Elämästä

ja toimeentulosta maatilalla sen vertoo että ei site ilkeä jättee mullikoita ja lehemiään jonku toisen hotteissiin kun yhtee ei tiiä millai ne tulis hoijettua eli maajussin maallinen ommaisuus on lehemissä kiinne.
7316
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

orjuudesta utareiden alta. Lähde mailmaa katselemaan. Ei liika työnteko kiitosta anna. Tulet vain katkeraksi liiasta äheltämisestä.

Totta puhuen. Jos tilanne on niin vakava, ettet ketään lomittamaan saa, niin silloin on tehtävä itse. Mutta eihän asia vain ole niin, ettet kehenkään luota? Siitä saat syyn olla lähtemättä lomalle.
Ota riski ja lähde. Niin tärkeää kuin työ onkin, on oltava myös humpuukia. Kipeäähän se kasvaminen aina tekee, mutta asettamalla itsensä alttiiksi tuntemattomille ja uusille asioille, tapahtuu kasvua. Joutuu rakentamaan käsityksiään uusiksi, uusiutumaan. Ei muuta kuin nyt lähdet lomalle, pois kotoa uusiin ympyröihin vähäksi aikaa. Palataan sitten asioihin täällä. Kerrot miten kävi.

Äänestä

Näinhän se on ...

Äänestä

Ota lomittaja niin, että teetät sillä aluksi perushommia, ja kun tutustut, anna vastuun kasvaa, eli olet alussa enemmän mukana ja sitten vähennät navetallaoloasi. Kyllä niitä eläimiä osaa muutkin hoitaa, kunhan ei ihan kummllisuuksiin mennä hoidossa, sillä tilasokeus voi vaivata ellei koskaan saa uusia vaikutteita työhönsä. Minä yleensä neuvon uusille lomittajille miten meillä on työ tehty, ja sitten kerron, että saa sen tehdä toisinkin, mutta laatu pitää olla sama. ¨Näin annan heille vastuuta, mutta myös tukeni kertomalla oman toimivan tapani. Vaikka joskus kaikki ei lomilla navetassa sujukaan niin hyvin kuin pitäisi, vastuun antaminen yleensä terästää lomittajia. Itse en hätäile enkä huolehdi lomilla kotiasioista kun pois olen matkustanut - kotona ollessakaan en tunge navetalle jos lomalla olen, mutta olen kuitenkin ongelmatapauksissa käytettävissä.

Esimerkkejä lomittajilta tulleista hyvistä ideoista: vuosia sitten kesällä hiehot naplasi aina sillointällöin irti juottoaltaan avaushanan, vaikka se oli muka piilossa altaan alla ja aitaa vasten. Lomittaja otti koko kahvan pois, ja ripusti sen kuminauhalla yläpuolella olevaan puuhun - oli tarvittaessa hyvin käsillä, mutta hiehot ei sitä saaneet. Toinen väläys oli tänä talvena, kun olkapää kipeänä pitelin (ja lomittajillakin pitelytin) raesankkoja pään korkeudella niitä siilosta tulevalla ruuvilla täyttäessäni - alta kulkevan ruokkijan vuoksi ei voinut vetää alemmas mitään apuputkea ym. mitä kaikkea oli mietitty avuksi. Yksi lomittaja oli ripustanut lujan koukun (rikkoutuneesta lehmän pannasta) ruokkijan kiskoon, ja simsalabim - enää sanko tarvitsee vain pitää suunnassa täytön aikana, ja nostaa sitten vasta täysi sanko pois. Huomattava helpotus entiseen verrattuna.

Äänestä
  • ja vaikka kotonakin olisit (ei kiellettyä) voit nukkua joskus vähän pidenpään. Mitä ylellisyyttä. Itse voin olla kotonakin, mutta kuitenkin kännykällä tekstiviestein aina saavutettavissa. Joskus voi viipyä vaikka kaupoilla pidempään tai poiketa ystävän luokse istumaan. Kyllä oikea lomittaja on ajatetteleva ihminen ja hällä on varmasti kokemusta. Kuten muamuija sanoi: voit neuvoa oman tapasi, mutta sanoa, että voi sen muutoinkin tehdä. Kyllä heillä on halu pitää laatu ainakin samana kuin tilallisellakin ja toiset haluavat siitä vielä parantaakin:)

    Äänestä

oman ahneutesi alle.

Äänestä

tässä joku viikko sitten kuulin samaa.jos on lomittaja talossa niin saa kuulema aina pyytää eläinlääkärin seuraavana päivänä käymään.
Onkohan nämä lomittajat sitten niin siistejä,eteivät kuljeta talosta taloon mukanaan jotain fiirusta tai pöpöä.

Onkos kukaan tutkinut asiaa...?
Kukas sen sanoo,että lomittaja huolehtii omasta puhtaudestaan niin paljon,että ei menisi talosta taloon käymättä edes suihkussa saatika vaihtamalla ja pesemällä vaatteensa ennnen paikan vaihtoa.

Äänestä
  • Ei joka tilalta kuitenkaan edes voi viedä mitään pahoja pöpöjä mukanaan, ja ei ne kaikki idä niin äkkiä, että juuri heti seuraavana päivänä sairastuisivat. Mutta toki lomittajia on monenlaisia, ja ohjeiden toteuttajia myös. Kyllä vissiin kaikilla tieto on, että vaatteet ja kengät pestään tilojen välillä mm. kerran yksi lomittaja lainasi meiltä kengät ekaksi päiväsi, kun omat oli vielä pesun jäljeltä märät (joutui lomapäivänä töihin). Kumpparit voi muuten pestä 60 asteessa pyykkikoneessa, linkous kuitenkin pois tai pienelle ettei rakenteet ala höltyä. Kuivaminen tietysti vaatii vähän kauemmin mutta on taatusti puhtaammat kuin pelkällä harjalla pestyt.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Annikki kirjoitti:

ja toimeentulosta maatilalla sen vertoo että ei site ilkeä jättee mullikoita ja lehemiään jonku toisen hotteissiin kun yhtee ei tiiä millai ne tulis hoijettua eli maajussin maallinen ommaisuus on lehemissä kiinne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu