Joko juoppojen paapominen ohi

Jo olisi aikakin!

IL/Helsinki

"Kännissä työpaikalla - komisariolle kenkää
Keskiviikko 4.3.2009 klo 04.50
Helsingin poliisissa pitkään toiminut komisario on irtisanottu alkoholinkäytön vuoksi.

Järjestyspoliisin tutkintayksikössä työskennellyt komisario tuli kolmisen viikkoa sitten työvuoroon vahvasti alkoholilta haiskahtavana. Puhalluskoe paljasti epäilyt todeksi - mies oli yli promillen humalassa.

Tapaus käynnisti saman tien virkasuhteen irtisanomisprosessin. Iltalehden tietojen mukaan komisario oli saanut varoituksen alkoholinkäytöstä jo puolitoista vuotta sitten. Hänet oli myös määrätty hoitoonohjaukseen.

- Jos on saanut aiheesta varoituksen eikä hoitoonohjauskaan ole auttanut, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin irtisanominen, toteaa päätöksen tehnyt Helsingin poliisikomentaja Jukka Riikonen.

Irtisanottu komisario ehti olla poliisissa parikymmentä vuotta. Hän toimi 2000-luvun taitteessa autovarkauksiin keskittyneen ryhmän vetäjänä ja sai aikaan mittavaa tulosta varkauksien selvittämisessä ja hillitsemisessä. Viime vuodet hän toimi järjestyspoliisin tutkinnanjohtajana."
2141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei siinä paapota jos epäkelvot yksilöt laittavat pihalle. Meidän työpaikalla tehtaalla ei valitettavasti niin tehdä, sama koskee hyvin monia paikkoja.

Äänestä

   
Lehti: Juniorit juopottelivat itsensä ulos turnauksesta
Keskiviikko 4.3.2009 klo 17.58

Alaikäisten salibandyjoukkue diskattiin turnauksesta juopottelun vuoksi, kertoo Kainuun Sanomat.

Juu ettäs Kainuusta ei poliisikouluunkaan pääse.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


poliisissa? kirjoitti:

Jo olisi aikakin!

IL/Helsinki

"Kännissä työpaikalla - komisariolle kenkää
Keskiviikko 4.3.2009 klo 04.50
Helsingin poliisissa pitkään toiminut komisario on irtisanottu alkoholinkäytön vuoksi.

Järjestyspoliisin tutkintayksikössä työskennellyt komisario tuli kolmisen viikkoa sitten työvuoroon vahvasti alkoholilta haiskahtavana. Puhalluskoe paljasti epäilyt todeksi - mies oli yli promillen humalassa.

Tapaus käynnisti saman tien virkasuhteen irtisanomisprosessin. Iltalehden tietojen mukaan komisario oli saanut varoituksen alkoholinkäytöstä jo puolitoista vuotta sitten. Hänet oli myös määrätty hoitoonohjaukseen.

- Jos on saanut aiheesta varoituksen eikä hoitoonohjauskaan ole auttanut, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin irtisanominen, toteaa päätöksen tehnyt Helsingin poliisikomentaja Jukka Riikonen.

Irtisanottu komisario ehti olla poliisissa parikymmentä vuotta. Hän toimi 2000-luvun taitteessa autovarkauksiin keskittyneen ryhmän vetäjänä ja sai aikaan mittavaa tulosta varkauksien selvittämisessä ja hillitsemisessä. Viime vuodet hän toimi järjestyspoliisin tutkinnanjohtajana."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu