Täytän pian 18 ja meinaan samantien mennä tutkimuksiin sen täytettyäni. Käy koulua vielä silloin ja minun olisi mahdollista käyttää kouluterveydenhoitajan palveluita. Onko siis mahdollista mennä kouluterkalta pyytämään lähetettä? Minulla ei ole koskaan ollut mitään omalääkäreitä enkä muutenkaan lääkäreiden luona koskaan hirveästi käyny niin tuo terkka olisi minulle tutuin ja turvallisin paikka käydä.
Olen myös miettinyt olenko "aito ts". Olen vasta 15-vuotiaasta lähtien tuntenut olevani poika ja jotkuthan ovat tunteneet jo aivan pieninä lapsina olleensa vastakkaista sukupuolta. Olen pukeutunut tuosta 15-vuotiaasta lähtien poikien/miesten vaatteisiin ja minua on usein luultu pojaksi ja molemmat tuntuvat hyvältä ja oikealta. Tytöttely, naiselliset muotoni ja kimeä ääneni aiheuttavat sietämätöntä ahdistusta ja inhoa. Lapsena olin aika sukupuolineutraali, leikin sekä autoilla että nukeilla ja kavereina oli sekä tyttöjä että poikia mutta enimmäkseen tyttöjä. Silloin inhosin tyypillisiä tyttöjen juttuja, meikkaamista yms. mutta pidin silti itseäni ihan tyttönä. Yläasteella oli lyhyt vaihe jolloin pukeuduin hyvinkin tyttömäisesti, kunnes huomasinkin tuntevani itseni enemmän pojaksi, jolloin kaikki meni aivan päälaelleen. Tällä hetkellä minulla ei ole epäilystäkään ettenkö olisi mies, sillä todellakin olen ja olen todellakin valmis sukupuolenkorjaushoitoihin. Mutta silti epäilyttää, olenko aito ts koska en ole tuntenut jo lapsesta asti olevani poika?
Siinä olikin tarinaa kerrakseen.. Toivottavasti joku osaa vastata edes jollakin tavalla ja asiallisesti kysymyksiini.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Tuohon terkkariin en osaa sanoa mitään. Saavat kirjoittaa ainakin joitain lähetteitä, mutta en tiedä, voivatko kirjoittaa transtutkimuksiin. Varmaan häneltä itseltään saisit enemmän tietoa, ellei täällä joku tiedä. Terveyskeskuslääkäriltä lähetteen ainakin saa ja heillä on velvollisuus se myöntää.
Diagnoosiin vaaditaan kaksi vuotta tunnetta sukupuoliristiriidasta. Ei ole olemassa mitään rajaa, milloin sitä on pitänyt alkaa tuntea. Asiat etenevät jokaisen elämässä hyvin yksilöllisesti, eikä moisia rajoja voi vetää. Viime kädessä transtyöryhmän lääkäri arvioi, oletko aito ts, mutta se, että olet tiedostanut sukupuoliristiriidan 15-vuotiaana, ei ole mikään este diagnoosille tai kerro siitä, että olisit millään tasolla yhtään epäaidoimpi ts kuin joku, joka on kokenut sukupuoliristiriitaa 3-vuotiaasta saakka. Älä siitä huoli!
Jos olet tuntemuksissasi varma, kannattaa tutkimuksiin hakeutua. Tutkimukset itsessään kestävät sen verran aikaa, että varmasti ajatukset vielä niiden aikana selkiintyvät. Kuitenkaan ne eivät velvoita mihinkään toimenpiteisiin.
Voimia sinulle.
Sinähän jo tavallaan testasit tyttönä oloa ja tulit loppupäätelmään. Eli yritit tosissasi olla tyttö. Ja sen jälkeen olit entistä varmempi ettet sitä ole. Hyvä, että selvisit noin vähällä eikä esimerkiksi 25 vuoden kokeilulla.
Transsukupuolisuuden edellytys ei ole kokemus lapsuudesta saakka (onneksi). Lähinnä ainoa vaatimus tutkimuksissa on että on kokenut sukupuoliristiriitaa vähintään kaksi vuotta. Minäkin olin lapsena sukupuoleltaan neutraali lapsi ja vasta 12-13 vuotiaana koin olevani todellisuudessa tyttö. Hoitoja ei silloin saanut, joten prosessi siirtyi vuosikymmeniä.
Terveydenhoitaja ei voi kirjoittaa lähetettä transtutkimuksiin, mutta koulun lääkäri voi sen kirjoittaa. Yleensä lääkärille transsukupuolisuus on ensimmäinen tapaus ja hänkin voi olla "sormi suussa", mutta Trasekin nettisivuilta tulostettavat kymmenen kohdan ohjeet kannattaa ottaa mukaan. Lähete PITÄÄ lähettää suoraan joko Helsinkiin tai Tampereelle transtukimusyksikköön. Mihinkään psykologin tai psykiatrin tapaamisiin EI SAA suostua.
olevani poika juuri 15-vuotiaana, mutta kyllä se jollain lailla on takaraivossa ollut koko elämän. Vaikka kärsin tyttöydestäni todella nuoresta, en mä tiedä, onko edes mahdollista, että pikkulapsi voisi tajuta olevansa trans. Transpojat on usein sukupuolineutraaleja, koska näin miehen näkökulmasta katsottuna poikuus ja mieheys on sukupuolineutraalia ja tyttöys sitten tyttöyttä. Ja eihän kukaan nosta haloota housuihin pukeutuvasta tytöstä toisin kuin hameeseen pukeutuvasta pojasta.
Itse en tiennyt 3-vuotiaana olevani trans, vaan silloin tiesin olevani tyttö. Trans tajusin olevani vasta paljon myöhemmin. Joskus ala-asteen aikana näin aiheesta dokumentin. Silloin tiesin, että asialle voi tehdäkin jotain ja yläasteella tajusin, että asialle on pakko tehdä jotain.
Sain ihan pienenä pukeutua siskon mekkoihin jonkun aikaa. Sitten vanhemmat kielsivät sen. En muista miksi, enkä ole tullut kysyneeksi, mutta kai samasta syystä, kuin miksi minun piti leikata myöhemmin pitkät hiukset pois: halusivat suojella minua kiusaamiselta. Mutta en silti tullut suojelluksi siltä.
Suuret kiitokset kaikille vastaajille! :) Tuntuu jo heti varmemmalta ja vastauksenne selkiyttyvät ajatuksiani paljon!