Poppers

Moi!

Tilasin Poppersia, jonka pitäisi saada aikaan kunnon seisokki.

Ei sillä ole mitään vaikutusta.

Olisi milenkiintoista kuulla, onko joku sillä saanut seisokin!
61158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Se on sydänlääke ja sitä tulisi käyttää varovaisesti ettei saa sydäriä. Monet tuotteista eivät toimi, kannattaa katsoa tuoteseloste kunnolla, toimivan tuotteen tunnistaa siitä syvä nuuhkaisu aiheuttaa noin 2 minuutiksi päihtymyksen joka vastaa rajua känniä. Kovan seisokin saaminen riippuu ihmisestä joillain auttaa sinkki, joka vaikuttaa sukupuolihormooniin, gingseng auttaa toisilla, tyrosiini jos on kilpirauhasongelmia, ginkgo biloba jos on verenkierto ongelmia ja niitä on vielä lukuisia muita lääkkeitä ja yrttejä, pitää löytää itselleen sopiva lääke.

Äänestä

Minä käytin noin vuosi sitten sitä viikon ajan.
Seurauksena oli, että viimeinenkin seisokki katosi.

Tuli mieleeni, että sillä on ihan päinvastainen teho. Aikanaan puhuttiin, kun mentiin armeijaan, että alokkaille annettiin "jarrua".

On minulla toki joitakin kavereita, jotka sanovat, että sillä tulee jopa monen tunnin seisokki. En usko siihen.

Hyvä mies, tiputa koko aine vessan pönttöön!

Äänestä

Eikä muukaan lääke!

Se aiheuttaa hetkellisen "pörähdyksen" veren tunkiessa päähän ja tiettyjen sileiden lihasten hetkellisesti relaksoituessa, joka helpottaa anaaliyhdynnän aloittamista, minkä takia sitä kai homot alkoivat aikoinaan käyttääkin.

Silloin kai ei ollut laadukkaita liukuvoiteita olemassa.

Äänestä
  • Mitä popperssia käytit ja onko www.poppers.fi sivu käynnissä ?

    Äänestä

Joo ottakaa ihmiset hyvän tähden asioista selvää ennen kuin alatte aineita käyttää.

Poppers ei liity mitenkään erektioon, siitä tulee vain hullu kiima ja sekin vain hetkeksi.

Äänestä

olen käyttänyt sitä pari vuotta ja antaa mahtavan kun on melkein simensyöksy lähellä kun työntelee kaveria takaapäin.tulee huumaavaolo sitä tunnetta ei voi sanoin kuvata.kun olemme kolen kimpassa me kaikki käytämme sitä oikein kunnolla.jokainen lauettaan joko yhtäaikaa tai meräkkin kaverit katsoo vierestä kun panomme on täydellinen.tää kaikki kuopion aikuisviihteessä perjantiasin keski päivällä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Popperskokeilija kirjoitti:

Moi!

Tilasin Poppersia, jonka pitäisi saada aikaan kunnon seisokki.

Ei sillä ole mitään vaikutusta.

Olisi milenkiintoista kuulla, onko joku sillä saanut seisokin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu