onko kellään

Aloitin joulun tienoilla vv-oireisiin hormonikorvaushoidon laastareilla. Nyt reilun kuukauden aikana kynnet mennyt tosi huonoon kuntoon, repeilevät, ja liuskottuvat päältä, ja tulleet jotenkin pehmeiksi. Olen syönyt lisäkalkkia ja vitamiinejä, muutenkin koittanut syödä terveellisesti. Muistan joskus lapsena olleen samanlaisia ongelmia kynsien kanssa. Onko kellään vinkkiä mistä voisi johtua.....
5415
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Minulla taas kynnet ovat vahvemmat kuin koskaan elämässäni. Tämä vahvistuminen alkoi yhtämatkaa näiden ennenaikaisten vaihkareitten kanssa ja näin on käytin estrogeeniä tai en. Olen ihmetellyt miten näin voi olla...

D-vitamiinia ja kalkkia pitäisi syödä vaihkari-iässä, nehän vaikuttavat luuston lisäksi tietysti kynsiinkin. Itse en ole käyttänyt noita kumpaakaan, koska mulla on päinvastainen tilanne.

Äänestä
  • MInulla on myös liuskoittuvat kynnet etusormissa ja keskisormissa. Luin jostain, että kannattaisi laittaa kynsiin kynsille tarkoitettua öljyä, että kynnet olisivat kuivat?

    Jossakin taas luki, että mitään ei ole tehtävissä, että kannattaa luopua pitkien kynsien haaveilusta ja leikata kynnet lyhyeksi.

    Teen paperihommia jotka kuivattavat käsiä. Voihan se olla, että käytän kynsiäni semmoiseenkin mihinkä ne eivät ole tarkoitettu ja sen takia ne vaurioituvat, esim. raaputteluun.

    Äänestä

  • Töppökäsi kirjoitti:

    MInulla on myös liuskoittuvat kynnet etusormissa ja keskisormissa. Luin jostain, että kannattaisi laittaa kynsiin kynsille tarkoitettua öljyä, että kynnet olisivat kuivat?

    Jossakin taas luki, että mitään ei ole tehtävissä, että kannattaa luopua pitkien kynsien haaveilusta ja leikata kynnet lyhyeksi.

    Teen paperihommia jotka kuivattavat käsiä. Voihan se olla, että käytän kynsiäni semmoiseenkin mihinkä ne eivät ole tarkoitettu ja sen takia ne vaurioituvat, esim. raaputteluun.

    Ei minulla ole koskaan mitenkään erityisen kovat ja pitkät kynnet olleet, mutta nyt tämä on ihan mahdotonta sillä vaikka kuinka yritän viilata kynnen kärjen kaikkien oppien mukaan, pinnasta lähtee liuskoja ja kynnen kärki on ihan pehmeä, ja sitten se lähtee repeämään reunasta. Tämä on tosi ärsyttävää. Tämä tosiaan alkoi reilu kuukausi sitten ja ajattelin jos jos tämä johtuu hormooneista, voisiko olla että laastarin teho on jotenkin hiipunut, koska mulla on taas yö heräämisiä, ja jalkapohjien särkyä. Samoja ongelmia oli ennen laastaria vaan paljon pahempana.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    heikot kynnet vahvistuvat aina keväällä päivien pidetessä. Puutarhatöiden alkaessa ne ovat jo todella hyvässä kunnossa ja kestävät koko kesän. Olisikohan syynä ulkoilu ja aurinko ja D-vitamiini.

    Äänestä

  • luonnostaan kirjoitti:

    heikot kynnet vahvistuvat aina keväällä päivien pidetessä. Puutarhatöiden alkaessa ne ovat jo todella hyvässä kunnossa ja kestävät koko kesän. Olisikohan syynä ulkoilu ja aurinko ja D-vitamiini.

    Lenkkeilen säännöllisesti, ja syön d-kalkkia ja maitotuotteita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kynsiongelmia kirjoitti:

Aloitin joulun tienoilla vv-oireisiin hormonikorvaushoidon laastareilla. Nyt reilun kuukauden aikana kynnet mennyt tosi huonoon kuntoon, repeilevät, ja liuskottuvat päältä, ja tulleet jotenkin pehmeiksi. Olen syönyt lisäkalkkia ja vitamiinejä, muutenkin koittanut syödä terveellisesti. Muistan joskus lapsena olleen samanlaisia ongelmia kynsien kanssa. Onko kellään vinkkiä mistä voisi johtua.....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu