väkivalta kodeissa
mulkosilmä pallokala
2198
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
? Tästä ei ole uskallettu raportoida minnekkään. Kun väkivalta on noin yleistä, sitä taatusti tapahtuu myös sijaishuollossa. Ei nämä perheet sen kummallisempia ole kuin muutkaan; vähän on vain kulissit paremmassa jamassa.
Laitoksessa olen omin silmin nähnyt lapsen pahoinpitelyä.
Nämä sijaishuollossa olevat lapset ovat vielä turvattomampia kuin väkivaltaa näkevät lapset omissa kodeissaan, koska sijaishuolto ei heitä samalla tavalla rakasta kuin omat vanhemmat.
luulet niin, me sijarit todella rakastamme enempi kuin te ikinään rakastitte lapsianne, mutta kun emme saisi kiintyä heihin teidän mukaan, mutta kun lapsennekin kiintyy meihin enempi kuin teihin, minkäs sille voitte, täällä huutelette sitten ja haukutte kateuksissanne meitä!
Olisitte pitäneet aikanaan huolta heistä, turhaa perästä ruikuttaa!
Että häpeäisin puolestanne ja todella lopun ikääni lastenne heitteillejätöstä!