Suomessa tapahtuu vuosittain yli 250 kallon murtumaa alle yhden vuoden ikäisille. Satakunnan Kansa-lehdessä (viime perjantain lehti) väitetettiin että niistä suurin osa on omien vanhempien pahoinpitelyn seurausta.
nettistä löytyi tämä lyhennetty versio uutisesta:
Porin poliisille on tehty tänä vuonna peräti 23 rikosilmoitusta alle 15-vuotiaisiin lapsiin kohdistuneesta väkivallasta, kun koko maassa tehtiin viime vuonna yhteensä 70 rikosilmoitusta lasten pahoinpitelyistä. Kolmannes Porin tapauksista oli vanhempien tekemiä pahoinpitelyjä, toinen kolmannes perheen ulkopuolisten aikuisten tekemiä väkivallan tekoja ja loput lasten välisiä pahoinpitelyjä.
Rikosylikonstaapeli Esa Toivonen Porin poliisista paljastaa, että lapsia oli pahoinpidelty kyseisissä tapauksissa monin eri tavoin. Eräs isä löi 14-vuotiaan poikansa tajuttomaksi pojan maistettua alkoholia. Toisessa perheessä kolmivuotiaan tytön huuto vaiennettiin nostamalla tyttö korvista ilmaan. Kolmas lapsi puolestaan hakattiin kepillä sairaalakuntoon.
– Perheväkivaltatapaukset liittyvät usein vanhempien erokriisiin. Aina lyöjä ei kuitenkaan ole mies, vaan jopa kolmannes lasten pahoinpitelijöistä on äitejä, muistuttaa Toivonen.
Kaksi vauvaa
väkivallan kohteena
Satakunnan keskussairaalassa on lähiaikoina paljastunut myös kaksi tapausta, joissa vanhempien epäillään pahoinpidelleen alle yksivuotiasta lasta.
Ylilääkäri Esa Niemi Satakunnan keskussairaalan lastenkirurgian poliklinikalta kertoo, että molemmissa tapauksissa lasten saamat vammat ovat epäsuhdassa siihen, mitä vanhemmat ovat kertoneet.
– Jos kyseessä on pieni lapsi, jolta on iso luu poikki, on epätodennäköistä, että se olisi syntynyt putoamisesta, toteaa Niemi.
Lapsiin kohdistuneita pahoinpitelyjä ei kuitenkaan tule esille Satakunnan keskussairaalassa kovin runsaasti. Silti jokainen tapaus on Niemen mukaan liikaa.
Ilmi tulleet tapaukset
jäävuoren huippu
Porin lastensuojelutoimiston vastaava sosiaalityöntekijä Heidi Kuusinen-Immonen pitää poliisin kertomaa rikosilmoituslukua todella huolestuttavana. Yhtä huolestuttavaa on hänen mukaansa se, että pahoinpitelyyn perustuvien lastensuojeluilmoitusten määrä on vuoden aikana lähes kaksinkertaistunut Porissa.
– Viime vuonna saimme kahdeksan lastensuojeluilmoitusta, joissa syynä oli pahoinpitely. Tänä vuonna ilmoituksia on tullut jo viisitoista.
Kasvavista luvuista huolimatta Kuusinen-Immonen uskoo, että ilmitulleet tapaukset ovat vain jäävuoren huippu. Hän arvelee, ettei terveydenhuolto tee edelleenkään riittävästi ilmoituksia lapsiin kohdistuneista pahoinpitelyepäilyksistä. Myös naapureiden ja sukulaisten tulisi hänen mukaansa kantaa vastuuta lasten hyvinvoinnista ja ilmoittaa sosiaaliviranomaisille lasten pahoinpitelystä.
Rikosilmoitusten
kasvu hyvä uutinen?
Porin ensi- ja turvakoti Esikkoon tulee aina silloin tällöin myös pahoinpideltyjä lapsia äidin tai isän matkassa. Viime vuonna Esikon lapsista seitsemällä oli väkivaltakokemuksia joko kohteena tai todistajana.
– Tämän vuoden luku on suunnilleen sama kuin edellisenä vuonna, tosin loppuvuodesta luku voi vielä nousta, kertoo lapsityöntekijä Sirpa Palmu Porin ensi- ja turvakoti Esikosta.
Palmu uskoo, että osa lasten kokemasta väkivallasta jää heiltäkin pimentoon, jos esimerkiksi turvaa hakenut, pahoinpidelty äiti ei halua puhua perheen sisäisistä asioista.
Ensi- ja turvakotien liiton kehityspäällikkö Mikko Oranen pitää muista haastatelluista poiketen Porin lukemia positiivisena uutisena. Hänen mielestään on hyvä asia, että poliisille tehdään entistä enemmän rikosilmoituksia lapsiin kohdistuneesta väkivallasta.
– Kuulostaa siltä, että Porissa systeemi toimii. Ongelmaa on työstetty ja työn tulokset näkyvät poliisin tilastoissa.
nettistä löytyi tämä lyhennetty versio uutisesta:
Porin poliisille on tehty tänä vuonna peräti 23 rikosilmoitusta alle 15-vuotiaisiin lapsiin kohdistuneesta väkivallasta, kun koko maassa tehtiin viime vuonna yhteensä 70 rikosilmoitusta lasten pahoinpitelyistä. Kolmannes Porin tapauksista oli vanhempien tekemiä pahoinpitelyjä, toinen kolmannes perheen ulkopuolisten aikuisten tekemiä väkivallan tekoja ja loput lasten välisiä pahoinpitelyjä.
Rikosylikonstaapeli Esa Toivonen Porin poliisista paljastaa, että lapsia oli pahoinpidelty kyseisissä tapauksissa monin eri tavoin. Eräs isä löi 14-vuotiaan poikansa tajuttomaksi pojan maistettua alkoholia. Toisessa perheessä kolmivuotiaan tytön huuto vaiennettiin nostamalla tyttö korvista ilmaan. Kolmas lapsi puolestaan hakattiin kepillä sairaalakuntoon.
– Perheväkivaltatapaukset liittyvät usein vanhempien erokriisiin. Aina lyöjä ei kuitenkaan ole mies, vaan jopa kolmannes lasten pahoinpitelijöistä on äitejä, muistuttaa Toivonen.
Kaksi vauvaa
väkivallan kohteena
Satakunnan keskussairaalassa on lähiaikoina paljastunut myös kaksi tapausta, joissa vanhempien epäillään pahoinpidelleen alle yksivuotiasta lasta.
Ylilääkäri Esa Niemi Satakunnan keskussairaalan lastenkirurgian poliklinikalta kertoo, että molemmissa tapauksissa lasten saamat vammat ovat epäsuhdassa siihen, mitä vanhemmat ovat kertoneet.
– Jos kyseessä on pieni lapsi, jolta on iso luu poikki, on epätodennäköistä, että se olisi syntynyt putoamisesta, toteaa Niemi.
Lapsiin kohdistuneita pahoinpitelyjä ei kuitenkaan tule esille Satakunnan keskussairaalassa kovin runsaasti. Silti jokainen tapaus on Niemen mukaan liikaa.
Ilmi tulleet tapaukset
jäävuoren huippu
Porin lastensuojelutoimiston vastaava sosiaalityöntekijä Heidi Kuusinen-Immonen pitää poliisin kertomaa rikosilmoituslukua todella huolestuttavana. Yhtä huolestuttavaa on hänen mukaansa se, että pahoinpitelyyn perustuvien lastensuojeluilmoitusten määrä on vuoden aikana lähes kaksinkertaistunut Porissa.
– Viime vuonna saimme kahdeksan lastensuojeluilmoitusta, joissa syynä oli pahoinpitely. Tänä vuonna ilmoituksia on tullut jo viisitoista.
Kasvavista luvuista huolimatta Kuusinen-Immonen uskoo, että ilmitulleet tapaukset ovat vain jäävuoren huippu. Hän arvelee, ettei terveydenhuolto tee edelleenkään riittävästi ilmoituksia lapsiin kohdistuneista pahoinpitelyepäilyksistä. Myös naapureiden ja sukulaisten tulisi hänen mukaansa kantaa vastuuta lasten hyvinvoinnista ja ilmoittaa sosiaaliviranomaisille lasten pahoinpitelystä.
Rikosilmoitusten
kasvu hyvä uutinen?
Porin ensi- ja turvakoti Esikkoon tulee aina silloin tällöin myös pahoinpideltyjä lapsia äidin tai isän matkassa. Viime vuonna Esikon lapsista seitsemällä oli väkivaltakokemuksia joko kohteena tai todistajana.
– Tämän vuoden luku on suunnilleen sama kuin edellisenä vuonna, tosin loppuvuodesta luku voi vielä nousta, kertoo lapsityöntekijä Sirpa Palmu Porin ensi- ja turvakoti Esikosta.
Palmu uskoo, että osa lasten kokemasta väkivallasta jää heiltäkin pimentoon, jos esimerkiksi turvaa hakenut, pahoinpidelty äiti ei halua puhua perheen sisäisistä asioista.
Ensi- ja turvakotien liiton kehityspäällikkö Mikko Oranen pitää muista haastatelluista poiketen Porin lukemia positiivisena uutisena. Hänen mielestään on hyvä asia, että poliisille tehdään entistä enemmän rikosilmoituksia lapsiin kohdistuneesta väkivallasta.
– Kuulostaa siltä, että Porissa systeemi toimii. Ongelmaa on työstetty ja työn tulokset näkyvät poliisin tilastoissa.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Muistan vieläkin nuoren opiskelijakundin, joka sai rakastavan isän kädestä joustavalla kumipampulla vielä 15-vuotiaanakin selkänsä punaraitaiseksi. Hän piti isän kuritusta oikeutettuna, ja rakkaudeen osoituksena, hän oli lapsena tehnyt jotain ja ansainnut kurituksensa.
Hänen mielestään minun lapseni olivat pahoinpideltyjä lapsia, sillä hänelle itkevä lapsi on lyöty lapsi.
Hän selitti, ettei omiaan aio kasvattaa kuten häntä on kasvatettu.
Usein näissä pahoinpitelytapauksissa kyseessä on a) täysin uupunut äiti, joka ei ole saanut apua tai ole osannut /kyennyt hakemaan sitä.
b) osuutta asiaan alkoholilla ja/tai huumeilla.
Minusta on hassua, ettei edes neuvolassa huomata näitä uupuneita tai ongelmaisia perheitä ja äitejä. SIellä käydään raskausaikana joka kuukausi, loppuajasta useammin ja sitten kun vauva syntyy, niin kerran kuussa. Miksi ei huomata, että voitaisi ennaltaehkäistä???
Mä oon huomannut tän saman Juha25v kirjoituksen Jippiissä. Siis ei tolla perheväkivalta vähene, sori vaan. Se ei auta, et tänne kirjoitellaan noita viestejä. Se nyt on vaan niin, että jotkut sairaat pahoinpitelee lastaan.
Että kirjoitellaan ja otetaan asioita puheeksi.Usein pahonpitelyiden syynä on myös se, että kun on omassa kotona saanut selkään, niin luullaan että se jotenkin muka oikeuttaa lyömään omiakin lapsia.Jotkut jopa väittävät, että on erittäin tehokasta, kun antaa välillä selkään...kummia väitteitä. Kyllähän sillä jonkun lapsen saa alistettua, jos nyt sitä pitää kasvatuskeinona.
Olen kuullut myös jutun, jossa nuori itse on mennyt hakemaan sosiaalivirastosta apua perheväkivaltaan. Kun vanhemmat on kutsuttu kuultaviksi, he ovat osanneet esittää niin hyvin ettei mitään olekkaan vialla, vaan nuori kapinoi...ja niin on nuori taas saanut selkäänsä ja tilanne pysynyt ennallaan.Että ei aina tutkitakkaan kunnolla.
Kuka meistä vanhemmista voi sanoa käsi sydämellä, ettei ole ikinä, koskaan, milloinkaan kohdellut kiljuvaa, uhmaikäistä, temppuilevaa lastaan "väärin"? Minä ainakin olen antanut pojalle tukkapöllyä pari kertaa (toisen kerran kun rupesi lappaamaan kaikkea irtainta (herätyskellot, vaatteet, lelut, kirjat..) ikkunasta pihalle, eikä "harrastus" loppunut päiväkausiin kielloista huolimatta, eikä mm. sinnikkäällä yrityksellä suunnata huomio kivoihin, sallittuihin juttuihin auttanut. Olen läppäissyt pepullekin kerran, kun "miljoonista" kielloista huolimatta määrätietoinen ipana oli aina vaan tunkemassa sormiaan sähköpistokkeisiin.
Ihan terve ja tasapainoinen mukula tuosta nappulasta on varttunut, näistä "väkivallanteoistani" huolimatta.
Tietenkään en hyväksy raakaa väkivaltaa enkä mitään väkivaltaa ilman syytä (esim. pieni vauva ilmaisee tarpeensa itkemällä, mikä on luonnollista, ja mistä ei kenenkään pitäisi hermostua järjesn menetykseen asti).
Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, 2-5 -vuotias lapsi on siinä mielessä hankala tapaus, jotta ns järkipuhe ei välttämättä auta millään lailla.
Siinä se sitten uhmapuuskassaan "lappaa irtainta ikkunasta pihalle" ja modernia kasvatusopasta lukenut aikuinen selittää vieressä, jotta "tuo on ikävää käytöstä", "isi tulee nyt surulliseksi", "tontut katselevat ja kertovat pukille" jne.
Suoritin aikoinani Turun Yliopistossa kasvatustieteenopintoja kaikkiaan 83 opintoviikkoa. Valitettavan usein koulun kasvatustehtäviä opettivat ihmiset, joilla ei ollut mitään kokemusta konkreettisesta koulumaailmasta. Minusta tuntuu, että myös kasvatusoppaita laativat ihmiset, joilla ei ole omia lapsia.
En puolla väkivaltaa keinona mihinkään, mutta ihmisillä on aina ollut yhteiselossaan takataskussa pakkokeinokortti. En tarkoita, että kaikki lapset tarvitsisivat tukkapöllyn tai luunapin uskoakseen, mutta on lapsia, jotka tulevat törmäämään myöhemmässä elämässäään esimerkiksi poliisin pakkokeinoihin, jos heille ei aiemmin rajoja aseteta.
Hakkaaminen ja frustraatioiden purkaminen lapsiin on sitten asia erikseen. Lapsen pitää tietää, miksi tukistettiin ja lapsen pitää saada varoitus tyyliin: "Olen nyt kahdesti sinua torunut tästä, ja jos sinä vielä heität hiekkaa Turo-Einarin silmiin, niin minä annan tukkapöllyä".
Luomme valtaisaa paradoksia. Toisaalta tukahdutamme perus pavlovilaisen behaviorismin (koske keltaiseen nappiin, saat ruokaa, koske ruskeaan, saat luunapin). Tukahdutamme sen, koska marginaaliryhmät mukiloivat läheisiään surutta ja luulemme joidenkin kieltojen pysäyttävän heidät.
Toisaalta sitten joudumme kohtaamaan teini-ikäisinä lapsia, joille "Isi ei tykkää tuollaisesta käytöksestä", ei ole riittänyt rajaksi. Sitten olemmekin vaatimassa rikosoikeudellisen vastuuikärajan alentamista 12 vuoteen, jotta saamme virkavallan suorittamaan puolestamme ne pakkokeinot, jotka muutaman tukkapöllyn muodossa olisivat voineet pelastaa lapsen elämän, jos ne olisi annettu oikeassa paikassa ja oikeassa iässä.
Putosi kivi sydämeltä.
Minulla on kolme lasta. Nuorimmasta en vielä tiedä mitä on edessä, mutta olen melkoisen varma että ei ikinä koskaan sitä samaa mitä esikoisen kanssa. Keskimmäisenkään kanssa ei ole ollut samaa.
Mitäkö?
Juuri tuota: mikään kaunis ja hyvä ei tehonnut. Mikään rumasti, kovalla äänellä, vihaisesti sanottu ei tehonnut. Ei järkipuhe. Ei uhkaus, kiristys, ei lahjonta.Ne klassiset.
Ja kun sitä oli pari viikkoa jatkunut, annoin "isän kädestä" eli selkään. Tukkapölly se ei ollut, ei luunappikaan. Se oli risulla persuuksille pari napausta.
Sitten oli ipana taas ruodussaan. Vähän aikaa.
HÄnestä ei ole tullut kriminaalia. Eikä psyykkisesti ahdistunutta ja estynyttä. Hän on edelleen aivan mahdoton. JÄrkipuhe ei vieläkään auta. Tekee kuten tekee, mutta onneksi kuitenkin on kaidalla tiellä...
Keskimmäiselle riitti kun sanoi: noin ei tehdä, näin tehdään tms.
Miksi joku mukula on niin hankala, niin uhmakas, että mikään järkipuhe ei tehoa??
Joo, sen 2-vuotiaan, tai 6-vuotiaan, voi ottaa pois siitä ikkunan edestä lappaamasta tavaraa pihalle, kerta toisensa jälkeen, kymmeniä kertoja päivässä usean viikon ajan, teljetä ikkunat, liimata kaikki irtain alustaansa kiinni... mutta sitten se pentu keksii jonkun toisen jutun, millä koetella vanhempien sietokykykä..
Minulla on myös kolme vekaraa. Keskimmäinen on ollut aivan helvetin hankala ja säännöllisin väliajoin veti homman siihen pisteeseen, että ei minun tenttimistäni varhaiskasvatuksen kirjoista kyllä keinoa löytynyt.
Vuoden verran sitten koitettiin melkein joka kuukausi, että kumpi on se, joka vie ja kumpi vikisee. Kyllä se sitten aikanaan uskoi. Riehakas se on vieläkin ja ensimmäinen vastaus pyyntöön tuppaa usein olemaan "ei", tai "en", mutta painokas käsky kyllä sitten jo riittääkin. Ja tärkeintä on, että se ei enää kiusaa sisaruksiaan.
Eikä tässä kodissa ole silti ollut koskaan pelon ilmapiiriä ja keskimmäinenkin tietää takuulla, että häntä rakastetaan hyvin paljon.
En minä muuten ole koskaan tavannut (in real life) vanhempaa, joka olisi ehdottomasti tukistamista tai persuksille läpsäisyä vastaan. Idealismi yleensä karisee ensimmäiseen pahaan uhmaikään.
No tässä on vanhempi, "in real life", joka oikeasti on tukistamista ja persuksille läppäsyä vastaan. "Lapsi" on murrosikäinen ja olen odottanut, milloinkohan tulee se niin tiukka paikka, että olisin Oikeutettu ruumiilliseen kurittamiseen.
Ei siihen tarvita varhaiskasvatuskirjojen tenttejä tai kummallisia sivistyssanoja tajutakseen, ettei väkivalta ole mikään ratkaisu. Voi kattoa ihan peiliin siinä vaiheessa, jos "vekara" on "helvetin hankala", eikä mikään tehoa.
Minulla tuo idealismi sai vain vahvistusta oman lapseni kautta.
No se on hienoa, jos sinulla on käynyt niin hyvin.
Minä muuten katselen peiliin hyvillä. Tukkapöllyä olen joutunut antamaan vain yhdelle noista kolmestani.
Sinä luonnollisesti katselet myös, koska ruhtinaallinen yhden lapsen kokemuksesihan on sinulle osoittanut, jotta kaikki lapset on varustettu samalla luonteella ja olet ymmärtänyt universaalin kaavan, jolla selviäisit minkä tahansa lapsen kanssa samoin metodein.
Se sinussa hieman pelottaa, että sanoit "olisin oikeutettu ruumiilliseen kurittamiseen". Aika sairas tapa ajatella. Minulle ruumiillinen kuritus on aina ollut äärimmäisen vastenmielistä.
Siis, apua! Ironian käyttöhän on sallittua vai mitä! Tiedäthän.(??!!..joskus kuullut??)Sanottakoon nyt vielä oikein rautalangasta vääntäen, että tarkoitin, ettei ole olemassa mitään sellaista Oikeutusta,oikein isolla O-kirjaimella, minkä varjolla voisi käydä lapseen käsiksi. Toivottavasti nyt selkeni.
Tulkoon nyt mainituksi, että toinen lapseni on niin pieni, ettei tässä yhteydessä ole ollut aiheellista mainita. Pikkusiskoni on 17 v nuorempi, ja suvulla lapsia, että kyllä lapsista kokemusta riittää, ei sen puoleen.
Minusta vanhemman pitää tarkastaa omia kasvatusmetodejaan, jos mikään sana ei mene perille,syntyvä pienokainen on kuin kirjoittamaton paperi. En jaksa uskoa, että jollakin lapsella voisi olla syntyjään luonteessaan jokin sellainen "tottelemattomuuspiirre", hmm..
Tuskinpa tuo edellisen kirjoitukseni nyt antoi oikeasti aihetta luulla, että jollakin tavalla hyväksyisin pahoinpitelyn. Tai sitten on sisälukutaidossa paljon parantamisen varaa.
Mutta nythän kaikki on hyvin vai mitä. Loppupäätelmämme lienee siis se, ettei meistä KUMPIKAAN hyväksy lapsen ruumiillista kurittamista, hienoa sanoivat lapset ja taputtivat pikku kätösiään!
Olen sitä mieltä, että tukistaminen on ok, jos se pysyy kohtuudessa. Eihän sitä varmaan muuten saa uhmakasta lasta aisoihin. En todellakaan tarkoita että, lapseen ei saisi koskea, vaan ite uskon kohtuuteen ja tiukkoihin rajoihin.
Mua vaan ihmetyttää vaan se kohta Satakunnan Kansan väite, että viime vuonna oli 250 kallon murtumaa alle yksi vuotiailla lapsilla ja jos lehden väite pitää paikkaansa, että suurin osa olisi vanhepien pahoinpitelyn tulosta, niin miten on mahdollista, että vakavia lasten pahoinpitely ilmoituksia oli vain 70kpl? kun tapahtuu paljon muunkinlaisia pahoinpitelyitä ja muunkin ikäisiä pidetään huonosti kuin vain alle yksi vuotiaita, niin kuin ekassa kirjoituksessakin oli esimerkkejä sellaisista.
Ymmärsin kyllä oikein hyvin ironiasi. Siis sen, miten yritit sillä leimata lapsen tukistamisen joksikin nautinnoksi jollekin.
"Minusta vanhemman pitää tarkastaa omia kasvatusmetodejaan, jos mikään sana ei mene perille,syntyvä pienokainen on kuin kirjoittamaton paperi."
Tämä nyt on täyttä hevonpeetä. Perintötekijät ovat vallitsevin luonteenpiirteiden määrittäjä. Näitä piirteitä voi vain yrittää siloitella tai hyvässä tapauksessa kannustaa kasvatuksen avulla.
On ihan suoranaisesti esimerkiksi aggressiivisuuteen vaikuttava geeni, samoin kuin passiivisuuteen, optimismiin, herkkyyteen jne.
Sen lisäksi on geenejä, jotka vaikuttavat esimerkiksi aivojen välittäjäainetuotantoon. Luepa vaikka tuo dopamiinista:
http://www.tohtori.fi/terveysuutiset/faq.php3?uutiset=277
Esimerkiksi Suomen vankiloissa istuvista on dopamiinin tuotto normaalista poikkeavaa puolella populaatiosta. Kaikilla kansalaisilla dopamiini taspaino heittää noin viidellä prosentilla, eli 1/20 lapsista on tällä tavoin erilaisia.
Voidaankin siis sanoa, jotta tässä tulee esiin kasvatuksen merkitys. Esimerkiksi tällaisen lapsen kasvatus ei ole ollenkaan niin yksinkertaista ja ruusuisen ideaalia, kuin tässä suhteessa normaalin. Kaikista noista 200000 ei kuitenkaan ole tullut linnakundeja, joten monet ovat onnistuneet.
Lisäksi on ääretön määrä muita muuttujia, jotka vaikuttavat biologisesti lapsen luonteeseen, joten tuo puhe "samanlaisista lapsista" on naivia sanahelinää.
Tämä maailma olisi hieno paikka, jos kaikki lapset olisivat yhtä helppoja, kuin esimerkiksi vanhin tyttäreni. Mutta kun eivät ole.
Joten on aivan turhaa syyllistää tukistavia vanhempia. Aivan samalla tavalla on turha suoralta kädeltä syyllistää vanhempia epäonnistumisesta, jos lapsi sortuu vaikkapa rikoksiin.
Kaikki lapset ovat erilaisia ja kasvatus pitää tehdä maalaisjärjellä ja silti tulos on aina hieman epävarma. Yksi asia on kuitenkin varma, lapsen tulee huomata, että on rajoja, joita hän ei saa ylittää ja niistä rajoista on pidettävä kiinni, mitä se sitten vaatiikin.
Ei kai tässä siitä olekaan kysymys, etteikö kukaan välillä antaisi kevyttä tukkapöllyä vaan yliampuvasta ja järjettömästä väkivallasta kuten korvista ilmaan nostaminen alkuperäisen kirjoituksen mukaan. Sellaisilta vanhemmilta lapset huostaan!
Haluan sanoa vielä yhden asian, jonka kirjoituksesi herätti.
Varmasti geeneilläkin jotain vaikutusta on, mutta eri asia on, kannattaako sitä asiaa kovasti painottaa kasvatuksesta puhuttaessa. On aika vaarallista alkaa katsoa lastaan geenien valossa. Silloinhan kaikki omasta mielestä "epätoivottava" käytös voitaisiin laittaa mahdollisten huonojen(?) geenien piikkiin, pahimmassa tapauksessa itse ikäänkuin hivutetaan omaa kasvatusvastuuta huonon geeniperimän varjolla pois..kun sillä kumminkin on noi huonot geenit..kun isäs on sellanen, niin sinäkin olet..eli aletaan käyttäytymään tietoisesti tai tiedostamattaan lasta kohtaan siten, millaiseksi olemme hänet geenien valossa leimanneet, vaikka olisimme aivan eksyksissä päätelmiemme kanssa. Emmehän voi loppujen lopuksi tietää, millaista geenikarttaa lapsi edustaa ( ellemme ole perinnöllisyystieteilijöitä, jotka ovat tutkineet lähisukunsa geenejä).
Minusta lasta pitäisi katsoa ja kohdella ihan omana itsenään, eikä jonakin menneiden sukupolvien geeniketjujen fyysisenä ilmentymänä (kärjistettynä sanoen).
no, kiitos mielipiteestäsi. se kuitenkin poikkesi kovasti itse aiheesta. piste.
Tuo väittämä, että vastatynyt pienokainen on kuin kirjoittamaton paperi.. se on täyttä puppua! Lapsi on omanlaisensa persoona JO SYNTYESSÄÄN - hän on sitä JO KOHDUSSA.
Minulla on kolme raskautta, kolme lasta. Kaikki täysin erilaisia. Jo odotusaikana lapset käyttäyivät kohdussa erilailla. Ja jo heti laitoksella, heti muutaman päivän ikäisinä he olivat hyvin hyvin erilaisia.
Se uhmakas, vaativa, itsepäinen ja energinen, ennenkaikkea energinen lapsi oli vauhtia täynnä jo sairaalassa. Virkeä, valvoi paljon, oppi nopeasti liikkumaan... jne.
SEuraava otti asiat rauhallisemmin. Kiltti lapsi. Sellainen kasvatusoppaiden esimerkkitapaus. Tämän lapsen kohdalla voisin kuvitella, että lapset ovat tabula rasa. Mutta kun oli se esikoinen... johon mikään asiantuntijan tai toisen äidin tai hoitotädin vinkki tai neuvo ei auttanut..
Ja tämä kolmas sitten. Ei hänestä kovin paljoa voi sanoa, kun niin vauva on, mutta kuitenkin jo nyt täysin erilainen kuin sisaruksensa.
Jos lapsi on puhdas paperi, nämä kolme pitäisi siis olla samanlaisia? Heihin pitäisi tehota samat säännöt ja samat sanktiot? Mutta entäs kun ei.
Jos keskimmäiselle korotti ääntään, hän meni patjan alle piiloon. Hän uskoi ja tajusi asioita vaikka ne puhukin nätisti. Hänen kanssaan pystyi tekemään kompromiseja ja poikkeuksia.
Jos ensimmäiselle ei korottanut ääntään kun ei nätisti sanomalla uskonut, ei asia mennyt perille ollenkaan, hän ei edes reagoinut. Säännöistä ei voinut poiketa milliäkään, ei voinut tehdä "tällä kertaa poikkeuksellisesti", ei voinut tehdä kompromisseja. Hän ei ymmärtänyt niitä; hänelle kyseessä oli muuttunut sääntö, joka nyt sitten olisi pysyvä.
Seuraavalla kerralla oltiinkin sitten helisemässä.
Jos kaikki on kasvatuksesta ja vain kasvatuksesta, silloin sisarusparvesta pitäisi tulla melko tasapäistä porukkaa, sillä tottakai vanhemmat pääsevät helpommalla jos kasvattavat samalla tavalla kaikkia lapsiaan, ilman persoonallista huomioimista - ja persoonahan oli vanhmepien muovaama, ei sisäsyntyinen ja jo olemassaoleva ?
Nyt tuli asiaakin, johon voin yhtyä, mutta aiheen vierestä.
Puhehan oli siitä, ovatko lapset perusluonteeltaan samanlaisia ja voiko kasvatuksen suhteen toimia aina samoin.
Minulla on kaksi helppoa lasta ja yksi, keskimmäinen on ollut vaikea koko ikänsä. Tukkapöllyyn piti turvautua esimerkiksi silloin kun hän toistuvasti piirsi sohvaan kaikista "kilteistä" kasvatuskeinoista huolimatta. Kaksi tukistuskertaa auttoi asiaan.
Ja kuten aiemmin sanoin tiukoista metodeista huolimatta hän tietää tarkalleen olevansa suuresti rakastettu ja tasavertainen muiden lasten kanssa. Halaamista, päänsilitystä ja yhdessä tekemistä on meillä ahkerasti harjoitettu myös hänen kanssaan.