Help?

Mitäköhän pitäis tehdä ihmisen kanssa, jota ei oikeasti jaksa kuunnella? Haluaisin osata suhtautua tähän aikuismaisesti mutta mitta tulee kyllä täyteen. Kaverini on siis perussuomalainen mies - seuraa urheilua tv:stä, pukeutuu tuulipukuihin jne jne. Suunnatonta ärsytystä aiheuttavat aina, jokapäivä ja ikuisesti toistuvat kolme keskustelunaihetta joiden ulkopuolelle eksymme noin kerran vuodessa - tuulipuvut, ilmavaivat ja kanoottiretki.

Ensinnäkin jostain syystä ilmavaivoista puhuminenkin saa itseni melkein oksentamaan. Jotenkin keskustelu aiheesta kolmatta tuntia putkeen ei vaan mene tähän päähän. Toiseksi mies pitää tuulipukuja varsin seksikkäinä (kumisaappaiden kanssa myös) joka on myös toinen asia joka saa minut hyvin hämmentyneeksi, koska oma tyylitajuni on vähän omaperäisempi toisinaan ja en oikein osaa ymmärtää tuulipukujen seksikkyyttä. Itse kun pidän keskiaikaisia vaatteita ja korsetteja seksikkäinä vaateina.

Ja kanoottiretket. Ikuinen suunnittelu kanoottiretkestä vuosi toisensa perään ja aina asiaan liittyy miehellä tuulipuku (kuulemma saappaiden kanssa hyvin seksikäs sellainen), sekä minä mahdollisesti samantapaisissa vaatteissa, tai hieman läpinäkyvässä vaaleassa paidassa. Hermoja raastavaa.

Olen kuitenkin luonteeltani sellainen, etten halua loukata toisia. Tämä alkaa kuitenkin ärsyttää itseäni suuresti ja olisi kiva löytää tapa hoitaa asia aikuismaisesti, suututtamatta ja loukkaamatta toista. Help?
1370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

vaihda puheenaihetta

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hyvinärsyyntynytlady kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu