hoitopaikasta

Miten olette ratkaisseet sen että kumpi on parempi hoitopaikka lapsellenne, perhepäivähoito vai päiväkoti?
261318
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

viettävän päivänsä 15-20 vai 4 muun lapsen kanssa samoissa tiloissa.

Äänestä

Halusin lapsen ekoiksi hoitovuosikseen pph:lle.

Olin tosi tyytyväinen ihanaan hoitopaikkaan, näki, että lapsi viihtyi siellä hyvin. On yhden hoitokaverin kanssa edelleen hyvä ystävä, vaikka ovat jo iso ja koululaisia, ja toinen tyttö, toinen poika.

Ei vain sitten saanut olla kouluikään asti siellä hoitopaikassa, kun paikka piti vapauttaa pienemmälle.
Meni sitten päiväkotiin nelivuotiaana, eikä oikeinv viihtynyt.

Äänestä
  • Isoja koululaisia piti olla tietenkin tuo iso ja.

    Täältä olen lukenut sellaisia kauhukertomuksia pph:ista etten ihmettele jos ihmisillä on pelko laittaa lapsia perhepäivähoitoon.

    Meillä onneksi oli tuttu hoitaja.

    Äänestä

  • pienemmälle? Mikset hakenut toiselle pph:lle?

    Äänestä

  • mamitus kirjoitti:

    Isoja koululaisia piti olla tietenkin tuo iso ja.

    Täältä olen lukenut sellaisia kauhukertomuksia pph:ista etten ihmettele jos ihmisillä on pelko laittaa lapsia perhepäivähoitoon.

    Meillä onneksi oli tuttu hoitaja.

    kauhukertomusta olet lukenut? Vastaa rehellisesti.

    Äänestä

  • piti vapauttaa kirjoitti:

    pienemmälle? Mikset hakenut toiselle pph:lle?

    Hän oli ainoa perhepäivähoitaja alueella.

    Enkä tiedä, siihen aikaan elämässämme tapahtui niin paljon vakavia asioita, etten jaksanut siitä lähteä taistelemaan.

    En tiedä edelleenkään, onko tuollainen edes ihan laillista. Muutamaa päivää aikaisemmin ilmoitettiin, että siirtyy päiväkotiin.

    Äänestä

  • mamitus kirjoitti:

    Hän oli ainoa perhepäivähoitaja alueella.

    Enkä tiedä, siihen aikaan elämässämme tapahtui niin paljon vakavia asioita, etten jaksanut siitä lähteä taistelemaan.

    En tiedä edelleenkään, onko tuollainen edes ihan laillista. Muutamaa päivää aikaisemmin ilmoitettiin, että siirtyy päiväkotiin.

    menettelyltä. Perusteltiin siis sillä että pienempi lapsi tarvitsee tuon hoitopaikan?

    Äänestä

  • kuinka monta kirjoitti:

    kauhukertomusta olet lukenut? Vastaa rehellisesti.

    Vuodesta 2005 olen tätä palstaa säännöllisesen epäsäännöllisesti seurannut ja kyllä niitä täällä aina aika-ajoin on.

    Neljään vuoteen mahtuu monta. Kirjaa en niistä tosin ole pitänyt, joten täysin rehellisesti en pysty vastaamaan:D

    Enkä yleensä edes lue niitä, sillä itse päiväkodissa työskentelevänä haluan säilyttää ruusunpunaisen kuvan edes perhepäivähoidosta.

    Äänestä

  • ihan asialliselta kirjoitti:

    menettelyltä. Perusteltiin siis sillä että pienempi lapsi tarvitsee tuon hoitopaikan?

    Kyllä näin se meni.

    Myös sillä, että nelivuotias kaipaa jo erilaista, päiväkodin tarjoamaa virikettä.

    Äänestä

  • mamitus kirjoitti:

    Vuodesta 2005 olen tätä palstaa säännöllisesen epäsäännöllisesti seurannut ja kyllä niitä täällä aina aika-ajoin on.

    Neljään vuoteen mahtuu monta. Kirjaa en niistä tosin ole pitänyt, joten täysin rehellisesti en pysty vastaamaan:D

    Enkä yleensä edes lue niitä, sillä itse päiväkodissa työskentelevänä haluan säilyttää ruusunpunaisen kuvan edes perhepäivähoidosta.

    palstaa seurannut. Haluan minäkin katsella pph:ta vaaleanpunaisten lasien läpi.

    Äänestä

  • mamitus kirjoitti:

    Kyllä näin se meni.

    Myös sillä, että nelivuotias kaipaa jo erilaista, päiväkodin tarjoamaa virikettä.

    selityksiä sitä kuulee. Kuka lapsi oikeesti tarvitsee kokopäiväistä hulinaa ja huutoa?

    Mun mielestä tossa on toimittu väärin, mutta sehän ei ole mitään uutta kun kyseessä on suomalainen päivähoitojärjestelmä.

    Äänestä

  • saakka! Paitsi jos hoitaja lopettaa!

    Äänestä

  • aina sama esikouluun lähtöön kirjoitti:

    saakka! Paitsi jos hoitaja lopettaa!

    Jyväskylän tienoilla sellaista tapahtuu.

    Äänestä

  • aina sama esikouluun lähtöön kirjoitti:

    saakka! Paitsi jos hoitaja lopettaa!

    Joka kevät haetaan uuden toimintakauden paikkoja, eli elokuusta alkavalle.
    Vanhemmat voivat laittaa toiveitaan hoitopaikasta ja hoitomuodosta, mutta se ei takaa sitä että pääsee samaan tai edes halauamaansa paikkaan.

    Itse olen Pph ja joka syksy on porukka muutuunut jonkun verran. Pienet (alle 3v) yritetään ensisijaisesti sijoittaa pph:lle, mikäli vanhemmat näin haluavat. Isommat yleensä päiväkotiin.

    Täällä päin ei taida olla keetään 5/6v pph:lla, ellei nuorempi sisarus ole hoidossa. Edes se puolikas lapsi minulla ei ole eskari/koululainen.

    Äänestä

  • on sama esikouluun asti? kirjoitti:

    Joka kevät haetaan uuden toimintakauden paikkoja, eli elokuusta alkavalle.
    Vanhemmat voivat laittaa toiveitaan hoitopaikasta ja hoitomuodosta, mutta se ei takaa sitä että pääsee samaan tai edes halauamaansa paikkaan.

    Itse olen Pph ja joka syksy on porukka muutuunut jonkun verran. Pienet (alle 3v) yritetään ensisijaisesti sijoittaa pph:lle, mikäli vanhemmat näin haluavat. Isommat yleensä päiväkotiin.

    Täällä päin ei taida olla keetään 5/6v pph:lla, ellei nuorempi sisarus ole hoidossa. Edes se puolikas lapsi minulla ei ole eskari/koululainen.

    Suuressa osassa kuntia paikka kyllä säilyy ihan kerta hakemisella.

    Äänestä

  • säilyy kirjoitti:

    Suuressa osassa kuntia paikka kyllä säilyy ihan kerta hakemisella.

    on myönnetty, niin sitä saa käyttää niin kauan kunnes vanhemmat irtisanovat sen.
    Lapsi voi olla samalla hoitajalla vauvasta kouluikäiseksi.

    Äänestä

  • Kun paikka kirjoitti:

    on myönnetty, niin sitä saa käyttää niin kauan kunnes vanhemmat irtisanovat sen.
    Lapsi voi olla samalla hoitajalla vauvasta kouluikäiseksi.

    täällä keski-suomen kunnassa paikkaansa. Hoitopaikkaa haetaan kerran vuodessa ja lapsia sijoitetaan eri paikkoihin. Ei ole mitään takuuta(eikä lakia?) siitä että saa jatkaa samassa paikassa.
    Vanhemmat voivat toivoa hoitomuotoa ja hoitopaikkaa, mutta kunta sijoittelee sitten mielensä mukaan. Jos tarjottu paikka ei kelpaa, saa seuraavaa sitten odotella kauemmin.

    Haluaisin tietää missä sanotaan että kerran annettu paikka on ja pysyy samana niin kauan kuin vanhemmat haluaa? Sehän myönnetään vuodeksi kerrallaan? (1.8-31.7 väliseksi ajaksi).

    Olen itse perhepäivähoitajana ja haluaisin tietää miten asia oikeasti on?

