eteenpäin. Olen täällä aina välillä kertoillut omaa ja lapseni tarinaa. Oikeastaan lapseni ja isänsä vaikeaa tarinaa. No, nyt oli isä (joka on tapaillut erittäin epäsäännöllisesti lasta) päättänyt hakea sosiaalitoimiston tuella lapsen tapaamisia säännöllisiksi ja ½ / ½ -systeemiin. Itse olin sitä mieltä että aloitetaan ensin varovasti, onhan kuitenkin tapaamiset olleet jo 8 vuoden ajan erittäin epäsäännöllisiä, eikä isällä ole tietoa lapsen arkielämästä (koulun suhteen joutuu tukemaan enemmän kuin "normaali-oppilasta"). Toimistossa sitten sovittiin että isä tekee ehdotuksen tapaamisten suhteen. Eipä tehnyt vaan laittoi viestin ettei aio sitä tehdä kun en suostunut hänen ehdotukseensa. Nyt aikoo sitten tavata lasta n. 1 viikonlopun / kk. Minulla oli jo alusta asti epäilykseni tämän suunnitelmansa suhteen, sillä jouduin laittamaan hänen maksamattomat elatusmaksunsa ulosottoon (eivät kovin suuret). Tällä ½ / ½ -systeemillä, hän vaati että elareita ei tarvitse sitten maksaa.
Vaikka nämä 8 vuotta olen jo nähnyt tätä soutamista ja huopaamista, niin silti yllätyin taas. Aloin jo oikeasti uskoa että hän todella haluaisi olla lapsensa kanssa enemmän. Mutta ei suostunut mihinkään "välimaastoon" tai totuttamiseen, vaan olisi pitänyt kertarysäyksellä suostua ja nimi alle heti.
Surullista vaan lapseni kannalta (9 v), koska isä oli jo hänelle luvannut kaikenlaista ja "puhunut puolelleen", nyt lapsi on ihan ihmeissään että miksei isä otakaan enempää? Luulee vian tietysti olevan hänessä... että näin, kiitos kun sain purkaa tuntoni tänne.
Vaikka nämä 8 vuotta olen jo nähnyt tätä soutamista ja huopaamista, niin silti yllätyin taas. Aloin jo oikeasti uskoa että hän todella haluaisi olla lapsensa kanssa enemmän. Mutta ei suostunut mihinkään "välimaastoon" tai totuttamiseen, vaan olisi pitänyt kertarysäyksellä suostua ja nimi alle heti.
Surullista vaan lapseni kannalta (9 v), koska isä oli jo hänelle luvannut kaikenlaista ja "puhunut puolelleen", nyt lapsi on ihan ihmeissään että miksei isä otakaan enempää? Luulee vian tietysti olevan hänessä... että näin, kiitos kun sain purkaa tuntoni tänne.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Erosimme kun poika oli 2v ja silloin sovittiin että joka toinen vkl poika olisi isällään, no ei se toiminut.Oli vaan silloin kun isälle sopi, eli aika harvoin. Oli tärkeämpää olla baarissa kun perjantaina hakea poika.Aikani valehtelin isän puolesta pojalle, isällä on töitä ja siksi ei tulekkaan hakemaan.Näin EI olisi pitänyt tehdä, sillä 10 vuotiaana poika sanoi että jo pitäkään tiennyt mikä on homman nimi.Meni kaksi vuotta jossain vaiheessa että poika-isä ei tavanneet ollenkaan.Kun poika täytti 14 niin isä otti yhteyttä ja pyysi poikaa joka toinen vkl hänen luokseen...turhaan.Ei enään poika halunut mennä "vieraan" ihmisen luokse.Nyt kun poika on 16v niin he soittelevat ja isä kävi pikasesti kesällä rippijuhlissa. Voi kun erossa etävanhempi, oli se äiti tai isä niin tajuaisi että minkä taakseen jättää niin edestään löytää, TUPLANA.
Siihen maailman aikaan kun erosimme, oli vielä sellainen verotuksellinen lapsivähennys veroilmoituksessa, ja lastenvalvojalla mies sitten kysyi, että saako hän kanssa sen vähennyksen jos on yhteishuoltaja? Ja lastenvalvoja sanoi sen joka tapauksessa tulevan vain minulle.
Mies sanoi että: Pitäköön lapsetkin sitten. Minä sanoin aamen. Ja niin minusta tuli onneksi yksinhuoltaja, kiitos verottajan.
Silloin en voinut olla ajattelematta kuinka fiksusti lain säätäjä olikaan asiat ajatellut. Kiitin lämpimästi joka ilta monen vuoden ajan.
Mies ei halunnut nähdä lapsiaan neljään vuoteen, syytti työkiireitä (vaikka oikeasti syy oli varmasti se ettei osannut vaihtaa vaippaa/selvinnyt niin pienten lasten kanssa) ja sen jälkeen sanoin sitten jo ettei turhaan vaivaudu kun yhtäkkiä into nousikin (minä olin alkanut seurustelemaan, ja into kiusata perhettämme nosti yhtäkkiä päätään) Lapset olivat erotessamme 1 ja 2 vuotiaita, ja neljän näkemättömän vuoden jälkeen eivät isäänsä tunteneet enää, enempää kuin ketä tahansa kadulla kulkijaa.
Voin vain kuvitella miten raskasta sulla (ja lapsellasi) on. Itsellä takana n. vuosi samantyylistä touhua. Ärsyttävää aina keksiä syitä sille, miksi isi ei taaskaan tullut ja miksi isi aina valehtelee.
Meillä on se tilanne että isä tapaa lapsiaan vain silloin kun HÄNELLE itselleen sopii, puhuu kovasti oikeuksistaan ja nyt on vaatimassa tapaamisia joka toiselle viikonlopulle. Isä on nykyään ihan vieras lapsille, tätähän exä ei tajua...hänen mielestään lapset on pakotettava hänen luokseen ja sillä tilanne kuulemma helpottuisi. Pahimmillaan isä ei ole nähnyt lapsiaan kahteen kuukauteen ja varsinkin tyttäremme on vieraantunut todella pahasti isästään, poikakaan ei suostu olemaan yksin isänsä kanssa koska "isi tuntuu ihan vieraalle". Ihme juttu, ettei tällaista touhua (joka ei varmasti ole lasten edun mukaista) voi mitenkään lopettaa. Aina kun saamme kolmestaan taas arjen rullaamaan niin isi tulee sotkemaan asiat turhilla lupauksillaan jonka seurauksena pojalla on yöllisiä kauhukohtauksia ja tytär kärsii vatsa- ja pääkivuista. Ei oo kivaa, ei...
yöheräilyt huutoineen ja sängynkasteluineen. Mutta vikahan on tietenkin minun (isän mielestä). Meillä on jotain pahasti pielessä kotona kun lapsi näin reagoi... juups. Asiaan ei vaikuta tietenkään isän turhat lupaukset tai "kyllä isi sitten ja jos ja kun"... Muistan myös sen ajan kun käytiin lääkärillä jos minkälaisissa kokeissa kun lapsella aina maha kipeä. No, viimein päädyttiin terapiaan ja selvisi että onkin psyykkinen oire. Mutta isän mielestä huuhaata ja mitäs olen kasvattanut niin huonosti...
No, eipähän tarvitse ainakaan pelätä että isukki olis tosissaan ottamassa lasta ½ ja ½, mitähän siitäkin tulisi?!