Hyvää

Ajan työni vuoksi usein 6-tietä Helsingin ja Imatran väliä ja olen perin kyllästynuyt ABC-ketjun tarjoamiin ruokiin ja huonon makuiseen kahviin, sekä vetisiin sämpylöihin. Tuttavani kehui Luumäen motellia, jossa sanoi olevan uusi yrittäjä ja sen myötä hyvä ja ystävällinen palvelu ja hyvä kotiruoka. Kävin siellä ja huomasin saman. Minusta on hyvä, että vielä joku jaksaa taistella isoja ketuja ja bulk-tuotteita vastaan kodinomaisin keinoin. Käykäähän maistelemassa.
14942
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Olen syönyt usein sielläpäin hirsistä tehdyssä paikassa, joka oli muistaakseni Kahvi pakri tai pakari. Siellä oli jokus hyvä ruoka, mutta nykyisin se on huonontunut, tinkivät varmaan. Täytyy käydä kokeilemassa motellia

Äänestä
  • Aloitus koski kyllä motellia mutta kun tuossa viitattiin myös Kahvi-Pakariin niin pari sanaa siitä. Kävin just syömässä maittavan ruoka-annoksen, muussia, lihapullia, ryynäriä, salaatit ja sellaiset tietysti lisukkeena. Pakarissa on tosiaan ihan tavallista, maistuvaa kotiruokaa, ei mitään turhia kotkotuksia. Pullathan siellä ovat maankuuluja, tänäänkin kuulin taas kerran sen saman lauseen, siihen tuli kahville kolmen hengen porukka ja yksi heistä totesi "nämä pullathan on niin isoja että yksi olisi riittänyt meille kolmelle..." Tuon saman toteamuksen kuulee siellä melkeinpä päivittäin.
    Niin, motellia ja sen uutta kahvilapuolta en ole vielä käynyt katsastamassa mutta kokonaisuudessaan voi sanoa että kyllä kuutostien kulkijoita hemmotellaan, kahvipaikkoja löytyy ja kaikissa on ihan tavallinen, ystävällinen palvelu. Pakarin lisäksi voin Luumäeltä suositella vaikkapa Pitkää Essoa, no joo, Shellhän se nyt on, samassa risteyksessä olevaa TB:tä ja kesällä museotilaa. Ajelkaahan kuitenkin varovasti, muistakaa leveäkaistan ajosäännöt. Turvallista matkaa.

    Äänestä

Motelli elää taas.

Äänestä
  • Että leipovat itse myyvänsä munkit, ne on hyviä, tai sit niilä on hyvä toimittaja.

    Äänestä

  • se totta kirjoitti:

    Että leipovat itse myyvänsä munkit, ne on hyviä, tai sit niilä on hyvä toimittaja.

    Onko Siellä vielä paikka nimeltä buffetti siellä oli halvat sapuskat.

    Äänestä

  • buffetti kirjoitti:

    Onko Siellä vielä paikka nimeltä buffetti siellä oli halvat sapuskat.

    Se taitaa olla nykyisin Taverna ja siellä on elttaantunut rasvan haju ja aina sama pihvi ja perunat voi valita maun mukaan. Leikkeen erottaa päivittäin vaihtuvasta kastikkeesta. Metsästäjän leikkeessä on halpa herkkusienikastike ja Havajin leike on sama hikinen pihvi ananasrenkaalla. Salaattipöytää ei ole, vaan tarjoavat kaalia ja punajuurta ja suolakurkkua lautsen reunalla.

    Äänestä

  • Hyvä että joku jakssa vielä yrittää perinteisesti vanhaan malliin.

    Äänestä

  • ruokapaikka kirjoitti:

    Se taitaa olla nykyisin Taverna ja siellä on elttaantunut rasvan haju ja aina sama pihvi ja perunat voi valita maun mukaan. Leikkeen erottaa päivittäin vaihtuvasta kastikkeesta. Metsästäjän leikkeessä on halpa herkkusienikastike ja Havajin leike on sama hikinen pihvi ananasrenkaalla. Salaattipöytää ei ole, vaan tarjoavat kaalia ja punajuurta ja suolakurkkua lautsen reunalla.

    Täytynee käydä motelilla, josko siellä olisi sitten muutakin.

    Äänestä

  • --- kirjoitti:

    Hyvä että joku jakssa vielä yrittää perinteisesti vanhaan malliin.

    Hyvä, että on ammattilaisia pikkulikka henkilökunnan hirsipaarin ja spurgujen täyttämän Tavernan joukossa.

    Äänestä

Ihmettelinkin, että miksi siellä seisoo rekkoja pihassa, eli se on siis taas avattu.

Äänestä
  • Mistä johtuu että rekat pysähtyy aina samoihin paikkoihin, joissa on paljon isoja rekkoja pihalla ja toisissa taas pihat ovat tyhjillään, vaikka tilaa olisi..

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Mistä johtuu että rekat pysähtyy aina samoihin paikkoihin, joissa on paljon isoja rekkoja pihalla ja toisissa taas pihat ovat tyhjillään, vaikka tilaa olisi..

    Olisiko ehkä mitään tekemistä sen kanssa kun laskee yhteen; Suomen tiet tulleet tutuiksi, pitkät päivät tien päällä hyvä ruokapaikka, edulliset hinnat?

    Alkaisiko se sulle siitä pikkuhiljaa rakentumaan?

    Äänestä

Kun luette tätä viestiketjua, huomioikaa kelloajat kun viestejä on tullut. Täähän toimii melkein keskustelupalstana.. =)) Ettei vaan olis yrittäjällä menny jauhot ja vellit sekaisin...
rivien välistä osaa monikin lueskella...

Äänestä
  • Juu... Muutin tekstin näyttötavan eli kaikki viestit ilman sisennyksiä, niin aika kova liikenne yhtäkkiä muuten kuolleella palstalla. Samantyyppiset kirjoitusvirheet joka viestissä ja kovasti osattiin haukkua lähikilpailijat. Sitä mie vaan ihmettelin, kun en mie niitä rekkoja motellin pihassa ole nähnyt...ja ite menin vielä viestiin vastaamaan. Nooh markkinointia monenlaista-

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suomalaista kirjoitti:

Ajan työni vuoksi usein 6-tietä Helsingin ja Imatran väliä ja olen perin kyllästynuyt ABC-ketjun tarjoamiin ruokiin ja huonon makuiseen kahviin, sekä vetisiin sämpylöihin. Tuttavani kehui Luumäen motellia, jossa sanoi olevan uusi yrittäjä ja sen myötä hyvä ja ystävällinen palvelu ja hyvä kotiruoka. Kävin siellä ja huomasin saman. Minusta on hyvä, että vielä joku jaksaa taistella isoja ketuja ja bulk-tuotteita vastaan kodinomaisin keinoin. Käykäähän maistelemassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu