ystäväni susi (2)

miranda89 kirjoitti:

Kävelimme rauhallisesti eteenpäin, vain minä, paras ystäväni ja Alex. Kesä olijo kääntymässä syksyksi, joten ei ollut enää edes liian kuuma. Kevyt tuulenhenkäys heilautti hiuksiani ja tuntui mukavalta kävellä ja jutella kavereiden kanssa. Ainakin se oli paljon mukavampaa, kuin vajota tylsyyteen omassa huoneessa ja toivoa, että aamu tulisi nopeasti. Minä en ollut niitä ihmisiä, jotka menevät nukkumaan ennen yhdeksää ja nukkuvat monta pitkää tuntia joka yö. Minä en koskaan, paitsi joskus vauvana, ollut nukkunut mitenkään paljon. Tai jos olinkin, minun oli täytynyt nähdä aika mukavaa unta... Äiti oli monta kertaa yrittänyt saada minua ihmisten aikaan nukkumaan, mutta eihän se minulle sopinut. Joskus herään keskellä yötä ja minusta tuntuu, että minun pitäisi olla jossain ihan muualla, kuin nukkumassa omassa huoneessani. Ja silloin minä haluan lähteä "seikkailemaan". En nyt tarkoita sellaista maailman kiertämistä tai taistelemista lohikäärmeitä vastaan, vaan ihan pieniä kävelyretkiä lähimetsissä. Metsiä täällä tosiaankin oli, eikä täällä paljon muuta sitten ollutkaan. Mutta metsät sopivat minulle enemmän kuin hyvin. Tänäkin yönä tunsin olevani täällä kuin kotonani. Se oli mukava tunne. Yksin en tosin olisi tänne vaivautunut, ainakaan näin kauas. Luulisi, että Jessicalla olisi heiman pitempi pinna, joutuihan hän kestämään minun "seikkailujani". No, asiasta toiseen, olikin tosi mukavaa omistaa niin ihana ystävä kuin Jessica. Alex oli myös ihan mukava, mutta se onkin varmaan sukuvika... Havahduin ajatuksistani, kun Jessica säikähti oksaa, joka ilmestyi hänen eteensä kuin tyhjästä, hänen omien sanojensa mukaan.
-"Se löi munua." Jessica valitti, mutta ei tosissaan.
-"Lyö takaisin." Alex vitsaili. Me kaikki nauroimme, vaikka ei siinä varsinaisesti mitään niin hauskaa ollutkaan. Meillä muuten vain oli niin hauskaa. Tai sitten aloimme olla jo hieman väsyneitä. Saattoi olla, mutta minä en ainakaan tuntenut väsymystä jaloissani. Olisin voinut kävellä vaikka kuinka pitkälle. No, en ehkä ihan kuinka pitkälle tahansa, mutta periaattessa kyllä. Mejuttelimme leppiosasti vielä aika kauan, kunnes Jessica alkoi vaikuttaa jo uupuneelta. Hän ehdotti kääntymistä takaisin.
-"Et kai vain pelkää pimeää?" minä vitsailin. Se oli kyllä vain ja ainoastaan vitsiksitarkoitettu juttu, mutta Jessica otti sen tosissaan, joten hän ei ottanut vastaan mitään vastalauseita. Meidän kaikkien oli käveltävä vielä jonkin matkaa. Sitten, kun kaikki olivat yksimielisiä takaisin kääntymisestä, lähdimme palaamaan takaisin. Olimme kävelleet vain muutamia metrejä, kun huomasin lampuissa jotain outoa.
-" Miksi se himmenee?" Jessica kysyi.
-"Ääliö!" minä huudahdin ja löin kämmenellä otsaani. Jessica katsoi minua hieman loukkaantuneena ja jouduin selittää, etten tarkoittanut häntä vaan itseäni. Olimme liikkellä ehkä hieman myöhemmin, kuin yleensä, enkä ollut ollenkaan ottanut huomioon, että kaikki valot, paitsi kauppojen ja asuintalojen pihavalot, sammutettiin tähän aikaan.
-"Muistaakseni puoli yhdeltä." päätin puheeni.
-"Taidat olla oikeassa." Alex sanoi vilkaistuaan kelloaan. Sitten Jessica alkoi pikkuhiljaa tajuta, että jäisimmekohta pimeään. Minä rauhoittelin häntä, ja sanoin, että osaisimme kyllä kotiin vaikka silmät sidottuina. Jessica ei oikein uskonut. Keskustelimme hetkisen, tai jopa riitelimme, siitä ettei kukaan ollut ottanut kännykkää mukaan. Sitten yhtäkkiä tuli aivan pimeää. Tai siis valot sammuivat. Olihan meillä vieläö täysikuu. Minun oli kyllä ihan pakko katsoa pitkään ja hartaasti taivaalle kiittääksini kuuta sen olemassaolosta. Mutta silloin huomasin jotainvähemmän riemastuttavaa. Aivan, miksi aina silloin harmaita pilviä kerääntyi taivaalle, kun halusi nauttia aurinkoisesta päivästä, tai täysikuisesta yöstä.
-"Kohta taitaa tulla ihan oikeasti pimeää." Alex totesi.
-"Niinpä." minä sanoin.
Ja luultavasti, ikävä kyllä, olimme oikeassa.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä