Tältä palstalta olen huomannut (ilokseni?) että avioliitto ja perhe ovat suomalaisille edelleen erittäin pyhä ja tärkeä asia. Ei kai täällä muuten eronneet kirjoittelisi suruissaan ja vihoissaan tai uudet puoliskot peloissaan ja kateuksissaan tuota ydinperhettä ja sen lapsia/exiä kohtaan. Mitä jos suomalaiset yritettäisiin vielä kerran sen oman avioliiton eteen ja yritetään pitää perhe kasassa? Luetaan vaikka sellaisten kokemuksia miten muutaman vuoden työn jälkeen elämä on jälleen mahtavaa sen ikioman perheen kanssa.
avioliitto
edelleen pyhä
23699
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
halusi kosia minua, ainoastaan näin exänsä vihdoin ymmärsi, että hän on suhteeni vakavissaan. Minulle henkilökohtaisesti perhe ja avioliitto eivät (instituutioina) ole niin pyhiä eivätkä tärkeitä, mutta onni, rakkaus ja toisen huomioon ottaminen ovat. Siksi sanoin "tahdon".
Jihuu... hah, no ei siinä silloin rakkautta ole, jos täytyy näyttämisen halusta mennä naimisiin?? Vai sinäkö se kosit???? Tärppi, siis sinä kosit!
ei sen ihmeempää.
Perintö- ja verotuksellisistakin syistä voidaan avioitua, tämä tiedoksesi. Rakkaus ei ole avioliiton synonyymi, sinun lisäksesi yllättävän monet näyttävät niin ajattelevan, vaikka ovat jo pettyneet.
huvikseen naimisiin, ja säälistä.
Jos elää pelkkää romanssia ja rakastumisen huumaa ja luulee sen olevan todellista rakkautta, ei kyllä voikaan onnistua.
Mutta luuletko ihan oikeasti ja tosissaan, että joku kosisi toista vain näyttääkseen jollekin entiselle sänkykaverilleen jotain? Elätkö mahdollisesti kauniiden ja rohkeiden maailmassa tai vastaavassa saippuaoopperassa? Lohdutat itseäsi uskottelemalla noin?
No, sinulla on varmaan kipeät syysi niin tehdä, ehkä se tekee sinut onnellisemmaksi, ja voit kieltää todellisuuden hiukan vielä kauemman aikaa. Ikävää että sinulla on noin.
Niinpä, mutta minkäs teet kun olet jo menettänyt sen ydinperheen. Voi vannoa että yritin kaikkeni, hain apua, rukoilin miehen edessä ja nöyryytin itseäni. Mutta miehen mielestä kaikki on uuden kanssa parempaa. Niin, nyt pitäisi hyväksyä kaikki paska siltä suunnalta. Ex:n ei ole minkään arvoinen, sitä saa nyxät ja ex-puolisot laittaa halvalla miten vaan ja lapset ovat onnellisia.
...tietämättömänä tuli ajatus,että onko sitten parempi väkisin olla naimisissa,jos jompi kumpi ei ole onnellinen? Johan se heijastuu lapsiin. Syyt voi olla jätetyssä tai jättäjässä? Molempien olisi syytä astua peilin eteen ja kysyä itseltään, teenkö minä jotakin väärin?
Se on tosi asia,että liian vähän panostetaan suhteeseen. Yleensä miehen puolelta. Nainen kokee sen loukkauksena,tulee riitoja yms. Voi,kun miehet joskus ajattelisivat aivoilla...
Liian helposti heitetään pyyhe kehään.
Mutta,se Ei ole näiden uusikoiden vika...
Minä,jos menisin naimisiin,niin se on rakkaudesta ja halusta olla toisen kanssa loppuun asti. Mutta,kun se on nykypäivää ettei mikään ole pysyvää ja kehenkään ei voi luottaa,niin olen sanonut etten naimisiin halua. Minulle avioliitto on pyhä ja eletty sekä nähty elämä on näyttänyt sen raadollisuuden,valitettavasti.
toisten avioliittoon "mukaan" sillä hetkellä kun siinä on vaikeuksia, on se kyllä sen ulkopuolisen(kin) vika ja typeryys. Pitäisi antaa avioliitossa olevien antaa rauhassa hoitaa avioliittoaan, vaikka se päättyisi eroon. Pitäisi ymmärtää että toki on ihminen vietävissä jos vaihtoehtoina on vaikea avioliitto tai ihana uusi alku, niin arvata saattaa mitä ihminen valitsee... ei silti onneksi aina. Aina kolmannen pyörän väliintulo on huono vaihtoehto. Siitä saa kärsiä kaikki osapuolet jollain tavalla. Voisi vaikka ajatella niitä lapsia, jos ei muusta välitä.
Oliko sama käsitys toisellakin avioliiton osapuolella?
Paha on antaa jonkun hoitaa jotain, josta on jo saanut tiedon, että se on loppuun asti harkittu loppuvan. Eiköhän jokainen vähääkään aivoja omaava kuitenkin kysy, miksi eroon on varmasti päädytty - eikä siihen vastaukseksi kelpaa "koska sinun kanssasi vaan olis mukavampaa". On täysin selvää, että eihän sellaisesta suhteesta voisi tulla kuin sydänsuruja, samalla tavoin se uusikin joutuisi kohdelluksi suhteen arkistuessa.
Mielenkiintoinen kysymys on silti se, miksi eronneilla puolisoilla toisinaan on niin täysin erilainen käsitys entisen suhteensa tilasta ja eroamisen prosessista - vai onko vain helpompaa väittää kaiken olevan jonkun ulkopuolisen syytä, silloin ei tarvitse keskittyä ollenkaan siihen, mikä oikeasti on ollut oleellista kahden ihmisen välillä omassa suhteessaan. Ja melko vähä-älyisen on oltava ihmisen, joka tuonkin selityksen nielee, tai tahtoo uskoa. Kuka on sanomaan, kumman totuus on oikeampi - eronneen miehen vai eronneen naisen? Miksi automaattisesti oletetaan että nainen se tietää alusta loppuun jopa sen miehenkin aivoitukset. Ei tiedä, ei todellakaan tiedä. Mies on erillinen, hänen ajatuksensa ovat omista tavoistaan kokea asiat syntyviä.
Ikävää se silti on, jos ero ei olekaan siinä pisteessä mitä mies vaikkapa uudelle naiselle uskottelee, ja tulevan eron toinen osapuoli kokee siksi entistä enemmän loukkaantumisen tunteita. Kun eihän se ero ole koskaan helppo juttu - tapahtui se oikeassa tai väärässä järjestyksessä.
eikä myöhemmin.
Valoja kun vannotaan, siinä sanotaan, että toinen toisenne onnelliseksi tekemisessä kilpailkaa. Mikä sitten on, kun onkin pakko kilpailla ihan kaikessa muussa paitsi siinä? Kilpaillaan kummalla on enemmän omaa aikaa ja omia vapauksia, kilpaillaan siinä kumpi on enemmän oikeassa hinnalla millä hyvänsä, kilpaillaan kumpi saa pahemmin loukatuksi toista kun riidellään, kilpaillaan siinä, että täytyy naapureille näyttää kuinka hienosti menee taloudellisesti ja painetaan niska limassa töitä sen elintason eteen, jota omilla vanhemmillamme oli vasta kun lapset kasvoivat isoiksi. Rahaa on taottava ja on oltava oma elämä, siinä sivussa se parisuhde ja perhe sitten unohtuu. Siksi se pyhä liitto rikkoontuu. Olisi ihanaa jos se olisikin korjattavissa - ehkä suurella yrityksellä voisi ollakin, mutta kun vauriot ovat liian suuret, ei ole enää halua yrittääkään koota jotain mikä on ollut liian pitkään epätyydyttävää.
Liitto on pyhä, jos sitä ei sisältä ensin rienata rikki. Hylkääminen on pahasta, ehkä olet huomannut että sen voi tehdä myös liitossa sisällä, kääntää toiselle henkisesti selkänsä, hylätä toisen tunteidensa kanssa, vähät välittää muusta kuin julkisivusta ja omasta itsestään.
Toinen toisenne onnelliseksi tekemisessä kilpailkaa. Mieluummin siitä asti kun se luvataankin.
aloitusta uusperhepalstalla, en myöskään asetelmaa että uusi puoliso olisi kateellinen exälle tai jopa pelkäisi tätä? Kummallista.
En tiedä ehdottaako aloittaja, että toinen (avio)liitto pitäisi purkaa ja palata aiempaan, jonka ainakin toinen osapuoli on jo todennut toimimattomaksi. Lieneeköhän tällaisen ajatusen taustalla uskonnollinen vakaumus tai muu yhteisöllinen pakote? Hänen mukaansa pitäisi yrittää vielä sen "oman" avioliiton eteen – eiköhän uusperhe ole ihan oma sekin?
Siinä hän on kyllä oikeassa, että liiton eteen pitää tehdä työtä, ja uskonkin uusperheissä tämän olevan yleisempää kuin siinä ensimmäisessä epäonnistuneessa suhteessa. Kokemusta kun jo on.
väittää ettei uusperheen (uuden avioliiton) taustalla jossain määrin kummittele se ensimmäinen avioliittokin. Täällä näkee tätä exä-nyxä kiistelyä loputtomiin. Miksei ihmiset tee avioliittonsa eteen mitään, aina lähdetään jonkun toisen matkaan tai jätetään aviopuoliso selittelemättä sen kummempia? Eikö se toinen ole sen enempää ansainnut? Sitten selitellään ettei ketään viedä ilman omaa tahtoa ja ettei se ole sen nyxän vika missään määrin.
Kyllä se on aina ihmisen omantunnon puutetta jos lähtee toisten avioliittoon sekaantumaan. Kuinka moni voi väittää että tavattuaan tällaisen (vaikka miehen) jolla menee huonosti avioliitossa, asuu avoerossa tai on harkinta-aika päällä, odottaisi kunnes avioliitto on virallisesti tuomittu eroon. Mitä jos tällä parilla (lasten vanhemmilla) olisi kuitenkin ollut vielä mahdollisuus, mutta (mies tai nainen) näki helpommaksi aloittaa uuden tuoreen suhteen? On todella helppoa napata sellainen mies tai nainen jolla on huono avioliitto. Sitä sitten selitellään että hyvä että pääsi huonosta pois. Mutta mitä jos siitä olisikin yrittämällä saatu hyvä vuosikymmeniksi eteenpäin? Jokaisessa (myös sinun) avioliitossa tulee huonoja hetkiä, onko järkevää joka kerta vaihtaa kumppania?
avioliitto "kummittelee", siinä tapauksessa että siitä on tuloksena lapsia. Ei muuten.
"Aina lähdetään jonkun toisen matkaan" on huono yleistys. Kuulostaa siltä, ettei pysty myöntämään omaa epäonnistumistaan, on helpompi syyttää että joku vain "nappasi" itselleen puolison toisen liitosta. Suosittelen asioiden tarkastelua rationaalisemmin.
Jos joku näkee helpommaksi aloittaa uuden suhteen, se on hänen valintansa. Hän ei ehkä enää halua yrittää tehdä edellistä liittoa hyväksi, vaikka (jätetty) puoliso niin toivoisikin. On ihmiselle luontaista selitellä tilanteita itselleen edullisemmaksi, jos ja jos... loppujen lopuksi helpommalla pääsee, kun myöntää itsekin mokanneensa ja ottaa vastuun omista tekemisistään. Toisten syyttelemisellä ei pitkälle pötkitä.
Mikäli puolisoni haluaisi vaihtaa kumppania, en voisi asialle mitään. Hän tietää mitä tahtoo, kuten myös minä. Siksi pyrin ottamaan hänet huomioon ja hoitamaan suhdettamme. Kovin huonoja hetkiä meidän pitkässä liitossamme ei vielä ole ollut, ehkä juuri siksi, että puolisonikin on ymmärtänyt saman asian.
siihen toisten syyttämiseen ja yrität putsata itsellesi hyvän omantunnon ettet muka millään tavalla ollut osallinen. Luontaista taitaa olla sinullekin selitellä tilanne itsellesi edulliseksi. Mutta näinhän ihminen toimii, paskat toisten tunteista, kunhan itsellä on hyvä olla.
itseään ainoana, jolla on moraalia. Olen pahoillani, että tulit petetyksi, mutta minä en siihen ole ollut osallisena.
Minulle ei tulisi mieleenikään alkaa syyttää ketään naista toisen miehen viemisestä. Väkisinkin alan ajatella, mahdatko itse itse taipuvainen tekemään niin kun niin kovasti muita syyttelet? Ehkä et vain ole onnistunut toivomallasi tavalla ja nyt sätit toisia täällä.
sen tekevät.
Itse toivoin lapsena, että vanhempani eroaisivat kun riitelivät kokoajan.
Haaveilin joko pääseväni lastenkotiin tai, että elämä olisi rauhallisempaa ja onnellisempaa kuin vanhempani asuisivat erillään.
Mutta äitini sanoi, että "lasten takia he eivät eroa". Todellinen syy oli, että he olivat läheisriippuvaisia. Kun laksimme me lapset kotoa erosivat, mutta jonkin ajan päästä palasivat yhteen. Nyt elävät ruhoittuneina, mutta jokainen meistä lapsista oirehtii edelleen tuota lapsuuden perhehelvettiä.
Itse en mene naimisiin ennenkuin olen varma, että arki toimii..
ajaa vapaat naiset päättömiin tekihin. Ymmärtääköhän itsekkään mitä tekee, vai onko ihan päähänpisto ja kateus.
Monet liitot hajoo juuri väliin tulos seurauksena, ja kas kumaa, se liiton hajoominen onkin ytä äkkii sen vaimon syytä! Se on jännä, miten uudet suhteet siivoo kätensä perheen rikkomisesta täysin! Ja moni vielä uskoo siihen!
naapuriparin ovikelloa ja ilmoita: "Päivää, tulin väliin".
Tule sitten takaisin kertomaan, miten kävi ja pitikö teoriasi paikkansa.
perheet ja haluaa jättää lapsia isättömiksi. Halveksin sellaisia ihmisiä, jotka niin tekee. Ihmisen täytyy olla henkisesti sairas, ja elämässään niin pahasti erehtynyt, jos pytyy rikkomaan toisten perheet.
rukkaset.
Jos mies/nainen on asumuserossa, se tarkoittaa lähes jokaisessa tapauksessa että on eronnut. Myös minun exäni löysi uuden asumuseron aikana, enkä sitä myöskään olettanut/vaatinut että toinen odottaisi meidän paikkaavan suhteemme kun päätös erosta oli tehty.
Enkä myöskään katsonut, että ex-mieheni uusi seurustelu kumppani olisi tullut meidän väliimme, vaan suhteemme oli yksinkertaisesti loppu ja olimme eropäätöksen tehneet, ei siihen kukaan uusi nainen vaikuttanut vaan me kaksi. On vain helppo syyttää uutta kumppania "väliin tulosta"...
Erosimme ja piste, emme jääneet katkeriksi ja näin ollen elämme kumpikin tahollamme parisuhteessa uuden kumppanin kanssa ja lapset ovat sopeutuneet tilanteesen hyvin, koska riitoja välillämme ei ole uusista kumppaneista, menoista sun muista vaan pystymme sopimaan lasten hoidot ja tapaamiset hyvissä välein.
Olen vaan todennut, että ne jotka ei pääse ex-kumppanistaan irti hakee riidan aihetta kaikesta.
kummankin siihen ryhtyneen osapuolen toimintatavoista.
Voi olla että miehet helpommin lähtevät etsimään lohtua muualta, mutta eipä ne naisetkaan niin kaksisesti yritä yhteisen onnen eteen. Nalkuttaminen esim. pitäisi lailla kieltää, siitä ei ole koskaan ollut hyötyä. Jos sille on tarvetta, on toisen ymmärryksessä vikaa tai sitten toisen kyvyssä hahmottaa, mikä sille toiselle taas on tärkeää. Silloin pitäisi jo heti painua jonkun parisuhdeterapeutin puheille. Silloin kun siitä vielä ihan oikeasti voisi olla hyötyäkin.
On aivan turhaa kieltää ongelmat ajalta, joka on tapahtunut ennen kuin toinen on päättänyt, ettei enää ole väliä missä järjestyksessä elämässään siirtyy eteenpäin. Mutta sekin on turhaa, että väitetään kaiken johtuneen entisestä muijasta, avioliittossa kun on kaksi osapuolta (ok, täysin sairaat osapuolet voivat aiheuttaa eron yksikseenkin). Avioliittoa ei kuitenkaan voi rikkoa kukaan sellainen, joka ei siihen ole ollut sopimassa sitoutuvansakaan. Ja toivottavasti sentään aika harvoin ihan onnellisista liitoista noin vain hups lähdetään. Tietysti jonkin sortin ikäkriisitkin voivat ajaa ihmisiä täysin järjenvastaisiin (ainakin ympäristön silmissä) ratkaisuihin.
Uusikon moraali saattaa olla mitä on, jos varattuun sekaantuu, mutta rikkoa hän ei voi sellaista, mitä ei ole ollut sopimassakaan. Sen hoitavat sopijaosapuolet itse. Jos siis haluat syyttää jotain uusikkoa, mieti hetki - eiköhän se kuitenkin ollut se mies joka oli luvannut jotakin. Vai lupasiko sinulle ex-miehesi uusikko jotakin? Uusikoilla se sinisilmäisyys saattaa joskus häiritä arvostelukykyä - uskotaan ruotoineen päivineen niitä tarinoita, jotka eivät myöskään ole koko totuus. Yleensä se vaaleanpunaisten silmälasien haalistumisen myötä kuitenkin häipyy, ja uusikkokin tajuaa, että kummastakin on ollut kiinni jutun juoni. Siinä voi sitten miettiä, millaisen luottamuksen sellainen pariskunta saa osakseen.
Elämä ei valitettavasti aina mene kaikkien sopivaisuussääntöjen mukaan, eikä varsinkaan kuten itse olemme sen etukäteen ajatelleet menevän. Koska jokaisella meistä on omanlaisemme käsitys onnesta, rakkaudesta, siitä mitä tarvitsemme ja mitä elämältä haluamme.
Mutta yksi juttu on varmaa - ei sellaisen perään kannata itkeä, mikä on pelkkää p*skaa. Kaikissa liitoissa on aina hyvätkin hetkensä, eihän niitä muuten edes muodostuisi, toisissa liitoissa ne huonot hetket vain kääntävät asiat nurin, eikä niistä selvitä, johtuu se sitten enemmän kummasta tahansa liiton sopijaosapuolesta. Jotkut selviävät huonoista hetkistä, kyllä se yleensä kummankin kyvyistä vuorovaikuttaa toisensa kanssa riippuu.
Kyllä se aktiivisempi osapuoli yhä vieläkin on useimmiten mies. Ei kukaan miestä väkisin raahaa kotiinsa ja pidä panttivankina. Mies kertoo, kuinka on viimeistä silausta vaille eroamassa, miten ei enää pysty lapsestakaan huolimatta elämään yhdessä tämän äidin kanssa, miten on pitkää jo asiaa työstänyt, eikä muuta ratkaisua ole kuin tuleva ero. Mies kyllä ilmoittaa hyvin selkeästi olevansa vapaa. Sen sitten uusi ihastus joko uskoo tai ei, mutta kyllä ne tarinat noin menevät, eivätkä sillä tavoin, että joku jonkun kävisi vasten tahtoaan jostain ryöstämässä.