    Äänestä

  • kyllä pidä kirjoitti:

    täällä keski-suomen kunnassa paikkaansa. Hoitopaikkaa haetaan kerran vuodessa ja lapsia sijoitetaan eri paikkoihin. Ei ole mitään takuuta(eikä lakia?) siitä että saa jatkaa samassa paikassa.
    Vanhemmat voivat toivoa hoitomuotoa ja hoitopaikkaa, mutta kunta sijoittelee sitten mielensä mukaan. Jos tarjottu paikka ei kelpaa, saa seuraavaa sitten odotella kauemmin.

    Haluaisin tietää missä sanotaan että kerran annettu paikka on ja pysyy samana niin kauan kuin vanhemmat haluaa? Sehän myönnetään vuodeksi kerrallaan? (1.8-31.7 väliseksi ajaksi).

    Olen itse perhepäivähoitajana ja haluaisin tietää miten asia oikeasti on?

    olen minäkin ja meillä ainakin kerran myönnetty hoitopaikka pysyy niin kauan kuin vanhemmat sitä tarvitsevat. Itse olen hoitanut nyt yli kolme vuotta saman perheen lapsia ja nuorin jatkaa vielä neljännen vuoden ennen eskariin menoa.

    En tiedä mitä laki sanoo, mutta kovasti kirjavaa käytäntöä tuntuu olevan eri kunnissa. Tuosta teidän mallista kuulen nyt ensimmäisen kerran. Ei tunnu kovin lapsilähtöiseltä touhulta.

    Meillä voi jopa esittää toivomuksen, kenelle hoitajalle lapsensa haluaa ja sinne pääsee jos hoitajalla on paikkoja vapaana. Omani pääsi aikoinaan sinne minne halusin hänet ja nyt on itselläni yksi lapsi, jonka äiti halusi meille. Jos haluamaansa paikkaan ei heti pääse niin sinne voi hakea myöhemmin ja yleensä onnistuu kunhan hoitajalle tulee paikkoja.

    Todella outoa, jos lapsia paiskotaan paikasta toiseen.

    Äänestä

lapsilleni mahdollisimman kodinomaisen hoitopaikan ja pienen ryhmän, jossa jokaiselle riittää huomiota.
Päiväkoti ei ollut koskaan vaihtoehtona yhdellekään kolmesta lapsestani.

Nykyisin toimin itse perhepäivähoitajana ja pidän työstäni. Päiväkotiin en lähtisi töihin mistään hinnasta. Ryhmiksissä olen työskennellyt, mutta minun mielestäni perhepäivähoito hoitajan kotona on paras mahdollinen hoitomuoto varsinkin pienille lapsille. Ja myöskin hoitajlle mieluisinta kun lapsia ei ole liikaa.
Ja tämä oli siis vain minun mielipiteeni ja kokemukseni.

Äänestä

Nythän on puhuttu paljon siitä kuinka hoito pitäisi olla kodinomaisempaa ja pienissä ryhmissä. Varsinkin pienille alle 3-vuotiaille se on erityisen tärkeätä. Uskon noihin tutkimustuoksiin. Jotenkin päiväkotiryhmät ovat karanneet nimittäin kädestä. Silloin kun lapseni aloittivat tuntui että päiväkodeissa oli enemmän rauhaa ja ainakin hänen ryhmät eivät olleet mitään ylisuuria. Esim. esikoinen oli ryhmän ainoa vauva. Tuntuu aika hurjalta että nykyään jossain ryhmässä voi olla vaikka viisi 1-vuotiasta odottamassa syliä.

Omat lapseni kuitenkin ovat aloittaneet alle 3-vuotiaina heti päiväkodista. En halunnut edes perhepäivähoitajalle seuraavista syistä: hoitamassa on vain yksi hoitaja jota en tunne, jos hoitaja ei olekan se kiltti herttainen täti vaan joku epävakaa tyranni niin kukaan ei ole häntä katsomassa vaan voi vapaasti tehdä ja kohdella lapsia miten huvittaa. Suurin osa hoitajista on varmaan tosi hyviä ja herttaisia mutta kun eihän sitä ikinä tiedä.

Päiväkodissa ryhmissä on yleensä taas 3 hoitajaa ja kukaan siellä ei voi niin helposti toimia agressiivissti tai joitan lapsi syrjien koska muut ovat siellä katsomassa. Lisäksi vanhemmalle lapselle (yli 3-vuotias) voi olla niin että perhepäivähoitajalla ei ole sopivasti samanikäistä ja samaa sukupuolta olevia leikkikavereita.

Eli perhepäivähoito on varmaan hyvä taapero ikäisille jos on hyvä hoitaja mutta muuten...

Äänestä
  • kannattaa hoitaa ne kulta muruset itse oikein hyvin kotona eikös niin, niin ei sitten tule isona mitää traumoja eikös niin :)

    Äänestä

tuollaista pohtia, kun kunta päättää asian sen mukaan, mikä heille tulee halvemmaksi. Käytännössä joko päiväkoti, tai täysin kouluttamaton ja alipalkattu hoitaja, jolla on omia lapsia kaksi tai kolme, jotka tulisivat kunnalle muussa tapauksessa hoitoon.

Äänestä
  • näin toimitaan?

    Äänestä

  • paikkakunnalla kirjoitti:

    näin toimitaan?

    asutaan. Edellisellä paikkakunnalla ei todellakaan tällaista järjestelyä ollut, mutta täällä lastenhoito on aivan järjetöntä. Siedimme kunnan pompottelua puoli vuotta ja sen jälkeen on hoidettu lastenhoito ilman kuntaa. Ts. vuorottelemalla töissä.

    Äänestä

Kyllä kannattaa kunnolla miettiä.Tärkeä päätös paljon tärkeämpi kun mitä uskotaankaan!

Tässä joitakin asioita joita kannattaa miettiä ja ymmärtää ennen kuin päätöksen tekee.

Lapsen ikä. Jos kyse on alle kolmevuotiaasta on ensimmäinen asia joka äidille tärkeä ymmärtää,on miten taapero kokee eron.Mikä hänelle vaikeaa ja stressaavaa koska on vielä niin pieni.

Taapero on vielä täysin riippuvainen äidin hoivasta, suojelusta ja huolenpidosta.Taapero on juuri uuden kehitysvaiheen kynnyksellä jolloin hän vasta alkaa ymmärtää että äidillä on hänen huolehtimisen taidot ei taaperolla
itsellään.Vauva ikäinen uskoo ja luottaa siihen että kun joku tarve herää äidin apu on aina saatavilla.Taapero-iässä hän vasta käsittää että näin ei välttämättä aina ole. Tämä pelottaa ja ahdistaa ja ottaa päähän.Siksi taaperot ovat niin hankalia. Siksi juuri tässä vaiheessa muiden apu ei enää yhtä helposti kelpaa.Siksi he protestoivat niin äännekkäästi päivähoidon aloituksessa.He ymmärtävät vasta nyt että kun äiti on poissa on turva poissa.Samalla he haluavt tehdä kaiken itse eivätkä kuitenkaan vielä mitään osaa.
Nyt on aika oppia huolehtimaan askel aseleeta omista tarpeistaan, äidin hoivan tulee siirtyä taaperolle itselleen.Tämä on pitkä ja vaivalloinen taival jossa äidin tukea ja kärsivällisyyttä tarvitaan.Tämä kehitysvaihe on myös äidinvoimia koitteleva niin kuin tiedämme.

Tärkeä on ymmärtää että myös äidille on välttämätöntä että kiinteä suhde taaperoon pitkästä päivittäisestä erosta huolimatta jatkuu, vain silloin yllä kuvattu ikävaihekohtainen kehitys mahdollistuu.Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä etteikö taapero selviäisi päivähoidossa. Varmaa on että suuri stressi se on, mutta sen kanssa voidaan auttaa jos ymmäretään mistä on kyse.
Yhteys äitiin eron aikanakin voidaan toteuttaa hoitavan aikuisen kautta ja tuella.

Kehityksellisesti, koska niin avuton ,taapero tarvitsee vielä jatkuvan turvallisen suhteen aikuiseen jonka apuun hän voi luottaa.Taaperolla ei vielä ole taitoja selvitä isossa ryhmässä.Useamman aikuisen hoiva eron aikana stressaa taaperoa myös enemmän kuin jos on yksi ja sama hoitaja.

Äidit tulkitsee usein väärin taaperon ihastuksen kun ollaan yhdessä taaperon kanssa isossa lapsiryhmässä.Taaperot ovat tavallisesti innoissaan, ja toisten lasten tekemiset kiinnostavat valtavasti.Äidit uskovat että taapero tarvitsee nyt toisia lapsia, "eihän se enää ole huomaavinaankaan minua,nyt on varmaan aika pistää päiväkodin isoon ryhmään jossa saa uusia virikkeitä ja kavereita".
Sitä mitä äidit eivät tiedä, eivätkä päiväkodissa ole seuraamassa on, että taaperon into ja ihastus sammuu kun äiti ei enää ole paikalla, kun turvallinen satama on poissa.Ilman äitiä taapero ei omillaan vielä pärjää.

Elikkä äiti ja taapero tarvitsevat hoitajan joka ymmärtää nämä asiat ja että hänen tärkein tehtävänsä on auttaa säilyttämään hyvä olo taaperon ja äidin välillä erosta huolimatta.Sekä mahdollistaa äidin tuen jatkuminen taaperon kehitysaskelten ottamisessa pohtimalla äidin kanssa esim. miten auttaa yhdessä taaperoa saavuttamaan omatoimisuus ja itsenäisyys vessa asioiden hoidossa.

Tärkeätä hoitopaikan valinnasa on yhteinen keskustelu ja pohdinta yhdessä tulevan hoitajan kanssa, ennen aloitusta.Kannattaa vanhempien tulla yhdessä, ilman lasta.Rauhallinen pohtiminen ja keskittyminen uuteen varsin vaativaan elämän muutokseen kannattaa, on helpompi keskittyä kun lapsi ei ole mukana.

Myös että on mahdollisuus tulla tutustumaan hoitopaikkaan yhdessä lapsen kanssa ainakin kaksi viikkoa ennen aloitusta.Tämä ei tarkoita että ollaan koko päiviä vaan lyhyempia aikoja kerrallaan kuitenkin niin että äiti yhdessä taaperon kanssa näkee miten uudessa paikkaa syödään, nukutaan, käydään vesassa jne. Taaperolle on tärkeätä nähdä että äiti juttelee asioista hoitajan kanssa Hoitaja tuntuu näin hiljalleen vähemmän vieraalta.

Äitien ei koskaan pitäisi jättää taapero-ikäistä ventovieraalle ,ilman tämänkaltaista pitempää tutustumista.Eikä myöskään jättää sellaiselle hoitajalle tai sellaiseen päiväkotiin joka ei ymmärrä perusteellisen tutustumisen tärkeyttä enne aloitusta.
Jos äidin ja hoitajan välillä ei synkkaa eikä asioita saada selvitettyä, silloin on kaikkien etu että pyritään löytämään toinen hoitopaikka.

Tärkeä on siis hoitopaikan valinnassa että riittävän hyvä tuki äidille ja taaperolle toteutuu.
Päiväkodeissa mahdollisuudet tarjota niin läheistä ja yksilöllistä apua kun mitä taapero ja taaperon äiti tarvitsevat ovat ikävä kyllä varsin rajoitetut. Joissakin päiväkodeissa toimii omahoitaja -käytäntö jossa pienet pyritään hoitamaan 4 lapsen ryhmissä josta yksi ja sama aikuinen vastaa ja joka tekee läheistä yhteistyötä "omien" lasten vanhempien kanssa.Tästä hoitotavasta on saatu paljon hyvää palautetta vanhemmilta.Työtavan toteuttaminen on kuitenkin hyvin hankalaa hoitajien niukkuudesta ja tilojen ahtaudesta m.m. johtuen.

Äänestä

kaikkein ratkaisevin asia. Lapseni viihtyi hyvin ja oli siellä kouluikäiseksi saakka. Me jätimme eskarin väliin, kun emme pidä sitä niin tärkeänä. Kuulimme ihan tarpeeksi kiusaamisjuttuja sieltä ja meidän muksu ei nukkunut enää päikkäreitä ja tarhassa olisi joutunut nukkumaan. Kaverilla ei ollut yhtä hyvä tuuri. Heillä ei polteta ja hoitsu poltti, niin meni tarhaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


freezer! kirjoitti:

Miten olette ratkaisseet sen että kumpi on parempi hoitopaikka lapsellenne, perhepäivähoito vai päiväkoti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu