Mikähän kissallani on kun siltä lähtee karvaa etutassusta? Tassussa on aivan paljas läntti, olen huomannut, että tätä on ollut monena syksynä ja aina samassa paikassa. Muuten kissa on mielestäni kunnossa, on saanut matokuurinkin vasta. Vitamiinin puutosta, allergiaa tms.?
Osaako kukaan sanoa mitä se voisi olla?
Osaako kukaan sanoa mitä se voisi olla?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ystäväni kissalta lähti myös karvat mutta takatassuista , käytti kisua lääkärissä ja kissalla oli kuulemma stressi.
Lääkkeeksi tuli antibiootit ja karvat tuli takaisin,
ehkäpä kannattaa käydä näyttämässä kisua lääkärille.
Hei!
Löysin vasta tieni tälle palstalle tutun vinkistä. Minun kissani on vasta 5 kk vanha - toistaiseksi leikkaamaton - kolli, aivan valkoinen, muttei kuitenkaan mitään erityistä rotua, vaan emä kilpikonna ja isä tuntematon...
Joka tapauksessa olen ostanut markettien kissan kuivamuroja (nyt vaihdoin lemmikkiliikkeen Choiseen!) ja antanut vaihtelevasti myös purkkimuonaa, sardiinia, tonnikalaa, maksaa, ankkaa, kanaa ja joskus myös esim. keittokinkun viipaleita herkkupalkinnoksi. Marraskuussa kissalla oli yhtäkkiä poskessa aivan karvaton, n. ihmisen pikkurillin kynnen kokoinen läntti, hiukan punoittava ja tulehtuneen oloinenkin. Arvelin sen raapaisseen sen johonkin enkä tehnyt mitään ja läntti parani itsestään jäjettömiin alle kolmessa viikossa. Nyt vuoden vaihtuessa huomasin poskessa suunnilleen samassa kohtaa harmahtavan läntin, mutta isomman. Karvojen juuressa oli kuin hiekkaa.(Väiveitä, kauhistuin, mutta mistä kummasta, kun on sisäkissa eikä ole kontakteja ja on madotettu ja rokotettu jne.Eivätkä muruset liikkuneet!) Sitten kohdasta lähti karvat ja nyt se on selvästi tulehtunut. Varasin ajan eläinlääkäriin, mutta pääsemme vasta torstaina, siis ylihuomenna. Olen tosi huolissani. Kysyin lemmikkieläinkaupasta neuvoa, epäilivät allergiaa (kalalle tai lisäaineille) tai vitamiininpuutosta, toisaalta myös loistartuntaa.
Kerron torstaina eläinlääkärin mielipiteen ja mitä hoidoksi saamme. Sienikin voisi tulla kyseeseen kirjojen perusteella. Onko jollain kokemusta ja neuvoja, miten hoitaa!!? Voinko puhdistaa petadinella ja panna ihmisten basibact-salvaa päälle? Muutoin kisu on terveenoloinen ja turkki hyvässä kunnossa.
Lienee kuitenkin eri vaiva kuin sinun kisulla, kun hänellä ongelmakohta on jalat, meillä poski. Sieni on ainut, mikä sopisi kumpaankin? Luin kirjoista, että se voi tulla ja parantua taas itsestään ja taas tulla... Joskus vaatiin suun kautta lääkkeen! Tarttuu kuulemma ihmiseenkin ihottuman muodossa...Stressi kai voi laukaista sienen?! Kannattaa ehkä kääntyä eläinlääkärin puoleen. Mutta palaan palstalle saatuani eläinlääkärin lausunnon!
Kerrohan sitten mitä lääkäri sanoi...itse vähän epäilen yksipuolista ruokavaliota...meidän rontti kun on ranttu ruuan suhteen. Tällä hetkellä karvat ovat taas kasvaneet....
Turussa toimiva tasokas eläinlääkäriasema nimeltään Koira-kissaklinikka tutki tänään meidän Waltsu-pojan karvattoman läntin poskessa, raaputettiin ihosolua näytteeksi, tehtiin värjäystä ja tutkittiin mikroskoopilla. Ei löytynyt ulkoloisia, ei allergeeneja eikä sientä, mutta bakteereja jonkun verran; diagnoosina oli kissa-akne. Karvojen juuressa oleva tumma hiekanjyvämäinen aines on kuulemma ihmisen mustapäitä vastaavaa ja sitten alueelle tulee finni, jota kisu pesee ja hinkkaa ja pesee ja rapsii, sitten se tulehtuu ja karvat lähtee pois. Hoitona pesu jollain bakteereja tappavalla aineella esim. betadine ja sitten päälle salvaa, jossa on antibioottia ja kortisonia. Läntti oli alkanut parantua jo itsekseenkin. Kissa-akne on kuulemma melko yleinen pennuilla ja tulee myös aikuisiin, mutta kai ainoastaan kasvojen ja kaulan alueelle.... Eli enpä sitten osaa sanoa, mikä tassuissa mättää! Oisko jokin vitamiininpuutos syksyllä, kun auringonvalo hiipuu ja jos otus vielä nirsoilee ruuan kanssa. Apteekista monivitamiiniliosta ruuan sekaan (Tehovitol esim) ei oo ainakaan haitaks, kun et liika-annostele. Ja voi tietty olla, että on turhautunut ja nuolee tassujaan siksi ja saa itse sitten aikaan pienen pinnallisen tulehduksen. Oisko kaveri mitään? Itse aion hankkia Waltsulle kissakaverin; olen tarjonnut kotia jollekin kodittomalle. Nyt odottelen, että löytyis sopiva yksilö, kun meillä on otettava huomioon vanha koira, nuori kissa, kolme pientä lasta jne.
Oikein hyvää vointia sekä sulle että kisullesi!