Äitipuoli

Naistenpäivän aikaan pohdin äitipuolen suhtautumista toisen eli avio-, avopuolison lapsiin. Hajonneita perheitä on tänä päivänä enemmän kuin kymmeniä vuosia sitten, mutta aina on ja pysyy äitipuolen rooli.

Yhteiset lapset ovat äidin mielessä ensimmäisinä ja isän lapset tulevat vasta pitkän matkan päässä. Pieneltä, ohuelta tuntuu rakastumisen huumassa otettu vastuu koko perheestä. Pian tulee perheessä jako sinun lapset ja minun lapset.

Moni uusperheen äiti valittaa, miten hän ei voi sietää miehen lapsia jotka asuvat samassa huushollissa. Kun kerran äitipuoli ei huolehdi miehen lapsista, on selvää mies lähipiirinsä kanssa pitää heistä huolta. Sietämättömyys johtaa lapsen eriarvoiseen kohteluun perheessä.

Moni uusperhe ajautuu eittämättä ongelmiin ja mies saa syntipukin leiman otsaansa puolustaessaan lapsia. Lapset ovat hyvin herkkiä
tunnistamaan hyljetyksi tulemisen äitipuolen kohtelusta. Miksi naisen on vaikea pitää lupauksia huolehtia koko perheyhteisöstä kun taas miehelle asia onnistuu helpommin.
Pieni on se äidin sydän johon ei mahdu kuin omat lapset.

Näitäkin naisia on, jotka tiputtelevat jälkeläisiä useammalle miehelle ja jättävät eron tullessa lapset isän hoiviin. Kantavatko isät enemmän vastuuta lapsistaan eron tullessa, siltä usein näyttää. Eron tullessa mies jää sostanttojen arvoasteikossa aina toiseksi, vaikka hänellä olisi paremmat mahdollisuudet huolehtia lapsista. Ei pidä ihmetellä kun vapaana liikkuu runsas määrä vapaita yli40-70v poikamiehiä ja naisia kuhisee heidän ympärillä.
2272
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

otti pienet lapset kun äiti halusi rikkaampaan elämään ilman lapsia.
Lasten onneksi köyhä isä ei löytänyt mieleistään naista rinnalleen.
Vaikka isä kulki omilla retkillään ja hieman kasvaneet lapset oli paljon kotona yksin niin kotona ei kuitenkaan ollut eriarvoista suhtautumista,
eli eronneiden ei kannata hakea uutta suhdetta ennen kuin lapset ovat aikuisia.

Äänestä
  • Sekä äitipuolissa että isäpuolissa ja ei se aina ole niin, että minun lapset ja sinun mukulat. Ei pidä yleistää noin heppoisia teorioita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ukuli kirjoitti:

Naistenpäivän aikaan pohdin äitipuolen suhtautumista toisen eli avio-, avopuolison lapsiin. Hajonneita perheitä on tänä päivänä enemmän kuin kymmeniä vuosia sitten, mutta aina on ja pysyy äitipuolen rooli.

Yhteiset lapset ovat äidin mielessä ensimmäisinä ja isän lapset tulevat vasta pitkän matkan päässä. Pieneltä, ohuelta tuntuu rakastumisen huumassa otettu vastuu koko perheestä. Pian tulee perheessä jako sinun lapset ja minun lapset.

Moni uusperheen äiti valittaa, miten hän ei voi sietää miehen lapsia jotka asuvat samassa huushollissa. Kun kerran äitipuoli ei huolehdi miehen lapsista, on selvää mies lähipiirinsä kanssa pitää heistä huolta. Sietämättömyys johtaa lapsen eriarvoiseen kohteluun perheessä.

Moni uusperhe ajautuu eittämättä ongelmiin ja mies saa syntipukin leiman otsaansa puolustaessaan lapsia. Lapset ovat hyvin herkkiä
tunnistamaan hyljetyksi tulemisen äitipuolen kohtelusta. Miksi naisen on vaikea pitää lupauksia huolehtia koko perheyhteisöstä kun taas miehelle asia onnistuu helpommin.
Pieni on se äidin sydän johon ei mahdu kuin omat lapset.

Näitäkin naisia on, jotka tiputtelevat jälkeläisiä useammalle miehelle ja jättävät eron tullessa lapset isän hoiviin. Kantavatko isät enemmän vastuuta lapsistaan eron tullessa, siltä usein näyttää. Eron tullessa mies jää sostanttojen arvoasteikossa aina toiseksi, vaikka hänellä olisi paremmat mahdollisuudet huolehtia lapsista. Ei pidä ihmetellä kun vapaana liikkuu runsas määrä vapaita yli40-70v poikamiehiä ja naisia kuhisee heidän ympärillä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu