Olisin kiitollinen, jos joku pystyisi kertomaan enemmän hpv:stä.
Olin kerran vuosituhannen alussa suojaamattomassa yhdynnässä (vaikkean tuota olisi halunnutkaan). Toinen osapuoli tuolloin vakuutti, ettei hänellä ole mitään tauteja. (eihän sanallinen vakuutus tietenkään koskaan voi olla varma).
Muutama vuosi tuon jälkeen otetun papan mukaan olen hpv-positiivinen. Mitään oireita minulla ei ole koskaan ollut. Tuosta papastakin on nyt taas muutama vuosi. Tuo aiempi tapaus on ainoa, mistä viruksen olisin voinut saada, sillä muuten harvat kurjat seksikokemukseni ovat olleet suojattuja.
Olenko nyt mahdollisesti hpv-positiivinen sitten lopun elämäni, vaikka usealta sivulta löytyy tietoa, että tartunta voisi kadotakin?
Onko tuo tartunta voinut tulla jostain muualta (ei-seksuaalisesta jutusta), kuin ensin mainitusta tapauksesta?
Nyt varmaan kannattaisi käydä uudelleen papassa ja selvittää, onko tuo positiivisuus tallella.
Jos olen edelleen hpv-positiivinen, kuinka suuri riski minulla on tartuttaa se kumppaniini? Mitä jos hänelle tuleekin siitä oireita?
Olen nyt varsin tuoreessa suhteessa. Tähän mennessä olemme siis aina käyttäneet kondomia. En todellakaan haluaisi tartuttaa mitään mahtavalle kumppanilleni. Kauhulla vain odotan, että haluaako hän edes enää olla kanssani, jos kuulee tuosta tartunnasta.
Tämä koko tyhmä hpv tuntuu nyt melkein ahdistavan jo ajatuksena, niin olisin kiitollinen kaikista asiallisista kommenteista.. :(
hpv stressaa
8
2474
Vastaukset
- Kesäheinä
Olet fiksu, kun noin hyvin itsestäsi ja kumppanistasi huolehdit. Sinuna varaisin ajan gynelle ja normaali papa-koe. Reilun viikon kuluessa saat vastauksen, jos se on ok, niin voit olla tyytyväinen ja huoleton. Jos sinulla on kondylooma, niin älä sure se on jokaisella meillä 80% todennäköisyydellä elämämme aikana eikä siis ole mikään elämää suurempi asia. Se voidaan hoitaa ja se ei siis ole iso juttu eikä sitä tarvitse hävetä tai murehtia sen kummemmin. Siispä vaan gynelle ja siitä sitten ratkaisuja tekemään vastauksen mukaan.
- ..,.,
"Olet fiksu, kun noin hyvin itsestäsi ja kumppanistasi huolehdit."
Kondomi ei anna luotettavaa suojaa kondyloomaa vastaan. On se kumma että ihmiset eivät vieläkään tätä tiedä. Virusta on sellaisillakin alueilla joita kondomi ei peitä, ja se tarttuu vieläpä hyvin herkästi. Naisen emätineritteen mukanakin virusta erittyy miehen sukuelinten alueelle, joten riskinhän tuo ap on ottanut kuitenkin, vaikka ovatkin käyttäneet kondomia.
"MYYTTI: Jos nainen käyttää kumppaninsa kanssa aina kondomia, he ovat turvassa papilloomavirustartunnalta.
TOTUUS: Kondomi ei tarjoa luotettavaa suojaa papilloomavirusta vastaan. Papilloomavirus on yleinen, helposti tarttuva ja yleensä oireeton. Kaikki, jotka ovat olleet intiimissä kanssakäymisessä papilloomavirusta kantavan henkilön kanssa voivat saada tartunnan.
Yksi papilloomavirusta kantava partneri riittää tartunnan saamiseksi. Useimmat saavat tartunnan teini-iässä tai nuorena aikuisena."
http://www.kerrokaverille.fi/default.aspx?pid=2&sid=6
"Kondomin antama suoja ei kondyloomassa ole sataprosenttinen."
http://ohjepankki.vsshp.fi/fi/3722/6562
Kondomi ei anna (täyttä) suojaa SATIAISIA, SYYLIÄ (visvasyylä aka kondylooma) taikka SUKUPUOLIHERPESSTÄ vastaan.
Lisäksi HPV on turkasen yleinen. Lähteestä riippuen seksuaalisesti akviivisilla aikuisilla sitä esiintyy vähintää 1/3 tai 1/2.
Lisäksi HPV tartuu turkasen helposti.
- nainenkaksseiska
hpv:n kantaja olet aina. valitettavasti. satunnaisissa suhteissa kannattaa edelleen käyttää kondomia paitsi suojatakseen kumppaniaan niin toki myös itseäsi! pitkäaikaisen kumppanin kanssa kondomin käyttäminen pelkästään hpvn takia ei ole tarpeellista sillä se tosiaan tarttuu kondominkin kanssa ja pitkässä altistuksessa pidempiaikaisessa suhteessa ainakin. jos sinut on todettu positiiviseksi miksi et ole käynyt jo papassa? sinulla ei ole kuitenkaan ollut siis kohdunkaulan muutoksia? papassa on hyvä käydä vähintään vuoden välein.. ehdoton max.väli 2v. Hpv voi näyttäytyä papassa aika ajoin.. ja itselläni se oli puolivuotta sitten 2 asteen solumuutos ja nyt puolen vuoden päästä se oli taas normaali luokka 1 ei muutoksia. Silti lääkäri sanoi että nyt kun tiedetään että minulla on se, minun täytyy käydä koko loppu elämäni papassa säännöllisesti. Hpv virus säilyy kehossa ja voi aktivoitua aina uudelleen.
- nainenkaksseiska
niin ja tämä kommentti ettei kondomia tarvitse käyttää on kommentti omalta gynegologiltani. Mutta voittehan itse asettaa aika rajan milloin luovutte kondomin käytöstä. Virus tarttuu pitkäaikaiseen kumppaniin kondominkin kanssa jos on tarttuakseen. Arvioidaan että 80% ihmisistä saa jossain vaiheessa elämäänsä tämän viruksen, kaikilla se ei aiheuta oireita, toisilla jopa solumuutoksia. Kaikilla se ei kerkeä papakaan kokeessa näkyä koska se "paranee" spontaanistikin, mutta paraneminen ei tarkoita sitä ettei olisi enää kantaja. Tämä virus EI ole muuten SUKUPUOLITAUTI, joten sehän voi tarttua periaatteessa äidiltä syntyneelle lapselle jne. Se on syylätauti jota voi suurinpiirtein verrata siihen kuinka helposti jumppalattialta saat jalkasyyliä jne.
- 56yu
HPV ON sukupuolitauti. Sillä ei ole mitään merkitystä asian kanssa voiko se tarttua äidiltä lapselle vai ei.
http://therapiafennica.fi/wiki/index.php?title=Sukupuolitaudit
- nainenkaksseiska
ja vielä lisään siitä että tämän viruksen aiheuttamia muutoksia löytyy myös suun ja kurkun limakalvoilta ja voi aiheuttaa kurkun ja suun syöpiä. Joten tämä voi tarttua myös suuseksissä toisen suuhun!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuolemanrangaistus
Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen866005Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus
Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,3015322Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa
Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk503345Lopetan ikävöinnin
Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään102916Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta
joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina1062729Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?
Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t41675Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut
Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.171598Sinä olet minun forEver
Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,211520Vihervassarit
Vihervassarit sitä, vihervassarit tätä. Minulla on paha mt-ongelma. Se tuli lobotomian jälkioireina. Vihervassarit tät321459Mies joka vetäytyy osoittaa teoillaan
Ettei halua olla tekemisissä. Mies joka ei vastaa viesteihin, ei halua sua. Mies joka jättää sut epätietoisuuteen, ei1781094