Olen jumissa. Kun pystyn ajattelemaan järjellä, tiedostan varsin hyvin, että hän jätti minut eikä minua enää halua. On etsittävä jotain muuta. Mutta omat taaksetyönnetyt tunteeni sekoittuessaan hänen hymyynsä ja huomiointiinsa saavat minut taas sekaisin. Tyttöystäväni siis jätti minut kuukausia sitten. Syystä että ei enää mielestään rakasta "tarpeeksi".
On inhottavaa kiusata itseään tilanteella. En todellakaan anna itseni haikailla enää hänen peräänsä, ja yritän todella mennä eteenpäin. Mutta huomaan silti ajattelevani häntä päivittäin. Ja näemme melkein lähes joka päivä "työpaikallamme" ja voisi sanoa, että olemme jopa kavereita. Joskus koko tilanne ja nämä omat tunteeni lähinnä naurattavat minua. Kuitenkin välillä tämä tuntuu loputtomattomalta kamppailulta.. Yritän miettiä asioita positiivisesti: olen sinkku ja vapaa tekemään mitä haluan, löydän vielä jotain parempaa, jne. Koitan järkeistää asiat. Olen niin ylpeä, etten halua paljastaa hänelle vielä haluavani häntä. Eikä siitä edes olisi hyötyä, koska en voi häntä takaisin saada.
Aika parantaa, sanotaan, tottakai. Olen jo "parantunutkin" osittain, mutta aivan kuin olisin ihastunut häneen uudelleen. Enkä haluaisi olla!! Välillä hän käyttäytyy minua kohtaan kuten silloin kuin olimme suhteemme alkutaipaleella ja sekoan :) (kunnes taas muistan järkeistää..)
Kuitenkin joskus mietin, että haluaisin vihjata hänelle vielä jotenkin haluavani hänet.. mutta en uskalla. Enkä tiedä miten sen tekisin. Ja koska se on niin typerää!! Tiedän saavani nenilleni. Enkä haluaisi satuttaa itseäni. Enkä pilata välejä, jotka meillä nyt on. En suinkaan itke itseäni uneen iltaisin hänen takiaan, mutta jokin hänessä on. Joka vetää puoleensa, vaikka yritän vastustella. Tietysti minulla on oma elämäni..mutta kaipaan häntä ja hänen kosketustaan. En sitä hänelle kerro, koska hän tuskin haluaa kuulla, vaikka tiedän että hän välittää minusta paljon. (muttei tarpeeksi, huoh).
Viisaita kommentteja ja vastaavia kokemuksia, anyone? :)
On inhottavaa kiusata itseään tilanteella. En todellakaan anna itseni haikailla enää hänen peräänsä, ja yritän todella mennä eteenpäin. Mutta huomaan silti ajattelevani häntä päivittäin. Ja näemme melkein lähes joka päivä "työpaikallamme" ja voisi sanoa, että olemme jopa kavereita. Joskus koko tilanne ja nämä omat tunteeni lähinnä naurattavat minua. Kuitenkin välillä tämä tuntuu loputtomattomalta kamppailulta.. Yritän miettiä asioita positiivisesti: olen sinkku ja vapaa tekemään mitä haluan, löydän vielä jotain parempaa, jne. Koitan järkeistää asiat. Olen niin ylpeä, etten halua paljastaa hänelle vielä haluavani häntä. Eikä siitä edes olisi hyötyä, koska en voi häntä takaisin saada.
Aika parantaa, sanotaan, tottakai. Olen jo "parantunutkin" osittain, mutta aivan kuin olisin ihastunut häneen uudelleen. Enkä haluaisi olla!! Välillä hän käyttäytyy minua kohtaan kuten silloin kuin olimme suhteemme alkutaipaleella ja sekoan :) (kunnes taas muistan järkeistää..)
Kuitenkin joskus mietin, että haluaisin vihjata hänelle vielä jotenkin haluavani hänet.. mutta en uskalla. Enkä tiedä miten sen tekisin. Ja koska se on niin typerää!! Tiedän saavani nenilleni. Enkä haluaisi satuttaa itseäni. Enkä pilata välejä, jotka meillä nyt on. En suinkaan itke itseäni uneen iltaisin hänen takiaan, mutta jokin hänessä on. Joka vetää puoleensa, vaikka yritän vastustella. Tietysti minulla on oma elämäni..mutta kaipaan häntä ja hänen kosketustaan. En sitä hänelle kerro, koska hän tuskin haluaa kuulla, vaikka tiedän että hän välittää minusta paljon. (muttei tarpeeksi, huoh).
Viisaita kommentteja ja vastaavia kokemuksia, anyone? :)
Vastaukset 6
Vanhimmat
.. tulkitsinkohan oikein, että hän siis flirttailee sinulle... jos,niin itse kysyisin miksi?
ehkäpä hän ei itsekään tiedosta sitä? ainakaan itse en aina edes tajua flirttailevani ... jos näköpiirissä on jotain kiinnostavaa...
ps. ylpeys käy lankeemuksen edellä
kyllä, hän flirttailee. Se on sitä ettei voi olla hymyilemättä kun näkee toisen tai puhuu tälle. Ja se on todella hämmentävää. Samalla itseäkin alkaa hymyilyttää eikä sitä voi estää vaikka kuinka yrittäisi. Silmiin jää kiinni... Hassua... ottaen huomioon kaiken tapahtuneen. Hämmentävää. Ja voi todellakin olla ettei hän tiedosta sitä..mitä tekee minulle.. Joskus hän taas ei puhu/katso edes silmiin.
Ja hmmm, ylpeys käy lankeemuksen edellä.. voi hyvinkin olla näin..
Kuulostaa varsin tutulta:)
Itsekin olen ollut samantapaisessa tilanteessa jo pidemmän aikaa. Tilannetta ei yhtään helpota oma impulsiivisuuteni ja se, että tällaisissa tilanteissa haluan elää hetkessä ja järki jää siinä vaiheessa kauas taakse. Eli aina kun tämän exän kanssa on tekemisissä niin oman pään sisällä on käynnissä taistelu siitä mitä tehdä ja mitä ei.
Helpointa olisi tietenkin vaan ottaa etäisyyttä ja unohtaa, mutta minussakin taitaa olla pientä masokistin vikaa:) Järki repii päinvastaiseen suuntaan ku tunteet ja se on loppujen lopuksi aika uuvuttavaa. Kauanko te sitten seurustelitte ja kuinka kauan erosta on aikaa?
On tämäkin tilanne :). Olimme yhdessä melkein kolme vuotta ja erosta on muutama kuukausi, puolisen vuotta. Mitenpä on sinun tilanteesi?
Tämä on välillä niin sietämätöntä. Välitän hänestä hyvin hyvin paljon ja tiedän että hänkin minusta.. Yritän kyllä puskea tunteet aina taka-alalle hokien itselleni mantraa "hän pitää minua kaverina".. Epäreilua :). Odotan vain päivää koska pääsen repaisemaan itseni tästä kunnolla irti! Ja toisaalta niin kovin haluaisin vielä toisen mahdollisuuden meille..vaikka kuinka yritän ajatella muuta. En vain voi uskoa tätä! Mutta sitä mahdollisuutta ei taida tulla :(. Olen luopunut toivosta, mutta en kuitenkaan ole. Sekavaa. Ja tilateet ja tunteet vaihtelevat ajan mennessä eteenpäin. Tilanne on selvä: olemme eronneet. Mutta tunteeni: epäselvät. Kuten sanottua, selvisin erosta, nautin elämästäni... mutta huomaan ihastuneeni häneen uudelleen!!
.. Kun nuo sun ajatukset täsmää melkein sanasta sanaan omiini:)
Samaa mantraa on hoettu ja on kyllä täyden työn takana että pystyy hillitsemään itsensä.
Meidän nk. suhde ei vaan ollut niin vakavalla pohjalla kuin teidän vaan se on aina ollut sellasta edestakaisin huopaamista ja.. niin hankala selittää.:) Että jos teillä noinkin pitkä suhde on takana, niin voin vain kuvitella kuinka hankalassa tilanteessa oot.
Sitä päivää odottelen minäkin. Jotenkin tuntuu että ei edes pysty pitämään silmiä ja mieltä avoinna uusille potentiaalisille ihmissuhteille kun on vielä niin kiinni siinä entisessä.
Kun tuntuu ettei asioita ole lyöty lopullisesti lukkoon kumpaankaan suuntaan niin sitten jää tällaiseen ikävään välitilaan vaikka mielellään siirtyisi eteenpäin mutta toisaalta taas ei:)
Jos toista ei näe aikoihin se jotenkin helpottaa, mutta sitten ei tarvita kun se yksi tapaaminen ja hymy niin taas ollaan samassa veneessä joka on kovaa vauhtia uppoamassa.
Oletko varma ettei exäsi halua yrittää uudelleen, jos kerta antaa sinulle selviä merkkejä? Onko eksäsi vihjaillut yhteenpaluusta tms?
No sittenhän sulla on vielä toivoa, jos teillä on ns. tilanne päällä :). Tai kuten sanoit, että asioita ei ole lyöty lukkoon. Tuollainen epäselvä tilanne on kyllä kuitenkin ikävää, mennään ees taas... meillähän se ei toisaalta ole epäselvä, asiat todellakin ON lyöty lukkoon, sillä hän jätti minut ja olemme eronneet. Eli pitäisi vain tajuta mennä eteenpäin ja jättää tämä taakse mutta jokin minussa ei halua luovuttaa! Sillä ihmetyttää vain miten hän käyttäytyy, välillä. Välillä tuntuu että pelaamme jotain peliä. Kuitenkin ajattelen suurimman osan ajasta että hän haluaa olla kaveri ja siksi tekee kuten tekee.. Tai niin on pakko ajatella. Silti hän saa niin hyvän olon aikaan minussa, enkä pysty sitä kovin hyvin piilottamaan... mikä on pelottavaa!! En saisi tuntea näin..vahvasti! Hui!