Herranen

postikin kulkee vielä ajatella?
7347
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Miksi ei kulkisi,kun Kusti vaan jaksaa polkea?

Äänestä

Meillekin vielä loppukesästä posti tuli aamupäivällä. Sitten säästäväisyyssyistä postinjakajia pantiin pois. Nyt joku jakaa autolla monta, monta piiriä päivässä. Meillekin tulee posti keskimäärin 14:30 aikaan. Joskus puoli tuntia aikaisemmin, joskus paljon myöhemmin. Joulun aikaan saattoi tulla vasta illalla, Jotkut ihmiset kun vielä lähettävät postikortteja. Käyn kaupassa ja muilla asioilla viimeistään puolen päivän aikaan. Silloin ei tietysti vielä ole posti tullut. Meille sentään jaetaan vielä postiluukusta. Olenkin ottanut tavakseni katsoa ennen nukkumaan menoa, olisiko postia tullut. No, ei kohta puoleen tarvitse postin vaivautua, pikkuhiljaa muutan laskuja e-laskuiksi. Kyllä Posti oli vielä posti! Itellan myötä kaikki palvelut on huonontuneet!

Äänestä
  • Niinhän tuo tulee täällä pääkaupungissakin milloin sattuu.
    Useimmiten 14-16 välillä.
    Kortit tammikuussa matkasivat useamman päivän. Oli postitettu torstaina, sain ne keskiviikkona, seuraavalla viikolla.
    Toinen samasta kaupungista, toinen 50km päästä, oli postitettu.
    Että "nopeaa" on toiminta.

    Äänestä

  • joo,, kirjoitti:

    Niinhän tuo tulee täällä pääkaupungissakin milloin sattuu.
    Useimmiten 14-16 välillä.
    Kortit tammikuussa matkasivat useamman päivän. Oli postitettu torstaina, sain ne keskiviikkona, seuraavalla viikolla.
    Toinen samasta kaupungista, toinen 50km päästä, oli postitettu.
    Että "nopeaa" on toiminta.

    Lähetin viime vuoden puolella kaksi syntymäpäiväkorttia ystäville pääkaupunkiseudulle.
    Toinen tuli perille viikon kulutta, syntymäpäivä oli jo silloin ohi. Toinen ei tullut perille lainkaan.

    Paras kyllä oli kuin ystävättäreni postiluukusta tippui Kelan kirje joka oli osoitettu mieshenkilölle jolla oli italialaisperäinen nimi ja joka asui Espoossa, postinumerot ja kaikki oli OK. Se toimitettiin Turun lähiöön ositteeseen jossa asuu supisuomalaisen nimen omaava henkilö joka oli asunut asunnossa kymmenen vuotta. Kyllä Kusti polkee ja posti kulkee, jonnekin….

    Äänestä

mihin teillä on kiire?
Kun olin nuori posti kannettiin kaksi kertaa päivässä. Aamupäivällä ja iltapäivällä. Mutta tänäpäivänä täysin turhaa. Kiireelliset asiat hoidetaan muulla tavoin.
Postia on kiva saada ihan vaikka viiveellä.

Äänestä

Meillä,rivitalo-alueella,postin lähetyksiä kannetaan toinen toistemme laatikoihin päivittäin.
Tuntuu että postin jakajalle on yhden tekevää,mihin laatikkoon kenenkin lähetyksen törkäsee,kunhan on pois auton etupenkiltä. Joskus sattuu sentään osumaan lähetys oikeaankin laatikkoon.
Postin jakajat vaihtuvat alituiseen.
Enää ei Kusti polje,eikä posti oikein kulje. Jakajat eivät tunne alueitaan,saati sen asukkaita.

Äänestä
  • tulee vasta lähempänä puoltapäivää. Kaikkeen tottuu.
    Palvelupisteitä kuitenkin kaipaisin. Kylällä on vain yksi postilaatikko ja posti kaupan kassan vieressä.. Kehno systeemi. Asukkaita liki 10000...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


aika sentään kirjoitti:

postikin kulkee vielä ajatella?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu