onko täällä

vanhempia? Ts. tukiperheenä toimivia.

Palsta ei ehkä ole oikea, mutta muutakaan en tiedä, joten kysyn täältä. Meille on väläytetty mahdollisuutta saada alakouluikäiselle lapsellemme tukiperhe, jossa lapsi vietäisi säännöllisesti vuorokauden, kaksi. Syynä tähän lapsen vaativuus ja muun perheen uupuminen. Päihde- tai mielenterveysongelmia meillä ei ole.

Osaako kukaan kertoa, miten tuollaiset vierailut aloitetaan? Viedäänkö lapsi vieraalle perjantaina klo 18.00 ja haetaan sunnuntaina samaan aikaan, noin karrikoiden sanottuna. Vai voimmeko tavata itse perheen ensin ilman lasta ja lapsikin ensin meidän kanssamme?

Kuinka usein vierailut toistuvat ja kestävätkö ne aina yön yli? Onko toiminta maksullista asiakasperheelle ja miten maksu määräytyy?

Kiitän vastauksista.
5662
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

saattaa kaivaa lapsestanne kaikenlaista negatiiivsta, ilmoittaa sitten sossuille ja sitten onkin huosta edessä. En näihin järin luottaisi, vaikkeivät sitä tekisi. Olisiko lapsella hyvä olla tukiperheessä?

Äänestä

Meidän perheessä on käynyt muutaman vuoden tukilapsi. Hänen äitinsä on yh ja saa näin hieman omaa aikaa, kun lapsi käy tukihoidossa. En tiedä minkä tahon kautta olette kysyneet tukiperhettä, meidän tukilapsi tuli kotikaupunkinsa sosiaalitoimen kautta meille. Ensin meillä oli sosiaalitoimessa tapaaminen lapsen äidin ja sosiaalityöntekijän kanssa. Siinä samassa laadittiin toimeksiantosopimus ja sovittiin tapaamisista. Sitten tukilapsi tuli meille äitinsä kanssa tutustumaan ja parin vkon päästä hain hänet meille yhdeksi yöksi "kylään". Tukilapsi kävi aluksi pari kertaa yhden yön kylässä ja sitten aloitettiin koko vkonlopun mittaiset kyläilyt. Meidän tukilapsi käy kerran kuukaudessa yhden vkonlopun ja kesällä hänellä on mahdollisuus vähän pidempään hoitojaksoon. Yleensä sovimme lapsen äidin kanssa kuukausittain molemmille perheille sopivan vkonlopun ja ajat koska lapsi haetaan ja palautetaan kotiin. Minä huolehdin lapsen kuljettamisesta, eli haen hänet perjantai-iltana meille ja palautan sunnuntaina yleensä iltapvällä kotiinsa. Hänen kotikaupunkinsa sosiaalitoimi maksaa meille pienen hoitopalkkion ja kulukorvauksen, sekä kilometrikorvaukset, äidille ei tule mitään kuluja.
Käytäntö voi tietysti vaihdella, mutta näin meillä. Ja muutaman vuoden kokemuksesta voin todeta, että tukiperhe voi tarjota lapsen perheelle ison avun antamalla mahdollisuuden pieneen huili taukoon ja myös tukiperhe voi saada tukilapsesta paljon iloa ja seuraa omille lapsilleen. Meillä ainakin lasketaan puolin ja toisin, koska on taas tukilapsen kyläilyvkonloppu.

Äänestä
  • Olen toiminut tuki- ja kriisi sijoituspaikkana useita vuosia. Kauttani on kulkenut 13 lasta. Ketään lapsista ei huostaanotettu, tukiperhetoiminta on avohuollon tukitoimia. Viiden lapsen sijoitus johtui äidin itsemurhayrityksestä ja silti lapset palautettiin äidille heti. Jatkoimme tukevana toimena. Kolmen lapsen kohdalla äiti joutui psykoosiin, ja heti sairaalajakson jälkeen lapset palautettiin äidille ja perheelle määrättiin kotiapu. Jatkoimme tukevana toimena. Mikään näistä toimista ei johtanut huostaanottoon. Äidit kokivat toiminnat myönteisenä, kun se heille kunnolla selitettiin.
    Koskaan en ole törmännyt tapaukseen, jossa lapsi olisi tukitoiminnan takia huostaanotettu. Myönnän, että huonojakin tukiperheitä voi toki olla, mutten itse ole näistä kuullut. Itse en kokenut kyttääväni mitenkään kyseisiä perheitä. Jos lapset jotakin huolestuttavaa kertoivat, niin ensin puhuin lasten äidin kanssa. Useimmiten asioilla oli järkevä selitys. Kerran, kun äidillä oli totaalisesti karannut mopo päihteiden käytön kanssa, niin kerroin jo etukäteen, että ilmoitan tästä sossuille. Äiti hyväksyi tämänkin ilmoituksen.

    Ei sossut oikeasti halua lapsia automaattina huostaan, se on niin kallista. Tavatkaa ihmeessä tukiäidit tai isät etukäteen, se on kaikkien etu, että kemiat kohtaa ja asioista voidaan sopia. Ainakin mun sijarilasten kohdalla kaikki sujui ja lapset palas kotiin saaden enemmän tukea sinne...

    Sain tosi kivaa palautetta siitä, että hoidin lapsia hyvn ja tein myös elämysjuttuja, mutta puhuin myös koko ajan lapsille biovanhemmista nätisti ja annoin heillekin vinkkejä. Monet ne toteuttivatkin.

    Tuntuu, että monista biovanhemmistakin tuli "lapsiani" ja sehän sopi, kun tykkään isosta perheestä :)

    Äänestä

Olemme toimineet tukiperheenä erilasista olosuhteista tulleille lapsille. Meillä oli niin, että puolin ja toisin jaoimme haut ja viennit. Perjantai iltana lapsi tuli meille ja sunnuntai iltana kotiutui.

Aloitukset ovat olleet juuri niin kuin muutkin ovat kirjoittaneet, eli pehmeällä laskulla alkaneet. Näin on ollut hyvä kaikille.

Näiden lasten vanhemmat eivät ole "palvelusta" mitään joutuneet maksamaan, mutta voi olla että eri käytännöt eri kunnilla / kaupungeilla.

Mukavia lapsia on meillä ollut viikonloppuja viettämässä. Nyt pidetään taukoa ja sitten taas myöhemmin katsellaan josko voitaisiin tarjota viikonlopuiksi kotiamme tarvitseville lapsille. Edelleen pidetään osan lapsista ja heidän vanhemmistaan kanssa yhteyksiä. Osan kanssa ei olla missään tekemisissä.

On palvellut kyllä vanhempia. He ovat saaneet kerran kuukaudessa hengähtää viikonlopun!

Äänestä

vastanneille. Huostaanottoa en ole pelännyt, meistä kyllä tiedetään jo kaikki tarpeellinen eikä huostaanotolle ole perusteita. Tämän ovat todenneet myös viranomaiset.

Hyvä tietää tuo tutustummistapa, ettei tarvitse samantien yökylässä olla vaan tutustua pikkuhiljaa. Kuljettamiset voimme hoitaa itse puoleen ja toiseen.

Tämä kaikki on todella vasta harkinnan alla. Mitään päätöksiä ei olla tehty mihinkään suuntaan, kunhan on esitetty tällainen mahdollisuus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tukiperheiden kirjoitti:

vanhempia? Ts. tukiperheenä toimivia.

Palsta ei ehkä ole oikea, mutta muutakaan en tiedä, joten kysyn täältä. Meille on väläytetty mahdollisuutta saada alakouluikäiselle lapsellemme tukiperhe, jossa lapsi vietäisi säännöllisesti vuorokauden, kaksi. Syynä tähän lapsen vaativuus ja muun perheen uupuminen. Päihde- tai mielenterveysongelmia meillä ei ole.

Osaako kukaan kertoa, miten tuollaiset vierailut aloitetaan? Viedäänkö lapsi vieraalle perjantaina klo 18.00 ja haetaan sunnuntaina samaan aikaan, noin karrikoiden sanottuna. Vai voimmeko tavata itse perheen ensin ilman lasta ja lapsikin ensin meidän kanssamme?

Kuinka usein vierailut toistuvat ja kestävätkö ne aina yön yli? Onko toiminta maksullista asiakasperheelle ja miten maksu määräytyy?

Kiitän vastauksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu