Selvisin.

Voin todeta selvinneeni
viime vuosien helvetistä.

Sitä se on ollut kaikkine
menetyksineen niin urassa,
ystävyydessä kuin rakkaudessa.

Se on ollut menetystä kuoleman
tapausten kautta. Kuten
ystäväni joka kuoli tapaturmaisesti
häidensä aattona. Tai sen ystävän,
joka ei jaksanut enää elää. Tai
sukumme kutistuessa vanhimpien
lähtiessä.

Se on ollut huolta sairastumisista.
Pelkoa koirieni menettämisistä,
ystäväni kroonistuneesta sairaudesta
tai vanhempieni iän mukana tuomasta
hauraudesta.

Oli päiviä, jolloin en jaksanut
vastata puhelimeen. Välttelin
vastuuta asioiden hoitamisesta.
Olin niin väsynyt.

Kuinka kärsinkään siitä, kun
voimia ei ollut hoitaa
tehtäviä sillä voimalla
kuin aiemmin.

Rakkaudessakin olin täysi
tumpelo. Yhtä epävarma kuin
toinen osapuoli. Helppo
vaihdettavaksi toiseen. Niin
minäkin yritin. Pohjalla
aikaisempi pettymys.

Pikku hiljaa huomaan
asenteeni muuttuneen.
Se on antanut voimaa.
Voimaa palata siihen,
mihin olen tottunut.
Vahvempana.
2146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

tänään, olet löytänyt pimeästä valoon kaikkien
kompastuskivien jälkeen. Se on luettavissa runos-
tasi. Koskettavaa, elämää itseään sen synkimmiltä
laidoilta.

Enkä oikein usko, että olet ollut rakkaudessasi
mikään tumpelo.

Mutta runosi kyllä säväytti.

Äänestä
  • Olen tumpelo kuten kaikki muutkin. Pelkään satuttavani itseäni ja loukkaannun herkästi.

    En olisi uskonut, että ihmiselle voi tapahtua kaikkea ikävää muutamassa vuodessa. Jossakin vaiheessa kaikki alkoi tuntumaan niin absurdilta.

    Kaiken tuon jälkeen inhoan turhaa ruikuttamista. Myös omaani ja pyrin taistelemaan tuota ikävää piirrettä vastaan.

    Motto voisi olla älä yritä, toteuta :).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eräs nainen. kirjoitti:

Voin todeta selvinneeni
viime vuosien helvetistä.

Sitä se on ollut kaikkine
menetyksineen niin urassa,
ystävyydessä kuin rakkaudessa.

Se on ollut menetystä kuoleman
tapausten kautta. Kuten
ystäväni joka kuoli tapaturmaisesti
häidensä aattona. Tai sen ystävän,
joka ei jaksanut enää elää. Tai
sukumme kutistuessa vanhimpien
lähtiessä.

Se on ollut huolta sairastumisista.
Pelkoa koirieni menettämisistä,
ystäväni kroonistuneesta sairaudesta
tai vanhempieni iän mukana tuomasta
hauraudesta.

Oli päiviä, jolloin en jaksanut
vastata puhelimeen. Välttelin
vastuuta asioiden hoitamisesta.
Olin niin väsynyt.

Kuinka kärsinkään siitä, kun
voimia ei ollut hoitaa
tehtäviä sillä voimalla
kuin aiemmin.

Rakkaudessakin olin täysi
tumpelo. Yhtä epävarma kuin
toinen osapuoli. Helppo
vaihdettavaksi toiseen. Niin
minäkin yritin. Pohjalla
aikaisempi pettymys.

Pikku hiljaa huomaan
asenteeni muuttuneen.
Se on antanut voimaa.
Voimaa palata siihen,
mihin olen tottunut.
Vahvempana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu