oikeus.

Jokaisella on oikeus elämäänsä.
Mikä minä olen sanomaan
että sinun pitäisi tehdä näin, ei noin, ja että
tuollainen elämäntyyli on väärin.

Mikä minä olen sanomaan.
Niin, olenpa hyvinkin.

Se on minun elämääni,
että sanon, puhun niin kuin
oikeaksi koen.

Voi olla että ajattelen mielipiteideni olevan vain minun näkemyksiä,
ei sen parempia kuin jonkun muun, mutta kyllin tärkeitä
kertoakseni sinulle kuinka sinun kuuluisi
minun mielestäni elää.

Tai voi olla että ajattelen
mielipiteideni olevan verrattomia totuuksia, aina ja
kaikkialla ehdottoman päteviä.
Kiistän niiden olevan mielipiteitä - ne ovat jumalallisia periaatteita.

Niinkö.

Ja mikä sinä sitten olet sanomaan
että juuri minä olen
typerys, kakkahousu, reliikki?

Niinpä niin.

Jokaisella on oikeus elämäänsä.

Katselen näyttöpäätteelle pudonneita sanoja, kirjoitustani.
Mikä siinä on henkilökohtaista ajattelua,
ilmaisten juuri minun näkemystäni,
mikä vain asian tarkastelua, ja siitä kirjoittamisen
tarkastelua: miltä sanat vaikuttavat,
miltä ne näyttävät näin,
millaisiin johtopäätöksiin ne vievät tai
ovat vievinään.

Niin.
Sinulla on oikeus elämääsi.
Juuri sinulla.
Oikeus...

Tulkintoihin minusta.
Runoistani.
Ne ovat sinun tulkintojasi.
Rakkaani!

Ja vielä minä sanon.

Että jokaisella on oikeus elämäänsä,
määrättyyn rajaan saakka,
tulkintoihinsa, määrättyyn rajaan saakka,
mutta kun raja ylitetään
ja ryhdytään omin tulkinnoin manipuloimaan toista,
tekemään toisesta sellaista kuin hänen pitäisi minun mielestäni olla,
silloin on astuttu rajan yli, sen rajan, mitä nimitän
yksilölliseksi reviiriksi.

Siihen minulla ei ole oikeutta.
Ja väitän:
Siihen ei ole oikeutta sinullakaan.

Tämä on mielestäni totta.
Tämä on mielestäni jotain mikä on pätevää.
Tämä on mielestäni jotain mikä perustuu
todellisuuteen sisäänrakennettuihin periaatteisiin.
Astuessasi toisen yksilöllisen reviirin rajojen yli,
runnoutuessasi hänen sydämensä maaperälle,
pyrkiessäsi vaikuttamaan hänen tahtonsa alueella
sinun tahtosi mukaisia päätöksiä -
se on noituutta.

Se rikkoo elämää vastaan, todellisuutta vastaan.
Inhimillisyyttä ja - myös ja ennen kaikkea - hengellisyyttä vastaan.

Sinulla on oikeus.
Sinä teet päätöksesi.
Oman yksilöllisen reviirisi sisällä.
Sydämesi maastossa.

Se alue kuuluu vain sinulle ja Jumalalle.

Lähimmäisillesi siinä määrin
kuin itse avaat heille oven ja annat
heidän kulkea sielusi maisemiin.

Jokaisella on oikeus.
Omaan elämäänsä, ja vain ne, jotka antavat
rakkaansa olla
se joka hän itsessään on
voivat kokea yhteyden, luottamuksen
ihmeen, samaistumisen onnen.

Yhteys on erillisille annettua yhteyttä.
Yhteyttä joka ei häivytä yksilöllisyyttä vaan siunaa sen.

Katselen lauseita näyttöpäätteellä.
Ilta hämärtyy.
Puolentoista tunnin kuluttua minulla on sauna.
Pidän saunomisesta.
Saunominen on erittäin kivaa.
1159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

on hieman samanlainen asia kuin hengen vapaus. Ainoastaan sanat ovat tässä tyhjää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

aitiparta kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu