vaikka pahalta jo näytti.
Mikähän lienee ettei kärsi olla aiheesta keskustelua?
Minä alun alkaen luulin että johtuu jostain yllämainituista asioista mutta ketään en kehoittanut rikokseen enkä linkittänyt millekään epämääräiselle sivulle ja rasistisia ilmauksia ei ollut ainakaan viimeisimissä kahdessa aloituksessa eikä pornoa ei,ei alkuunkaan....
Mainostusta tuskin millään ajattelumuodolla ja aivan varmasti massapostitus juttu jää pois kun vaikka samasta aiheesta kirjoittaakin niin silti oli erilaiset lauseet ja jopa sanasetkin.
Ilmeisesti tosissaan aihe ei miellytä ollenkaan esimerkiksi poromiehiä ja sellaisia metsästäjiä jotka mistään piittaamatta toimivat vain omien pienien aivojensa sähköimpullsien varassa ja niin ollen kusevat yhteisen harrastuksemme päälle kuin keskenkasvuiset penikat sekä todennäköisesti vielä kun on täysin arvostelukyvytön valvoja tällä palstalla niin tämäkin viesti elää vain päivän ja häipyy sitten bittitaivaaseen kuin pieru Saharaan.
Tämä viesti on tietenkin seurausta neljästä poistetusta avauksesta joka koski televisio ohjelmaa Liikkeellä luonnossa joka viimeksi eilen esitettiin televisiossa joten ei nyt voi oikein pahoista terroristipalstoista tai al jazeerasta tai vastaavasta ole kyse sillä Yleisradion FST 5 se vain oli jolle kehoitin katsojien rientävän nojatuolimatkalle maailman metsästyskulttuureihin joka taisi sittenkin olla myös paikallisille liian tuttua ja kodikasta toimintaa sillä muuta en voi yhteenvetona asiasta ilmi tuoda.
Ymmärtäisi jos pitäisi joitain ns.eläinaktivisteja vastaan otella tällä muodoin mutta totta se näkyy olevan että kiihkofundamentalistiset metsästystä harrastavat äärityypit(siis pieni osa metsästyskortin lunastaneista)ja hyvän harrastuksen varjolla toimivat tappajat taisivat olla kovempi kanto kaskessa.
No ajat muuttuu.....

Vastaukset 5
Vanhimmat
suhteen?
Minkätakia metsästäjät kirjoittavat tälle palstalle kuin "omalleen" tämän palstan nimi on metsästyksen vastustajat, ja pääosin ne on metsästäjiä jotka täällä kirjoittelevat, miksi?
metsästäjä?
Ei ole! Se on piereskelijä joka väittää mm että laillisilla käsiaseilla ei tehdä hirmutekoja.
Pieru taisi olla nousseena kovain välilöihin kun uhohti naurunsa joukkoon niin kauhajoen kuin Jokelan tapahtumat.
Ei paspa miksikään kirjoittamalla muutu. Eikä pierusta haju naureskelemalla.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000011&conference=604&posting=22000000042320949
ei tietenkään ole metsästäjä, eikä hän myöskään ole vakavasti otettava metsästyksen vastustaja, lähinnä epätoivottu henkilö metsästäjien lisäksi tällä palstalla.
kirjoittelee aivan paskaa. Pidettäköön tuo linkissä mainittu kirjoitus kouluesimerkkinä hänen väitteidensä totuudenmukaisuudesta.
Tuolla tietomäärällä varustetun kannattaisi pysyä tiiviisti värityskirjan ja -liitujen parissa. Vaan kun ei ymmärrä senkään vertaa. tämä "naureskelija".
aikasi tuhlaat kun kyselemään tuommoisia.
Eikö sulla pienissä aivoissa ole käynyt sellaista että metsäsästäjäkin voi vastustaa varsinkin tietynlaista metsästystä?
Metsästäjissä on ihmisiä jotka voivat kyseenalaistaa omankin toiminnan tai muiden vastaavien ja se on normaalin ihmisen tyyli puida ja käsitellä asioita.
Ituhipeissä ja muissa hyyssäreissä ei esiinny tällaista piirrettä juuri lainkaan ja sen takia he tuhlaavat vähäisten aivosolujensa käyttöä yllä oleviin kysymyksiin ja siihen voisi sanoa jo kuin suuri pelle ja friikki, naureskentelija sanoo että :Ei voi muuta kuin naureskella.