Lisää opintotukea

Niin, minkä ihmeen takia opiskelijoiden pitäisi saada lisää opintotukea. Nykyiset yliopisto opinnot voi suorittaa ns.vasen käsi taskussa. Itse olen opiskellut amk-tutkinnon ja DI:n tutkinnon yliopistossa työnohessa. Silti opintoviikkoja kertyi joka vuosi noin 30. Voi helvetti, jos noin helppoa skeidaa tekisi päätoimisesti, niin varmaan vuodessa 60 opintoviikkoa olisi kevyttä. Ehkä uuden sukupolven ihmiset on laiskoja tai tyhmiä ja eivät saa mitään aikaan. Valtion pitäisi kustantaa heidän tyhmyytensä. Minua veronmaksajana moinen ei ainakaan huvita.
12727
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Hmm, 8-10h päivässä koulua plus tehtävät jotka vievät n. 1-2h per päivä, ja sen lisäksi pitäisi olla töissä? Viikonlopputöistä ei todellakaan saa niin paljon rahaa että sillä maksaisi pilviin nousseita vuokria, koulukirjoja ja yleistä elämistä.

Sitten ihmeteltäis kun opiskelijoille tulee burnout ja muita MT-ongelmia... Ja rahat hoitoihin tulis toki myös sun pussista.

Ehkä yliopistossa ehtii, mutta entäs AMK ja amis? Ja ennenkuin kehoitat menemään yliopistoon, niin siellä ei todellakaan opeteta (paremman termin puutteessa) "käytännön ammatteja", ja jonkun nekin hommat on tehtävä.

Äänestä
  • suorittanut ja homma hoitui tosi helposti. Kuka se käskee päivällä opiskella. Opiskele illalla ja ole päivät töissä. Niinpä niin, burnout ja veronmaksajat maksaa. Heikkoja on nykyihmiset. Mitenhän mahtaisi käydä, jos tästä rintamalla jouduttaisiin. Ai niin en mä voi, kun mulla on burnout...meni kaikki voimat, että sai 10 opintoviikkoa kasaan vuodessa.

    No yleisesti ottaen, yliopistoväkihän se kaikkein kiivaimmin vaatii korotuksia opintotukeen.

    Äänestä

  • Amk:n kirjoitti:

    suorittanut ja homma hoitui tosi helposti. Kuka se käskee päivällä opiskella. Opiskele illalla ja ole päivät töissä. Niinpä niin, burnout ja veronmaksajat maksaa. Heikkoja on nykyihmiset. Mitenhän mahtaisi käydä, jos tästä rintamalla jouduttaisiin. Ai niin en mä voi, kun mulla on burnout...meni kaikki voimat, että sai 10 opintoviikkoa kasaan vuodessa.

    Kuule, tulehan katsomaan miten meidän laitoksella homma menee. Yksi opintopiste on 27,5 tuntia työtä, vuodessa 60 opintopistettä, se tekee 1650h, kun se jaetaan 9kk, tulee viikkotyömääräksi 45,83 tuntia. Sitten täytyy tietenkin ottaa huomioon se, että ainakaan omalla laitoksellani ei ole mitään toimintaa toukokuussa eikä joulun seutuun, joten oikeastaan aikaa opiskella vuodessa on 7kk (loppu aika ollaan tietenkin töissä, lomaa 0vk vuodessa). Joten viikossa pitäisi ehtiä opiskelemaan 58,93 tuntia. Päälle pari päivää töitä, jotta saa vuokran ja ruoan yms. maksettua. Tuntimäärä viikossa n. 74 tuntia, eli yli 10,5 tuntia päivässä. Kun ajattelee, että keskiverto palkansaaja työskentelee 37,5h viikossa, niin jotenkin en tunne laiskottelevani. Olisi ihanaa jos ei tarvitsisi käydä töissä, tarvitsisi viikossa opiskella vain tuo vajaa 60h! Kyllä me mielestäni tuosta vähän enemmän opintotukeakin ansaitsimme! Ja kun olen katsellut siskoni "opiskelua" amk:ssa, niin voin kertoa että yliopisto ja amk ovat aivan eri sfääreissä. Hänellä ei kuulemma ole kuin parikymmentä tuntia opiskelua viikossa, että en ihmettele jos olet amk-tutkinnon saanut työn ohessa suoritettua. 20h, sehän olisi aivan luksusta!

    Huomaa, ettet tiedä asiasta yhtään mitään. Ensinnäkin, opintoviikko on muuttunut opintopisteeksi jo neljä vuotta sitten. Seuraa aikaasi. Toiseksi, olet tervetullut itse kokeilemaan yliopisto-opiskelua... epäilen, ettet siitä selviäisi. Yliopisto on puhdas suorituslaitos, jossa on nykypäivänä - korostan: nykypäivänä, ei joskus 70-luvulla - aika kovat vaatimukset. En yhtään ihmettele mielenterveysongelmien määrää, kun aina pitää vain suorittaa, suorittaa, suorittaa. Ja ikävä posauttaa kuplasi, mutta jos nyt puhkeaisi sota, ei tästä mihinkään rintamalle lähdettäisi talvisodan tapaan. Tulisi vain soitto presidentille että antaudutteko vai painanko tuota kivaa pikku nappia tuossa?

    Äänestä

  • oikein suorittanut? kirjoitti:

    Opiskelen yliopistolla kauppatieteitä työn ohessa. Olen saanut 30 opintopistettä vuodessa suht vähäisellä työllä, esim. lomat olen matkustellut ja lomaillut, en käyttänyt niitä opiskeluun. Olen taipuvainen olemaan alkuperäisen kirjoittajan kanssa samaa mieltä, aika suffelia hommaa on yliopisto-opiskelu. Jos tätä tekis kokopäivätoimisesti, niin joku 100 opistopistettä/vuosi ei olisi kaukana.

    Äänestä

  • ---------------------- kirjoitti:

    TKK:lla tämän http://www.polyteekkari.fi/index.php?k=10529 sivun mukaan teekkareilla oli keskimäärin 80.6 opintopistettä kahden vuoden jälkeen.

    Itselläni oli kahden vuoden jälkeen 74 opintopistettä kauppatieteissä, siis lähes saman verran kuin täysipäiväisillä opiskelijoilla keskimäärin. Ja kuten sanottu, täysin työn ohessa.

    Se toki pitää myöntää, että DI-opinnot on vaativampia kuin kauppatieteet.

    Äänestä

  • oikein suorittanut? kirjoitti:

    Huomaa, ettet tiedä asiasta yhtään mitään. Ensinnäkin, opintoviikko on muuttunut opintopisteeksi jo neljä vuotta sitten. Seuraa aikaasi. Toiseksi, olet tervetullut itse kokeilemaan yliopisto-opiskelua... epäilen, ettet siitä selviäisi. Yliopisto on puhdas suorituslaitos, jossa on nykypäivänä - korostan: nykypäivänä, ei joskus 70-luvulla - aika kovat vaatimukset. En yhtään ihmettele mielenterveysongelmien määrää, kun aina pitää vain suorittaa, suorittaa, suorittaa. Ja ikävä posauttaa kuplasi, mutta jos nyt puhkeaisi sota, ei tästä mihinkään rintamalle lähdettäisi talvisodan tapaan. Tulisi vain soitto presidentille että antaudutteko vai painanko tuota kivaa pikku nappia tuossa?

    aloitti tämän ketjun. Eli olen siis suorittanut Di:n tutkinnon perusteekkarina ja AMK:n insinöörin tutkinnon, molemmat työnohessa. Ei siis kannata selittää eikö se onnistu. Opintotuet pois laiskoilta ja duuniin,hep.

    Äänestä

  • oikein suorittanut? kirjoitti:

    Huomaa, ettet tiedä asiasta yhtään mitään. Ensinnäkin, opintoviikko on muuttunut opintopisteeksi jo neljä vuotta sitten. Seuraa aikaasi. Toiseksi, olet tervetullut itse kokeilemaan yliopisto-opiskelua... epäilen, ettet siitä selviäisi. Yliopisto on puhdas suorituslaitos, jossa on nykypäivänä - korostan: nykypäivänä, ei joskus 70-luvulla - aika kovat vaatimukset. En yhtään ihmettele mielenterveysongelmien määrää, kun aina pitää vain suorittaa, suorittaa, suorittaa. Ja ikävä posauttaa kuplasi, mutta jos nyt puhkeaisi sota, ei tästä mihinkään rintamalle lähdettäisi talvisodan tapaan. Tulisi vain soitto presidentille että antaudutteko vai painanko tuota kivaa pikku nappia tuossa?

    On ne 2000-luvulla suorittamani todistukset väännetty opintopisteiksi, pöh. Aloittaessa puhuttiin järkevästi opintoviikoista ja nekin piti vääntää tyhjänpäiväisiksi opintopisteiksi. Sitä se kansainvälisyys teettää. Lisäksi kukaan ei osaa päättää arvostellaanko 1-3 vai 1-5. Tätäkin pitää veivata ees sun taas. Yliopisto siirtyi 1-5 portaiseen arviointiin ja toisenlaisissa tutkinnoissa aloitetaan syksyllä 2009 arviointi 1-3. Miten ihmeessä näissä pysyy kukaan työnantaja perässä...haukotus.

    Äänestä

  • oikein suorittanut? kirjoitti:

    Huomaa, ettet tiedä asiasta yhtään mitään. Ensinnäkin, opintoviikko on muuttunut opintopisteeksi jo neljä vuotta sitten. Seuraa aikaasi. Toiseksi, olet tervetullut itse kokeilemaan yliopisto-opiskelua... epäilen, ettet siitä selviäisi. Yliopisto on puhdas suorituslaitos, jossa on nykypäivänä - korostan: nykypäivänä, ei joskus 70-luvulla - aika kovat vaatimukset. En yhtään ihmettele mielenterveysongelmien määrää, kun aina pitää vain suorittaa, suorittaa, suorittaa. Ja ikävä posauttaa kuplasi, mutta jos nyt puhkeaisi sota, ei tästä mihinkään rintamalle lähdettäisi talvisodan tapaan. Tulisi vain soitto presidentille että antaudutteko vai painanko tuota kivaa pikku nappia tuossa?

    liikaa tietokonepelejä Oletko sattuntu uutisia katsomaan? Näyttääkö siltä ettei sotilaat rähise lähes perinteiseen tapaan. Arveletko, että meidän tilanne olisi jotenkin toisenlainen. Ydinpommi kehiin heti vai......

    Nykypäivänä yliopiston vaatimukset.....puhhahahhahah

    Äänestä

  • Yliopistossa kirjoitti:

    Kuule, tulehan katsomaan miten meidän laitoksella homma menee. Yksi opintopiste on 27,5 tuntia työtä, vuodessa 60 opintopistettä, se tekee 1650h, kun se jaetaan 9kk, tulee viikkotyömääräksi 45,83 tuntia. Sitten täytyy tietenkin ottaa huomioon se, että ainakaan omalla laitoksellani ei ole mitään toimintaa toukokuussa eikä joulun seutuun, joten oikeastaan aikaa opiskella vuodessa on 7kk (loppu aika ollaan tietenkin töissä, lomaa 0vk vuodessa). Joten viikossa pitäisi ehtiä opiskelemaan 58,93 tuntia. Päälle pari päivää töitä, jotta saa vuokran ja ruoan yms. maksettua. Tuntimäärä viikossa n. 74 tuntia, eli yli 10,5 tuntia päivässä. Kun ajattelee, että keskiverto palkansaaja työskentelee 37,5h viikossa, niin jotenkin en tunne laiskottelevani. Olisi ihanaa jos ei tarvitsisi käydä töissä, tarvitsisi viikossa opiskella vain tuo vajaa 60h! Kyllä me mielestäni tuosta vähän enemmän opintotukeakin ansaitsimme! Ja kun olen katsellut siskoni "opiskelua" amk:ssa, niin voin kertoa että yliopisto ja amk ovat aivan eri sfääreissä. Hänellä ei kuulemma ole kuin parikymmentä tuntia opiskelua viikossa, että en ihmettele jos olet amk-tutkinnon saanut työn ohessa suoritettua. 20h, sehän olisi aivan luksusta!

    sillä itselläni AMK:ssa on meneillään rankempi vuosi kuin aikaisemmat yliopisto-opintoni. (Tuolloin tein hieman yli 60 op/vuosi, kunnes lopetin.) Eli eipä kannata yleistää, kyllä kummassakin onnistuu opiskelematta olemaan, jos vain haluaa :)

    Äänestä

Jonkun tuotantotalouden tutkinnon ehkä lukeekin, mutta joku elektroniikka tai konetekniikan puolelta teräsrakennetekniikka/lujuusoppi alkaakin olla jo sen verran työläitä, että ei iltaopiskelijana nerokaan suorita vuodessa 60 op hyvin arvosanoin. Jokunen vuosi sitten aloitti raksapuolella iso määrä AMK-inssejä iltapuolella, nyt niistäkin jäljellä vain muutama. Ymmärtäähän sen, ei työn jälkeen ehdi.

AMK-tutkinnoista kyllä traden tutkinnon tuntuisi saavan iltaopiskeluinakin copy-paste tyylillä parissa vuodessa. Sika-lehmä-koira-tähti-kaavioita tykätään piirrellä.

Äänestä

Koska minä helsinkiläinen vuokranantaja haluan kerätä vuokrani ja minulle ei riitä se, minkä nykyinen opintotuki kattaa. Kyllä teidän päättäjien pitäisi jo ymmärtää että on todella kannattamatonta periä yksiöistä vuokraa jotain 400 euroa kun voi periä 600-800 euroa. Tulothan kuuluvat minulle! Ettekö nyt vaan voi ystävällisesti korottaa opintotukia, on vähän tylsää kun en saa tulojani vain sen takia että nykyinen korkeakoulutuki kattaa vain noin 500 euron vuokran ja silloin opiskelijalta jää puolet tuloista elämiseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

minkä takia kirjoitti:

Niin, minkä ihmeen takia opiskelijoiden pitäisi saada lisää opintotukea. Nykyiset yliopisto opinnot voi suorittaa ns.vasen käsi taskussa. Itse olen opiskellut amk-tutkinnon ja DI:n tutkinnon yliopistossa työnohessa. Silti opintoviikkoja kertyi joka vuosi noin 30. Voi helvetti, jos noin helppoa skeidaa tekisi päätoimisesti, niin varmaan vuodessa 60 opintoviikkoa olisi kevyttä. Ehkä uuden sukupolven ihmiset on laiskoja tai tyhmiä ja eivät saa mitään aikaan. Valtion pitäisi kustantaa heidän tyhmyytensä. Minua veronmaksajana moinen ei ainakaan huvita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu