existä

Jäättekö ystäviksi exän kanssa seurustelun loputtua? Entäs häiritseekö, jos kumppani on ystävä exänsä kanssa? Voiko siitä tulla este seurustelulle?
332345
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

esitellään reilusti eikä pidetä mitään salaseuroja..

Äänestä
  • Riippu aivan Exästä!
    Viimeisimmäin suhteen loputtua alkuvuodesta ollaan asuttu yhdessä viel muutama kk ja nyt kun tämä ex löysi uuden asunnon ja muuttaa pois,ollaan silti edelleen ystäviä ja näin tahdon sen pysyvänkin,suhde ei kaatunut kummankaan uskottomuuteen vaan siihen että toinen tuntui vaan enemmän ystävältä kuin seurustelu kumppanilta.

    Aiempien suhteiden loputtua en yleensä ole jäänyt turhaan vierelle kaveria leikkimään koska se ei ole tuntunut oikealta sillä hetkellä,yleensä suhde on ollut silloin jo niin "ärtynyt" ettei kaveruudesta ole tullut mitään silloin.

    Itse olen kyllä hyvinkin mustasukkainen tyttöystävänä nimen omaa ex-kumppaneista varsinkin jos heidän välit eivät ole olleet jo useita vuosia molempien puolelta pelkästään kaveri pohjalta. Olen ollut tilanteessa jossa toinen haikailee viellä ex-änsä perään vaikka ero olisi ollut jo kauan aikaa sitten! sitten yritetään peitellä asiaa haukkumalla ja sättimällä kokoajan henkilöä vaikka sen näkee kaikki päälle päin että on kuitenkin kiinni viellä henkilössä ja siksi yrittää kaikin tavoin peitellä asiaa koska on pakko itse vaan seurustella...

    et go go.. siksi pieni neuvo kaikille!!

    ÄLÄ ALA SEURUSTELEMAAN ENNEN KUIN OLET PÄÄSSYT TÄYSIN 100% YLI ENTISESTÄ SUHTEESTASI!

    Äänestä

  • ÄmmÄ kirjoitti:

    Riippu aivan Exästä!

    "ÄLÄ ALA SEURUSTELEMAAN ENNEN KUIN OLET PÄÄSSYT TÄYSIN 100% YLI ENTISESTÄ SUHTEESTASI!"

    Tämä on kyl niin tosi, kun vaan voi olla. Aloitin suhteen yhden naisen kanssa. Kun aloimme puhumaan existä, niin tää nainen kertoi, että hänellä oli exsänsä kanssa ihan hyvät välit ja...näin ollen, he olivat vielä kaverit. Kysyin sitten, että voisiko tää mun nainen vielä palata sen exänsä kans yhteen ja vastasi, et EI. Siitä heidän erostaankin oli kulunut jo niin kauan...
    Kun tämä ex sai sitten tietää minusta ja siit, et meil oli alkanu suhde, niin kummasti alkoi kiinostamaan jälleen tää mun nainen. Sitten ei kulunutkaan kauaa, kun alkoi yhteydenpito katkeilla. Jouduin käymään tään mun naisen asunnolla, kun ei vastannut puhelimeen. Noh...siellähän se oli sitten sen exänsä kanssa ja kertoi, et oli ollu jollain mökillä sen kanssa. Siinä se sitten oli...bänksit antoi. Alkoi ilmeisesti vanha suola janottaa ja sain sitten siirtyä pois kuvasta. Kyllä siin tunsi ittensä niinku jokski välineeks, jolla sai vaan toisen mustasukkaseks tai rukkaseks, joka ensin otettiin käyttöön ja heitettiin sitten menemään...

    Äänestä

Ihan tapauskohtaisesti. Joidenkin kanssa voi olla ystävä, vaikka yleensä siinä tovi menee että voidaan / pystytään / osataan olla ystäviä. Monen kanssa olen ystävä mutta on myös niitä jotka on jääneet tyyskin matkan varrelle..

Äänestä

Viimeisimmästä exästäni en halua enää koskaan kuulla mitään. Enkä nähdä. Petturi mikä petturi.

Äänestä

"Jäättekö ystäviksi exän kanssa seurustelun loputtua?"

Riippuu ihan ihmisestä. Kaksi exää on jäänyt elämääni ystäviksi. Kahden kanssa en pidä yhteyksiä, mutta ei mulla mitään heitä vastaankaan ole, että ihan hyvin voidaan vaihtaa kuulumiset, jos sattumalta törmätään. Sitten on vielä yksi exä, jonka kanssa en halua olla missään tekemisissä, sen verran ikäviä asioita teki tämä ihminen.

"Entäs häiritseekö, jos kumppani on ystävä exänsä kanssa?"

Ei häiritse. Miksi häiritsisi, kun itsekin olen?

Äänestä

riippuu niin eksästä ja suhteen laadusta, jäänkö ystäväksi. muutamasta nuoruuden eksästä on tullut minulle läheisiä ystäviä.

joskus suhde on niin dramaattinen ja myrskyisä, ettei mitään edellytyksiä ystävyydelle ole, varsinkin jos eroon liittyy ikäviä tekoja...

muutaman eksän kanssa elämänalueemme eivät vain kohtaa, vaikka mitään yhteydenpitoa vastaankaan ei ole.

yhden eksän kanssa olen sopinut , ettei olla enää missään tekemisissä. näin oli pakko toimia, koska hän yritti käyttää minua ns. "hätävarana" ja lääkkeenä omaan yksinäisyyteensä tilanteessa, jossa olin vielä kuolettavan rakastunut...

eroamalla reilusti ja rehellisesti ja toisen tunteet huomioimalla voi rakentaa hyvän ystävyyssuhteen eksiin.

eikä minua häiritse tyttöystäväni "eksät", jos heidät voi ottaa osaksi laajempaa "perhepiiriä". sen sijaan eksät, jotka eivät huomioi eksänsä uusia tyttöystäviä ovat "syvältä" ja sietäisivät opetella käytöstapoja ja sopeutua muuttuneeseen ihmissuhdekuvioon.

Äänestä
  • Olen sikäli onnellisessa tilanteessa, että eksät ovat hyviä ystäviäni. Eräs heistä on jopa paras ystäväni - olimme parhaita ystäviä jo ennen seurustelun alkamista ja sellaisiksi päädyimme myös seurustelun loppumisen jälkeen. Se ei ole tietenkään helppo kuvio ymmärtää uusille kumppaneille ja vaatii paljon hienotunteisuutta puolin ja toisin.

    Eksät tuntevat minut kaikista ihmisistä parhaiten, sekä hyvät että huonot puoleni. Heidän kanssaanhan olen jakanut palan täysipäiväistä elämääni. He myös ymmärtävät minua parhaiten. He ovat nähneet minut ääritilanteissa: parhaimmillani ja heikoimmillani. Heille olen näyttänyt itsestäni myös sellaisia puolia, joita en yleensä muille näytä. Suhteen päättymisenkin jälkeen tiedän, että heihin voin aina viime kädessä luottaa, että he seisovat takanani ja toivovat että minulla on kaikki hyvin ja että olen onnellinen. Tarpeen vaatiessa he voivat antaa suoraakin palautetta, ja jollen voi hyvin, he huomaavat sen ensimmäisenä. He ovat tarkkanäköisiä minun ja elämäni suhteen.

    Jos eksän kanssa säilyy hyvä suhde, on se mielestäni usein vähintään yhtä hyvä kuin suhde parhaimpien ystävien kanssa. Erityislaatuisen suhteesta tekee juuri se, että toinen tuntee minut pohjamutia myöten. Toisaalta ymmärrys toisen huonoimpia puolia kohtaan on myös suurta, koska kun toisen todella tuntee, on myös helpompi ymmärtää hänen käyttäytymistään, ja anteeksianto on ehkä hieman korkeammalla tasolla kuin muissa ystävyyssuhteissa. Heillä joita olen rakastanut ja joilta olen saanut rakkautta, on aina jonkinlainen paikkansa sydämessäni.

    Parhaimmassa tapauksessa yhteinen menneisyys kääntyy ystävyyssuhteen voimavaraksi. Se tietenkin edellyttää, ettei kumpikaan ole tehnyt tarkoituksella mitään hirveän väärää toista kohtaan tai kohdellut toista ala-arvoisesti, vaan että keskinäinen luottamus on säilynyt erosta huolimatta. Eron jälkeen ystävyyssuhde ei mielestäni myöskään synny tyhjästä, vaan sitä täytyy tietoisesti rakentaa. Eroon liittyvät asiat ja tunteet on käsiteltävä, jotta kyetään täysipainoiseen ystävyyteen pinnallisen kaveruuden sijaan.

    Mielestäni on luonnollista, että uudelle kumppanille eksien kuuluminen elämääni voi olla vaikeasti hyväksyttävä asia. Jollekin se voi olla syy mustasukkaisuuteen, jolloin asiaa täytyy käsitellä yhdessä ja olla hienovarainen. Joku on taas puolestaan joskus sanonut minulle, että luottaa minun kohtelevan häntä hyvin, koska näkee, että entiset kumppanini pitävät minua yhä ystävänään.

