Lueskelin aiempia keskusteluita, ja tuli mieleen että palstalla voi olla lueskelemassa pennunomistajia, jotka eivät pehmeän puremisen konseptia vielä tunne.
Monet ovat valitelleet sitä, kuinka pentu puree ja näykkii - kohteena ovat kädet, jalat, hihnat, lapaset jne. Erityisesti naskalit tuntuvat inhottavan teräviltä, eikä syyttä, nehän ovat juuri sitä :D Monikaan (varsinkaan uusista pennunomistajista) ei kuitenkaan tiedä, että koiran suu on tarkoitettu käytettäväksi, ja puremista ei pitäisi tavallaan kieltää laisisinkaan! (Provottavat, älkäähän vielä alkako sauhuamaan, selitys tulee kohta :))
Kun pentu tulee taloon, se maistelee kaikkea; kädet, lelut, kaapit ja kukkaset, kaikki pitäisi tutkia läpi. Tämä on pentujen tapa tutustua maailmaan, lähikontaktissa kaiken uuden kanssa. Hieman liian monet kuitenkin kieltävät pennulta puremisen tyystin. Tietenkään ihmistä ei saa satuttaakseen purra, se on fakta, mutta koska koiran suulla on niin monta eri käyttötarkoitusta, sen käyttöä tulisi pennulle opettaa vielä senkin jälkeen kun se on lähtenyt emonsa hellästä huomasta. Tässä mukaan tulee juuri tuo pehmeän puremisen konsepti.
Sisarustensa ja emonsa kanssa pentu on oppinut, että purra saa, mutta lopettaa pitää heti kun toinen vingahtaa. Luonnossa tämän pitäisi opettaa pennulle juuri tuota suun käyttöä, malttia, ja sitä kuinka toisten yksilöiden kanssa saa ja pitää telmiä turvallisesti. Myös ihmisen pitäisi "jatkaa" tätä opetusta - sen sijaan että kiellettäisiin pureminen kokonaan, tulisi pennulle ennemminkin kertoa milloin se satuttaa (tai edes lähentelee sitä), että pentu oppisi käsittelemään toista yksilöä 'paremmin'. Konsti tähän on todella yksinkertainen: vinkaisu! Vinkaisemalla omistaja kertoo pennulle, että nyt mennään liian pitkälle, ja pitää rauhoittua. Parin kerran jälkeen terveen pennun pitäisi oppia juju. Itsekin pääsin tätä taas pitkästä aikaa testaamaan 5,5-kuisen pentuni kanssa, joka on muuten niin penteleen riehahakas ja energiapitoinen - kun alussa pentu otti ja järsi käsiä kuin mikäkin, niin nykyään hampaat eivät enää melkeimpä edes kosketa ihoa, jos käpäläni sattuu ajautumaan suuhun asti. Kielellä kylläkin on silloin töitä... :D
On harmittavaa, että liian usein koiran pureminen olisi voitu välttää esim. toisentyyppisellä koulutuksella, ja ihmisen suhtautumisella asiaan. Itse olen toiminut koirien parissa jo useamman kymmenvuotisen, ja aina kertomus lähtee samaan suuntaan - "meillä ei ole koskaan saanut purra, ja yhtäkkiä se vain napsahti". Kun kielletään, mutta ei anneta/opeteta korvaavia käyttäytymismalleja, ei koirakaan voi tietää mitä pitäisi tietyssä tilanteessa tehdä. Jopa tuon pehmeän puremisenkin opettaminen pentuaikana voi tehdä ihmeitä, kun aikuisena samainen pentu sitten tietää täsmälleen mikä ihmistä voi satuttaa. (Tästä luetaan tietenkin suorat provokaatiot ja muuten vahingolliset tilanteet pois..) Antamalla pennulle mahdollisuus oppia jo alusta asti ihmisen kanssa käyttäytymistä, voidaan tulevaisuudenkin ongelmat ehkäistä, jos ei täysin niin ehkäpä hieman pienempään mittakaavaan.
Koirat ovat älykkäitä eläimiä, jos niille vain antaa tilaisuuden siihen - on opetettava, näytettävä oikea käyttäytymismalli ja osattava tulkita koiran eleitä. Koirat eivät ole ihmisiä, ne eivät ajattele ihmisen lailla, ja osaavat pirun hyvin lukea ihmisen eleitä, vaikka ihminen ei haluaisi ajatusmaailmaansa koiralle paljastaakaan. Toivon että tämä kirjoitukseni herättäisi ajatuksia edes joissakin, ja auttaisi tulevaisuudenkin tilanteissa näiden ihanien pienten perheenjäsenten kanssa :)
Monet ovat valitelleet sitä, kuinka pentu puree ja näykkii - kohteena ovat kädet, jalat, hihnat, lapaset jne. Erityisesti naskalit tuntuvat inhottavan teräviltä, eikä syyttä, nehän ovat juuri sitä :D Monikaan (varsinkaan uusista pennunomistajista) ei kuitenkaan tiedä, että koiran suu on tarkoitettu käytettäväksi, ja puremista ei pitäisi tavallaan kieltää laisisinkaan! (Provottavat, älkäähän vielä alkako sauhuamaan, selitys tulee kohta :))
Kun pentu tulee taloon, se maistelee kaikkea; kädet, lelut, kaapit ja kukkaset, kaikki pitäisi tutkia läpi. Tämä on pentujen tapa tutustua maailmaan, lähikontaktissa kaiken uuden kanssa. Hieman liian monet kuitenkin kieltävät pennulta puremisen tyystin. Tietenkään ihmistä ei saa satuttaakseen purra, se on fakta, mutta koska koiran suulla on niin monta eri käyttötarkoitusta, sen käyttöä tulisi pennulle opettaa vielä senkin jälkeen kun se on lähtenyt emonsa hellästä huomasta. Tässä mukaan tulee juuri tuo pehmeän puremisen konsepti.
Sisarustensa ja emonsa kanssa pentu on oppinut, että purra saa, mutta lopettaa pitää heti kun toinen vingahtaa. Luonnossa tämän pitäisi opettaa pennulle juuri tuota suun käyttöä, malttia, ja sitä kuinka toisten yksilöiden kanssa saa ja pitää telmiä turvallisesti. Myös ihmisen pitäisi "jatkaa" tätä opetusta - sen sijaan että kiellettäisiin pureminen kokonaan, tulisi pennulle ennemminkin kertoa milloin se satuttaa (tai edes lähentelee sitä), että pentu oppisi käsittelemään toista yksilöä 'paremmin'. Konsti tähän on todella yksinkertainen: vinkaisu! Vinkaisemalla omistaja kertoo pennulle, että nyt mennään liian pitkälle, ja pitää rauhoittua. Parin kerran jälkeen terveen pennun pitäisi oppia juju. Itsekin pääsin tätä taas pitkästä aikaa testaamaan 5,5-kuisen pentuni kanssa, joka on muuten niin penteleen riehahakas ja energiapitoinen - kun alussa pentu otti ja järsi käsiä kuin mikäkin, niin nykyään hampaat eivät enää melkeimpä edes kosketa ihoa, jos käpäläni sattuu ajautumaan suuhun asti. Kielellä kylläkin on silloin töitä... :D
On harmittavaa, että liian usein koiran pureminen olisi voitu välttää esim. toisentyyppisellä koulutuksella, ja ihmisen suhtautumisella asiaan. Itse olen toiminut koirien parissa jo useamman kymmenvuotisen, ja aina kertomus lähtee samaan suuntaan - "meillä ei ole koskaan saanut purra, ja yhtäkkiä se vain napsahti". Kun kielletään, mutta ei anneta/opeteta korvaavia käyttäytymismalleja, ei koirakaan voi tietää mitä pitäisi tietyssä tilanteessa tehdä. Jopa tuon pehmeän puremisenkin opettaminen pentuaikana voi tehdä ihmeitä, kun aikuisena samainen pentu sitten tietää täsmälleen mikä ihmistä voi satuttaa. (Tästä luetaan tietenkin suorat provokaatiot ja muuten vahingolliset tilanteet pois..) Antamalla pennulle mahdollisuus oppia jo alusta asti ihmisen kanssa käyttäytymistä, voidaan tulevaisuudenkin ongelmat ehkäistä, jos ei täysin niin ehkäpä hieman pienempään mittakaavaan.
Koirat ovat älykkäitä eläimiä, jos niille vain antaa tilaisuuden siihen - on opetettava, näytettävä oikea käyttäytymismalli ja osattava tulkita koiran eleitä. Koirat eivät ole ihmisiä, ne eivät ajattele ihmisen lailla, ja osaavat pirun hyvin lukea ihmisen eleitä, vaikka ihminen ei haluaisi ajatusmaailmaansa koiralle paljastaakaan. Toivon että tämä kirjoitukseni herättäisi ajatuksia edes joissakin, ja auttaisi tulevaisuudenkin tilanteissa näiden ihanien pienten perheenjäsenten kanssa :)
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hyvä kirjoitus ja hienosti kerottu.
"pehmeän puremisen" konstit hallinassa meilläkin, voi olla että vaatii pienen perehtymisen kuitenkin ja pidemmän kokemuksen koirista, itsellä takana 25 vuotta palveluskoirista ja 4 omaa koiraa ollut.
Koirat tosiaan oppii sen "pehmeän puremisen" jo tosi pienestä =D!!!
Tähän ''puremiseen'' olen kaivannut apuja. Kerran vinkaisin pennun kättä maistaessa hampaineen, TOIMII. Ei ole sen jälkeen, kuin varovasti ''kirputtanut'' ja nuollut käsiä ja jalkoja :)
KIITOS :)