Geenimuuntelu etenee kuin

juna

koska meillä, jatkuvat tehokkuus vaatimukset ajaa geenimuunteluun,tukitaloudesta halutaan irti, vaihtoehtoa ei taida olla.

"Yleisimpiä ovat lajikkeet, joihin istutetun geenin avulla kasvi kestää joko Roundupin tai Libertyn käytön. Lisäksi on lajikkeita, jotka estävät tiettyjen hyönteisten aiheuttamat tuhot erittämällä valkuaista, jota sanotut hyönteiset inhoavat. Tämäkin on saatu aikaan geenitekniikalla.
Vauhti on huimaa, ja kyyti vain paranee. Tällä hetkellä geenitekniikkaan liittyviä patentteja haetaan noin 4000 kappaletta kuukaudessa. Jotkut sanovat, että nyt patentoidaan itse elämää.
Geenimuunneltujen lajien ja lajikkeiden viljelypinta-alat lisääntyvät nopeasti. Vuonna 1998 viljelyssä oli 27,8 miljoonaa hehtaaria, seuraavana vuonna jo 39,9 miljoonaa hehtaaria, lisäys oli 44 prosenttia."

12

276

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tullessa

      luomutuotanto loppuu kokonaan. nämä uudet lajikkeet valtaavat myös luomupellot ja tuskin gm-lajikkeita luomuun hyväksytään. Toisaalta gm-lajikkeet eivät kasva ilman ruiskutuksia eli se siitä luomusta. Monsanton kaltaiset jättiyhtiöt hallitsevat kohta kaikkea ruuan tuotantoa ja se jos mikä on hyvää bisnestä. Voi olla ettei tämä ilmaston lämpeneminen olekaan elintarviketuotannon suurin uhka.

      • nälän

        siinä on nyt menty leikkimään asioila joiden kaikkia puolia ei rahan ahneudessa ole maltettu tutkia. Liian vähällä tutkimisella hyväksytään muunnokisa joiden lopullisia vaikutuksia ei tunnet, siinä saattaa käydä niin että kasvit muodostavat myrkkyjä joihin kuolee muutakin kuin hyönteisiä.


    • USAan vaan

      Jonkun mielestä USAn suomalaisten rahastus ei vielä riitä.Tuhosivat hullut omankin talouden.Nyt vaan lisää kolehtia suomi-jussi USAn haaviin.Onkohan täällä yhtään omilla aivoilla ajattelevaa politrukkia.Ei ainakaan kepussa.

    • mutta.

      jos tarpeeksi uskotellaan halpuudesta niin meneehän se läpi

    • 14

      Onneksi Euroopassa, varsinkaan Saksassa ei haluta ostaa geenimuunneltuja elintarvikkeita. Geenimuuntelusta tiedetään liian vähän.
      Homma haiskahtaa viljelijöiden rahastukselta.

      • Muamuija

        Toivottavasti tarkoitit, että viljelijöitä yritetään rahastetaan, eikä toisinpäin?


    • justiinsa-

      Eipä taida pahemmin löytyä semmoisia gm lajikkeita, jotka soveltuisi Suomessa viljelyyn.
      Soija, maissi, puuvilla ei täällä kasva.
      Sikanauta olisi hyvä vaihtoehto, mutta sellaista ei ole vielä saatu aikaiseksi.

    • -

      -

    • -

      -

    • -

      -

    • -

      -

    • -

      -

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      201
      1591
    2. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      58
      1011
    3. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      140
      954
    4. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      912
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      61
      896
    6. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      770
    7. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      266
      766
    8. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      717
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      61
      712
    10. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      342
      711
    Aihe