Tärkeä kysymys

Tälläinen asia askarruttaa.
Olen asunut 18v. avoliitossa miehen kanssa hänen kotitilallaan. Hänellä ei ole lapsia mutta minulla yksi aikuinen lapsi.
Tila on suuri. Hän on tehnyt testamentin niin että hänen kuoltuaan puolet tilasta on minlle, talo irtimisttoineen myös rahavarat ja toinenpuoli hänen veljensä aikuiselle lapselle.
Nyt olen miettinyt, että miten perinnönjako menee silloin jos kävis niin että, kumpikin kuoltaisiin yhtäaikaa esim. autokolarissa.
Pitäisikö minut tehdä irtaimistosta, joka kuuluu minulle, erikseen testamentata lapselleni??
Vai meneekö se minun osuus, joka on miehen tekemässä testamentissä automaattisesti lapselleni?
Kuka kertoisi neuvoja??
121237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

>>Nyt olen miettinyt, että miten perinnönjako menee silloin jos kävis niin että, kumpikin kuoltaisiin yhtäaikaa esim. autokolarissa.>Pitäisikö minut tehdä irtaimistosta, joka kuuluu minulle, erikseen testamentata lapselleni??>Vai meneekö se minun osuus, joka on miehen tekemässä testamentissä automaattisesti lapselleni?

Äänestä

Helpottaa näitä asioita.

Onhan se muutenkin mukava traditio.

Äänestä

Mikäli osallistut talon töihin, niin huolehdi edes palkkasi saaminen kuukausittain omalle tilillesi.
Laatimansa testamentin voi repiä tai sen voi kadottaa milloin tahansa. Vaikka testamentti olisi sinun hallussasi, niin uuden voi tehdä sinun tietämättäsi. "Veri on vettä sakeampaa" ja yleensä vain viimeisin testamentti on määräävä.

Kysymässäsi kolari tilanteessa pyritään aina määrittämään menehtyneiden kuolin järjestys, että perimys menee lain mukaan. Mikäli kuolet ennen testaattorina olevaa avokkiasi, niin poikasi ei tule sijaasi testamentin saajaksi.
Mikäli kuolet avokkiasi myöhemmin ja testamentti löytyy, niin silloin poikasi perii sinulle testamentilla määrätyn omaisuuden.
Poikasi perii sinut ilman testamenttiasi, mutta onko irtaimiston omistuksesi ja dokumentit siitä selvää pojallesi.
Vaikka et kysynyt mielipidettä, niin suosittelen vihkimistä ilman avioehtoa, niin avokkisi voisi silti testamentata puolet veljensä lapselle.

Äänestä
  • Niin tietysti naimisiinha sitä pitäisi mennä, mutta eikös siinäkin ole jokin vuosimäärä jonka pitää olla naimisissa ennenkuin on perintökelpoinen. Ei sitä enään tämän ikäinen edes unelmoi häistä.
    No, kiitos vastauksista, täytyy laitta tämä asia järjestykseen.

    Äänestä

  • kysyjäpä kirjoitti:

    Niin tietysti naimisiinha sitä pitäisi mennä, mutta eikös siinäkin ole jokin vuosimäärä jonka pitää olla naimisissa ennenkuin on perintökelpoinen. Ei sitä enään tämän ikäinen edes unelmoi häistä.

    Kun olette jo 18 vuotta porukoineet, niin en usko minkään oikeuden peukaloivan avio-oikeutesi perusteella saamaasi tasinkoa, vaikka vihkiminen olisi hiljakkoin tapahtunut. Vihkiminenhän ei sinälläään auta poikaasi, jos kuolet ennen puolisoasi.
    Tasingon sovittelua on tehty tapauksissa, joissa on usein kyseessä suuri ikäero ja lyhyt avioliitto.

    Ei ole mitään vuosirajaa mikä pitäisi olla naimisissa että olisi "perintökelpoinen". Vaikka menisitte tänään naimisiin ja mies kuolisi ensi viikolla, niin sinä hänen vihittynä vaimonaan olisit hänen ainoa perijänsä (siis ilman testamenttia). Eli puolet yhteenlasketusta omaisuudestanne kuuluisi sinulle avio-oikeuden nojalla, ja toisen puolen perisit. Ainoastaan jos miehesi sukulaiset pystyisivät osoittamaan oikeudessa että miehesi ei tiennyt mitä teki kun meni naimisiin (oli esim. dementoitunut), voisi heillä olla jotain oikeuksia.

    Jos päätätte mennä naimisiin, miehesi siis täytyy tehdä testamentti jossa yksilöi, mitä omaisuutta haluaa jättää tuolle veljensä pojalle.

    Ja vaikka et unelmoi häistä, niin eihän sen tarvitse naimisiin menoa estää. Piipahtakaa maistraatissa, vie puoli tuntia max. Ei tarvitse edes kertoa kenellekään että olette menneet naimisiin jos ette halua. Maistraatista saa kaksi todistajaa vihkimiselle, jos ette tosiaan ketään sukulaisia tai ystäviä halua paikalle.

    Äänestä

  • kuhanvaan kirjoitti:

    "Tasingon sovittelua on tehty tapauksissa, joissa on usein kyseessä suuri ikäero ja lyhyt avioliitto."

    Eivätkö nämäkin tapaukset ole koskeneet vain avioliiton purkautumista eroon, ei siis kuolemantapaukseen?

    Äänestä

  • Mietin... kirjoitti:

    ..., kyllä ositusta voidaan sovitella, ja on soviteltu, myös avioliiton päätyttyä kuolemaan.

    http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2003/20030029

    Äänestä

  • Turha pelätä kirjoitti:

    Ei ole mitään vuosirajaa mikä pitäisi olla naimisissa että olisi "perintökelpoinen". Vaikka menisitte tänään naimisiin ja mies kuolisi ensi viikolla, niin sinä hänen vihittynä vaimonaan olisit hänen ainoa perijänsä (siis ilman testamenttia). Eli puolet yhteenlasketusta omaisuudestanne kuuluisi sinulle avio-oikeuden nojalla, ja toisen puolen perisit. Ainoastaan jos miehesi sukulaiset pystyisivät osoittamaan oikeudessa että miehesi ei tiennyt mitä teki kun meni naimisiin (oli esim. dementoitunut), voisi heillä olla jotain oikeuksia.

    Jos päätätte mennä naimisiin, miehesi siis täytyy tehdä testamentti jossa yksilöi, mitä omaisuutta haluaa jättää tuolle veljensä pojalle.

    Ja vaikka et unelmoi häistä, niin eihän sen tarvitse naimisiin menoa estää. Piipahtakaa maistraatissa, vie puoli tuntia max. Ei tarvitse edes kertoa kenellekään että olette menneet naimisiin jos ette halua. Maistraatista saa kaksi todistajaa vihkimiselle, jos ette tosiaan ketään sukulaisia tai ystäviä halua paikalle.

    >>Piipahtakaa maistraatissa, vie puoli tuntia max.

    Äänestä

  • nix nax kirjoitti:

    ..., kyllä ositusta voidaan sovitella, ja on soviteltu, myös avioliiton päätyttyä kuolemaan.

    http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2003/20030029

    Tuossa tapauksessahan kuolleella oli rintaperillisiä.

    Ajattelin nimenomaan tuollaista aloittajan kuvaamaan tapausta, jossa miehellä ei ole rintaperillisiä.

    Onko tiedossasi yhtään oikeustapausta, jossa ositusta olisi soviteltu tapauksessa, jossa lapseton henkilö on mennyt naimisiin, ja hänen kuoltuaan omaisuus on siis mennyt kokonaan hänen puolisolleen (eikä siis muille sukulaisille). Käsittääkseni tuollaisessa tapauksessa niillä muilla sukulaisilla ei ole juurikaan oikeuksia vaatia mitään osituksen sovittelua.

    Niinhän asia on, että jos rintaperillisiä tai testamenttia ei ole, puoliso perii kaiken. Tällöinhän ei tarvitse tehdä ositusta, jota voisi sovitella. Lesken eläessä toissijaisperillisillä ei ole oikeutta vaatia pesän jakoa, vaan se jaetaan näiden kesken vasta lesken kuoltua
    Avioliiton kestolla ei ole merkitystä, vaikka se olisi kestänyt vain päivän.

    Äänestä

  • Mietin... kirjoitti:

    Tuossa tapauksessahan kuolleella oli rintaperillisiä.

    Ajattelin nimenomaan tuollaista aloittajan kuvaamaan tapausta, jossa miehellä ei ole rintaperillisiä.

    Onko tiedossasi yhtään oikeustapausta, jossa ositusta olisi soviteltu tapauksessa, jossa lapseton henkilö on mennyt naimisiin, ja hänen kuoltuaan omaisuus on siis mennyt kokonaan hänen puolisolleen (eikä siis muille sukulaisille). Käsittääkseni tuollaisessa tapauksessa niillä muilla sukulaisilla ei ole juurikaan oikeuksia vaatia mitään osituksen sovittelua.

    >>Onko tiedossasi yhtään oikeustapausta, jossa ositusta olisi soviteltu tapauksessa, jossa lapseton henkilö on mennyt naimisiin, ja hänen kuoltuaan omaisuus on siis mennyt kokonaan hänen puolisolleen (eikä siis muille sukulaisille).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Avovaimona 18v. kirjoitti:

Tälläinen asia askarruttaa.
Olen asunut 18v. avoliitossa miehen kanssa hänen kotitilallaan. Hänellä ei ole lapsia mutta minulla yksi aikuinen lapsi.
Tila on suuri. Hän on tehnyt testamentin niin että hänen kuoltuaan puolet tilasta on minlle, talo irtimisttoineen myös rahavarat ja toinenpuoli hänen veljensä aikuiselle lapselle.
Nyt olen miettinyt, että miten perinnönjako menee silloin jos kävis niin että, kumpikin kuoltaisiin yhtäaikaa esim. autokolarissa.
Pitäisikö minut tehdä irtaimistosta, joka kuuluu minulle, erikseen testamentata lapselleni??
Vai meneekö se minun osuus, joka on miehen tekemässä testamentissä automaattisesti lapselleni?
Kuka kertoisi neuvoja??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu