vuotta. Muutan solukämppään kahden muun kanssa joista toisen tunnenkin. =) Että kyllä sä tiedät itse milloin olet valmis itsenäistymään ja pärjäämään omillasi. Minulla voi tulla välillä tiukkaa mutta uskon että selviän kun vanhemmat auttaa.. Ja muutan lukion perässä muualle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-Jeps- kirjoitti:

Elikkäs, minkä ikäisenä on nuorukaiset muuttaneet kotoa pois? Olen 16-vuotias ja haluaisin tietää vähän siitä, että minkä ikäisenä on edes mahdollista kuvitella muutavansa pois?

Minä nimittäin haluaisin, mutta saisinko mistään tukia? Töissä minun on mahdoton käydä, koska päivät ovat pitkät, ja jos töissä kävisin niin yöunet olisivat todella todella lyhyet.

Haluan järkeviä vastauksia, ja vielä sellaisilta ihmisiltä ketkä asiasta tietävät. -Kiitos-

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu