Oulun puhelimen osakekirja

Minulla on Oulun Puhelin Oy:n osakekirja. Muita osakkeita minulla ei olekaan.

Avasin ihan hiljattain arvo-osuustilin. Tarkoitus on alkaa pikapuoleen hankkimaan muitakin osakkeita.

Kysymys koskee kuitenkin Oulun puhelimen osakkeita. Mitä minun pitää tehdä, että saan käyttööni kertyneet osingot
23891
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

mitään jos olet avannut arvo-osuustilin pankissa ja kiikutanut osake-kirjan sinne. Sinne omalle tilille ne osingot (jotain 259e) ainakin minulla muutaman viikon päästä tupsahti ihan automaattisesti.

Laskin, että saastin pelkissä säilytyskuluissa jo satoja euroja kun pidin tähän saakka paperia kotona. Nyt tietenkin jatkossa mahdollisia osinkoja syö säilytyskulut, mutta ihan hyvät rahat tuli.

Pääsyy minulla kyllä oli se, että ajattelin ostaa myös joitakin muitakin osakkeita ja tänään tuli tehtyä elämäni ensimmäinen toimeksianto.

Äänestä
  • jolloin sinulla maksetaan ne osingot, joita et ole saanut ja jotka eivät vielä ole vanhentuneet. Ensimmäiset Oulun Puhelimen osingot ovat jo vanhentuneet, seuraavat vanhenee joulukuussa, eli sitä jos tahtoo nekin osingot, kannattaa paperinen osakekirja vaihtaa arvo-osuudeksi sitä ennen.

    Tässä ohjeet jälkivaihdon tekemiseksi, ne löytyy siis Oulun Puhelimen sivuilta:
    http://www.oulunpuhelinholding.fi/index.php?id=59&news_id=12

    Osingon maksun vanhentuminen
    Uuden osakeyhtiölain pykälän 12:4A§ mukaisesti osingot vanhenevat jatkossa pääsääntöisesti 5 vuodessa (aiemmin 10 vuotta). Osakkeenomistajan oikeus osinkoon vanhenee viiden vuoden kuluttua yhtiökokouksen päätöksen mukaisesta erääntymispäivästä. Oulun Puhelimella määräaika alkaa yhtiökokouksesta. Osakkeet on vietävä arvo-osuusjärjestelmään viimeistään alkuvuodesta 2009, jos haluaa saada kaikki jo kertyneet osingot.

    Toimi näin:

    1. Osakkeiden talletus arvo-osuustilille tapahtuu pankissa. Osakekirja ja todistukset mahdollisesta omistuksen muutoksesta (esimerkiksi kauppakirja) tulee olla mukana.

    2. Kun osakkeen vie arvo-osuusjärjestelmään, osakekirjan pitää olla sen henkilön omistuksessa, jonka arvo-osuustilille osakkeet halutaan tallettaa.

    3. Pankki tarvitsee todistuksen omistuksen siirtymisestä. Mikäli omistajan nimeä ei ole merkitty osakekirjaan, täytyy omistus todistaa esimerkiksi kauppakirjalla tai lahjakirjalla.

    4. Oulun Puhelimella osakekirjaan ei tehdä merkintöjä. Oulun Puhelin ei ylläpidä osakerekisteriä vanhoista B-osakkeista, joten osakkeen myynnistä ei tarvitse ilmoittaa Oulun Puhelimelle. Omistus tarvitsee todistaa siinä vaiheessa, kun osakekirja talletetaan arvo-osuustilille pankissa.

    5. Osake ja lankaliittymä on erotettu toisistaan. Mikäli lankaliittymä lopetetaan, osakekirjaa ei tarvitse myydä, vaan sen voi säilyttää itsellä ja tallettaa arvo-osuustilille. Mikäli osake myydään ja lankaliittymä jää voimaan, osakkeen myynnistä ei tarvitse ilmoittaa Oulun Puhelimelle. Lankaliittymä voi myös olla voimassa ilman osaketta. Uutta puhelinliittymää varten ei tarvita osaketta.

    6. Osingot maksetaan pankissa asiakkaan ilmoittamalle käyttötilille takautuvasti osakkeen talletuksesta noin 4-8 viikon kuluttua pankista riippuen. Oulun Puhelin ei tarvitse käyttötilin tietoja, osinkojen maksu hoituu pankin kautta.

    7. Arvo-osuustilin kuukausimaksut ovat pankkikohtaisia ja ne selviävät omasta pankistasi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eläkenainen kirjoitti:

Minulla on Oulun Puhelin Oy:n osakekirja. Muita osakkeita minulla ei olekaan.

Avasin ihan hiljattain arvo-osuustilin. Tarkoitus on alkaa pikapuoleen hankkimaan muitakin osakkeita.

Kysymys koskee kuitenkin Oulun puhelimen osakkeita. Mitä minun pitää tehdä, että saan käyttööni kertyneet osingot

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu