Koirasta luopuminen

Haisuli

Joskus on pakko luopua koirasta.

Syitä voi olla monia, esim. sairaus, ihmissuhteet sekä myöskin jaksaminen.

Tällä palstalla jos joku erehtyy hakemaan uutta kotia koiralle hänet tuomitaan heti. Voisin kyllä vilpittömästi ajatella, että nämä kaikki ovat alle kahdeksantoista ja täysin elämän kokemusta vailla olevia ihmisiä.

Mutta ajatelkaapas; jos sairaus lannistaa ihmisen, vie voimat, mistä silloin on luovuttava? Kun ei kerta kaikkiaan fyysiseti jaksa, eikö ole parempi hankkia koiralle uusi koti?

Mutta miettikääpäs; jos toinen tykkää ja toinen ei, jossain vaiheessa on valittava kumman tahtoo, jos tahtoo ihmisen niin miksei? Koirasta on tällöin luovuttava. Tässä tarkoitan nyt uusia ihmissuhteita. Jos alun perin on kinaa, ei silloin koiraa hankita.

Mutta pohtikaapas; jos pitkän miettimisen jälkeen hankin ensimmäisen koiran. Olen varma hankinnasta. Koira on puolivuotias ja käyttäytyy kuin riivattu. Koska minulla ei ole ollut koiraa, en voinut tietää mitä tuleman pitää. Väsyn ainaiseen sotkun siivoamiseen, kakkojen korjaamiseen. Töissä on kiirettä ja EN VAIN JAKSA.
Fyysinen ja psyykkinen jaksaminen on lopussa. Eikö silloin ole parasta hankkia koiralle koti, jossa jaksetaan?


Ennen kuin tuomitsette ajatukseni, kerron vielä, että olen joutunut luopumaan koirastani oman sairauden vuoksi sekä myöskin lähimmäisen menettämisen vuoksi, jolloin en vain jaksanut.

Kaikesta huolimatta olen tällä hetkellä yksin asuva kahden koiran omistaja, vailla sairautta ja voimissani. Voin kyllä vakuutta, että koirasta luopuminen, oli syy mikä tahansa, on ihmiselle raskasta ja saattaa lopuksi olla kuitenkin parasta koiralle.

7

3706

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • alisa

      olen täysin samaa mieltä sun kanssa!heti kun tänne tullaan tarjoamaan koiraa uuteen kotiin,niin saa vain vastaukseksi p****a!!sehän on vain parhaaksi koiralle että se pääsee parempiin oloihin,jossa sillä on hyvä olla.
      Itse olen hankkinut koirani perheestä jolla ei vain yksinkertaisesti ollut aikaa!!yksinhuoltaja äiti pienen lapsensa kanssa,ei hänellä ollut aikaa hoitaa mitään koiraa enään...kun oli jopa juuri eronnut!ei voi tietää aina tulevaa,miten kaikki voikin yhtäkkiä muuttua....mutta silti niitä vain tuomitaan jotka haluavat paremmat olot koiralleen.Sen kuitenkin vaadin niiltä jotka luopuvat rakkaasta lemmikistään,että he myös etsivät HYVÄN kodin sille!!eivätkä anna heti ensimmäiselle vastaantulevalle hihhulille.Minunkin koirani entinen omistaja kävi läpi monia ihmisiä,ja hän kävi jopa meidän kotona varmistakseen että minne koira voisi päästä!Eräs tuttuni joutui luopumaan kahdesta sakemannistaan,muuttuneen elämäntilanteen takia ja pienen lapsensa astman takia.Hänellä oli jo ennestään kaksi vanhempaa lasta joilla ei ollut mitään allergiaa mutta sitten sille kolmannelle lapselle eli nuoremmalla todettiin astma.Siis nämä koirat olivat hänellä ennen tätä nuorempaa lasta.Koirista oli vain luovuttava!!ja ne saivat uudet hyvät kodit.

      Myös senkin takia on tärkeää etsiä HYVÄ koti sille,ettei se koira sitten vahingossa joudu "kiertoon"

    • Red Rose

      Tämän vuoden aikana olen joutunut luopumaan kolmesta rakkaasta koirastani ja kipeää on tehnyt, sitä ei sanoin voi kuvata. Mutta kuitenkin ne ovat vain koiria, vaikkakin perheenjäseninä korvaamattomia. Aika parantaa haavat ja lievittää tuskan. Ketään ei saa tuomita sen takia että joutuu luopumaan koirastaan erinäisistä syistä joita emme koskaan tiedä tarkasti. Onhan se koirallekkin parempi että sille riittää aikaa sitten vaikka siellä muualla.

    • mikko

      Typerää sössötystä!Koiraa hankittaessa on mietittävä pystyykö sitoutumaan seuraaviksi viideksitoista vuodeksi. Ei eläintä hankita hetken mielijohteesta.Jos sairastut, heitätkö siinä vaiheessa vastasyntyneen lapsesi kaatopaikalle?? Ei kenenkään elämä ole helppoa. Aina tulee ongelmia ja sairauksia, SE ON ELÄMÄÄ! Jos sinulla on koira, ja tapaat uuden ihmisen, joka ei pidä koirista, ehkä hän silloin ei sovi teidän perheeseenne! Minkä ikäinen olit, kun otit ja jätit ensimmäisen koirasi? Viisitoista?
      Jokainen normaali ihminen käy töissä. Luuletko, että kaikki koiran omistajat makaavat perse homeessa kotona ja hakevat sosiaaliluukulta rahaa!? Olet erehtynyt, eivät todellakaan.
      Kuvailemasi "ongelmat" puolivuotiaan koiran ovat täysin normaaleja asioita. Koira pitää kouluttaa, jotta siitä kasvaa normaali.
      Koiran otto ja siitä huolehtiminen vaatii myös VASTUUN OTTOA. Sitä ei tunnu sinulta löytyvän. Ehkä sitten, kun kasvat aikuiseksi...
      Seuraavan kerran kun harkitsen eläimen hankintaa, neuvottele asiasta ensin psykiatrisi kanssa. Eläin ei ole mollamaijan korvike!

      • ZaZa

        ...ja sitten selitellään ettei jaksakkaan. Toinen syy näiden ongelmien syntymiseen koiran saannin helppous. Itse kasvattajana pyrin olemaan skeptinen että kaikki haluavat eivät minulta koiraa saa eivätkä edes pääse katsomaan jos esitämiin täsmä kysymyksiin vastataan "väärin" tai peräti otetaan pultit jos kyselee koiranpitämiseen liittyviä kysymyksiä tai perheen taustoista. Edelleen pienten lasten vanhemmat haluavat liian hanakasti koiraa vaikka lapsissa varmasti olisi tekemistä ihan ilman koiran kasvatustakin.
        Sääli niitä halpoja tai sekarotuisia koiria joita ei voida tiukan kontrollin kautta myydä. Liian moni koira kärsii nytkin huonoista oloista.


      • mikko kakkonen

        No onko se sitte viisasta pitää sitä koiraa kurjissa oloissa jos tilanne nyt vaan kääntyy sellaseksi. Pirustako sinä idealisti tiedät mitä kenenkään elämässä yhtäkkiä tapahtuu. Varsinkin jos koira on nuori niin eiks se ole koiran kannalta paljon parempi, että se saa hyvän kodin. Sä nyt vaan ajattelet itseäs etkä sitä koiraa tässä hommassa. Ja kukas täällä on koiraa kaatopaikalle heittämässä, kotiahan niille etsitään, törppö. Ja vielä lapseen vertaaminen on niin typerää että oksettaa.

        Että läpäläpä itelles vaan.
        Elämä heittelee, eskoseni.


      • huraa
        mikko kakkonen kirjoitti:

        No onko se sitte viisasta pitää sitä koiraa kurjissa oloissa jos tilanne nyt vaan kääntyy sellaseksi. Pirustako sinä idealisti tiedät mitä kenenkään elämässä yhtäkkiä tapahtuu. Varsinkin jos koira on nuori niin eiks se ole koiran kannalta paljon parempi, että se saa hyvän kodin. Sä nyt vaan ajattelet itseäs etkä sitä koiraa tässä hommassa. Ja kukas täällä on koiraa kaatopaikalle heittämässä, kotiahan niille etsitään, törppö. Ja vielä lapseen vertaaminen on niin typerää että oksettaa.

        Että läpäläpä itelles vaan.
        Elämä heittelee, eskoseni.

        Asiaa!


      • Anonyymi

        epäasiatonta puhetta, myöskin täysin kypsymättömän moukan jorinaa. Eihän kukaan ihminen tiedä miten elämä muuttuu 15 vuoden aikana.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      59
      1501
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      25
      1113
    3. 82
      982
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      65
      806
    5. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      36
      780
    6. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      774
    7. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      90
      723
    8. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      722
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      13
      710
    10. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      695
    11. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      685
    12. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      115
      666
    13. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      605
    14. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      140
      591
    15. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      582
    16. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      560
    17. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      41
      544
    18. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      513
    19. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      18
      512
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      41
      508
    Aihe