Nyt, kun ollaan samaa kaupunkia ja samoja veroja maksettaan. Niin luulisi palvelujen olevan samanlaisia, mutta ei. Jämsänkoskella ALKO sulkee ovensa klo 18, kun jämsässä samaliike klo 20..
samaa kylää
eri palvelut
6593
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olen sitä mieltä, että koskella on juoppoja ihan liikaa. Joutaisi kiinni koko Alko. Kyllä yksi viinakauppa näin pienessä kaupungissa riittäisi.
Siinä samalla kun koskelaiset hakee halvan kaljalaatikon Lidlistä, niin voi käväistä Jämsän Alkossa. Olen havainnut, että näin ne vaan oikeastikin tekee.
käy kosken alkossa..näin olen havannoinut.
kulttuurivaihtoo. Tällä seudulla ollaan nykyaikaisii...
Alko on valtion palvelu, ei kaupungin.
Hakekaa viinanne, jämsäläiset, Mäntän alkosta, kuten ennenvanhaan, pääsette käymään samalla sivistyneen maailman puolella.