    Äänestä

  • ystäviäni kirjoitti:

    Olen sikäli onnellisessa tilanteessa, että eksät ovat hyviä ystäviäni. Eräs heistä on jopa paras ystäväni - olimme parhaita ystäviä jo ennen seurustelun alkamista ja sellaisiksi päädyimme myös seurustelun loppumisen jälkeen. Se ei ole tietenkään helppo kuvio ymmärtää uusille kumppaneille ja vaatii paljon hienotunteisuutta puolin ja toisin.

    Eksät tuntevat minut kaikista ihmisistä parhaiten, sekä hyvät että huonot puoleni. Heidän kanssaanhan olen jakanut palan täysipäiväistä elämääni. He myös ymmärtävät minua parhaiten. He ovat nähneet minut ääritilanteissa: parhaimmillani ja heikoimmillani. Heille olen näyttänyt itsestäni myös sellaisia puolia, joita en yleensä muille näytä. Suhteen päättymisenkin jälkeen tiedän, että heihin voin aina viime kädessä luottaa, että he seisovat takanani ja toivovat että minulla on kaikki hyvin ja että olen onnellinen. Tarpeen vaatiessa he voivat antaa suoraakin palautetta, ja jollen voi hyvin, he huomaavat sen ensimmäisenä. He ovat tarkkanäköisiä minun ja elämäni suhteen.

    Jos eksän kanssa säilyy hyvä suhde, on se mielestäni usein vähintään yhtä hyvä kuin suhde parhaimpien ystävien kanssa. Erityislaatuisen suhteesta tekee juuri se, että toinen tuntee minut pohjamutia myöten. Toisaalta ymmärrys toisen huonoimpia puolia kohtaan on myös suurta, koska kun toisen todella tuntee, on myös helpompi ymmärtää hänen käyttäytymistään, ja anteeksianto on ehkä hieman korkeammalla tasolla kuin muissa ystävyyssuhteissa. Heillä joita olen rakastanut ja joilta olen saanut rakkautta, on aina jonkinlainen paikkansa sydämessäni.

    Parhaimmassa tapauksessa yhteinen menneisyys kääntyy ystävyyssuhteen voimavaraksi. Se tietenkin edellyttää, ettei kumpikaan ole tehnyt tarkoituksella mitään hirveän väärää toista kohtaan tai kohdellut toista ala-arvoisesti, vaan että keskinäinen luottamus on säilynyt erosta huolimatta. Eron jälkeen ystävyyssuhde ei mielestäni myöskään synny tyhjästä, vaan sitä täytyy tietoisesti rakentaa. Eroon liittyvät asiat ja tunteet on käsiteltävä, jotta kyetään täysipainoiseen ystävyyteen pinnallisen kaveruuden sijaan.

    Mielestäni on luonnollista, että uudelle kumppanille eksien kuuluminen elämääni voi olla vaikeasti hyväksyttävä asia. Jollekin se voi olla syy mustasukkaisuuteen, jolloin asiaa täytyy käsitellä yhdessä ja olla hienovarainen. Joku on taas puolestaan joskus sanonut minulle, että luottaa minun kohtelevan häntä hyvin, koska näkee, että entiset kumppanini pitävät minua yhä ystävänään.

    nyt jo todella metsään. niin kauan kuin on tunteita niin kauan yhdessä, ellei tietenkin väkivaltaa tai pettämistä. huhhuh... "exäni on paras ystäväni" just. no mikset ole hänen kanssaan? ystäväähän rakastaa, ja silloin suhde pitää pelastaa. erotaan jos toinen ei merkkaa enää mitään, miksi sillon olla ystäväkään? eia asia tietenkin jos fyysisyys loppuu ja yhteinen päätös. ihan paskapuhetta ystävyys eron jälkeen jos tunteita on paljon pelissä, itsensä huijaamista. herääkin kysymys paljonko sitä rakkautta oikein olikaan. kyllä yhteinen seksielämä aina takana kummittelee, ystävät on platonisia, seksuaalinen himo on eri asia.

    Äänestä

  • mennään kirjoitti:

    Kuule, ei elämä ole noin mustavalkoista. Joskus voi todella olla tilanteita, että parisuhde kahden ihmisen välillä ei pidemmän päälle toimi mutta ystävyys toimii. Esim. minä erosin viimeisimmän exäni kanssa siksi, että hän olisi halunnut lapsia ja minä taas en halua. On tuo ristiriita pidemmän päälle liian suuri asia parisuhteessa. Niinpä päätimme erota, mutta emme nähneet mitään syytä, miksi emme edelleen voisi olla ystäviä. Varsinkin kun olimme ystäviä jo ennen seurustelua.

    Mitä seksuaaliseen haluun tulee, niin en voi kieltää, ettenkö olisi koskaan sellaista exää kohtaan tuntenut. Mutta se mitä tuntee ja mitä tekee ovat kaksi aivan eri asiaa. Ja kyllä se halu ajan mittaan haalistuu. Ei kai kukaan nyt loputtomiin tunne fyysistä vetoa sellaista ihmistä kohtaan, jonka kanssa on joskus harrastanut seksiä, mutta ei enää. Pitää suunnata katse eteenpäin!

    Äänestä

  • Rosie* kirjoitti:

    "Esim. minä erosin viimeisimmän exäni kanssa siksi, että hän olisi halunnut lapsia ja minä taas en halua."

    eikö tällainen asia pitäisi selvittää jo ennen seurustelun aloittamista? Tutustumisvaiheessa? Tuo on jo liian suuri erottava asia, miksi edes aloittamaan mitään vakavaa?

    Äänestä

  • tekijät--- kirjoitti:

    ei aina osaa arvioida sitä, mikä mahdollinen eroavaisuus on liian suuri suhteen jatkumisen kannalta. Kun rakastuu uuteen ihmiseen, ei kaikkia asioita aina edes pysty ajattelemaan kauhean järkevästi. Joskus mielipiteet myös muuttuu. Ehkä alussa kumpikaan ei ajatellut lapsia, mutta toinen sitten myöhemmin ajattelikin...who knows. Elämä ei ole mustavalkoista.

    Äänestä

  • alkuvaiheessa kirjoitti:

    Hienosti osasit pukea sanoiksi minun ajatukseni :). Meidän tapauksessa kävi niin, että minä tajusin vasta tämän suhteen myötä, että en ihan oikeasti halua lapsia, en kenenkään kanssa. Tämä kun oli ensimmäinen suhde, jossa tuo lapsikysymys tuli ajankohtaisesti. Nyt hieman vanhempana ja viisaampana aion kyllä selvittää, että ollaan tässä asiassa samalla linjalla, ennen kuin mihinkään vakavampaan suhteeseen ryhdyn.

    Äänestä

  • Rosie* kirjoitti:

    Kuule, ei elämä ole noin mustavalkoista. Joskus voi todella olla tilanteita, että parisuhde kahden ihmisen välillä ei pidemmän päälle toimi mutta ystävyys toimii. Esim. minä erosin viimeisimmän exäni kanssa siksi, että hän olisi halunnut lapsia ja minä taas en halua. On tuo ristiriita pidemmän päälle liian suuri asia parisuhteessa. Niinpä päätimme erota, mutta emme nähneet mitään syytä, miksi emme edelleen voisi olla ystäviä. Varsinkin kun olimme ystäviä jo ennen seurustelua.

    Mitä seksuaaliseen haluun tulee, niin en voi kieltää, ettenkö olisi koskaan sellaista exää kohtaan tuntenut. Mutta se mitä tuntee ja mitä tekee ovat kaksi aivan eri asiaa. Ja kyllä se halu ajan mittaan haalistuu. Ei kai kukaan nyt loputtomiin tunne fyysistä vetoa sellaista ihmistä kohtaan, jonka kanssa on joskus harrastanut seksiä, mutta ei enää. Pitää suunnata katse eteenpäin!

    En luultavasti itse haluaisi seurustella naisen kanssa, joka on ystävä exänsä kanssa ja ehkä vielä jollain tavalla joskus kaipaisi seksiä hänen kanssaan. En vain ymmärrä sellaista ystävyyttä ja tiedän että asia vaivaisi minua ainakin ajoittain. Mutta nämä ovat sellaisia valinta-asioita, että minä voin elää elämääni haluamallani tavalla ja joku toinen, jota tällainen asia ei häiritse, voi elää tyytyväisenä suhteessa, jossa ollaan hyviä ystäviä exän kanssa.

    Näen tämän asian siten, että ex kuuluu entiseen elämään. Kyllähän exän kanssa voi olla tekemisissä mutta en haluaisi olla varsinaisesti ystävä exän kanssa. Siihen liittyy jo sekin, että haluaisin kunnioittaa mahdollisessa uudessa parisuhteessa kumppaniani sen verran, että en haluaisi exän pyörivän jatkuvasti elämässäni.

    Näitä asioita voi tarkastella monesta eri näkökulmasta, enkä usko että oikeaa tai väärää mielipidettä asiaan on. Onneksi jokainen voi kuitenkin valita sellaisen elämän kuin haluaa.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    ihanalta naiselta. ;) sulla on juuri oikea arvojärjestys. moni kun hengailee exänsä kanssa, vaikka nykyinen parisuhde siitä kärsii...

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    En luultavasti itse haluaisi seurustella naisen kanssa, joka on ystävä exänsä kanssa ja ehkä vielä jollain tavalla joskus kaipaisi seksiä hänen kanssaan. En vain ymmärrä sellaista ystävyyttä ja tiedän että asia vaivaisi minua ainakin ajoittain. Mutta nämä ovat sellaisia valinta-asioita, että minä voin elää elämääni haluamallani tavalla ja joku toinen, jota tällainen asia ei häiritse, voi elää tyytyväisenä suhteessa, jossa ollaan hyviä ystäviä exän kanssa.

    Näen tämän asian siten, että ex kuuluu entiseen elämään. Kyllähän exän kanssa voi olla tekemisissä mutta en haluaisi olla varsinaisesti ystävä exän kanssa. Siihen liittyy jo sekin, että haluaisin kunnioittaa mahdollisessa uudessa parisuhteessa kumppaniani sen verran, että en haluaisi exän pyörivän jatkuvasti elämässäni.

    Näitä asioita voi tarkastella monesta eri näkökulmasta, enkä usko että oikeaa tai väärää mielipidettä asiaan on. Onneksi jokainen voi kuitenkin valita sellaisen elämän kuin haluaa.

    Olen nykyään täysin kanssasi samaa mieltä.
    Aiemmin en välittänyt jos tyttöystäväni oli ystävä exänsä kanssa, mutta nykyisessä suhteessa ex on miltei jokapäiväinen "riesa".

    Näemme tyttöystäväni kanssa harvoin, asumme kaukana toisistamme. Kun tapaamme luonani tai hänen luonaan hänen ex soittelee jatkuvasti, vaatii tyttöystävääni tulemaan heti käymään milloin milläkin verukkeella.
    Kun menemme konserttiin tai vierailulle, tämä ex on aina myöskin mukana. Jään heidän seurassaan täysin kolmanneksi pyöräksi. Hän kuulemma haluaisi olla minunkin ystäväni, mutta olen alkanut suorastaan inhoamaan häntä tämän kolmen vuoden aikana kun olen seurustellut tyttöystäväni kanssa. Tänä aikana ex ei ole seurustellut kenenkään kanssa.
    Jos otan asian puheeksi olen kuulemma mustasukkainen ja saan lähteä kävelemään suhteesta koska en luota heihin. Tämä ex on yrittänyt saada tyttöystävääni epätoivoisesti takaisin, tyttöystäväni kertoman mukaan.
    Tyttöystäväni on nyt muutaman kerran jäänyt kiinni valheesta, hän on väittänyt olleensa jossakin muiden kanssa, mutta sitten on vahingossa paljastunut että hän onkin luuhannut exnsä kanssa. Ihmetellessäni asiaa hän sanoo ettei voinut kertoa koska tietää mielipiteeni exsästään.
    Rakastan suuresti tyttöystävääni ja olen yrittänyt päästä yli negatiivista tunteistani hänen exäänsä kohtaan ja hyväksyä hänet.
    Tiedän että tyttöystäväni ei harrasta seksiä hänen kanssaan, mutta olen miettinyt mikä on pettämistä ja mikä ei, missä menee ystävyyden ja kumppanuuden/tyttöystävyyden raja. Välillä mietin että olen kuin kuin toinen nainen kenen kanssa harrastetaan seksiä ja muuten eletään toisen kanssa.

    Äänestä

  • Mustis? kirjoitti:

    mutta sua vedätetään kunnolla. oot selkeästi ikuinen kakkonen sun kumppanille. exä menee sun edelle.

    kokemuksesta tiedän sanoa, että jos kumppani hermostuu suorista kysymyksistä ja valehtelee, niin silloin ei ole puhtaat jauhot pussissa.
    jos täytyy valehdella exän kanssa vietetystä ajasta, niin mietipä pari kertaa haluatko olla tuossa tilanteessa vielä parinkin vuoden kuluttua? koska tilanne ei tuosta ainakaan parane.
    sä saisit paremmankin. älä anna syyllistää itseäsi.
    mua myös heti syytettiin mustasukkaiseksi, mutta omat aavistukset osui kuitenkin täysin nappiin...

    helposti ajattelee ettei ilman toista osaa elää. siksi ei suhdetta tule lopetettua. mutta usko vaan, aika pian tulee onni ja autuus, ja saat itsetuntosi takaisin.

    Äänestä

  • Mustis? kirjoitti:

    Olen nykyään täysin kanssasi samaa mieltä.
    Aiemmin en välittänyt jos tyttöystäväni oli ystävä exänsä kanssa, mutta nykyisessä suhteessa ex on miltei jokapäiväinen "riesa".

    Näemme tyttöystäväni kanssa harvoin, asumme kaukana toisistamme. Kun tapaamme luonani tai hänen luonaan hänen ex soittelee jatkuvasti, vaatii tyttöystävääni tulemaan heti käymään milloin milläkin verukkeella.
    Kun menemme konserttiin tai vierailulle, tämä ex on aina myöskin mukana. Jään heidän seurassaan täysin kolmanneksi pyöräksi. Hän kuulemma haluaisi olla minunkin ystäväni, mutta olen alkanut suorastaan inhoamaan häntä tämän kolmen vuoden aikana kun olen seurustellut tyttöystäväni kanssa. Tänä aikana ex ei ole seurustellut kenenkään kanssa.
    Jos otan asian puheeksi olen kuulemma mustasukkainen ja saan lähteä kävelemään suhteesta koska en luota heihin. Tämä ex on yrittänyt saada tyttöystävääni epätoivoisesti takaisin, tyttöystäväni kertoman mukaan.
    Tyttöystäväni on nyt muutaman kerran jäänyt kiinni valheesta, hän on väittänyt olleensa jossakin muiden kanssa, mutta sitten on vahingossa paljastunut että hän onkin luuhannut exnsä kanssa. Ihmetellessäni asiaa hän sanoo ettei voinut kertoa koska tietää mielipiteeni exsästään.
    Rakastan suuresti tyttöystävääni ja olen yrittänyt päästä yli negatiivista tunteistani hänen exäänsä kohtaan ja hyväksyä hänet.
    Tiedän että tyttöystäväni ei harrasta seksiä hänen kanssaan, mutta olen miettinyt mikä on pettämistä ja mikä ei, missä menee ystävyyden ja kumppanuuden/tyttöystävyyden raja. Välillä mietin että olen kuin kuin toinen nainen kenen kanssa harrastetaan seksiä ja muuten eletään toisen kanssa.

    Kuulostaa kyllä aika rankalta tilanteelta. Kannattaa kyllä oikeasti miettiä, haluaako elää tuossa tilanteessa. Itse en luultavasti haluaisi.

    Tsemppiä!

    Äänestä

  • tilanne.. kirjoitti:

    Kuulostaa kyllä aika rankalta tilanteelta. Kannattaa kyllä oikeasti miettiä, haluaako elää tuossa tilanteessa. Itse en luultavasti haluaisi.

    Tsemppiä!

    Tämähän täytyy kokea tietysti itse kantapään kautta hamaan loppuun asti.
    Tyttöystäväni muuttaa piakkoin luokseni ja sitten on exän vuoro jäädä kauas ruikuttamaan.
    Voi olla että etäisyys antaa myös exälle tilaa miettiä muita suhteita ja kenties omaa kumppania.
    Tai voi olla että tyttöystäväni juoksee takaisin ensimmäisen riidan ilmaannuttua välillemme, se jää nähtäväksi.
    Jos tätä muuttoa ei olisi näköpiirissä, olisin valmis jo luovuttamaan ja kävelemään ulos suhteestani.

    Äänestä

  • mustis? kirjoitti:

    Muutto saattaa kyllä muuttaa asiaa. Hyvää jatkoa teille!

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Muutto saattaa kyllä muuttaa asiaa. Hyvää jatkoa teille!

    tilanne on nyt hiukan muuttunut. tyttöystäväni on kääntänyt postinsa exsänsä luo ja pyysi minun tuomaan asuntonsa avaimet, jotta voisi antaa ne exälleen. Asunto on vuokrattu jo eteen päin toiselle henkilölle määrä-aikaisesti.
    Kun nyt sitten avasin suuni ihmetelläkseni mitä hän avaimilla tekee, tyttöystäväni suuttui hurjasti ja syytti minua henkisesti sairaaksi ja mustasukkaiseksi hän halusi miettimisaikaa sunnuntaihin saakka haluaako hän ylipäätään jatkaa suhdetta kanssani.
    Minusta jotenkin tuntuu että tyttöystäväni ja ex käyvät vasta nyt läpi eroaan ja tyttöystäväni haluaa pitää hänet kuitenkin lähellään, varalla vaikka velvollisuuksien avulla.

    Kuulostaa aika mielettömältä ja kurjalta :( Miten ihmeessä sä jaksat? Vaikka tiedän kyllä, että rakastamansa ihmisen takia on valmis tekemään melkein mitä tahansa. Ja toivoo aina parasta.

    Äänestä

oma tilanne, exiä on, osa ok väleissä, osa ei minkään moisissa väleissä, liikaa draamaa..
nykyisen seurustelu kumppanini exä teki minulle vuosi takaperin aika selväksi sen, että aikoo tehdä kaikkensa, saadakseen vielä mahdollisuuden olla onnellinen mun naisen kanssa.. se oli aikamoinen uhkaus. En kuitenkaan ole ollut asiasta huolissani, koska luotan kumppaniini :)

Äänestä

Erilaisia, vaikka ovatkin exiä. Joidenkin kanssa vaan tulee kaverina paremmin juttuun kuin kumppanina ja onpa niitäkin h a r v o j a, joista voi tulla sydänystäviä.

Jotenka kaikkia exiä ei voi niputtaa samaan.

Itselleni on usein käynyt niin, että vähän aikaa seurustelun jälkeen ollaan kavereita ja sitten sekin jää jostain ihan luonnollisesta syystä. Yksi todellinen ystävä exä minulla on ja siitä olen tavattoman onnellinen.

Suhdetta exien olemassaolo voi häiritä, riippuu ihan ihmisestä ja ihmisten väleistä, tilanteista.
Kukaan ei kuitenkaan voi vaatia, että jätämme meille tärkeät ihmiset kokonaan, jos he eivät todella haittaa omaa elämäämme. On vaarallista laittaa kumppani valitsemaan kahden ihmisen väliltä.

Äänestä
  • ``Kukaan ei kuitenkaan voi vaatia, että jätämme meille tärkeät ihmiset kokonaan, jos he eivät todella haittaa omaa elämäämme. On vaarallista laittaa kumppani valitsemaan kahden ihmisen väliltä. ``

    oon kokenut tuon,enkä toivo kenkeään joutuvan hylkäämään tärkeitä ihmisiä toisen mustasukkaisuuden tai omistushalun tai narsismin takia!

    Äänestä

  • mieltä! kirjoitti:

    ``Kukaan ei kuitenkaan voi vaatia, että jätämme meille tärkeät ihmiset kokonaan, jos he eivät todella haittaa omaa elämäämme. On vaarallista laittaa kumppani valitsemaan kahden ihmisen väliltä. ``

    oon kokenut tuon,enkä toivo kenkeään joutuvan hylkäämään tärkeitä ihmisiä toisen mustasukkaisuuden tai omistushalun tai narsismin takia!

    Olen täysin samaa mieltä, ettei kenelläkään ole oikeutta vaatia ketään luopumaan ystävistään ja muista tärkeistä ihmisistä. Mutta jos tilanne on se, että jokin tällainen tilanne häiritsee suunnattoman paljon, voi lähteä itse pois tilanteesta. Parisuhteessa kummankin täytyy voida hyvin.

    Äänestä

  • mieltä kirjoitti:

    niin sen päätöksen täytyy lähteä puhtaasti sinusta,ei toisen manipuloimana ja kavalasti pakottamana.

    Äänestä

  • jos itse lähtee kirjoitti:

    niin sen päätöksen täytyy lähteä puhtaasti sinusta,ei toisen manipuloimana ja kavalasti pakottamana.

    Taisin sanoa hiukan epäselvästi. Tarkoitin siis, että jos oloni ei ole hyvä parisuhteessa, jossa kumppanini on paras kaveri exänsä kanssa ja tilanne vaivaa minua enkä pysty yrityksestä huolimatta sopeutumaan siihen, minun täytyy lähteä itse. Epäreilua olisi alkaa esittämään mitään vaatimuksia, koska siihen ei ole mitään oikeutta.

    Äänestä

  • siis.. kirjoitti:

    olen itse läheinen ystävä muutaman eksän kanssa ja tukeudun heihin joskus kun tarvitsen apua (esim. kissan hoidossa tai sairastapauksessa), eksät ovat siis itselleni tärkeä osa sellaista laajempaa läheisten ihmisten tukiverkostoa. yhteydenpitoni näihin eksiin toimii omasta mielestäni heidän uusien parisuhteidensa ehdoilla - ja minusta se on ihan oikea tärkeysjärjestys.

    mutta vaikeahan on tietenkään tietää, mitä eksien nyksät todellisuudessa ajattelee. minusta olisikin tärkeää tietää, jos yhteydenpitoni heihin aiheuttaa heidän uusissa parisuhteissaan ongelmia, koska sellaista en missään tapauksessa haluaisi tai olla eksieni uusien suhteiden onnellisuuden tiellä. tästä syystä usein yhteydenpitoni eksiini vähenee esim. uuden suhteen alkaessa tms.

    yhden eksän nyksä oli esim. pitkään vakuuttunut, että olen jumittunut "toivomaan yhteen paluuta" eksäni kanssa, koska en ollut pitkään aikaan itse seurustellut vakavasti. Se oli minusta vähän kohtuutonta, ja päätelmä perustui vain ja ainoastaan siihen, etten ollut aloittanut uutta vakavaa pitkää suhdetta! Olin kuitenkin ollut jo monessa "tapailusuhteessa".

    Minusta kaikki nämä oletukset ja epäilyt ovat olleet turhia ja toivoisinkin, että eksien nyksät ottaisivat suoraan puheeksi, jos yhteydenpito jotenkin häiritsee, yleensä yritän tavata eksiäni yhdessä heidän nykyisten tyttöystäviensä kanssa.

    Joskus eksäni käyttävät minua tukipilarinaan, jos suhteessa on ongelmia, mutta se ei todellakaan tarkoita, että he olisivat "palaamassa luokseni" vaan "siipeensä saatuaan" kaipaavat lähinnä kuuntelijaa hetkellisesti ja ehkäpä jo saman illan aikana kävelevät ns. "kotiin" takaisin. Riidat kuitenkin kuuluvat rakkaussuhteeseen, eikä mulle esim. tulis mieleenkään käyttää tällaista tilannetta johonkin muuhun kuin ystävänä toisen huolien kuunteluun.

    Joskus eksät soittelevat mulle, kun tyttöystävällä on muuta menoa ja kaipaavat jotain "tekemisseuraa".

    Suhteet näihin eksiin, joista on muodostunut minulle ystäviä, ovat totaalisen aseksuaalisia, ollaan vähän niinkuin samaa "laajentumaperhettä" tai fiktiivistä "sukua".

    Äänestä

  • ongelmista kirjoitti:

    fiksulta ihmiseltä, joka osaa suhtautua terveellä järjellä ja tarvittavalla kypsyydellä elämään:)

    Äänestä

...oman naiseni ilman exiä. On aika huolestuttavaa luettavaa täällä, olen varmaankin onnellisessa asemassa. Vaimoni on ensimmäinen vakava suheeni, minä hänen, toki ihastumisia ja tapailuja oli molemmilla ennen kuin tapsimme. Seitsemän vuotta seurusteltuamme menimme naimisiin, ilot ja surut on matkalla nähty, periksi ei anneta. Vaimoni hän on ollut jo vuosia, toisia naisia ei tarvita. Mielestäni nuoret alkavat nykyään liian hätäisesti seurustelemaan, pitäisi antaa aikaa tutustumiselle ja tapailulle. Säästyisi moni sydänsuruilta ja lyhyiltä, muutaman kuukauden jutuilta ja listalta "exiä".

Äänestä
  • onkohan tässä kyseessä sukupolviero?

    niinä aikoina kun lesbouteen suhtauduttiin kielteisemmin Suomessa esim. vielä 1980- ja 1990-luvuillakin, monien siteen omaan sukuun ja perheeseen eivät olleet niin toimivia tai esim. omat vanhemmat tai sisarukset eivät tienneet edes ...

    eksistä tulikin osa fiktiivistä sukua.. eikä mitään "hävettävän pitkää listaa" vaan osa kunkin läheisten ystävien verkostoa ja täytyy sanoa, että tämän eksien ketjuista muodostuvan ystäväverkoston ansiosta elämäni on ollut huomattavasti rikkaampaa kuin olisi jos olisin vain nyhjännyt tyttöystäväni ja "perheystäviemme ja kummankin suvun kanssa" omassa pienessä ydinperhehelvetissämme.

    tämä "yhden oikean löytämisen" kulttuuri ja jos sitten se suhde ei kestäkään itsensä "epäonnistuneeksi" kokeminen (jos siis on se "liian pitkä lista eksiä") on ymmärtääkseni tän nuoremman rekkarisukupolven luoma suhde- ja elämisen malli, samoin kuin se heterokaava, että ensin nuorena biletetään ennenkuin vakiinnutaan, rekisteröidytään ja perustetaan perhe (johon sitten monien "elämä" loppuukin ; ( surullista.. kuka haluaisi jo kolmikymppisenä "eläköityä", mutta kova kiire monilla nuoremmilla siihen näyttää olevan.

    siis pointtini oli vaan, että olisi hyvä tunnistaa näiden eri sukupolvien elämäntapoja, ja keskustelua voisi käydä provosoimattakin ja leimaamatta...

    Äänestä

  • lukenut jo aiemminkin näitä exä juttuja. Niitä kun tuntuu olevan vaikka kuinka paljon useimmilla. Arvostan suhdettani vieläkin enemmän, kun voin todeta ettei meidän elämässä ole kuin yksi ex, hänkin aivan ok, eikä häiritse meitä millään muotoa.Hänellä on oma elämänsä ja meillä omamme:)
    Olen onnellinen ettei meidän kummankaan ole tarvinnut "törmäillä" suhteesta toiseen etsien sitä "oikeaa". Luulenpa, että se sydän on monelta arvelta säästynyt. Hyvä näin:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

... kirjoitti:

Jäättekö ystäviksi exän kanssa seurustelun loputtua? Entäs häiritseekö, jos kumppani on ystävä exänsä kanssa? Voiko siitä tulla este seurustelulle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu