Heippa!
Onko kukaan kuullut että jossain kaupungissa olisi erityisesti hyvä opetus, jos kokiksi haluaa? Olen jo lukion suorittanut, kokiksi olisi kiva päästä nopeasti ja hyvillä opeilla..
Onko kukaan kuullut että jossain kaupungissa olisi erityisesti hyvä opetus, jos kokiksi haluaa? Olen jo lukion suorittanut, kokiksi olisi kiva päästä nopeasti ja hyvillä opeilla..
Vastaukset 3
Vanhimmat
Terve
Samaa koulutusta olen miettinyt minäkin..
Pohjaa on jo yliopisto-opiskeluja myöten, mutta ravintola-ala vaan tuppaa kiinnostamaan.
Itse olen saanut sen käsityksen, että alalla jonkin verran arvostetaan ravintolakoulua (Perho), joka on siis Helsingissä. Tuonne aion mahdollisesti hakea.
Lisään vielä kysymykseksi: missä muualla pääkaupunkiseudulla voi opiskella yo-pohjalta kokiksi? Tätä kysyn ihan siksi, että aina on mahdollisuus ettei tuonne Perhoon pääsekkään.
Helsingissä, Roihuvuoressa sijaitsee Helsingin palvelualojen oppilaitos, jossa voi opiskella ravintola- ja cateringalaa.
Hienoa, että kokin työ kiinnostaa. Siihen todella tarvitaan palavaa intohimoa, jotta työtä jaksaa tehdä. Itse ole aina pitänyt ruoanlaitosta, ja siksipä yritin opiskella ravintolakokiksi vuoden ajan, kunnes tajusin, kuinka epäinhimillistä työ oikeasti on. Ollaan töissä silloin kun muut ovat lomalla, palkka ei ole korkea (1600-1700€/kk alussa) ja työn määrä on valtava. Sanoisinpa, että Ramsayn Hell's Kitchenistä saa aika realistisen kuvan siitä, millaista työ on kiireinpinä päivinä.
Tällä hetkellä olen ollut vakituisesti töissä ravintolakokkina 5v ilman koulutusta. Olen laittanut ruokaa siitä lähtien kun ymmärsin, mikä paistinpannu on. Onhan tämä masentavaa luettavaa, mutta näin asiat ovat.