millainen

sopiva koti lapsen kotiinpaluulle?
miten lapset suhtautuvat muutokseen jos huostaanotto puretaan.?
millä aikataululla on sopiva odottaa asioitten tapahtuvan ja mikä on teidän mielestä sopiva väli tavata biovanhempia?
meillä vasta lähdössä käyntiin.
mutta olisi kiva tietää mitä te sijaisvanhemmat pidätte sellaisena, että lapsen on hyvä tulla ja sijoitus purkaa?
3255
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

lapselle hyvä koti on sellainen, jossa lapselle on aikaa. siis ulkoiset seikat eivät ole tärkeitä, perus siisteys, oma huone/jaettu huone sisaruksen kanssa, mahdollisuus normaaliin puhtauteen niin itsensä kuin vaatteiden osalta tietysti kuuluvat kuvaan.

tärkeintä minusta on, että perheen aikuisella/aikuisilla on aikaa kuulla lasta. keskittyä kuuntelemaan ja kuulemaan. Antaa omaa aikaansa lapselle, olla yhdessä ja taas kuunnella.

antaa niitä peräänkuulutettuja rajoja rakkaudella. olla valmis kestämään haukkumiset ja moitteet ja silti pitää oma päänsä kun katsoo lapsen parhaan edellyttävän tiukkuutta ja kieltoja.

olla paskamainen aikuinen joka kiusakseen estää lasta tekemästä "mitä kaikki muut" saavat tehdä

lapsen on hyvä palata kotiin jossa on aikuinen vastaamassa asioista.

Äänestä
  • ja lisäisin vielä, että päihteetön koti. En vaadi täysraittiutta, vaikka itse sitä olemmekin, mutta kohtuus alkon käytössä täytyy pystyä järjestämään.
    Tämä minulle tuli ekana mieleen, koska meillä kaikki sijoitetut ovat huostassa vanhempien alkoholin käytön vuoksi.

    Äänestä

  • pointteja kirjoitti:

    ja lisäisin vielä, että päihteetön koti. En vaadi täysraittiutta, vaikka itse sitä olemmekin, mutta kohtuus alkon käytössä täytyy pystyä järjestämään.
    Tämä minulle tuli ekana mieleen, koska meillä kaikki sijoitetut ovat huostassa vanhempien alkoholin käytön vuoksi.

    Vanhemmalla täytyy olla jaksamista hoitaa vanhemmuuttaan ja taitoa pyytää apua, jos ei aina itse jaksa.

    Uupumus käsittääkseni johtuu siitä, että vanhempi yrittää liikaa, väsyttää itsensä, eikä sitten enää jaksakkaan. Vanhemman on varattava aikaa myös itselleen ja omalle levolleen. Ei tietenkään lasten kustannuksella.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


on teidän mielestänne kirjoitti:

sopiva koti lapsen kotiinpaluulle?
miten lapset suhtautuvat muutokseen jos huostaanotto puretaan.?
millä aikataululla on sopiva odottaa asioitten tapahtuvan ja mikä on teidän mielestä sopiva väli tavata biovanhempia?
meillä vasta lähdössä käyntiin.
mutta olisi kiva tietää mitä te sijaisvanhemmat pidätte sellaisena, että lapsen on hyvä tulla ja sijoitus purkaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu