Kiitokset susille!

Paiskiainen

Sekä me ihmiset että itse koiratkin saamme olla ikuisesti kiitollisia susille. Ilman niitä meillä ei olisi koiria!

20

511

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • en tule

      uskomaan että chihuahua tai perhoskoira tai Basenji on jotenkin periytynyt jostain sudesta, turhaa paskanjauhantaa ja sitä riittää, ihmiset jotka on oppineet koulussa että kaikkeen pitää vaan uskoa, uskovat. Tyhmä ihminen uskoo ihan mitä vaan vaikkapa evoluutioteoriaan. Paskaa!

      • Ei sinunkaan

        tietämyksesi ole kovin kasoista. Eivät KAIKKI sudet ole samanlaisia kuin meidän arktinen harmaasutemme! Esimerkiksi intiansusi on ulkomuodoltaan aivan koiran näköinen.

        Eikä nykyiset koirarotumme ole suoraan sudesta hypähtäneet. Ensin oli sudet, niistä kehittyi puolivillit koirat, niistä ns. kyläkoirat ja vasta niistä nykyiset rekkumme.

        Itselläni on vanhoja, kuvilla varustettuja koirakirjoja alkaen vuodesta 1936 ja jo niistä näkee kuinka paljon koirarodut ovat muuttuneet vajaassa sadassa vuodessa. Mietipä kuinka suuri muutos on ollut esimerkiksi tuhannen tai kymmenen tuhannen vuoden aikana!

        Suosittelen sinua sivistämään itseäsi lukemalla mm. Tuire Kaimion Koirien käyttäytyminen!

      • -jke-

        Täällä Suomi24:ssä on kreationisteille ihan oma palstansa. Voit mennä sinne vaahtoamaan.

      • sinäkin täällä
        -jke- kirjoitti:

        Täällä Suomi24:ssä on kreationisteille ihan oma palstansa. Voit mennä sinne vaahtoamaan.

        vaahtoat, miksi täällä ei muut saisi omia mielipiteitään esittää? Siksi kun sinä olet se ainoa oikeassa oleva? KÖ??

      • tyypillinen
        Ei sinunkaan kirjoitti:

        tietämyksesi ole kovin kasoista. Eivät KAIKKI sudet ole samanlaisia kuin meidän arktinen harmaasutemme! Esimerkiksi intiansusi on ulkomuodoltaan aivan koiran näköinen.

        Eikä nykyiset koirarotumme ole suoraan sudesta hypähtäneet. Ensin oli sudet, niistä kehittyi puolivillit koirat, niistä ns. kyläkoirat ja vasta niistä nykyiset rekkumme.

        Itselläni on vanhoja, kuvilla varustettuja koirakirjoja alkaen vuodesta 1936 ja jo niistä näkee kuinka paljon koirarodut ovat muuttuneet vajaassa sadassa vuodessa. Mietipä kuinka suuri muutos on ollut esimerkiksi tuhannen tai kymmenen tuhannen vuoden aikana!

        Suosittelen sinua sivistämään itseäsi lukemalla mm. Tuire Kaimion Koirien käyttäytyminen!

        aivopesun uhri kuten niin monet muutkin täällä Telluksella.

      • -jke-
        sinäkin täällä kirjoitti:

        vaahtoat, miksi täällä ei muut saisi omia mielipiteitään esittää? Siksi kun sinä olet se ainoa oikeassa oleva? KÖ??

        Rauhoitupas nyt.

        Ajattelin vain puoli-ivallisesti ilmoittaa, että kun näemmä olet valmis kieltämään Canis lupuksen ja Canis lupus familiariksen välisen kiistattoman yhteneväisyyden toiminnallisessa DNA:ssa, sekä häikäisevässä viisaudessasi koko evoluutioteorian, niin voisit mennä keskustelemaan tuonne kreationistipalstalle kaltaistesi kanssa. Ei sitten tarvitse aina pahoittaa mieltään suotamalla vastavirtaan kun voit saada joskus tukeakin "mielipiteillesi".

        Tottakai voit puolestani pitää vaikka Maapalloa pannukakkuna, ei se minulta ole pois, mutta tämä ei vaan ole hyvä paikka tuollaisista asioista keskusteluun.

      • tyypillinen kirjoitti:

        aivopesun uhri kuten niin monet muutkin täällä Telluksella.

        Parahin nimimerkki "tyypillinen". Voisitko kertoa meille, oi ajatusten Tonava, sen Totuuden joka tämän asian takana piilee?

        "Olette kaikki väärässä!" -argumentaatio ei ole kovin kehittävää keskustelua. Jotain perusteita olisi edes mukava kuulla? Tai sitten se oikea totuus? Vapauta meidän aivopesun uhrit valheen kahleista.

    • sekä kojootti ei ole

      sudesta syntynyt ja niistä jalostettiin monta koirarotua aikoinaan.Eli kaikki koirat ei todellakaan periydy sudesta vaan arktiset rodut oikeastaan vain.

      • Ei kojootista

        tai hyeenakoirasta ole todellakaan jalostettu yhtään mitään. Dingoa on käytetty esim. australiankarjakoiran kehittelyssä, mutta dingo on kehittynyt susista! Ja kuten edellä on mainittu, susia on todellakin hyvin monen näköisiä ja kokoisia.

      • Sussex spaniel

        Hyeenakoira ei edes ole koiraeläin.

    • susi on

      hienoin eläin myös tästä kehitetty sohvaperunasusi ;)

    • sakemaanikko

      sudet, vielä pennut käyttäytyvät kuten koirat. Tosin ovat selvästi koiraa älykkäämpiä ja laumaviettisempiä.

    • saamme samalla tavoin olla kiitollisia apinoille. Ilman apinoita ei olisi ihmisiä!

      ?

      Tuota tuota: eiköhän liene meidän tarpeetonta väitellä täällä suomikeskusteluissa, ainakaan 'yleistä' koirapalstalla, miten elämän kehitys on tällä tellukslla kehittynyt... Ja onko sillä kehityksellä edes väliä? Meidän koirissa ainakin on havaittavaissa susimaisen käytöksen lisäksi myös kojoottia, simpanssia, paviaania, (nalle)karhua, ja myös koiramaisia piirteitä. Sekä inhimillisiä.

      Olemme kaikki suuressa kiitollisuudenvelassa monien satttumien summalle, joka on meidät tänne mahdollistanut. Sudet ja kastemadot, ihmiset ja itikat. Pikku lenkkejä olemme vain hyvin monimutkaisessa kehityksen ketjussa. Helposti ihminen vain haluaa kuvitella, että kaikki on kovin suoraviivaista.

      • juuri onkin

        kun mikään ei ole sattumaa ja mikään ei ole suoraviivaistakaan, vaikka ihminen niin haluaisi kuvitella ja luulee vieläpä olevansa niin äärettömän viisas siinä omassa erinomaisuudessaan.

        Se kuka Jumalaa pelkää, hän tietää asian todellisen laidan, muut elävät vielä siinä omassa pienessä pimeydessään jossa toimii evoluutioteoria ja sudesta periytymiset todella mainiosti.

        Etsivä löytää ja anova saa.

        Hyvää Illanjatkoa kaikille.

      • sakemaanikko
        juuri onkin kirjoitti:

        sotkisi Jumalaa koiranjalostukseen kuitenkaan. Kyllä se on ihmisen työtä. Se on sitten eri asia, onko se ollut virhe.

      • sakemaanikko

        sakemanniuros jokseenkin pahkasikaakin muistuttaa.

      • miksiettetutki
        sakemaanikko kirjoitti:

        sakemanniuros jokseenkin pahkasikaakin muistuttaa.

        ennenkuin rupeatte sitä skeidaa jauhamaan.
        Jokikinen piski on sudesta periytynyt, me typerät ihmiset olemme menneet äärimmäisyyksiin ja jalostaneet koirat sen näköisiksi ja kokoisiksi kuin nykypäivänä ovat.
        N. 7sukupolvea ja uusi rotuhan siitä saadaan aikaan.

      • sakemaanikko
        miksiettetutki kirjoitti:

        ennenkuin rupeatte sitä skeidaa jauhamaan.
        Jokikinen piski on sudesta periytynyt, me typerät ihmiset olemme menneet äärimmäisyyksiin ja jalostaneet koirat sen näköisiksi ja kokoisiksi kuin nykypäivänä ovat.
        N. 7sukupolvea ja uusi rotuhan siitä saadaan aikaan.

        nyt se huumorintajusi jostain sieltä syvältä perseestäs päivän valoon, ennenkuin mulle alat.

      • sakemaanikko kirjoitti:

        nyt se huumorintajusi jostain sieltä syvältä perseestäs päivän valoon, ennenkuin mulle alat.

        Ensinnäkin, ketjun aloittaja ei kommentoinut koirien jalostukseen, vaan lajin syntyyn. Toki on myös monia alkukantaisia rotuja, joita ihminen nimenomaan ei ole halunnut (luojan kiitos) 'jalostaa', vaan älynnyt vaalia rodun puhtautta sellaisena kun se on alkuperäiseltä (?) kasvupaikaltaan löydetty.

        Toisekseen, jos joku jostain syystä tahtoo nähdä evoluution ns. jumalan viisautena ja johdatuksena, se hänelle sallittakoon. Mutta turha on väittää (lapsen)uskon olevan totuus, ja enemmän faktoihin pohjaavien mielipiteiden vääriä. Olivatpa ne sitten asiasta mistä hyvänsä.

        Ja kolmannekseen: kyll' se varmaan kaivaakin, sakemaanikko hyvä:-))

      • kuitenkin
        tiinamuori kirjoitti:

        että sinullakin Jumala antaa sitä viisautta tahdoit sitten tai et :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      44
      5795
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      45
      5305
    3. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      48
      3698
    4. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      13
      3653
    5. Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?

      Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise
      Vimpeli
      90
      3201
    6. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      31
      3126
    7. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      59
      2874
    8. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      57
      2720
    9. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      53
      2370
    10. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      38
      1834
    Aihe