Meillä on 1 biologinen lapsi, 3½ vuotias.
Hän on pidemmän linjan tulos ja toista ei ole meille suotu.
Ajatus sijaisvanhemmuudesta vahvenee. Motiivina ensisijaisesti on tarjota lapselle koti, omalle pojalle "sisarus" ja omaan syliinkin mahtuisi vielä muutama lapsi. Mielellään pitkäaikaista sijoitusta ajattelen ja että lapsi/lapset olisivat suht pieniä.
Olemme kohta 27 vuotiaita, yhdessä oltu 9 vuotta.
Oma asunto, miehellä vakityö, itse teen sijaisuuksia ja olisinkin valmis jäämään lasten kanssa kotiin ensimmäisiksi vuosiksi, perheessämme myös pari kissaa.
Mahdollisen "sijaismummun" kanssa keskusteltu ja hänkin on asian puolesta. Luulin että lähiperhe vastustaisi ajatusta mutta olinkin positiivisesti yllättynyt reaktiosta.
Miten koko homma etenee?
Ollaan ajateltu, että voitais aloittaa tukiperheenä ja maisteltais miltä homma tuntuu ja oisko meistä "sijareiksi".
Jos teille tullut pieni vaippaikäinen niin millä nimillä lapsi teitä kutsuu?
Pridekoulutus olisi ilmeisesti suotavaa.
Mitä kotikäynneillä tehdään? Syynätään joka pölypallero vai jutellaan elämästä yms?
Hän on pidemmän linjan tulos ja toista ei ole meille suotu.
Ajatus sijaisvanhemmuudesta vahvenee. Motiivina ensisijaisesti on tarjota lapselle koti, omalle pojalle "sisarus" ja omaan syliinkin mahtuisi vielä muutama lapsi. Mielellään pitkäaikaista sijoitusta ajattelen ja että lapsi/lapset olisivat suht pieniä.
Olemme kohta 27 vuotiaita, yhdessä oltu 9 vuotta.
Oma asunto, miehellä vakityö, itse teen sijaisuuksia ja olisinkin valmis jäämään lasten kanssa kotiin ensimmäisiksi vuosiksi, perheessämme myös pari kissaa.
Mahdollisen "sijaismummun" kanssa keskusteltu ja hänkin on asian puolesta. Luulin että lähiperhe vastustaisi ajatusta mutta olinkin positiivisesti yllättynyt reaktiosta.
Miten koko homma etenee?
Ollaan ajateltu, että voitais aloittaa tukiperheenä ja maisteltais miltä homma tuntuu ja oisko meistä "sijareiksi".
Jos teille tullut pieni vaippaikäinen niin millä nimillä lapsi teitä kutsuu?
Pridekoulutus olisi ilmeisesti suotavaa.
Mitä kotikäynneillä tehdään? Syynätään joka pölypallero vai jutellaan elämästä yms?
Vastaukset 7
Vanhimmat
"Mielellään pitkäaikaista sijoitusta ajattelen ja että lapsi/lapset olisivat suht pieniä."
huostat ja sijoitukset tuossa toivomassasi kestossa ei ole lain mukaan mahdollisia.
Sijaisvanhemmaksi ryhryville tehdään alkuhaastattelu, meillä kävi kaksi sos.työntekijää kotona. Molemmilta puolisoilta tarvitaan ote rikosrekisteristä sekä lääkärintarkastus. Suhteen oltava tasapainoinen ja molempien puolisoiden oltava innostuneita asiasta. Jos tulette valituksi Pride-koulutukseen (nykyään pakollinen), se kesti meillä ainakin syyskuusta joulukuulle. Kouluttajana oli sijaishuoltoyksikkö. Koulutusta antaa myös PELA. Koulutukseen sisältyy vielä yksi kotikäynti sekä pari toimistokäyntiä. Kaikkiin näihin liittyy parisuhteenne arviointia, yksilöllistä arviointia, lastenne suhtautumista asiaan sekä voimavarojanne lasten tukemiseen. Elämäänne, kokemuksianne ja menetyksiänne käydään läpi erilaisten keskustelujen sekä kirjallisten tehtävien kautta läpi. Kaikki kivet käännetään ja pureudutaan myös kipeisiin asioihin.
Pölypalleroista kouluttajat eivät suinkaan ole kiinnostuneuta, ainoastaan soveltuvuudestanne tukea ja rakastaa monesti rikkoontuneita lapsia.
Itse olemme Priden syksyllä käyneet, ja tällä hetkellä odottelemme perheenlisäystä. Toiveena olisi vauva sekä alle eskari-ikäinen. omat lapsemme ovat 16 ja 7 vuotta.
Olemme toimineet tukiperheenä 3-vuotiaalle tytölle, ja suosittelen erittäin lämpimästi tätä toimintaa ennen päätöksiä, koska saatte siinä esimakua miltä tuntuu kun vieras lapsi ja hänen perheensä tulee osaksi teidän elämäänne. Myös lapsellenne se konkretisoi asiaa ja voi olla "pehmeä lasku" tulevalle sijoitukselle.
On hyvä ja tärkeä asia että läheisenne tukevat teitä!
Ottakaa yhteyttä joko sijaishuoltoyksikköön tai PELAan, niin saatte homman käyntiin!
Onnea matkaan ja aurinkoisia kevätpäiviä!
Onhan noita kipeitä asioita tapahtunut.
Mun pikkuveljeä kiusattiin koulussa siihen pisteeseen saakka, että koulukoti oli viimeinen pelastus. Vanhemmat halusivat tätä itse, kun kaikki mahdollinen (psykiatrinen, kotiopetus yms.) oli käyty läpi.
Meillä kolmella lapsella hyvät vanhemmat.
Nykyään pikkuveli asuu kotona, olisi saanut jälkihuoltona mahdollisuuden muuttaa pois kotoa mutta hän ei halunnut ja vanhemmat antaa olla kotona. Ei päihdeongelmia, työtön kyllä, koulu sentään käyty loppuun ja ammatin opiskellut.
Oma lapsettomuus. Parisuhteessakin ehtinyt 9 vuoden aikana olemaan muutama kriisi mutta niistäkin selvitty.
Syksyllä itsellä oli syöpäepäily, luojalle kiitos että on hyvälaatuinen (ei leikata kuitenkaan pois).
Tälle iälle ehtinyt kokemuksia kertymään.
Tuon pikkuveljen kiusaamisen aikana tuli nähtyä hänen kavereitaan monesta paikasta.
Monella lapsella vanhemmat joivat, heittivät ulos kotoa, muutama lapsi oli meillä useasti viikonlopun....
Myös tukiperheenä toimiminen kiinnostaa. Ehkä todella kannattaa ensin selvittää onko meistä sijaisvanhemmiksi.
Oma lapsi kyselee kovasti sisaruksista, kaipaa kavereita, on sosiaalinen lapsi (äitiinsä tullut).
Mietin vaan, kun tuo mies on hiljainen hissukka, katse vaeltaa helposti katon ylänurkkiin ja on vaikeampi saada puhumaan. Vaikuttaako tuo?
Moni lapsi tykkää mun miehestä, yksi jäi jopa perään itkemään. Mies on kiltti, touhuaa lasten kanssa, ei huuda ja karju.
Ehkä hiljaisempi lapsi samaistuu mieheen, tehdään jotain pientä yhdessä eikä tarvi höpöttää koko aikaa.
Kannattaako haastatteluissa puhua näistä kaikista asioista ihan avoimesti suoraan ja antaa kyynelten tulla vaiko pitääkö miettiä mitä puhuu?
Tukiperheenä toivoisimme että lapsi olisi 3-5 vuotias, jotta myös oma lapsemme saisi kaverin ja tukilapsella olisi meillä kaveri.
Tiedättekö mikä tarve tukiperheistä on Turussa?
Eletty elämä kaikkine karikoineen ja vaikeuksineen varmasti auttaa teitä toimimaan tuki-tai sijaisperheenä.
Meillä myös omassa elämässämme nähty paljon yhtä sun toista, mutta sehän vain auttaa samaistumaan ja ymmärtämään vaikeuksia kokeneita lapsia! Sijoittajataho ei suinkaan etsi "täydellisiä" pumpulissa eläneitä ihmisiä sijaisvanhemmiksi, vaan sellaisia,joille elämä kaikessa kauheudessaan/kauneudessaan on näyttänyt myös nurjat puolensa, mutta jotka ovat niistä selvinneet ja ovat sinut menneen kanssa.
Minunkin mieheni on hiljaisen puoleinen, mutta Pride-kurssilla hän rohkaistui kovastikkin keskusteluihin ja harjoituksiin mukaan. Ei hiljaisuus tai ujous ole mikään huono asia.
Asioista kannattaa puhua suoraan, onhan myös teidän perheenne etu, että olette joka kantilta miettineet omia voimavaroja tähän tärkeään tehtävään. Pride koulutuksen aikana saattaa tulla eteen kipeitä asioita, jota ei ole välttämättä vielä käsitellyt selväksi itsensä kanssa. Myös niistä on tärkeää puhua avoimesti.
Hei! On hyvä että mietitte asiaa monelta kannalta ja haet kysymyksiisi vastauksia. Aivan varmasti suomessa tarvitaan joka kaupungissa tukiperheitä ja sijaisperheitä!!! Joukkoon mahtuu vastuuntuntoisia ihmisiä, jotka on valmiit antamaan kodin toisen lapselle. Kaikista siihen ei ole, mutta itse olet selvästi asiaa mielessä pyöritellyt ja valmis seuraavaan askeleeseen. Itse olen sijaisvanhempi kehitysvammaiselle lapselle ja perheeseemme kuuluu kolme biologista lasta (11,9 ja 7) ja mieheni.Teimme ensin tilapäishoitoa ja teemme edelleen, mutta kokoajan ajatus että kun aika on "kypsä" niin meistä tulee sijaisperhe. Kohta on vuosi sijaisvanhemmuutta takana ja 6v tilapäishoitajuutta ja 2 kesänä on ollut kesälapsia. Omat vanhempani aloittivan sijaisvanhempina kun olin 13v että Praid koulutus on kestänyt kohdallani 19v...ja sijaissisaruksia kertynyt 17! Elämän rikkaus parhaimmillaan tämä työ on ja jos tekee sitä oikeilla perusteilla ja aidosti niin silloin se myös kantaa.
Mietit mitä sosiaalityöntekijöille kannattaa puhua...älä mieti koskaan voinko sanoa näin tai noin että minkälaiseen valoon se teidät saa. Itse puhun ja kerron aina juuri niin kuin asiat on pitää olla rehellinen, tyhmiä kysymyksiä tai tarinoita ei ole...kerrot teidän perheestä juuri niin kuin teillä eletään ja ollaan. Meillä ainakin äänijänteetkin kohoaa kun vauhti ja vaaralliset tilanteet niin vaatii. Onnea eteenpäin!!!
Sijaisperheellä, jonne sukulaiseni on sijoitettu on suuri käsittelemätön trauma. Heidän perheelleen sattui noin 15 vuotta sitten tapaus, johon ovat jääneet jumiin. he selittävät kaikille vierailleen tuota traumaansa, niin, että pieni sijoitettu sukulaiseni kokee, että se on hänenkin traumansa, vaikkei hän ole ollut elossakaan tapahtumahetkellä.
Sitten siihen traumakertomukseen (jonka sijaisäiti kertoi minulle ensimmäisellä kerralla, kun tapasimme) liittyy se, että "oi, kuinka se teki meidän perheenjäsenistä hyviä ihmisä ja muutti elämänarvojamme". Nyt sitten voimme ottaa lapsia talon täyteen (noin 7-10), joista useita alle kouluikäisiä.
jäänyt kiinni johonkin tapahtumaan niin tulisi hakea terapiaan, vaikka kyllä kuten joku mainitsi omat kokemukset "traumoineen" päivineen auttaa kyllä ymmärtämään elämäntilanteita vaikeitakin sellaisia enemmän kuin pumpullissa kasvaneena pystyy, mutta siis vain jos asiat käsiteltynä kokemuksena taustalla.Omassa kaveri tai sukulais porukassa voi tietty "muistella" näitä vanhojakin, mutta jos ne aina esillä niin vaikuttaa suuresti siltä että niistä ei vielä ole päästy yli ja sellaiseen tilanteeseen en soisi ketään ottamaan sijaislapsia eiköhän heillä ja heidän lähimillään aivan traumoja omasta takaa.