Mikä avuksi?

Meidän 3-vuotias beaglemme haukkuu autoja ja jalankulkijoita. Miten sen saisi loppumaan? Joudumme käyttämään koiraamme metsäautotiellä aina tarpeilla, eikä se ole loppujenlopuksi kovin hääppöstä, ainakaan pimeällä. Tarvitsen kipeästi apua tähän. Koiraamme ei ole leikattu.
7526
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

..ja usein. Kieltääkin pitää.

Äänestä

Koiralle pitää tehdä selväksi nuoresta pitäen kuka on laumanjohtaja, jota pitää totella. Käsittääkseni tästä nyt on kyse. Laumaeläimenä koira tottelee johtajaa, ja jos joitain käytöstapoja pitää karsia pois niin kielto ei-sanalla ja pieni ravistelu niskasta emokoiran tapaan, mikäli kielto ei mene perille. Vaikka koira on päässyt kolmivuotiaaksi, olen vakuutunut huonojen tapojen poissaamisesta, kunhan koulututus on tarpeeksi pitkäjänteistä ja toistuvaa. On muistettava palkita koiraa aina niissä tilanteissa, joissa se toimii oikein, herkkupalalla tai taputuksella.

Äänestä

Kiitos vinkeistä. Voi olla, että koiramme luulee autoa ja lenkkeilijää uhkaavaksi, ja haluaa suojella. Kokeilen noita konsteja!

Äänestä
  • enää aikuselle koiralle. Koira joka puolustaa sinua ulkona, jos menet sitä retuuttamaan niskasta se voi pahimmassa tapauksessa purra louskauttaa. kolinpurkki, jääkausi, johtajuus..siinä avainsanat.

    Kannattaa nuo kurinpito asiat hankkia tieto jostain muualta ku suomi24 palstalta, esim koirankorjauskirja yms lukemaan vaan ja etsi tietoa oikeista osoitteista eikä tämmösiltä huuhaa palstoilta.

    Äänestä

ensinnäkin koiraa näkemättä paha sanoo pelkääkö , mutta mä oletan kyllä että se pelkää (pitää uhkana) niitä autoja ja herra isä nähköön sillon ei koiraa niskasta revitä kun se pelkää, eikä kolipurkkeja misäään nimessä. Koira menettää luottamuksensa ihmisiin ja sitten alkaa kaikki vaikeutua ja voin vaikka vannoa, että tuolla saatte vain ja ainoastaan aran ja pelkäävän koiran,ette hyvin käyttäytyvää ja rohkeaa koiraa - kuten beaglen tulee olla. Koiralaumassa koirat ei käy toistensa kimppuun varoittamatta - kuten te käskette tekemään.
Mun neuvo-> opeta koiralle sana nätisti. Käske koira istumaan rauhallisella paikalla ja pudota sille herkku yms.
Pyydä kaveriasi vaikka ajamaan autolla ja pysähtymään kohtaan, jossa koira on vielä rauhallinen. (vaikka 10m päähän) ja palkitse. Kävele pois ja toista harjoitus uudestaan hetken kuluttua niin että auto on vähän lähempänä. Tarkkaile koiraa ja kun koira näyttää ressaavan käske auton pysähtyä ja mennä taakse päin. Palkitse usein ja siirry vaiheesta toiseen huomaamatta. Tähän voi mennä viikkoja, mutta näin saat hyvän suhteen ja hyvä käytöksisen koiran. Kärsivällisyyttä !

Vain huono koirankouluttaja joutuu käyttämään fyysysiä keinoja koiran kouluttamiseen !!

Äänestä
  • Kiitos kaikille vastanneille. En uskaltanut onneksi kokeilla niskasta repuuttamista, tuntui jotenkin rajulta. Päätin kuunnella annanjj neuvoja ja nyt koirani ei enää hauku ihan jokaiselle ohikulkijalle. Otan kuitenkin koiran aina istumaan. Jos se ei hauku, palkitsen. Kiitoksia vielä kaikille vaivannäöstä!

    Äänestä

  • Beaglen omistaja kirjoitti:

    Kiitos kaikille vastanneille. En uskaltanut onneksi kokeilla niskasta repuuttamista, tuntui jotenkin rajulta. Päätin kuunnella annanjj neuvoja ja nyt koirani ei enää hauku ihan jokaiselle ohikulkijalle. Otan kuitenkin koiran aina istumaan. Jos se ei hauku, palkitsen. Kiitoksia vielä kaikille vaivannäöstä!

    Hienoa, että sait koirasi opetettua! Positiivinen
    koulutus sopii kaikkiin ongelmatilaiteisiin ja
    koira oppii paljon helpommin kuin kurittamalla.
    Lisäksi suhde ja johtajuus koiraan paranee.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Beaglen omistaja kirjoitti:

Meidän 3-vuotias beaglemme haukkuu autoja ja jalankulkijoita. Miten sen saisi loppumaan? Joudumme käyttämään koiraamme metsäautotiellä aina tarpeilla, eikä se ole loppujenlopuksi kovin hääppöstä, ainakaan pimeällä. Tarvitsen kipeästi apua tähän. Koiraamme ei ole leikattu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu