Suuntauksista?

Quizzy mind

Olen lueskellut jonkin verran kaikenlaista buddhalaisuudesta. Jotkut selitykset tuntuvat kovin sekavilta ja hämäriltä toisinaan,vaikka alunperin kiinnostuin asiasta juuri sen takia,että se se oli niin selkeä ja yksinkertainen.Koulukuntien erilainen terminologia sekoittaa asioita lisää,vaikka käsittääkseni mitään oleellisia eroja ei juurikaan ole. Onko näin? Haluaisin joskus osallistua näihin yhteistilaisuuksiin,tällä hetkellä se vain ei ole ole mahdollista joten yritän aloitella meditaatiota kotioloissa. Mitä eroja menetelmissä on,kun on vipassanaa ja zazenia ja ties vaikka mitä? Zen kiinnostaa pelkistetyn selkeytensä vuoksi, Tiibetin buddhalaisuus vaikuttaa kuitenkin jotenkin sydämmellisemmältä ja myötätuntoiselta,Aasia osasto on minulle kaikkein tuntemattomin ja mihin ne länsimaiset buddhalaisuuden ystävät kuuluvat? Se polkukin näemmä jaotellaan vähän eri tavoin ja rituaaleista olisin myös kiinnostunut. Olisi mukavaa jos joku osaisi kertoa onko näissä eroavaisuuksissa mitään olennaista tai laittaa jonkun hyvän linkin,missä kerrottaisiin asioista ymmärrettävästi. Ihan koko googlea mä en mitenkään jaksa lukea,pää sekoaa vähemmästäkin.

9

1180

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jotain.....

      http://www.nic.fi/~laan/pori.htm
      ihan sivun alhaalla lisälinkkejä..

      http://www.buddhalaisuus.fi/

      Omatoimisuus on mahdollista,muista että psyykkinen kestävyytesi joutuu aidosti vaativaan koitokseen.
      Pelon voittaminen on suunta, sisäänpäin,
      aina kohti kovinta pelkoa.(käännä silmät nurin,taaksepäin......)
      Alkuperäinen oppi eli dharma olis syytä oppia eli sisäistää,loput voi soveltaa itse,kuin luoda oma suuntaus.
      Toimii myös kotioloissa,ilman yhteisöjen apua ja rituaaleja,jos ne ei kiinnosta tai menee liian monimutkaiseksi.Näihän Buddhakin läpikävi mielensä ja jätti rikkaan perinnön tuleville sukupolville
      Näin idässä jo 2500 vuoden ajan.
      Pysyttele alkuperäisessä opissa,helpoin ohjenuora.

    • JUlPPI

      Sekaviksi ne pakkaavat muuttumaan mitä enemmän lukee uusia näkökulmia.
      Olen kauan sitten pelkistänyt tämän "Juipin laissa" joka kuuluu: Kaikki, mihin ihminen koskee, muuttuu paskaksi.

      Tää taas juontuu meidän sosiaalisuudestamme; jokainen yhteisö on aina yrittänyt pitää lujittua hakemalla yhteisiä tulkintoja. Niitähänt ietysti serveeraavat vahvimmat yksilöt, joiden johdolla sit kans puolustetaan lauiman näkemyksiä muiden laumojen näkemyksiä vastaan.

      Joten ei monille tulkinnoille näy loppua.
      Ja kuitenkin henkilökohtainen selkeys olisi löydettävä.

      No ma olen ratkaissut tämänomalta osaltani niin, että pyrin mahdollisimman lähelle alkulähteitä. Se on tietysti rajoitettua, koska niin Buddhan kuin Kristuksen ja monen muun edelläkävijän aatteet ovat tulleet tänne saakka monien tulkintojen kautta.

      Mutta näin esmes Buddhan osalta.
      4 jaloa totuutta lienee pidettävä hänen opetuksensa lähtökohtana.
      Siinä on jo kapulakieltä, "munkkilatinaa". Mitä ihmeen JAAALOJA nämä totuuvet nyt sit ovat???
      Sitä sietää kysyä siksi, koska sen olisi tarkoitus puhutella minua, mutta siinä kielessä mitä olen oppinut käyttämään, sana "jalo" on varattu harvoihin ja valittuihin tarkoituksiin, ja se panee kysymään että mitä se tässä yhteydessä voisi tarkoittaa.

      Koska olen etsimässä menettelytapoja oman itseni koossapitämiseksi ja kehittämiseksi, etsin siis ohjeita jotka ovat todella OHJEITA ihan samassa mielessä kuin keittokirjan ohjeet siitä mitä aineita, missä suhteessa ja miten valmistetaan jotta saadaan haluttu ruoka (kuten tunnettua jokainen kokki siltikin onnistuu lisäämään vielä jotakin joka tekee hänen keitoksestaan ainutlaatuisen)

      Mutta jalot totuudet siis käänsin itselleni näin:

      4 vittumaista tosiasiaa:
      1. Elämä on yhtä vitutusta
      2. Tän vitutuksen syy on takertuminen omiin mielihaluihinsa.
      3. Pois tästä vitutuksen suosta pääsee vain eliminoimalla syyt, mutta selvää on että itse on tehtävä aloite
      4. Tää neljäs fakta ei sit olekkaan enään niin kovin vittumainen; on mahdollista analysoida omat vaikeutensa ja sitä kautta päästä niiden yläpuolelle aivan niinkuin mäkihyppääjä pääsee "hypyn päälle" (tai sitten ei pääse). Tätä menettelytapaa voi sit hyvinkin kutsua 8-osaiseksi tieksi.... Jalo-attribuutin jättäisin kyllä pois koska haluan nähdä asiat arkipäiväisinä ja ymmärrettävinä.

      Olenkin sitä mieltä että koska ensimmäiset kosketukset mihin hyvänsä idän oppiin ovat tapahtuneet lähetyssaarnajien kautta, nämä ovat alkaneet suomennellä niitä omien mieltymystensä mukaisesti, ja sitä kautta tuoneet turhaakin painolastia.
      Osa käsittämättömyyden tunnusta selittyy toki sillä että opit ovat kannattajiensa toimesta alkaneet heti synnyttyään kerätä mystiikkaaa ja sakraalisuutta ympärilleen.

      • hyväksymään sen

        vitutuksen sehän riittäisi.Ja kuin vielä oikea oppisesti vedit on merkin elämän ja vitutuksen väliin päästään budhalaiseen ja samalla yleismailmalliseen viisauteen .Opettele hyväksymään elämä sellaisena kuin se on ,älä yritä muuttaa sitä ,edes meditoimalla.Hyväksymällä.


      • on täysin..
        hyväksymään sen kirjoitti:

        vitutuksen sehän riittäisi.Ja kuin vielä oikea oppisesti vedit on merkin elämän ja vitutuksen väliin päästään budhalaiseen ja samalla yleismailmalliseen viisauteen .Opettele hyväksymään elämä sellaisena kuin se on ,älä yritä muuttaa sitä ,edes meditoimalla.Hyväksymällä.

        ...tervettä,ihmiset pelkää tarpeettomasti muutosta.
        Sisäistä pahoinvointia ei tarvitse hyväksyä koskaan,meditaatio voi helpottaa oloa,hyväksy se.Muutos on mahdollisuus, kuin ulospääsy umpikujasta....


      • ja silloin umpikuja
        on täysin.. kirjoitti:

        ...tervettä,ihmiset pelkää tarpeettomasti muutosta.
        Sisäistä pahoinvointia ei tarvitse hyväksyä koskaan,meditaatio voi helpottaa oloa,hyväksy se.Muutos on mahdollisuus, kuin ulospääsy umpikujasta....

        häviää samoin hyväksy kuolema ja kuolema häviää tai ainakin lakkaa vaivaamasta.Hyväksy tosiasiat sellaisenaan äläkä yritä muuttaa tapahtumia.


      • jo kuollut...
        ja silloin umpikuja kirjoitti:

        häviää samoin hyväksy kuolema ja kuolema häviää tai ainakin lakkaa vaivaamasta.Hyväksy tosiasiat sellaisenaan äläkä yritä muuttaa tapahtumia.

        ..tai tyhmyyttäsi alistunut kohtaloon ,jota monet lajit taistelevat vastaan.
        Olet kuin pässi narussa?
        Vai pinteestä päässyt eli vapautunut.
        Riippuu tilanteesta?


    • buddhalaisuus good

      Hienoa että olet kiinnostunut.

      Kaksi pääsuuntausta: mahayana ja theravada.

      Se zen on osa mahayanaa vaikka onkin melko erilainen. Se esiintyy kuyitenkin pohjoisemmilla alueilla kuin theravada. Samoin kuin vajrayana, tiibetiläisyys.

      Theravada on alkuperäinen oppi. Myos melko pelkistetty. Tosin kadunmiehelle theravada on melkein vain rituaaleja. Theravadassa on kaksi erilaista suuntausta: metsäluostarit ja cityluostarit. Yleensä länsimainen tutustuu vain metsäluostareihin. Niissä ei tehdä kuin minimaalisesti rituaaleja. Theravadassa katsotaan olevan kaksi päämenetelmää anapanasati ja vipassana. Eli hengityksen tarkkailu on tärkein mietiskelymenetelmä. Näiden kahden lisäksi suositellaan mettabhavana-menetelmää eli myotätunnon kehittämistä. Buddha valaistui anapanasatin avulla eli tarkkailemalla hengitystä.

      Buddha sanoi mm että lyhyesti sanottuna hänen oppinsa voidaan kiteyttää lauseeseen: "Mihinkään ei pidä kiintyä minä-minun-ajattelun kanssa". Engl. "Nothing what so ever should be clung to as I or mine".

      FWBO on uusi lännessä syntynyt muoto. Siinä on vähän molemmista pääsuuntauksista. Vipassana on oivalluksen mietiskely ja anapana on keskittymisen mietiskely. 8-osaiseen polkuun siis kuuluu oikea keskittyminen ja oikea viisaus. On muitakin menetelmiä. En oikein osaa luokitella zen-mietiskelyä. Tietääkseni siinä on erilaisia tapoja. Tiibetiläiset menetelmät ovat monimutkaisia keskittymisharjoituksia. Yleensä mahayanassa puhutaan enemmän tuloksista kuin theravadassa. Theravadassa tavallan unohdetaan minä ja mahayanassa kehitetään minää.

    • rituaaleistakin

      Ai niin: "ja rituaaleista olisin myös kiinnostunut".

      Kuten mainitsin edellä länsimaiset tutustuvat lähinnä näihin pelkistettyihin suuntauksiin. Mutta hiukan siitä mitä esim thaikku tekee temppelissä:

      Buddhalaiset puhuvat ns. meriitin saamisesta. Tavallaan siis haetaan hyvää karmaa temppelistä. Tärkeintä on lahjoittaa jotain temppelille tai munkeille. Siis rahaa tai ruokaa. He vievät suitsukkeita, kukkia, kynttiloitä Buddha-patsaan eteen ja kumartuvat kolmesti (Buddha, Dharma, Sangha). Joskus menevät munkin luo ja saavat ns. pyhää vettä eli munkki pirskottelee vettä päälle. Voivat keskustella hetken munkin kanssa. Ja sen lisäksi hyvää meriittiä on ruuan antaminen munkille aamulla seitsemän aikaan. Munkit kävelevät kulhon kanssa kadulla paljain jaloin. Näin siis vain theravadassa. Mahayanassa munkit eivät kerjää ruokaa vaan viljelevät itse puutarhassaan.

    • jaksaa

      tällästa uskonto höpötystä. Miks ihmees et lopettais tätä koko paskan jauhantaa ja alkasit rentoutuu muitten asioitten paris. Siis mitä helvetin järkee kirjottaa noin paljo jonku tyhmän kysymyksen takii??????????????????????????????????????????????????????

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      351
      1011
    2. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      711
    3. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      34
      607
    4. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      547
    5. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      513
    6. Ajatteletko usein vielä

      Meitä?
      Ikävä
      39
      512
    7. SDP: tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa ilman rasismia

      Analyysin mukaan demareiden uuden maahanmuuttolinjan suurin ero konservatiivioikeiston vastaavaan on rasismin puute. ht
      Maailman menoa
      315
      478
    8. kasariperjantai 2026

      Ajatuksia vuoden 2026 kasariperjantaista...ainakin porukkaa oli mun mielestä liikkeellä tosi paljon ja fiilinki noin yle
      Iisalmi
      22
      449
    9. Kun tulet mun luo

      Mies, niin tuotko suklaata tullessasi? ;)
      Ikävä
      74
      448
    10. Mulla on ikävä sua

      Pakko se on myöntää, mulla on ikävä sua 🥺💔.. En kyllä haluaisi sitä myöntää kun tämä tilanne on niin hankala. Oon yri
      Ikävä
      19
      411
    Aihe