Hys Hys Steiner-koulussa!

Nimetön

Mielenkiintoista että niin moni, vai onko ne aina samat kirjoittajat, kokevat, että staikussa pitää vaieta jostain asioista. Omat lapseni ovat käyneet Turun Steiner-koulua ja koskaan näiden vuosien aikana en ole kokenut sen paremmin vanhempainilloissa kuin misään muissakaan Steiner-koulun tilaisuuksissa, että jostakin asiasta ei voisi puhua! Ymmärrän, jos joku haluaisi luentoa jostakin aiheesta vanhempainillassa, johon on varattu kenties 2 tuntia aikaa, ettei kaikki oikein tykkää, mutta aina on voinut jäädä kyselemään tai juttelemaan opettajan kanssa itseään kiinnostavasta tai kummastuttavasta asiasta, ja sen lisäksi koulussa on ollut yleisiä keskustelu- tai kyselyiltoja, jossa aikaa on varattu muihin pohdintoihin kuin luokan kuulumisiin. Tuntuu kovasti oudolta tuollaínen: "tästä asiasta ei sitten puhuta Steinerkoulun ulkopuolella" kun itse en ole siihen 12 vuoden aikana kertaakaan törmännyt. Voi tietysti olla, että asia on erilainen eri puolilla Suomea, Siitä ei ole kokemusta. Simon kanssa olen samaa mieltä siitä, että Steiner on aihe josta on vaikea puhua ilman tunteita herättävästi, mutta eikö hän ollutkin itse sitä mieltä, että kaikenlainen toiminta joka perustuu vain kylmään abstraktioon on alemman tason ajattelua kuin sellainen, missä on tunnetta mukana.(tunteiden kypsyyteen tälllä palstalla en halua tsssä ottaa kantaa.) Ja eikös se ole niin, että aihe jossa on sittenkin jotain, kerää ympärilleen aina erimielisiä ihmisiä; sehän on merkki siitä että jotakin annettavaa sillä on. Miksi muuten niin suuttua asiasta, joka olisi täyttä puppua. Ateistitkin tykkää vallan mahdottomasti kinata uskovien kanssa ja miksi! Jos kerran mitään ei ole, miksi vaivautua väittelyyn maailmankuvaltaan erilaisten ihmisten kanssa. Eikö tämä todista ateisteissa samanlaista halua käännyttää ihmisiä omalle ajattelukannalleen kuin millaista esiintyy kiihkomielisillä uskovilla. Eivät he toisistaan niin kaukana ole kuin itselleen uskottelevat. Samanlaista mentaliteettia löytyy näiltäkin sivuilta: Steiner- juupas-eipäs.Mutta elämäähän tämä vain on ja mielenkiintoista sellaista.

14

1183

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • toinen nimetön

      Sopii paremmin ateistipalstalle.

    • XIII vuotta Steineria

      Steinerkoulun olemassaolo ahdistaa erityisesti kiihkouskovaisia. Toiset steinerkoulusta silkkaa paskaa puhuvat haluavat mukafilosofeina täällä esiintyä fiksumpana kuin ovat. Palsta palvelee näköjään yhtenä terapiamuotona elämästään ahdistuneille. Toivottavasti tästä palstasta on heille jotain apua.

      Steinerkoulu on yksi suomalaisille lakisääteistä opetusta toteuttava koulu muiden joukossa.

      • Nimetön

        Miksi itse siis viihdyt palstalle. >Auttaako se kenties omaan ahdistukseen todeta muitakin ahdistavan?


      • XIII vuotta Steineria
        Nimetön kirjoitti:

        Miksi itse siis viihdyt palstalle. >Auttaako se kenties omaan ahdistukseen todeta muitakin ahdistavan?

        Ehei.. tää on vain joskus niin hupaisan rattoisaa lukea "vakavia perusteluja Steinerkoulun mädättävästä vaikutuksesta".

        Hah


      • Kamppailun harrastaja

        ... jos olisin ensin kuvitellut S24:n tarjoavan steinerkouluille ilmaisen mainosalustan ja sitten huomannut, että "hei, tännehän voi kirjoittaa myös koulujen tiedotuspolitiikan vastaista materiaalia".

        Jos steinerilaiset haluavat jutella omissa oloissaan ja kehua kilpaa kouluaan, he voivat perustaa oman intranettinsä tai itsensä moderoitavan keskustelualustan. Näinhän ne muutkin uskonlahkot tekevät.

        Siinä olen samaa mieltä, että eri lahkojen riitojen seuraaminen on aika verratonta hupia. Nokiamissiot, evlut -kirkon kouristelut, Abdullah Tammi (hehehe), Puolimatka ja mitä näitä nyt on.

        XIII vuotta Steineria 5.3.2009 klo 13.24 kirjoitti:
        "Toiset steinerkoulusta silkkaa paskaa puhuvat haluavat mukafilosofeina täällä esiintyä fiksumpana kuin ovat. "

        Noh, nyt sä kirjoitat Se Simosta vähän liioitellusti. Mukafilosofiaahan kaveri kirjoittaa, mutta kyllä hän selkeästi Steinerinsa on lukenut.

        Toisessa viestissä sama kirjoitti:
        " Ehei.. tää on vain joskus niin hupaisan rattoisaa lukea "vakavia perusteluja Steinerkoulun mädättävästä vaikutuksesta". "

        Hitto, mä olen missannut ihan kokonaan. Pistä linkkiä jos viittit.


      • Nimetön

        Millä perusteella väität toisten näkemyksiä paskaksi? Yleensä tällaisia sanoja käytetään siinä viaheessa kun oma ajattelu loppu. Jos sinua ärsyttää toisten perusteet kun et itse keksi parempia niin voisitko olla silti kiroilematta. Antaa susta aika epäfiksun kuvan. Silti voit olla ihan fiksu sellainen mutta rauhotu vähän. Asioista voidaan olla eri mieltä ilman riehumistakin. Vai pitääkö sinun mielestäsi ihmiset saada ehdottomasti sinun esittämillesi kannoille? ASehän on juuri fundamentalismia: ole samaa mieltä minun kanssa tai olet paska tyyppi. Eikö ole turhan matalalentoista ajatusten vaihtoa?


      • XIII vuotta Steineria
        Nimetön kirjoitti:

        Millä perusteella väität toisten näkemyksiä paskaksi? Yleensä tällaisia sanoja käytetään siinä viaheessa kun oma ajattelu loppu. Jos sinua ärsyttää toisten perusteet kun et itse keksi parempia niin voisitko olla silti kiroilematta. Antaa susta aika epäfiksun kuvan. Silti voit olla ihan fiksu sellainen mutta rauhotu vähän. Asioista voidaan olla eri mieltä ilman riehumistakin. Vai pitääkö sinun mielestäsi ihmiset saada ehdottomasti sinun esittämillesi kannoille? ASehän on juuri fundamentalismia: ole samaa mieltä minun kanssa tai olet paska tyyppi. Eikö ole turhan matalalentoista ajatusten vaihtoa?

        Kunnioitan, ehkä arvostan, asiallisia, perusteltuja mielipiteitä ja näkemyksiä, jotka eroavat omastani. Paskanheittäjiä en.


    • exsteiner

      tervetuloa steinermaailmaan peremmälle! joissakin paikkakunnilla tämä kyseinen puhekieltoilmiö on, mutta onneksi kaikki vanhemmat eivät sitä noudata vaan ovat reilusti ottaneet asioita esille. myös täällä netissä. puhekieltoja on langetettu niin entisille opettajille kuin muillekin työntekijöille sekä lasten vanhemmille.

      selvyyden vuoksi, tätä on erikseen selvitetty ko. koulussa, että kyseessä ei ole salassapitovelvollisuuden tai lojaaliuden perusteella annettu. se tarkoittaa ja kattaa kaiken steinerkoulua koskevan puheen ym. ilmaisun. esim. vanhemmat eivät saa kertoa steinerkouluasioista koulun terveydenhoitajalle tai koululääkärille ts. yhteisön ulkopuolisille. tämä asia on rautalangasta väännetty niin vanhemmille kuin työntekijöillekin.

      ovatko lapset turvassa tällaisessa koulussa? monet vanhemmat ja lapset ovat kokeneet turvattomuutta. epätietoutta siitä mitä siellä koulussa oikein päivän aikana tapahtuu. koulussa olleet kiusaamistilanteet ovat olleet vakavia, jopa hengenvaarallisia.

      jos vanhemmat jotain lapsen kouluasiaa pohtivat, heillä täytyy olla mahdollisuus keskusteluun aivan samoin kuin normikoulussakin.

      • Nimetön

        Ihmeellistä että kukvaamasi asiat ovat minulle aivan vieraita, en siis ole törmännyt tuollaiseen 12 viime vuoden aikana. Voivatko staikut todella olla näin erilaisia? Siihen en osaa otta kantaa. Mutta jos näin on koen että niissä Hys-hys kouluissa ei ole todellakaan tajutta steinerfilosofian alkeellisimpiakaan ajatuksia. Ei siis mielestäni voi haukkua Steineria siitä, että hänen kannattajat ovat kummallisia. Jos itse taas ei pidä steinerilaisesta filosofiasta, se on hyväksyttävää. Jokaisella saa todellakin olla oma näkemyksensä.


    • Kamppailun harrastaja

      "Tuntuu kovasti oudolta tuollaínen: "tästä asiasta ei sitten puhuta Steinerkoulun ulkopuolella" kun itse en ole siihen 12 vuoden aikana kertaakaan törmännyt. "

      Varmaan tuntuukin, enkä mä itsekään ole mihinkään tuollaiseen törmännyt. Kyse on siitä, että antroilua toteutetaan ns. läpäisyperiaatteena mikä käytännössä tarkoittaa (1) uskonnon opetusta muilla kuin uskonnon tunneilla ja (2) kiemurtelua antroilijoilta kun asia nostetaan tapetille. Koulu on varmasti sopiva paikka antrojen lapsille muttei varmasti kenellekään muille. Silti koulua markkinoidaan kaikille sopivana uskonnottomana kouluna.

      "Miksi muuten niin suuttua asiasta, joka olisi täyttä puppua. Ateistitkin tykkää vallan mahdottomasti kinata uskovien kanssa ja miksi!"

      Mistä ihmeestä sä olet tuon käsityksen saanut? Hihhulithan ne yrittää luomisoppia saada bilsan tunneille ja Nooan arkki -satua maantietoon. Mun puolestani uskikset saisi ihan rauhassa harrastaa puuhiaan omissa oloissaan, mutta heillehän tämä ei tunnu riittävän.

      Oletko sä oikeasti edes perehtynyt näihin puheenaiheisiin? Meinaan sen verran perusasioista tässäkin jutellaan.

      • Nimetön

        OLET MIELESTÄNI OIKEASSA SIINÄ ETTÄ STEINER-KOULUUN ON TURHA LAITTAA LASTANSA JOS EI TYKKÄÄ KOULUN OPETUSFILOSOFIASTA, JA ONGELMA ON KAIT SIINÄ ETTÄ MONI EI TIEDÄ TAI TUNNE SITÄ ENNENKUIN LAITTAA LAPSENSA SINNE. MUTTA SINÄKIN TUNNUT ESITTÄVÄN KOVIN VAHVOJA NÄKEMYKSIÄ SIITÄ MIKÄ SOPII BILSAN TUNNILLE JA MIKÄ EI TAI ETTÄ USKONTOTUNNIT STAIKUSSA ON PELKKÄÄ ANTROILUA. OMAT LAPSENI VALITSIVAT SIELLÄ IHAN TAVALLISEN EV-LUT OPETUKSEN JA SITÄ PAITSI VIIHTYIVÄT VALLAN HYVIN. EN TIEDÄ MIKÄ TRAUMA SINULLA ON SUHTEESSA STEINERILAISUUTEEN, MUTTA ILMISELVÄ SELLAINEN ON. SEN VERRAN OLET VIHAINEN.


      • Kamppailun harrastaja
        Nimetön kirjoitti:

        OLET MIELESTÄNI OIKEASSA SIINÄ ETTÄ STEINER-KOULUUN ON TURHA LAITTAA LASTANSA JOS EI TYKKÄÄ KOULUN OPETUSFILOSOFIASTA, JA ONGELMA ON KAIT SIINÄ ETTÄ MONI EI TIEDÄ TAI TUNNE SITÄ ENNENKUIN LAITTAA LAPSENSA SINNE. MUTTA SINÄKIN TUNNUT ESITTÄVÄN KOVIN VAHVOJA NÄKEMYKSIÄ SIITÄ MIKÄ SOPII BILSAN TUNNILLE JA MIKÄ EI TAI ETTÄ USKONTOTUNNIT STAIKUSSA ON PELKKÄÄ ANTROILUA. OMAT LAPSENI VALITSIVAT SIELLÄ IHAN TAVALLISEN EV-LUT OPETUKSEN JA SITÄ PAITSI VIIHTYIVÄT VALLAN HYVIN. EN TIEDÄ MIKÄ TRAUMA SINULLA ON SUHTEESSA STEINERILAISUUTEEN, MUTTA ILMISELVÄ SELLAINEN ON. SEN VERRAN OLET VIHAINEN.

        Kyllähän mä oikeassa tässä asiassa olen, mutta onhan tänne muutkin kirjottanut ihan samoista asioista. Eli en ole yksin.

        Nimetön 5.3.2009 klo 16.03 kirjoitti:
        "JA ONGELMA ON KAIT SIINÄ ETTÄ MONI EI TIEDÄ TAI TUNNE SITÄ ENNENKUIN LAITTAA LAPSENSA SINNE."

        Ei tiedä kun ei siitä koulujen taholta tiedoteta. Sanotaan vain, että "ei niillä Steinerin opetuksilla käytännössä oikein mitään varsinaista roolia ole tai siis että kyllä me ollaan ihan nykyaikainen koulu ja silleen, ihmisläheinen ja lapset on lapsia ja psykologitkin on sitä ja tätä mieltä niin että kyllä meillä tilaa on, ei kannata uskoa kaikkeen mitä ihmiset puhuu"... Ota siinä sitten selvää.

        "MUTTA SINÄKIN TUNNUT ESITTÄVÄN KOVIN VAHVOJA NÄKEMYKSIÄ SIITÄ MIKÄ SOPII BILSAN TUNNILLE JA MIKÄ EI "

        No itseasiassa en ole kovin vahvoja näkemyksiä asiasta esittänyt. Mutta sä taidat olla sitä mieltä, että luomisoppi tai vaikka kalevalainen sotkanmuna -tarina olisi ihan ok tavaraa bilsan ja fysiikan tunneille? Varmasti aika moni miettivä vanhempi on tyytyväinen siitä, että tämäkin asia tuli selväksi.

        "EN TIEDÄ MIKÄ TRAUMA SINULLA ON SUHTEESSA STEINERILAISUUTEEN,"

        Traumasta nyt osaa sanoa, mutta kyllähän se vituttaa kun huomaa penskan saaneen ihan pikkuisen erilaista opetusta kuin mitä koulun aloittamisvaiheessa oli puhe.

        "MUTTA ILMISELVÄ SELLAINEN ON. SEN VERRAN OLET VIHAINEN. "

        En nyt ihan niin vihainen, että caplockin kanssa pitäisi kirjoittaa. Heh!


      • Lukuunottamatta vain antrojen lapsille sopimista. Ehkä sen muotoilisin niin, että koulu on sopiva paikka niille, jotka eivät pidä antroposofista elämänkatsomusta esteenä opettajan ammatille tai pedagogian taustaksi. En näes ole itse antroposofi, kuten ei erittäin suuri enemmistö muistakaan steinerkoululaisten vanhemmista.

        Niin ja tietysti olen vähän erimieltä tuosta antroilun läpäisyperiaatteesta, kun en itse ole siihen törmänyt ;o)

        Jos ei enää käsitellä eukkaa, kuvista ja musiikkia, kun emme kumminkaan tule koskaan näkemään niitten kohdalla asioita samalla tavalla, niin onko tätä uskonnon syöttämistä esiintynyt muillakin tunneilla?

        Vai oliko se niin, että pidät tarinoiden kertomista antroiluna? Siinä tapauksessahan koko steinerkoulun opetus _on_ pelkkää antroilua, koska tarinoiden kertominen on tosi isossa roolissa.


      • 9luokka
        Steinerfaija kirjoitti:

        Lukuunottamatta vain antrojen lapsille sopimista. Ehkä sen muotoilisin niin, että koulu on sopiva paikka niille, jotka eivät pidä antroposofista elämänkatsomusta esteenä opettajan ammatille tai pedagogian taustaksi. En näes ole itse antroposofi, kuten ei erittäin suuri enemmistö muistakaan steinerkoululaisten vanhemmista.

        Niin ja tietysti olen vähän erimieltä tuosta antroilun läpäisyperiaatteesta, kun en itse ole siihen törmänyt ;o)

        Jos ei enää käsitellä eukkaa, kuvista ja musiikkia, kun emme kumminkaan tule koskaan näkemään niitten kohdalla asioita samalla tavalla, niin onko tätä uskonnon syöttämistä esiintynyt muillakin tunneilla?

        Vai oliko se niin, että pidät tarinoiden kertomista antroiluna? Siinä tapauksessahan koko steinerkoulun opetus _on_ pelkkää antroilua, koska tarinoiden kertominen on tosi isossa roolissa.

        Olisin kyllä huolissani tarinoinnista jota tapahtuu esim. matematiikan, fysiikan, maantiedon, biologian jne tunneilla, koska nämä aineet perustuvat silkkaan faktaan. Näin tapahtuu ainakin omien kokemusteni perusteella. Pienille lapsille on tietysti helpompi opettaa asioita tarinoiden, laulujen ja lorujen kautta, mutta tämän pitäisi tapahtua ilman enkeleitä ja filosofiaa. Tarinat voivat kuulua esimerkiksi äidinkielen tunnille jossa käsitellään ko. aihetta, tai vaikka et tunnille esimerkiksi erilaisia uskomuksista.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3485
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1878
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1194
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      213
      886
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      816
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe