Voi Vanhanen

Olin Vanhasen puolella koko Susanin jupakan ajan. Sekä monessa muussakin asiassa. Mutta tämä eläkejuttu on jo liikaa! Ikinä en Vanhasta äänestä mihinkään! En presidentiksikään, jos ehdokkaaksi rupeaa. Veikkaisin, että tulevaisuudessa ei kovin paljon ääniä vanhemmilta ihmisiltä saa!
391276
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

vain hirteen munistaan

Äänestä
  • Miten hirttää munistaan sellainen äijä, jolla ei ole edes vähääkään munaa - eikä järkeäkään. Mutta kovat on luulot itsestään.

    Laskikohan se pipo silmillä Rukalla puuhun? Se olisi huono juttu. Kovapäisyys ei siitä kyllä paljon pahene, mutta ei siellä saa puita tärvellä.

    Äänestä

  • Mistä munista? Munaton,koko mieheksi tekeytyvä ketale. Mies tulee - Mies menee - Mies tekee ja Mies vastaa teoistaan. Vanhanen ruikutti oikeudessa kuin kylän juoruämmät.Olis naureskellut partaansa ja pannut vitsiksi koko asian.

    Äänestä

teki hyvän työn demareille, odotellaan seuraavia vaaleja.

Äänestä
  • Sitä saa mitä äänestää.Eipä kansa uskonut ennen äänestystä.Suomessa porvarit vaan rikastuu,Köyhät leipäjonissa.Ja ruusunen voi hyvin.

    Äänestä

Ennen valtaapitävät kävivät naisissa, ja maksoivat heille ruhtinaallisesti.
Nykyisin maksattavat seksipalvelunsa niiden tarjoajalta.

Onhan se hyvä, on itsetunto kohdallaan. Sen puutteestahan yleensä ollaan huolissaan.
Diktaattoria tuntuu moni kaipaavan, joku päättää muiden puolesta.
Kuitenkin, sillä äänimäärällä, ei kuvittelisi olevan moiseen varaa, vaikka puolue pärjäsikin, henkilö ei kovin hyvin.

Äänestä

että Vanhanen on fiksu, mutta petyin, kun vaali-iltana saatuaan hienon äänimäärän ilmoitti, nostavansa oikeusjutun Ruususen kirjasta. Mnusta se oli niin pikkusieluista. Eikä käsitykseni hänestä ole enää muuttunut.

Äänestä
  • Kylläpä teki katalan tempun, mutta kuitenkin piti sanansa.
    Ruususenko puolella olet?

    Äänestä

  • ElähtänytPrinsessa kirjoitti:

    Kylläpä teki katalan tempun, mutta kuitenkin piti sanansa.
    Ruususenko puolella olet?

    Ei hän sentään tohtinut nostaa viljelijäväen eläkeikärajaa. Demujen päänsärky on pitää palkansaajien eläkeiästä huolta.

    Äänestä

  • näin se menee kirjoitti:

    Ei hän sentään tohtinut nostaa viljelijäväen eläkeikärajaa. Demujen päänsärky on pitää palkansaajien eläkeiästä huolta.

    henkilöitä, jotka ovat päässeet tai joutuneet eläkkeelle melko nuorina? Viljelijä kuten muutkin yrittäjät maksaa itse eläketurvansa. Useimmilla on mahdollisuus eläköityä paljon nuorempina kuin oikea eläkeikä. Jossain oli, että viljelijät jäävät eläkkeelle paljon vanhempina kuin muut. Ainakin ikäisteni viljelijöiden eläke on useimmiten pieni.
    Toisaalta meitä nuorempien elämää on helpotettu monin tavoin, on mm. hoitovapaita. Silloin on loogista, että pysyy kauemmin työelämässä. Yksilöiden, työpaikkojen ja yhteiskunnan pitää edistää ihmisten terveenä pysymistä. Hyvä, että syntyy keskustelua.

    Äänestä

  • näin se menee kirjoitti:

    Ei hän sentään tohtinut nostaa viljelijäväen eläkeikärajaa. Demujen päänsärky on pitää palkansaajien eläkeiästä huolta.

    viljelijöiden eläkeikä?

    Äänestä

  • ole paljon kirjoitti:

    henkilöitä, jotka ovat päässeet tai joutuneet eläkkeelle melko nuorina? Viljelijä kuten muutkin yrittäjät maksaa itse eläketurvansa. Useimmilla on mahdollisuus eläköityä paljon nuorempina kuin oikea eläkeikä. Jossain oli, että viljelijät jäävät eläkkeelle paljon vanhempina kuin muut. Ainakin ikäisteni viljelijöiden eläke on useimmiten pieni.
    Toisaalta meitä nuorempien elämää on helpotettu monin tavoin, on mm. hoitovapaita. Silloin on loogista, että pysyy kauemmin työelämässä. Yksilöiden, työpaikkojen ja yhteiskunnan pitää edistää ihmisten terveenä pysymistä. Hyvä, että syntyy keskustelua.

    Kuka helvetissä ne duunarin eläkkeet sitten,mielestäsi,maksaa. Kyllä ne on palkanansaitsijat itse työllään elämänsä varrella maksaneet. Tuollaista juttua ei enää nykypäivänä luulisi näkevän missään muualla kuin MTK.n propakandatilaisuudessa tai Kosolan pirtissä. Elätkö tynnyrissä?
    Nyt kun sattuu vain olemaan niin että eläkeyhtiöitten herrat pelasivat eläkekassojen miljardit PÖRSSISSÄ taivaan tuuliin. Tästä johtuen pakotettiin maan Hallitus hätäisesti ruoskimaan eläkeläisiä,jotta herrojen pallit eivät horjuisi. Kun saadaan kansa hiljaiseksi,ei kukaan enää älyä kysyä,kuka onkaan se,joka ensimmäisen pitäisi kivittää.

    Äänestä

  • ole paljon kirjoitti:

    henkilöitä, jotka ovat päässeet tai joutuneet eläkkeelle melko nuorina? Viljelijä kuten muutkin yrittäjät maksaa itse eläketurvansa. Useimmilla on mahdollisuus eläköityä paljon nuorempina kuin oikea eläkeikä. Jossain oli, että viljelijät jäävät eläkkeelle paljon vanhempina kuin muut. Ainakin ikäisteni viljelijöiden eläke on useimmiten pieni.
    Toisaalta meitä nuorempien elämää on helpotettu monin tavoin, on mm. hoitovapaita. Silloin on loogista, että pysyy kauemmin työelämässä. Yksilöiden, työpaikkojen ja yhteiskunnan pitää edistää ihmisten terveenä pysymistä. Hyvä, että syntyy keskustelua.

    Olisi sinunkin syytä ottaa selvää tosiasioista
    eikä uskoa ainoastaan tupailtojen propagandaan.
    Kyllä jokainen maksaa omat eläkkeensä eikä vain maalaisjuntit.
    Tuliko selväksi.

    Äänestä

  • 2009 kirjoitti:

    Olisi sinunkin syytä ottaa selvää tosiasioista
    eikä uskoa ainoastaan tupailtojen propagandaan.
    Kyllä jokainen maksaa omat eläkkeensä eikä vain maalaisjuntit.
    Tuliko selväksi.

    lAMASSA ON TÄMÄ NÄKEMYS.PALKKOJA KOROTELTIIN.JA PORVAREILLE EI TULLUT TARPEEKS ISOJA VOITTOJA.MINUN MIELESTÄ LAMAN LÄÄKE ON.PUOTETAAN HINTIJA 20 ROSENTTIA JA PALKKOJA SAMAN VERRAN,KOSSUPULLOLLE SATAA EUROA.TUPAKILLE 10 RASIA.BENSALLE 50 ROSENTTIA.JA NYT ON VENEREKISTERI UUSITTU.VENEEN KOON MUKAAN PORRASTU KÄYTTÖ MAKSU.NIIN TULI AIKOINAAN AUTOLLEKIN.JA KUKA KÄYTTÄÄ KUMISAAPPAITA.VOITAS PANNA 5 EURON VERO. EIKÖ VANHANEN OLE HUOMANNUT.yMPÄRISTÄ YSTÄVÄLLINEN MIES ILASKIVEN NAAPURISTA.

    Äänestä

  • ole paljon kirjoitti:

    henkilöitä, jotka ovat päässeet tai joutuneet eläkkeelle melko nuorina? Viljelijä kuten muutkin yrittäjät maksaa itse eläketurvansa. Useimmilla on mahdollisuus eläköityä paljon nuorempina kuin oikea eläkeikä. Jossain oli, että viljelijät jäävät eläkkeelle paljon vanhempina kuin muut. Ainakin ikäisteni viljelijöiden eläke on useimmiten pieni.
    Toisaalta meitä nuorempien elämää on helpotettu monin tavoin, on mm. hoitovapaita. Silloin on loogista, että pysyy kauemmin työelämässä. Yksilöiden, työpaikkojen ja yhteiskunnan pitää edistää ihmisten terveenä pysymistä. Hyvä, että syntyy keskustelua.

    Mihin töihin otetaan.60 mies tai nainen.Jokaisesa työ haastattelussa,nuorempi joka osaa käyttää tietokonetta.Nyt haluankin kysyä.Missä ne hallituksen säästämät rahat on,kun vuisia on mulkattu virastojen siirtoja.Tiedän muutaman henkilön joilta on terveys pettänyt näiden siirtojen johdosta,Vanhanen ei isolla palkalla ymmärrä ihmisten hätää.Sairaspäiväraha 400 euroa. Suomi on jo jaettu rikkaisiin porvareihin.Ja köyhiin..Äänestäkää pieni palkkaiset vaan porvari puolueita.Sitä saa mitä tilaa

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    viljelijöiden eläkeikä?

    pitävät isännyydestä kiinni hautaan asti... Se siitä eläkeiästä.
    Rahasta sielläkin on kyse, eläkkeet olemattomia, ellei sitä tule muista hommista.
    Vanhasella ei ole kovin hyvä tilannetaju. Arveli olevansa nyt vahva johtaja. Vesille meni.
    Sitä olen ihmetellyt, miksi kansa äänestää oikeistoa? Tai no, demarit olivat myös oikealla..
    Muutosta kai työväenpuolueelta hakivat. Tulihan se.

    Äänestä

  • viljelijät kirjoitti:

    tuntemani maanviljelijät ovat jääneet jo hyvissä ajoin sukupolvenvaihdoseläkkeelle, luovuttaen työsarkansa seuraavalle ikäpolvelle.

    Äänestä

Semmosta aattelen.

Äänestä

ja eläkeiän korottaminen on nykysuomessa täyttä asiaa, siis oikea valinta.
Marssijärjestys taisi olla väärä ammattiliittojen mielestä. Liitot eivät saisi harata vastaan vain sen vuoksi, että heiltä ei kysytty. Hyvä lopputuloshan ratkaisee ja toivottavasti Suomesta ei löydy niin pikkusieluisia, että asia raukeaa.

Äänestä
  • sanelupolitiikkaa tarvia hyväksyäkään demokraattisessa valtiossa, - emme elä enää kekkosaikoja.

    Oikeistokeskusta teki nyt väärän siirron tässä shakkipelissä..

    Äänestä

  • UPDATE_6700438 kirjoitti:

    sanelupolitiikkaa tarvia hyväksyäkään demokraattisessa valtiossa, - emme elä enää kekkosaikoja.

    Oikeistokeskusta teki nyt väärän siirron tässä shakkipelissä..

    on oikeaa asiaa niin eikö ole sama kuka sanelee?!
    Itsetuntoa voi nostaa muilla keinoin.

    Äänestä

  • UPDATE_6700438 kirjoitti:

    sanelupolitiikkaa tarvia hyväksyäkään demokraattisessa valtiossa, - emme elä enää kekkosaikoja.

    Oikeistokeskusta teki nyt väärän siirron tässä shakkipelissä..

    sosialistit ja ja ketkä nyt ensi vaalikaudella ovatkaan hallituksessa hyväksyvät moisen eläkeiän korotuksen mukisematta

    eläkeiän korotus on jo kauan valmisteltu asia
    Vanhanen nosti sen pöydälle

    miksi työnantajat ja kokoomus on niin hiljaa
    antavat muiden tehdä likasen työn

    Äänestä

  • matin muija kirjoitti:

    Lulevat ettei huomata! Siellähän ne sepät ovat, Kokoomus ja EK!

    Äänestä

  • Yritykset lähtee ensisijaisesti hakemaan eläkeputkeen lähtijöitä neuvotteluissaan,Saksa yrittää työajanlyhennyksillä välttää suurtyöttömyyttä,sitäkautta eu tukien menetystä,tämä lähtee eläkeiän nostoon...hoh hoijaa.

    Äänestä

  • Työkaverini on kaupungilla bussikuskina. Hänen oli työsuhteen solmiessaan määrä päästä eläkkeelle työvuosien perusteella 56 vuotiaana. Sitten tuli tämä edellinen eläköitymisen ikärajojen tarkistus. Tietyn iän saavuttaneet pysyivät vanhan järjestelmän piirissä. Hänen syntymäpäivänsä sattui olemaan tämän ikärajan väärällä puolella KAKSI päivää. Nyt Hänen pitäisi vajaan vuoden kuluttua päästä,jälleen kerran,eläkkeelle,täytettyään 63 vuotta. Jostakin syystä Hän ei nyt oikein diggaa tätä Vanhasen ehdotusta. Toivo sinäkin että ei talosi pala etkä itse,tai läheisesi,satu joutumaan onnettomuuteen. On aika rauhallista meininkiä kun 65 vuotiaat "reippaat" palomiehet ja ambulanssikuskit hoitelevat onnettomuuksia. Ajovuorollaan sydänkohtauksen saanut 65 vuotias bussikuski saattaa viedä 60-70 ihmistä mukanaan.Hallelujaa. Tätäkö Sinä haluat?

    Äänestä

  • matin muija kirjoitti:

    sosialistit ja ja ketkä nyt ensi vaalikaudella ovatkaan hallituksessa hyväksyvät moisen eläkeiän korotuksen mukisematta

    eläkeiän korotus on jo kauan valmisteltu asia
    Vanhanen nosti sen pöydälle

    miksi työnantajat ja kokoomus on niin hiljaa
    antavat muiden tehdä likasen työn

    Pakkohan Kokoomuksen on olla hiljaa. Eihän "TYÖVÄEN PUOLUEEN" passaa olla työläisten etuja sorsimassa. Puolueelle passa että Vanhanen ja Hyssälä hoitaa paskaisen työn ja Kepu saa turpiinsa. Tällä kertaa se on turpiinsa ansainnutkin. Hommat hoitaa kotiin,paskaisesti nauraen,Katainen ja Eläkeyhtiöitten pörssihait. Oma palli ei heilu.

    Äänestä

  • "puikkoihin" kirjoitti:

    Työkaverini on kaupungilla bussikuskina. Hänen oli työsuhteen solmiessaan määrä päästä eläkkeelle työvuosien perusteella 56 vuotiaana. Sitten tuli tämä edellinen eläköitymisen ikärajojen tarkistus. Tietyn iän saavuttaneet pysyivät vanhan järjestelmän piirissä. Hänen syntymäpäivänsä sattui olemaan tämän ikärajan väärällä puolella KAKSI päivää. Nyt Hänen pitäisi vajaan vuoden kuluttua päästä,jälleen kerran,eläkkeelle,täytettyään 63 vuotta. Jostakin syystä Hän ei nyt oikein diggaa tätä Vanhasen ehdotusta. Toivo sinäkin että ei talosi pala etkä itse,tai läheisesi,satu joutumaan onnettomuuteen. On aika rauhallista meininkiä kun 65 vuotiaat "reippaat" palomiehet ja ambulanssikuskit hoitelevat onnettomuuksia. Ajovuorollaan sydänkohtauksen saanut 65 vuotias bussikuski saattaa viedä 60-70 ihmistä mukanaan.Hallelujaa. Tätäkö Sinä haluat?

    tehä 2 kuukautta yli tuon eläke iän, jos laki korotuksesta tulee voimaan..

    Äänestä

Suomessa mennään töihin maailman vanhimpina, ja jäädään eläkkeelle maailman nuorimpina.

Äänestä
  • tänään oli jossain otsikossa, että kolmikantaneuvottelun voi aloittaa myös hallitus. Eivät työmarkkinajärjestöt kaikkea voi määrätä. Nykyään on edut melko hyvät opiskelijalle entiseen aikaan verrattuna. On myös vuorotteluvapaita, perhelomia. Eli työssäoloaika jää lyhyemmäksi kuin meidän sukupolvellamme.

    Äänestä

Eilen tuli irtisanomisilmoitus!Ikää 55-v,joten uuden työn saanti on melkein mahdotonta.Pääministeri Vanhanen antakoon minulle työpaikan niin kyllä minä olen sitten 65-vuotiaaksi asti töissä!
Parasta olisi ettei Vanhanen menisi enää hiihtolenkille Rukalle,ensi reissussa eläkeikä nousisi jo 68 vuoteen ja sitä rataa.
En ikinä enää äänestä Vanhasta enkä koko keskustaa kun tämän teki!!!Ja miten voi yksi ihminen aiheuttaa näin paljon pahaa mieltä ja harmia suurelle joukolle ihmisiä!!!Aivan pöyristyttävää!!!Toivottavasti tämä olisi myös hänen poliittinen itsemurhansa,ettei jatkossa enää pääsisi tekemään vastaavanlaisia päätöksiä!

Äänestä
  • NIIN KODELLAAN IHMISIÄ.JOTKA SODAN JÄLJEEN TEKIVÄT KOVAN TYÖN,ELÄKETTÄ RUPESI KERTYMÄÄN VASTA 23 VUODEN JÄLKEEN,MINÄKIN KAHLASIN LUMESSA MOOTTORI SAHAN KANNSSA,17 IKÄIUSENÄ.NYT KAHDEN SELKÄ LEIKKAUSEN JÄJKEEN .VANHANEN ON LAITTAMASSA VAMMAISET PAKKO TÖIHIN,MOI VANHANEN.tULEPPA KOKEILEMAN ,63 MALLIN HOMELITE ON VIELÄ.11 KILOA PAINAA.PUOLI METRIÄ LUNTA,.TEEPPÄ SILLÄ 4,5 MOTTIA HALKOJA.SIITTEN ÄÄNESTÄN SINUA.MOI .

    Äänestä

  • enska3 kirjoitti:

    NIIN KODELLAAN IHMISIÄ.JOTKA SODAN JÄLJEEN TEKIVÄT KOVAN TYÖN,ELÄKETTÄ RUPESI KERTYMÄÄN VASTA 23 VUODEN JÄLKEEN,MINÄKIN KAHLASIN LUMESSA MOOTTORI SAHAN KANNSSA,17 IKÄIUSENÄ.NYT KAHDEN SELKÄ LEIKKAUSEN JÄJKEEN .VANHANEN ON LAITTAMASSA VAMMAISET PAKKO TÖIHIN,MOI VANHANEN.tULEPPA KOKEILEMAN ,63 MALLIN HOMELITE ON VIELÄ.11 KILOA PAINAA.PUOLI METRIÄ LUNTA,.TEEPPÄ SILLÄ 4,5 MOTTIA HALKOJA.SIITTEN ÄÄNESTÄN SINUA.MOI .

    meidän ikäluokkaa koske? Ja onhan työkyvyttömyyseläke, ellei sairauden takia pysty työtä tekemään.

    Äänestä

  • enska3 kirjoitti:

    NIIN KODELLAAN IHMISIÄ.JOTKA SODAN JÄLJEEN TEKIVÄT KOVAN TYÖN,ELÄKETTÄ RUPESI KERTYMÄÄN VASTA 23 VUODEN JÄLKEEN,MINÄKIN KAHLASIN LUMESSA MOOTTORI SAHAN KANNSSA,17 IKÄIUSENÄ.NYT KAHDEN SELKÄ LEIKKAUSEN JÄJKEEN .VANHANEN ON LAITTAMASSA VAMMAISET PAKKO TÖIHIN,MOI VANHANEN.tULEPPA KOKEILEMAN ,63 MALLIN HOMELITE ON VIELÄ.11 KILOA PAINAA.PUOLI METRIÄ LUNTA,.TEEPPÄ SILLÄ 4,5 MOTTIA HALKOJA.SIITTEN ÄÄNESTÄN SINUA.MOI .

    mietin.
    Kuinka monella onkaan "mennyt hukkaan" työvuosia, moniakin, kun työeläkkeeseen oikeuttavat vuodet alkoivat paljonkin myöhemmin, kuin itse työnteko.

    Jotain kompensointia asia vaatisi ainakin, jos toteutuu eläkeiän nostaminen.
    Asia koskee meitä nuorempiakin.

    Äänestä

  • asiaa' kirjoitti:

    ja niihin luen itsenikin, kun jouduin työkyvyttömyyseläkkeellä toista kymmentä vuotta sitten. Olin juuri täyttänyt 50.

    Siltä vaikuttaa, että hyödyin ennen aikaisesta eläkkeestä. Kuntapuoli on maksajana ja jos nyt varsinaisessa eläkeiässä olisin jäänyt ( siis jouduin), niin varmasti eläke oli alhaisempi, kuin mitä se nyt on.

    Ainakin, mitä tiedän kollegoiden saavan tämän hetken eläkkeenä ja ovat tehneet samaa työtä.
    Vuosien varrella eläkkeeni on noussut indeksien myötä, verotus on laskenut huimasti ja olen aika tyytyväinen. Ilmeisesti laskenta oli eri ja perustana oli 66% ansioista ja niistäkin neljän parhaan vuodet kymmenen vuoden ajalta.

    Mikä se olisi se toimivin ja paras ratkaisu tuleviin eläkkeisiin? Nytkin on mahdollista tehdä työtä aina 68 v saakka 63 jälkeen. Eikö se vapaaehtoisuus ja oma valinta olisi riittänyt ja pitäisi riittää?
    Pakkosanelu tuo joka tapauksessa ennen aikaisia eläkkeitä myös.

    Ja entäs irtisanomiset ja lomautukset ym? Niissä laittavat ensimmäisenä ulos vanhimmasta päästä.Ei pakkoikä johda mihinkään hyvään, ei ainakaan jos ei tule asennemuutosta.

    Äänestä

  • on onnistanut kirjoitti:

    onnistanut. Työpaikka säikyi loppuun asti, vaikka monta kertaa oli hilkulla. Myös eläkejärjestelmä säilyi samana, Valtiokonttori maksaa. Eläkeikä nousi 4 kk ja karttuma aleni hieman 66 %:sta. Nuoremmilla muutos oli suurempi. Osa-aikaeläkejärjestelmä on hyvä asia. Jaksoin oikeaan eläkeikääni ja olin jopa politiikassa mukana loppuvaiheessa. Jos olisin tehnyt täyttä työpäivää, energiaa ei olisi riittänyt muuhun. Minusta on hyvä asia, että asia nostetaan pöydälle. Varsinkin ennen vaaleja poliitikot ovat luvanneet sitä sun tätä. Näitä myötäkarvaan silittäviä suosiota tavoittelevia riittää. Ehkä tarvitsemme tällaisen kunnon herätyksen. Ja koko hallitushan on takana, ei yksin Vanhanen. Miksi haluamme lahdata jonkun henkilön emmekä puhu asioista? Tuttu juttu muistakin yhteyksistä.

    Äänestä

  • 1943 kirjoitti:

    keksi tämän jutun hiihtoladulla. Itse kertoi. Onhan meillä ihan hyvä systeemi jo nyt. Eläkkeelle voi jäädä 63-68 vuotiaana.Miksi sitä pitää muuttaa? Nykyinen hallitus soutaa ja huopaa.
    Itse jäin 65 vuotiaana. Olisin voinut jatkaakin, mutta haluan olla lastenlasteni kanssa ja luoda heihin hyvän suhteen pienenä.

    Äänestä

  • Raisa*** kirjoitti:

    olisi/on porkkana.
    Katsoin telkkarista ohjelman, jossa kerrottiin työnantajasta, joka järjestää vanheneville työntekijöille fys. hoitoa, hierontaa, antaa luvanvaraista vapaata.
    Silloin on varmasti enemmän halua jatkaa työuraansa, vielä kartuttaen lopullista eläkesummaansa.
    Tämän nyt kouhattavan keskustelun voisi paljon paremmin suunnata työnantajille, työolosuhteiden parantamiseen.

    Kyllä nykyinen 68 vuotta lienee ihan tarpeeksi korkea mahdollinen eläkkeellejäämisikä.

    Äänestä

  • paljon parempi kirjoitti:

    pitää tosiaan lisätä. Toivottavasti asiat etenevät tähän suuntaan. Onhan asiat parantuneet siitä, kun ikäluokkamme tuli työelämään. Silloin ei ollut mahdollista pitää taukoa töistä muuten kuin saamalla lapsia tai sairastumalla. Mutta totta on sekin, että moni ei pidä huolta omasta kunnostaan. Sekin vastuu pitäisi tuntea. Itse varmistin työpaikan nuoremmalle, kun jäin osa-aikaeläkkeelle 56-vuotiaana. Oli molemmille ja myös työnantajalle hyvä ratkaisu.

    Äänestä

  • paljon parempi kirjoitti:

    olisi/on porkkana.
    Katsoin telkkarista ohjelman, jossa kerrottiin työnantajasta, joka järjestää vanheneville työntekijöille fys. hoitoa, hierontaa, antaa luvanvaraista vapaata.
    Silloin on varmasti enemmän halua jatkaa työuraansa, vielä kartuttaen lopullista eläkesummaansa.
    Tämän nyt kouhattavan keskustelun voisi paljon paremmin suunnata työnantajille, työolosuhteiden parantamiseen.

    Kyllä nykyinen 68 vuotta lienee ihan tarpeeksi korkea mahdollinen eläkkeellejäämisikä.

    miksi laitetaan pakko, kun nytkin saa olla työssä sinne 68v..? Moni onkin. Lähinnä korkeammissa asemissa olevat jatkavat ja jaksavat.

    Pakkokäytäntö tarkoittaa sitä, että yhä enemmän alkaa tulla hylkypäätöksiä työkyvyttömyys eläkehakemuksiin. Tiedän monia jotka ovat joutuneet vuosia kestäviin hakukierteisiin ja vähintään niissä menettäneet loput vähäisetkin työkykykynsä.

    Kun nykyjärjestelmä antaa mahdollisuuden olla työssä liki 70v niin tosiaan pitää olla "porkkanoita" ja tarvitaan asennemuutosta, että myös vanhemmat työntekijät saavat olla työssä, eikä heitä olla ensimmäisinä savustamassa ulos.

    Työnteko ei ole aina oma valinta. Ei silloin kun suuret firmat supistavat toimintaa. Ensin lähtevät iäkkäämmät. On pakko lähteä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

minkä teit! kirjoitti:

Olin Vanhasen puolella koko Susanin jupakan ajan. Sekä monessa muussakin asiassa. Mutta tämä eläkejuttu on jo liikaa! Ikinä en Vanhasta äänestä mihinkään! En presidentiksikään, jos ehdokkaaksi rupeaa. Veikkaisin, että tulevaisuudessa ei kovin paljon ääniä vanhemmilta ihmisiltä saa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu