PITÄKÄÄ

kiinni! myös omassa pihassa. Ei ole mukavaa kun iso koira hyökkää pikkutytön päälle, kun omistaja antaa sen olla vapaana. Koira kooltaan ainakin puolet isompi kun lapsi, voi käydä hassusti. Lapsi sai varmaan ikuisen koirapelon.
181693
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Koirapelko HYVIN HARVOIN johtuu tai syntyy itse koirasta, vaan useimmiten vanhempien hysteerinen kiljuminen ja paniikinomainen ääliömäisyys tarttuu lapseen, ja lapsi oppii vanhemman käytöksestä että koirat ovat jotain sellaista, joka aiheuttaa tuollaisen reaktion - joten kai niitä on syytäkin pelätä. Opetelkaa mammat käyttäytymään rauhallisesti tuollaisessa tilanteessa, ja vältytte saastuttamasta lasta omilla ennakkoluuloillanne.

Monesti olen todistanut miten vanhemmat ottavat lapsen syliin kadulla vastaan tullessa, tai vähintäänkin kädestä kiinni tai siirtävät kävelemään kadun toiselle puolelle kun kävelen koirieni kanssa vastaan SIITÄKIN HUOLIMATTA että koirani ovat kiinni ja vielä pieniä ja äärimmäisen kilttejä. Silloin tulee mieleen että tuonkin idiootin olisi ollut parempi jättää lapset tekemättä, koska onnistuu kasvattamaan vain hysteerisiä ja epäterveitä, pelokkaita lapsia ja aikuisia.

Äänestä
  • Koirapelko nyt yleensä tulee siitä kun joku koira hyökännyt joskus päälle. Tääs jutussa vain toivotaan että koirat pidettäis kiinni. Koiranomistajat on heti puolustuskannalla, vaikka tietävät hyvin että on olemassa myös vastuuttomia koiranomistajia jotka antavat koirien olla taajamissa vapaina ja ne kaikki koirat eivät tod. ole kunnolla koulutettuja. Paljon tapauksia että koira purrut lasta. MIksi ihmeessä suunnilleen joka talossa täytyy olla se koira, vaikkei sitä jaksettas kunnolla kouluttaa ja hoitaa.
    Pelottaa myös pienten koululaisten puolesta jotka kävelee yksin kouluun, kun näitä luonnevikaisiakin koiria on ja vieläpä joskus vapaanankin.

    En yhtään ihmettele vanhemman pelkoa jos koira hyökää lapsen päälle, eihän se tarvi kun vähä haukata kurkusta ni se on siinä... jos on siis isompi ja vahvempi koira.
    Niin ja kaikki koiranomistajat väittävät koirien olevan kilttejä, mutta kuinka monesti tällänen "kiltti" koira on purrut ihmistä....

    Äänestä

  • ........ kirjoitti:

    Koirapelko nyt yleensä tulee siitä kun joku koira hyökännyt joskus päälle. Tääs jutussa vain toivotaan että koirat pidettäis kiinni. Koiranomistajat on heti puolustuskannalla, vaikka tietävät hyvin että on olemassa myös vastuuttomia koiranomistajia jotka antavat koirien olla taajamissa vapaina ja ne kaikki koirat eivät tod. ole kunnolla koulutettuja. Paljon tapauksia että koira purrut lasta. MIksi ihmeessä suunnilleen joka talossa täytyy olla se koira, vaikkei sitä jaksettas kunnolla kouluttaa ja hoitaa.
    Pelottaa myös pienten koululaisten puolesta jotka kävelee yksin kouluun, kun näitä luonnevikaisiakin koiria on ja vieläpä joskus vapaanankin.

    En yhtään ihmettele vanhemman pelkoa jos koira hyökää lapsen päälle, eihän se tarvi kun vähä haukata kurkusta ni se on siinä... jos on siis isompi ja vahvempi koira.
    Niin ja kaikki koiranomistajat väittävät koirien olevan kilttejä, mutta kuinka monesti tällänen "kiltti" koira on purrut ihmistä....

    Kuka teistä muka voi täällä määräillä pitääkö ihminen omalla pihallaan koiriaan irti vai ei.. Ihan turhaa kirjottelua tämmönen, ei se tilanne muutu miksikään kuitenkaan.. varsinkaan tämän palstan kautta!

    Äänestä

  • kukkaruukkumies kirjoitti:

    pitää koira auki taajama-alueella. Etkö sellasta tiennyt? Seuraavan kerran kun lapseni päälle koira hyökkää soitan poliisit paikalle. Aika vastuutonta on jos koiran antaa olla auki.

    Äänestä

  • laitonta... kirjoitti:

    pitää koira auki taajama-alueella. Etkö sellasta tiennyt? Seuraavan kerran kun lapseni päälle koira hyökkää soitan poliisit paikalle. Aika vastuutonta on jos koiran antaa olla auki.

    irti eikä auki. Kiinni on kiinnitettynä mutta auki on avoinna, irrallaan on ei kiinnitettynä eli irti...

    Äänestä

  • fiilaajaa kirjoitti:

    irti eikä auki. Kiinni on kiinnitettynä mutta auki on avoinna, irrallaan on ei kiinnitettynä eli irti...

    Mutta KUKA tulee kieltämään koiraasi olemasta irti omalla pihallaan? Ei poliisi reagoi mitenkään soittoihin, jossa kerrotaan koiran juoksentelevan omalla pihallaan. Tässä keskustelussa ei kuitenkaan missään vaiheessa käy ilmi että koira olisi satuttanut ketään?! On minuakin purrut koira kun olin pieni, mutta ei minulle ole koirista kammoa jäänyt eli komppaan ekoja viestejä: vanhemmat saattavat aiheuttaa asiasta niin kamalan hysterian, että lasta alkaa sen vuoksi pelottaa.

    ps. jos noin kauheasti haittaa - älä mene sen pihan ohi.

    Äänestä

  • Sinun isäsi teki suuren virheen kun ei käyttänyt kumia.
    Lasten hysteria koiria kohtaan johtuu kaltaisten koiran omistajien käytöksestä, ei vanhempien suojelun halusta. Paljon on esimerkkejä arvaamattomasti käyttäytyvien elukoiden pahoista teoista aivan asiallisesti käyttäytyneitä ihmisiä kohtaan.

    En kiellä etteikö koira peovosoituisi ihmisen käyttäytymisestä, mutta kyllä se koiran omistaja on vastuussa koiran käyttäytymisestä ei koira.
    Oma rakkini on aina kiinni tai irti vain alueella jossa ei ole mahdollisuutta vahinkoihin.

    Äänestä

  • jepuliskepulis kirjoitti:

    Mutta KUKA tulee kieltämään koiraasi olemasta irti omalla pihallaan? Ei poliisi reagoi mitenkään soittoihin, jossa kerrotaan koiran juoksentelevan omalla pihallaan. Tässä keskustelussa ei kuitenkaan missään vaiheessa käy ilmi että koira olisi satuttanut ketään?! On minuakin purrut koira kun olin pieni, mutta ei minulle ole koirista kammoa jäänyt eli komppaan ekoja viestejä: vanhemmat saattavat aiheuttaa asiasta niin kamalan hysterian, että lasta alkaa sen vuoksi pelottaa.

    ps. jos noin kauheasti haittaa - älä mene sen pihan ohi.

    Koira joka saa olla vapaana pihalla tappaisi vaikka jonkun lapsen...on myös sellasia koiria nähty vapaana jotka pystyy helposti tappamaan ihmisen kun sille päälle sattuu??? ootko siis tosiaan sitä mieltä et koirat saa olla vapaana, oli sit millanen koira tahansa? sinä et taida ainakaan olla koiran omistaja tai jos sellanen oot niin et kovin vastuullinen. Meidän ihana pikku rotweiler saa olla vapaana kun se niin nauttii siitä.... väliäkö vaikka hyökkäis jonkun kimppuun....???? Sun kannattas pikkusen miettiä. pieni lapsikin on täysin avuton tälläsen kanssa.

    Äänestä

  • kukkaruukkumies kirjoitti:

    Kuka teistä muka voi täällä määräillä pitääkö ihminen omalla pihallaan koiriaan irti vai ei.. Ihan turhaa kirjottelua tämmönen, ei se tilanne muutu miksikään kuitenkaan.. varsinkaan tämän palstan kautta!

    eiköhän se just mee niin kun sanoit että vapaana saa pitää koiraansa omassa pihassa jos se pysyy käskemällä pihasssa ja ei lähde siitä pois mutta ne jotka hyökkivät pihasta pois, ni minun mielipide on sellainen että kuula kalloon sellaisille koirille ja jos omistaja vittuilee ni kuula kalloon sillekkin ja siitä ei pitäisi saada edes syytettä koska se on omistajan vika että se koira ei pysy siellä pihassa

    Äänestä

  • laitonta... kirjoitti:

    pitää koira auki taajama-alueella. Etkö sellasta tiennyt? Seuraavan kerran kun lapseni päälle koira hyökkää soitan poliisit paikalle. Aika vastuutonta on jos koiran antaa olla auki.

    Ammu siltä koiralta aivot pihalle ni ei enää hyöki.Mitä niillä poliisin paikalle soittamisella hyötyä on......siellä ne puputtaa donitseitaan

    Äänestä

  • koiran mies kirjoitti:

    Sinun isäsi teki suuren virheen kun ei käyttänyt kumia.
    Lasten hysteria koiria kohtaan johtuu kaltaisten koiran omistajien käytöksestä, ei vanhempien suojelun halusta. Paljon on esimerkkejä arvaamattomasti käyttäytyvien elukoiden pahoista teoista aivan asiallisesti käyttäytyneitä ihmisiä kohtaan.

    En kiellä etteikö koira peovosoituisi ihmisen käyttäytymisestä, mutta kyllä se koiran omistaja on vastuussa koiran käyttäytymisestä ei koira.
    Oma rakkini on aina kiinni tai irti vain alueella jossa ei ole mahdollisuutta vahinkoihin.

    vai oisko ollu aika paha virhe ku tänne tällast kirjotat? ei varmaa iha tervettä tollast kirjottaa?

    Äänestä

Hyvät koiraihmiset, pitäkäähän koiranne kytkettyinä myös kun olette koirien kanssa lenkillä taajamassa, ettei aina oman koiran kanssa (joka on kytkettynä!) tarvitse lähteä "karkuun" ja yleensä kun nämä vapaana pidettävät koirat eivät aina ole niin hyväkäytöksisiä. Samoin olisi hyvä muistaa miten se vastaan tuleva koira ohitetaan, ei siten, että koira päästetään vastaantulvan koiran luokse kurkottelemaan vaan koiran tulee olla omistajansa sivulla. Muistakaa myös, että koira tulee olla omistajan hallinnassa, aivan liian usein näkee koiria jotka riuhtaisevat itsensä omistajaltansa karkuun, ei hyvä.

Äänestä
  • Ikävä asia on kyllä se että tätä ongelmaa ei varmaan koskaan saada pois. Tulee aina olemaan ihmisiä, jotka valitsevat ns. väärän rodun eivätkä sitten osaa sitä kouluttaa ja tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että sen koiran tarvitsisi olla kovin ISO, näin käy myös pienten koirien kohdalla. Ihmiset eivät vain jostain syystä ymmärrä että pienet koirat saattavat saada myös pahaa aikaisekseen. Itseäni henkilökohtaisesti ottaa päähän juuri tämä, että omistajat antavat koiriensa tulla toisten lähelle narussa ja ihmiset jotka antavat lastensa(joskus lapset ovat tosin yksin liikkeellä) tulla silittämään koiraa kysymättä omistajalta lupaa.

    Ja vielä irtonaisista koirista sen verran, että koira voi myös lenkillä vapaana jolkotellessaan olla suuri riski autoliikenteelle, sillä jos se vaikka näkee toisen koiran tai muun eläimen, ihminen ei voi ikinä tietää tarkkaan mitä koiran päässä liikkuu. Eikä se koira aina satukkaan tottelemaan niinkuin ennen.
    Kaikilla koirien omistajilla olisi hyvä olla aidattuna omat piha-alueensa

    Äänestä

  • jotka kärsivät ihmisten vir... kirjoitti:

    Ikävä asia on kyllä se että tätä ongelmaa ei varmaan koskaan saada pois. Tulee aina olemaan ihmisiä, jotka valitsevat ns. väärän rodun eivätkä sitten osaa sitä kouluttaa ja tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että sen koiran tarvitsisi olla kovin ISO, näin käy myös pienten koirien kohdalla. Ihmiset eivät vain jostain syystä ymmärrä että pienet koirat saattavat saada myös pahaa aikaisekseen. Itseäni henkilökohtaisesti ottaa päähän juuri tämä, että omistajat antavat koiriensa tulla toisten lähelle narussa ja ihmiset jotka antavat lastensa(joskus lapset ovat tosin yksin liikkeellä) tulla silittämään koiraa kysymättä omistajalta lupaa.

    Ja vielä irtonaisista koirista sen verran, että koira voi myös lenkillä vapaana jolkotellessaan olla suuri riski autoliikenteelle, sillä jos se vaikka näkee toisen koiran tai muun eläimen, ihminen ei voi ikinä tietää tarkkaan mitä koiran päässä liikkuu. Eikä se koira aina satukkaan tottelemaan niinkuin ennen.
    Kaikilla koirien omistajilla olisi hyvä olla aidattuna omat piha-alueensa

    Sinä joka mainitsit rodun rottweiler kirjoituksessasi: eiköhän ole jo aika kulunut juttu ruveta esim. tätä rotua yleistämään "hulluksi/huonokäytöksiseksi koiraksi", eikö se ole mediassa jo moneen kertaan vatvottu että kyse ei ole siitä että tämä rotu olisi jotenkin mielenvikainen ynm, vaan siitä että tämä rotu tarvitsee kovan kurin ja järjestyksen(ja näitä rotuja on muitakin) ja jos sitä ihminen ei pysty koiralle antamaan, niin koira kun koira on vaaraksi.. IHMISEN HUONON KOULUTUKSEN TAKIA!

    Äänestä

  • nimetönnnnn kirjoitti:

    että tämän rodun koirat pystyy tappamaan ja on myös tappaneet ihmisiä...ja tässä rodussakin on luonnevikaisia yksilöitä. Uskon kuitenkin että tämän rotunen koira on isompi uhka kun joku ihan pieni koira(en rotuja tunne) Valitettavan usein koiria ottaa ihmiset jotka ei niitä kouluta.

    Kyllä ton kokonen ja vahvunen koira täytyy pitää kiinni, vaikka olis kuinka koulutettu. Koira myös kokee sen uhkaksi jos ihminen pelkää ja vaikka olis kuinka koulutettu koira se voi hermostua sellasessa tilanteessa.
    kyllä mulla ainakin menee jalat veteläks jos rotweiler vapaana liikuskelee...mutta eipä se nyt hirveesti pelota jos joku pieni kääpiökoira on vapaana, toki kaikki koirat täytyy pitää kiinni.

    Äänestä

  • LÄHINNÄ kirjoitti:

    Juu onhan ne karhut ja sudetkin ihmisiä tappaneet ja vapaana kuljeksivat tuolla. Mielenvikaisia niistäkin löytyy!

    Äänestä

  • teijo tietäväinen kirjoitti:

    Juu onhan ne karhut ja sudetkin ihmisiä tappaneet ja vapaana kuljeksivat tuolla. Mielenvikaisia niistäkin löytyy!

    pelkäävät ja välttelevät ihmisiä, koirat ei. Karhut ja sudet eivät kuleskele yleensä pihoilla.

    Äänestä

joo kyl niit koirii kannattaa narussa pitää jos on nii paskaa porukkaa ettei sen vertaa kouluttaa osaa. harva koiria rupee säälimää jos toisten pihoille menee jää pia vikaks reissuks koiralla

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

KOIRANNE kirjoitti:

kiinni! myös omassa pihassa. Ei ole mukavaa kun iso koira hyökkää pikkutytön päälle, kun omistaja antaa sen olla vapaana. Koira kooltaan ainakin puolet isompi kun lapsi, voi käydä hassusti. Lapsi sai varmaan ikuisen koirapelon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu