Tietoa

Ennenkuin alan etsiä tietoa netistä niin osaisiko joku sanoa suoralta kädeltä että saako seuraavanlaisessa tilanteessa Kelan peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea. Eli henkilö on osakkaana yrityksessä ja saa kyseiseltä yritykseltä palkkaa eli on ihan normaalissa palkkatyösuhteessa. Miten tuo osakkuus kyseiseen firmaan vaikuttaa eli katsotaanko että on yrittäjä vai mitä?
4348
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Siis tarkoitan vielä sitä että kun työsuhde loppuu eli ei enää saa palkkaa kyseisestä yrityksestä niin onko oikeus työttömyysturvaan?

Äänestä

Riippuu omistusosuudesta, mutta suuri vaara tulla katsotuksi yrittäjäksi, jolloin käy kehnosti. Sillä ei ole merkitystä, onko TEL vai YEL-vakuutettu.

Jos omistusosuus on riittävän suuri, niin oikeus työttömyysturvaan syntyy vasta sitten, kun koko yritys on lopetettu.

Tuossa lainsäännökset:

Yrittäjä

Yrittäjäksi katsotaan tässä laissa henkilö, joka päätointaan varten on yrittäjän eläkelain (1272/2006) tai maatalousyrittäjän eläkelain (1280/2006) mukaisesti velvollinen ottamaan sanottujen lakien mukaisen vakuutuksen. Yrittäjänä ei kuitenkaan pidetä maatalousyrittäjän eläkelain 1 a §:n 2 momentissa tarkoitettua apurahansaajaa. (19.12.2008/997)

Yrittäjäksi katsotaan myös yrityksen osaomistaja. Osaomistajana pidetään tätä lakia sovellettaessa henkilöä,

1) joka työskentelee johtavassa asemassa osakeyhtiössä, jossa hänellä itsellään on vähintään 15 prosenttia tai hänen perheenjäsenillään tai hänellä yhdessä perheenjäsentensä kanssa on vähintään 30 prosenttia osakepääomasta tai osakkeiden tuottamasta äänimäärästä tai muutoin vastaava määräämisvalta; tai

2) joka työskentelee osakeyhtiössä, jossa hänellä itsellään tai hänen perheenjäsenillään tai hänellä yhdessä perheenjäsentensä kanssa on vähintään puolet osakepääomasta tai osakkeiden tuottamasta äänimäärästä tai muutoin vastaava määräämisvalta; tai

3) joka edellä 1 tai 2 kohdassa säädetyllä tavalla työskentelee muussa yrityksessä tai yhteisössä, jossa hänellä tai hänen perheenjäsenillään tai hänellä yhdessä perheenjäsentensä kanssa katsotaan olevan mainituissa kohdissa sanottua vastaava määräämisvalta.

Omistusosuutta laskettaessa otetaan huomioon myös välillinen toisten yritysten ja yhteisöjen kautta tapahtuva omistaminen, jos henkilö tai hänen perheenjäsenensä tai henkilö yhdessä perheenjäsentensä kanssa omistaa väliyhteisöstä vähintään puolet tai heillä on vastaava määräämisvalta.

Henkilön katsotaan olevan johtavassa asemassa yrityksessä, jos hän on osakeyhtiön toimitusjohtaja tai hallituksen jäsen tai jos hän osakeyhtiössä tai muussa yrityksessä tai yhteisössä on vastaavassa asemassa. Perheenjäseneksi katsotaan yrityksessä työskentelevän henkilön puoliso ja henkilö, joka on yrityksessä työskentelevälle henkilölle sukua suoraan ylenevässä tai alenevassa polvessa ja asuu henkilön kanssa samassa taloudessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tieoa kiitos kirjoitti:

Ennenkuin alan etsiä tietoa netistä niin osaisiko joku sanoa suoralta kädeltä että saako seuraavanlaisessa tilanteessa Kelan peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea. Eli henkilö on osakkaana yrityksessä ja saa kyseiseltä yritykseltä palkkaa eli on ihan normaalissa palkkatyösuhteessa. Miten tuo osakkuus kyseiseen firmaan vaikuttaa eli katsotaanko että on yrittäjä vai mitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu