Eka kertaa

Hei! Ollaan lähdössä ensi kesänä ensimmäistä kertaa Kyprokselle, hotellina on Nausicaa Beach. Nyt olisinkin kiinnostunut kuulemaan kaikkea mahdollista kyseisestä hotellista mm. huoneista. Otimme myös AI:n, onko se ko. hotellissa hintansa arvoinen?
Kertokaa myös mille retkille kannattaa osallistua sekä kaikkea muuta mitä ensikertalaisen olisi syytä/hyvä tietää :)
41264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

http://keskustelu.suomi24.fi/matkailu_show.fcgi?category=104&conference=4500000000000911&posting=22000000040635356

tuossa siis toimiva linkki (itse en saanut pipariinan linkkiä toimimaan) aiempaan vastaukseeni.

Aiempaan vastaukseeni siis täydennystä sen verran että Nicosian kahdet kasvot -retkellä kävimme ja se oli ihan mielenkiintoinen. Ensin mentiin bussilla Nicosiaan, käytiin siellä eräässä käsityöliikkeessä ja kierreltiin muutenkin oppaan johdolla. Sitten mentiin Turkin puolelle ja käytiin moskeijassa. Sen jälkeen oli muistaakseni tunti omaa aikaa kierrellä siis Turkin puolella, jossa oli mm. kauppahalli ja paljon basaareja, joissa paljon (väärennettyjä) merkkilaukkuja, -aurinkolaseja yms. Tunnin päästä oli tapaaminen sellaisessa kivirakennuksessa josta lähdettiin ryhmänä takaisin Kyproksen puolelle. Siinä oli sitten vapaata aikaa ehkä noin puolitoista tuntia ja sen aikana oli ehdittävä kävellä myös bussille joka oli vähän matkaa kaupungin "pääkävelykadulta", Ledra Streetiltä. Bussilla sitten takaisin Nausicaalle. Retki kesti käytännössä koko päivän, joskus viiden-kuuden aikaan oltiin takaisin hotellilla. Mukava retki ja kiva nähdä muutakin Kyprosta. Opas oli suomalainen, Kyproksella pitkään asunut nainen. Retken hinta muistaakseni 40 €/henkilö. Passi on myös oltava mukana, sillä muuten ei pääse Turkin puolelle.

Huh, tulipas pitkä selostus yhdestä retkestä. Noh, toivottavasti oli jotain helppiä.

Äänestä

Hei, Nicosia on aivan hyvä käydä tsekkaamassa. Siitä on kovin pitkä aika, kun olimme ns.vuoristoreissulla. Jäi mieleen, jos oikein muistan Lefkaran kylä, missä naiset tekivät käsitöitä ja hopeakoruja.
Jos matkatoimisto tekee retkiä vuoristokyliin, kannattaa lähetä, jo maisemien vuoksi.
Me olemme olleet eri puolella Kyprosta lomilla, kaikki melkein yhtä hyviä.
Aina löytyy jotain uutta!

Äänestä
  • Ensin mentiin bussilla Nicosiaan, käytiin siellä eräässä käsityöliikkeessä ja kierreltiin muutenkin oppaan johdolla. Sitten mentiin Turkin puolelle ja käytiin moskeijassa. Sen jälkeen oli muistaakseni tunti omaa aikaa kierrellä siis Turkin puolella, jossa oli mm. kauppahalli ja paljon basaareja, joissa paljon (väärennettyjä) merkkilaukkuja, -aurinkolaseja yms. Tunnin päästä oli tapaaminen sellaisessa kivirakennuksessa josta lähdettiin ryhmänä takaisin Kyproksen puolelle.

    Huomautettakoon, että Kypros on itsenäinen tasavalta, jonka itsenäisyyden on tunnustanut maailman kaikki maat. Kyproksen pohjoinen puoli ei ole Turkkia, vaan itsenäiseksi julistautunut kyproksen turkkilainen tasavalta, jonka on tunnustanut vain Turkki. Koko kypros kuuluu Euroopan Unioninn, niin myös turkkilainen puoli. Kyproksen turkkilaiset ovat myös EU;n kansalaisia ja saavat mm. EU-passin halutessaan. EU:n ulkoraja kulkee kuitenkin saaren halki, vaikkakoko saari kuuluukin Euroopan Unioniin. Asetelma on erikoinen - mikä johtunee suurimmaksi osaksi Turkin EU neuvotteluista. Turkki tavallaan pitää saaren pohjoispuolta pelinappulana tilanteessa. No kyllä kyproksen kreikkalaisetkin samaa harrastavat. Myös mainittakoon, että kypros ei ole koskaan kuulunut Kreikalle, Turkille kulläkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kyprokselle kirjoitti:

Hei! Ollaan lähdössä ensi kesänä ensimmäistä kertaa Kyprokselle, hotellina on Nausicaa Beach. Nyt olisinkin kiinnostunut kuulemaan kaikkea mahdollista kyseisestä hotellista mm. huoneista. Otimme myös AI:n, onko se ko. hotellissa hintansa arvoinen?
Kertokaa myös mille retkille kannattaa osallistua sekä kaikkea muuta mitä ensikertalaisen olisi syytä/hyvä tietää :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu