Addiktiot

Nykyajan ihmisen addiktioista puhutaan paljon. Yleensä puhujat ovat ns. sohvaperunoita, jotka pyrkivät laiskuutta puolustavaan joukkoonsa värväämään mahdollisimman suuren joukon muita samanhenkisiä, jotta määrällä voisivat puolustella kuuluvansa "normaaleihin". Vastakkaiseen ryhmään kuuluvat heidän himoliikkujiksi nimeämänsä porukka. Nämä "normaalit" yleensä sairastavat tietoisesti tai tietämättään 2.diabetestä ja elävät suuren osan elämästään terveyskeskuksissa ja lääkärijonoissa liikkumattomuudesta johtuvien oireiden tai sairastumisien ansiosta. Naapuri ja entinen luokkakaveri käy salilla, hiihtää ja pyöräilee, oma keskivartalo kuitenkin vain leviää. Vähemmästäkin mieli synkistyy ja masentuu niin, että itseä on pakko yhä useammin helliä. Pitää saada jotain hyvää ja hankkia hyvä punaviiniä. "Rentoutua pitää, ystävien kesken." - Elämäntapoja määrittävät eniten ystävät, parisuhde sekä kotoa saatu perimä.

Ystäväpiiri on usein se tekijä, joka estää uusien elämäntapojen omaksumisen. Ensimmäinen askel hyvinvoinnin lisäämiseen on tiedostaa, että liikuntaharrastuksen myötä avautuu uusi raikas elämä, joka hyvin nopeasti täyttyy samanhenkisestä uudesta ystäväpiiristä. Vanhat ystävät ovat silti yhä yhtä tärkeitä kuin ennenkin, vaikka mässäilyt ja juhlimiset eivät enää kiinnostaisi. Raikas olo elimistössä on tavoiteltavampi vaihtoehto, kun sen oppii löytämään. Ulkoilma luomueliksiirinä antaa paremman hyvänolon tunteen kuin suklaa tai viini.

Negatiivinen mieli aiheuttaa samalla lailla elimistön tunkkaantumisia kuin lääkkeet ja kemikaalit.
Parisuhteessaan pettynyt, aiemmin normaalimukavasta ihmisestä saattaa tulla kostonhimoinen haukka, jos tilanne pitkittyy. Kostokierteen pitkittyessä valitettavasti oppii kiusaamisen eri muodot, josta tavasta sitten onkin vaikeata päästä irti. Kyse on mielialahäiriöstä, jolla on taipumus aiheuttaa mm. psyko-somaattisia oireita, joihin ei fyysisiä syitä löydetä.

Miksi polttaa kynttiläänsä molemmista päistä? On tärkeää elää tätä hetkeä hyvinvoivana, kuunnella omaa kehoaan ja sitten elinkaaren loppupuolella nauttia elämästään terveenä. Terveet elämäntavat antavat mallia seuraavalla sukupolvelle. Viimeistään keski-ikäisenä huomaa toimivansa samalla lailla kuin vanhempansa aikoinaan. Tuolloin on todella harmi, jos vanhemmiltaan on perinyt negatiivisen mielen ja sairaalloisen elimistön, vai mitä?
0475
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Metabolista metropoli kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu