Värien laatu ?

Onko öljyvärien laadussa suuriakin eroja? Olen harrastanut öljyväreillä maalaamista. Aikomuksenani on maalata entistäkin parempia ja laadukkaimpia teoksia. Värit olen ostanut eri paikoista, jopa halpuus myymälöistä. Mitkä värit ovat laadukkaita vakavampaan työskentelyyn joita ammattitaiteilijat käyttävät. Kiitoksia jo etukäteen asiallisista vastauksista!
3560
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tärkeimpänä käytettyjen pigmenttien laatu, joka vaikuttaa niiden sävyyn, hehkuun, sekoitettavuuteen ja käyttäytymiseen eri sekoituksissa sekä mm. peittävyyteen. Kalliimmissa väreissä pigmenttiä on enemmän ja halpoja täyteaineita vähemmän tai ei ollenkaan. Tämän takia "kalliit" värit voivat tulla jopa edullisemmiksi. Esim. maavärit kuten okra, sienna ja umbra tosin ovat hyvinkin edullisia pigmenttejä eikä niihin kannata omaisuuksia haaskata eli edullisempikin sarja käy.

Lisäksi laadukkaat värit kestävät aikaa eli lähinnä uv-valoa ja teos pysyy pidempään muuttumattomana, toisin kuin halpoja pigmenttejä käytettäessä.

Kannattaa tehdä testi: maalaa muutamilla eri käyttämilläsi väreillä ja sekoituksilla kaksi täysin samanlaista pientä näytepohjaa, laita toinen pöytälaatikkoon tai muualle pimeään ja viileään, toinen ikkunalle suoraan auringonvaloon muutamaksi viikoksi tai mielellään kuukaudeksi. Vertaa sitten näitä kahta. Jos maalauksesi ovat vuosikausia tai vuosikymmeniä esillä valoisissa tiloissa, ne altistuvat ajan mittaan suurelle määrälle uv-säteilyä ja muuttuvat vääjäämättä.

Hyviä värejä ovat mm. Beckersin värit, Lefranc & Bourgeoisit ja myös esim. Winsor & Newtonin Artistit.

Usein taiteilijat ostavat värejä useammista sarjoista mieltymyksiensä mukaan. Perusvärit ja maavärit voivat olla edullisempia, mutta sitten jossakin kalliimmassa sarjassa voi olla esim. jokin aivan mielettömän hieno sininen, josta kannattaa maksaa.

Vertaile ja kokeile, alkuun voit ostaa pienempiä tuubeja ja sitten kun tiedät, mitä sinulla menee paljon ja mistä tykkäät, isommat pakkauskoot tulevat luonnollisesti edullisemmiksi.

Hyviä hankintapaikkoja ovat esim. Tuubi, Tempera, Manner ja taidemaalariliiton tarvikevälitys. Kolmella ensimmäisellä on myös nettikaupat, joista voi tilata.

Äänestä
  • joka antoi tarpeellista tietoa kysymästäni asiasta!

    Äänestä

  • vastauksesta...... kirjoitti:

    joka antoi tarpeellista tietoa kysymästäni asiasta!

    ja vaikka en tiedä pitäisikö mainostaa niin suosikkini kohtuu hintaisiin maalaus tavaroihin on www.tempera.fi noh jotenkin vaan pidän sen tuotteista yleensä enempi vaikka öljyllä en maalaa kuin monien muiden. ja sanoisin maaleihin kannattaa ihan huvikseenkin maalaten panostaa minusta laadukkaat välineet mukavempia työskentelyssä
    ja koska taulun hyvyys katsojasta kiinni.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Laadukasta harrastusta aikova kirjoitti:

Onko öljyvärien laadussa suuriakin eroja? Olen harrastanut öljyväreillä maalaamista. Aikomuksenani on maalata entistäkin parempia ja laadukkaimpia teoksia. Värit olen ostanut eri paikoista, jopa halpuus myymälöistä. Mitkä värit ovat laadukkaita vakavampaan työskentelyyn joita ammattitaiteilijat käyttävät. Kiitoksia jo etukäteen asiallisista vastauksista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu