Tässä on viime kuukausien aikana ihmetelty missien ja muiden pikkujulkkujen yleistiedon tasoa kun on kyselty Suomen itsenäisyyden ja maamme käymien sotien ajankohtaa. Joku missi arveli Suomen itsenäistyneen 1952, jotkut Big Broher- kisaajat muistelivat talvisodan alkamisjankohdaksi 1900-luvun alkua.
Nyt on paljastunut että ministeritasollakin käsitteet ovat sekaisin. Euroopan paras valtiovarainministeri Katainen peräänkuulutti talvisodan henkeä tämänhetkisen laman torjumisessa. Hallituksen toimet kuitenkin viittaavat siihen että hän tarkoitti sisällissodan jälkeistä aikaa. Silloinhan oli tyyli sama kuin on nyt: Tehkää niinkuin me sanotaan tai itkekää ja tehkää. Hallitus tekee päätökset pienessä piirissä ja vaatii muita hyväksymään ne oli niistä mitä mieltä tahansa. Ministerithän ovat useissa lausunnoissaan kertoneet kuinka heitä vastaan äänestävät ovat maanpettureita, kateellisia ja kaunaisia.
Tämäkö on talvisodan yhteishenkeä? Muistuttaa enemmän sisällissodan jälkeistä hallintoa jossa puolet kansasta pistettiin polvilleen ja osalle heistä annettiin niskalaukauksia. Nyt pyritään hieman inhimillisempään ratkaisuun ja teetetään työtä siihen asti että kuukahtaa.
Kehitystä tämäkin.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.