Naistenpäivänä haluan muistuttaa, että scientologia on varmasti ainoa uskonto maailmassa, jossa naiset ja miehet ovat tasa-arvoisia - hyvässä mielessä. Naiset ovat naisia ja miehet miehiä, mutta silti kaikessa tasa-arvoisia.
Tämä oli 50- ja 60-luvulla taatusti vallankumouksellista ja oli yksi syy scientologian suosioon.
Naistenpäivänä
22
879
Vastaukset
- Huhahhhei
Ja suosio Suomessa, yhdessä maailman tasa-arvoisimmista maista, onkin ollut suorastaan mykistävää.
- Äksä...
on tuo luulosi, että Suomi olisi tasa-arvoinen maa. Tietysti riippuu siitä, mihin vertaa...
Se, että suosio jäi niin pieneksi, johtuu monesta asiasta.
Ensinnäkin silloin, kun kiinnostuneita ihmisiä suorastaan tulvi ovista ja ikkunoista, heille ei kyetty toimittamaan mitä oli luvattu. Syy ei ole Suomen scientologien (toki hekin mokailivat), vaan kiinnostuksen puutteen kansainvälisen johdon taholta. Suomessa on vaikeaa ymmärtää kuinka vähän Suomesta tiedetään. Ei tiedetty edes sitä, että Suomi oli Euroopassa.
Sitten tuli lama ja aiheutti paljon taloudellisia ongelmia.
Tärkein syy varmasti on kuitenkin se, ettei Suomessa ole riittävästi todella varakkaita ihmisiä ja että ihmisten perusturvallisuus on niin hyvä, ettei hädässä tarvitse liittyä mihinkään järjestöön. Näin ei kaikkialla valitettavasti vielä ole. - sen mikä
Äksä... kirjoitti:
on tuo luulosi, että Suomi olisi tasa-arvoinen maa. Tietysti riippuu siitä, mihin vertaa...
Se, että suosio jäi niin pieneksi, johtuu monesta asiasta.
Ensinnäkin silloin, kun kiinnostuneita ihmisiä suorastaan tulvi ovista ja ikkunoista, heille ei kyetty toimittamaan mitä oli luvattu. Syy ei ole Suomen scientologien (toki hekin mokailivat), vaan kiinnostuksen puutteen kansainvälisen johdon taholta. Suomessa on vaikeaa ymmärtää kuinka vähän Suomesta tiedetään. Ei tiedetty edes sitä, että Suomi oli Euroopassa.
Sitten tuli lama ja aiheutti paljon taloudellisia ongelmia.
Tärkein syy varmasti on kuitenkin se, ettei Suomessa ole riittävästi todella varakkaita ihmisiä ja että ihmisten perusturvallisuus on niin hyvä, ettei hädässä tarvitse liittyä mihinkään järjestöön. Näin ei kaikkialla valitettavasti vielä ole.oli varmasti tärkeämpi kuin tuo "tärkein syy" minkä mainitset. Suosiota (paremminkin uutuuden viehätystä) oli kyllä jopa tungokseen asti 1980-luvun alkupuolella, mutta 1980-luvun lopulla alettiin ajaa asiakkaita jättivelkoihin. Se oli pääsyy scientologian romahdukseen ja hitaaseen kuolemaan Suomessa. Se kyllä oikeutettiin ovelasti puhumalla asiakkaan "välittämisestä kun hänen ei annettu juuttua omiin esteisiinsä" tai jotain, mutta todellisuudessa se oli vain täyttä piittaamattomuutta ja rahanahneutta, kun 15%:n provikka siinteli myyjän mielessä. Se tarkoitti silloin jopa kymmeniä tuhansia markkoja per asiakas. Härskeimmät keräsi satoja tuhansia.
Kun tieto rahastuksesta levisi pienessä maassa nopeasti, niin homma oli sillä selvä eikä se ihmisten mielistä helposti unohdu. - Äksä...
sen mikä kirjoitti:
oli varmasti tärkeämpi kuin tuo "tärkein syy" minkä mainitset. Suosiota (paremminkin uutuuden viehätystä) oli kyllä jopa tungokseen asti 1980-luvun alkupuolella, mutta 1980-luvun lopulla alettiin ajaa asiakkaita jättivelkoihin. Se oli pääsyy scientologian romahdukseen ja hitaaseen kuolemaan Suomessa. Se kyllä oikeutettiin ovelasti puhumalla asiakkaan "välittämisestä kun hänen ei annettu juuttua omiin esteisiinsä" tai jotain, mutta todellisuudessa se oli vain täyttä piittaamattomuutta ja rahanahneutta, kun 15%:n provikka siinteli myyjän mielessä. Se tarkoitti silloin jopa kymmeniä tuhansia markkoja per asiakas. Härskeimmät keräsi satoja tuhansia.
Kun tieto rahastuksesta levisi pienessä maassa nopeasti, niin homma oli sillä selvä eikä se ihmisten mielistä helposti unohdu.sanonut, etten noista tiedä mitään paitsi juoruja.
Ja hyvä niin. - Norad-
Äksä... kirjoitti:
sanonut, etten noista tiedä mitään paitsi juoruja.
Ja hyvä niin.Eikö kultti sittenkään toimi niin kuin täällä on juuri kerrottu? Sinullehan pitäisi olla täysin selvää se mitä silloin tehtiin väärin, jottei samaa virhettä tehtäisi uudestaan.
Eikö tosiaan ole koulutuksessa mukana noita oikeudenkäyntijuttuja esimerkkinä ikävästä virheestä? - Huhhahhei
Äksä... kirjoitti:
on tuo luulosi, että Suomi olisi tasa-arvoinen maa. Tietysti riippuu siitä, mihin vertaa...
Se, että suosio jäi niin pieneksi, johtuu monesta asiasta.
Ensinnäkin silloin, kun kiinnostuneita ihmisiä suorastaan tulvi ovista ja ikkunoista, heille ei kyetty toimittamaan mitä oli luvattu. Syy ei ole Suomen scientologien (toki hekin mokailivat), vaan kiinnostuksen puutteen kansainvälisen johdon taholta. Suomessa on vaikeaa ymmärtää kuinka vähän Suomesta tiedetään. Ei tiedetty edes sitä, että Suomi oli Euroopassa.
Sitten tuli lama ja aiheutti paljon taloudellisia ongelmia.
Tärkein syy varmasti on kuitenkin se, ettei Suomessa ole riittävästi todella varakkaita ihmisiä ja että ihmisten perusturvallisuus on niin hyvä, ettei hädässä tarvitse liittyä mihinkään järjestöön. Näin ei kaikkialla valitettavasti vielä ole.minä missään väittänyt Suomea tasa-arvoiseksi. Lue uudelleen.
Ja yleensähän vaikeat ajat lamoineen lisäävät kiinnostusta marginaaliuskontoihin, suuremmista puhumattakaan. Ei kuitenkaan scientologiaan. Se vain yksinkertaisesti on ihan liian hullu jopa uskonnoksi. Sitä paitsi onko scientologia edes uskonto? Sceidojenkin keskuudessa asiasta tuntuu olevan kovin toisistaan poikkeavia käsityksiä. Kaikkihan tietävät, että alunperin Hubbard ei sitä uskontona pitänyt, mutta hoksasi, että uskontona on oikeutettu jenkkilässä suuriin verovähennyksiin. - lahkon sisäpuolellakaan
Huhhahhei kirjoitti:
minä missään väittänyt Suomea tasa-arvoiseksi. Lue uudelleen.
Ja yleensähän vaikeat ajat lamoineen lisäävät kiinnostusta marginaaliuskontoihin, suuremmista puhumattakaan. Ei kuitenkaan scientologiaan. Se vain yksinkertaisesti on ihan liian hullu jopa uskonnoksi. Sitä paitsi onko scientologia edes uskonto? Sceidojenkin keskuudessa asiasta tuntuu olevan kovin toisistaan poikkeavia käsityksiä. Kaikkihan tietävät, että alunperin Hubbard ei sitä uskontona pitänyt, mutta hoksasi, että uskontona on oikeutettu jenkkilässä suuriin verovähennyksiin.Ilmeisesti juuri siksi, että siinä olisi edes jotain kirkkomaista, alettiin joku vuosi sitten pitää Sunday service -tilaisuuksia kerran viikossa, joissa niissäkään ei tehdä muuta kuin kuunnellaan kun "pappi" lukee Hubbardin tekstejä. Jumalaa ja palvontamenoja tms. ei ole.
- Norad-
Onko aborttiin pakottaminen tasa-arvoista?'
Miksi pikkutyttöjä on pakotettu meikkaamaan? Siksikö ettei nähtäisi että työntekijä onkin 13 vuotias?- Äksä...
- Norad-
Äksä... kirjoitti:
Jos on noin, niin silloinhan nuo jotka ovat antaneet aborttikäskyt ovat automaattisesti sp:eitä. Onko koko sea org laskettava myös sp:ksi jos oravoidut käskyt vaaditaan täyttämään?
- Hubbard yritti
Äksä... kirjoitti:
L. Ron Hubbard Juniorin (Hubbardin SP-poika) mukaan abortoida yhden vaimonsa lapsen henkarilla. Ehkei tuo sääntö koskekaan lapsen isää, vaan vain äitiä...?
- Äksä...
Norad- kirjoitti:
Jos on noin, niin silloinhan nuo jotka ovat antaneet aborttikäskyt ovat automaattisesti sp:eitä. Onko koko sea org laskettava myös sp:ksi jos oravoidut käskyt vaaditaan täyttämään?
tottelee kahjon johtajan toimintaohjeiden vastaista käskyä, on se myös rankaistava teko.
- se.................
Äksä... kirjoitti:
tottelee kahjon johtajan toimintaohjeiden vastaista käskyä, on se myös rankaistava teko.
kuitenkin tietää vain kenkää sille alaiselle scintologiakirkossa
miscavigen oravoinnit eivät johda mihinkään, eikä kukaan uskalla sanoa sanaakaan, tai jos jotkut joskus uskalsivat, tuli sp-kunniakirja kouraan
toimintaohjeet eivät ole minkään arvoisia, jos niitä ei scientologiakirkon johto noudata. siksipä niihin vetoaminen ei ole todellisuutta. - Äksä...
se................. kirjoitti:
kuitenkin tietää vain kenkää sille alaiselle scintologiakirkossa
miscavigen oravoinnit eivät johda mihinkään, eikä kukaan uskalla sanoa sanaakaan, tai jos jotkut joskus uskalsivat, tuli sp-kunniakirja kouraan
toimintaohjeet eivät ole minkään arvoisia, jos niitä ei scientologiakirkon johto noudata. siksipä niihin vetoaminen ei ole todellisuutta.Hyvin totta.
- Norad-
Äksä... kirjoitti:
tottelee kahjon johtajan toimintaohjeiden vastaista käskyä, on se myös rankaistava teko.
Kun komentoketjussa ei ole oikeasti toimivaa valvontaa, tapahtuu väärinkäytöksiä. Jos väärän käskyn antaminen ei johda seurauksiin, niin ne jotka kritisoivat oravointia saavat vain rangaistuksia. Noin on käynyt lukuisia kertoja, eikä edes Hubbardin omien kirjoituksien mukaan toimien ole voinut olla varma siitä ettei joudu rangaistuksi. Mikä organisaatio voi kestää tätä ilman että se sortuu tai että se on puhdistettava ankaralla kädellä. Mutta miten voi puhdistaa jos ylin johto on suurimpia roistoja täynnä.
- Huhahhhei
vesimeloni perseeseesi ja yritä pukata se ulos sieltä päästämättä ääntäkään. Noinhan tasa-arvoisten sceidonaisten pitää synnyttää.
- Äksä...
en tiedä, mutta itse olen synnyttänyt täydellisessä hiljaisuudessa - enkä ollut edes sceido silloin.
- kun on oikein
Äksä... kirjoitti:
en tiedä, mutta itse olen synnyttänyt täydellisessä hiljaisuudessa - enkä ollut edes sceido silloin.
löysät paikat... :O
- Äksä...
kun on oikein kirjoitti:
löysät paikat... :O
Olin 20v, joten kovin löysät paikat eivät olleet. Huutavat naiset ovat niin last season.
- Huhhahhei
Äksä... kirjoitti:
Olin 20v, joten kovin löysät paikat eivät olleet. Huutavat naiset ovat niin last season.
kukaan sinua synnyttämään ääneti?
- Äksä...
Huhhahhei kirjoitti:
kukaan sinua synnyttämään ääneti?
Ei käskenyt. Se oli ennen sceidoilua.
- Huhhahhei
Äksä... kirjoitti:
Ei käskenyt. Se oli ennen sceidoilua.
olisit tuumannut, jos lapsesi isä olisi käskenyt synnyttää kiljuen kuin jalopeura?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä7710857Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on13810238- 257981
Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h1776424Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.435341- 714961
Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1384264Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata
Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai184163Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi
Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas323891Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"
Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris1313534