Muutaman vuoden yhteiselon jälkeen huomaan että ei todellakaan ole helppoa hyväksyä toisen lasta. Ja kuulin tämän myös puolisoltani, eli ei voi sietää lastani, on kuulemma liian biologisen äitinsä näköinen/oloinen..
Ja jotain muuta vastaavaa syytä, kasvatuseroja.
Tälläinen tilanne hajottaa väkisinkin pikkuhiljaa palettia. Lapset alakouluikäisiä.
Tuskin on olemassa mitään taikakeinoja, jolla tilannetta helpottaisi, mutta silti..
Ehkä pitäisi peiliin katsoa ja kysyä itseltää, että mikä mättää. Niin helppoa ja hankalaa, turhaa voimavaroja kuluttaa aivan turhaan asiaan.
Vinkkejä kaivataan!!
Ja jotain muuta vastaavaa syytä, kasvatuseroja.
Tälläinen tilanne hajottaa väkisinkin pikkuhiljaa palettia. Lapset alakouluikäisiä.
Tuskin on olemassa mitään taikakeinoja, jolla tilannetta helpottaisi, mutta silti..
Ehkä pitäisi peiliin katsoa ja kysyä itseltää, että mikä mättää. Niin helppoa ja hankalaa, turhaa voimavaroja kuluttaa aivan turhaan asiaan.
Vinkkejä kaivataan!!
Vastaukset 61
Vanhimmat
Jouduin miettimään tosi tarkkaan sen, pystynkö parisuhteeseen miehen kanssa, jolla lapsia. Meillä valintaa helpotti se, että lapset olivat liki täysi-ikäisiä. Nyt niiden kanssa riideltyäni, myönnän, etten koskaan olisi selvinnyt, jos kyseessä olisivat pienet lapset. Välit tosi tulehtuneet ja molemmat inhoamme toisiamme. Mies tapaa lapsiaan yksin. Vietti joulunkin heidän kanssaan, mikä oli ihan ok, koska olin töissä. Näin meillä asia hoidetaan, vaikka itsellänikin lapsia ja mies niiden kanssa hieman paremmissa väleissä. Miehen tyttären huorittelusta en päässyt yli ja olemme sopineet, että operoimme eri tonteilla.
Niille jotka miettivät, niin en ollut se, joka avioliiton hajoitti, vaan siinä oli välissä pari "lasten mielestä mukavaa" äitipuolta...
vielä, omat lapseni eivät vielä 8 vuoden jälkeenkään hyväksy täysin isäpuoltaan. Sanovat, että sietävät takiani, meillä hyvä parisuhde muuten...
Tuota, tuota.... eipä kuullosta kovin aikuismaiselta nämä kirjoitukset. Se on ihan selvä juttu, että lasen/nuoren olleessa kyseessä
voi hän sanoa jotain tyhmää, mutta meidän aikuisten pitäisi olla todellakin niitä aikuisia, ohjeistaa ja antaa anteeksi.
Sanoihan minunkin mieheni lapsi äidilleen että kunpa isä eroaisi ja asuisi taas yksin... tämä johtui tietysti siitä, että ei saanutkaan jakamatonta huomiota isän luona ja oli mustasukkainen. Minulle ei tullut mieleenkään alkaa asiasta kiukuttelemaan, vaan homma hoidettiin niin että mies puhui asiasta lapsensa kanssa ja sanoi että minä olen tullut jäädäkseni ja lapsen pitää se hyväksyä. Kun solmukohdat puhuttiin suoraksi, mies oman lapsensa kanssa ja minä omani helpottui myös yhteiselo, ja nyt meillä on oikein kiva uusperhe, jossa tykätään toinen toisistamme.
Se että aikuinen ihminen sanoo ettei voi sietää kumppaninsa lasta.... jos minun mieheni sanoisi noin niin laittaisin nostelemaan saman tien.
Suhde lapseen on kuitenkin se tärkein suhde !
mutta kukaan ei pakota minuakaan pitämään mieheni lapsia.Enkä laita miestäni kävelemään siksi etten voi sietää hänen lapsiaan,koska hän ei heitä tuo minun asuntooni.Typerää kuvittelua...suuri osa meistä uusikoista(ei kaikki)ei halua hyysätä ex-liiton lapsia.Totuus...vaikkakin kylmä sellainen.
tuota.
Ihmettelen vaan noin munattomia miehiä jotka hyväksyvät moisen diktatuurimaisen otteen. No syynsä silläkin että joku on ne heittänyt yli laidan !
Ja toisaalta kyllä tuo; "minä en voi sietää kumppanini lapsia"-asennekin kertoo paljon kirjoittajastaan, hyi helvetti mitä egoisteja!
Miehen lapset saavat käydä meillä, mutta en halua hyysätä heitä yhtään. Sallin lasten tulemisen vain siitä syystä, että mieheni haluaa tavata heitä ja minä rakastan miestäni ja hyväksyn hänen valintansa.
Hoitamaan tai hyysäämään en suostu koskaan, hoitakoon heitä hän, joka heidät meille haluaakin. Tätä on näköjään vaikea ymmärtää, sillä lasten äiti kiukuttelee minulle aina, kun en ota lapsia meille silloin, kun mieheni on töissä ja olisi lasten isäviikonloppu. Hänen mielestään MINÄ olen vastuussa hänen vapaapäivistään, jos isä on estynyt hoitamaan kakaroitaan... hassua.
En koskaan ota miehen lapsia hoitooni.
Meillä ainakin menee niin, ettäjos vanhemmilla on ongelmia heijastuu se lasten hyväksymiseen. Kun välit saa kuntoon ja puhumattomat asiat puhuttua niin lapsiinkin välit paremmat. Valitettavaa, että lapset nähdään jotenkin vanhempiensa jatkeena, mutta näin se usein menee.
että sun lapsia en sitten halua tavata, sillä en halua heitä kotiini. Eikä ole niitä tuonutkaan.
Muutimme hänen lapsistaan 500 km päähän, joten ei ole pelkoa että edes vastaan tulee.
Aivan ihanaa, olla vapaa moisista pelleistä!
emäpelle mahtaa isä olla jos lapsetkin pellejä on. Noh, toisaalta tuollainen mielenvikainen ei parempaakaan saa !
Onneksi lasten äiti on tajunnut eropta moisesta paskasta ja onneksi on sun kaltaisia aivottomia ihmisiä jotta löyti kaltaisensa !
mieskin jaksaa enemmän harrastaa minun kanssani, kun ei ole pullamössöt siinä ruikuttamasa. Käymme keilaamassa, laskettelemaassa, pyöräillään, hiihdetään, golfataan, lenkkeillään ja vaikka mitä voi tehdä, kun ei ole lapsia.
Mieskin on kuin toinen ihminen, un ole huutavia lapsia siinä häiritsemässä.
Ja mikä parasta, rahaa riittää, kun ei tarvi ostella lapsille kaikenmaailman krääsää.
Mulla aito turkki, ja urheiluauto! Mies tuhlaa muhun, ja ihan itse, pyytämättä.
Kyllä näkee että humaanius ja inhimillisyys kaukana.
Oma itsekkyys ja omahyväisyys etusijalle ettei vaan
miehen omat lapset joiden ainoa isä hän on saisi mi-
tään.On raukkamaista aikuisen ihmisen asettua juoni
misineen kokematonta lasta vastaan ja vielä sillä
ylpeillä.Mitä siinä menettää jos kohtelee hyvin isän
luo tulevia lapsia?Jatkuvasti puhutaan isä-suhteen
merkityksestä.Miksi on niin vaikea ajatella lasta
yksilönä?Miten se on keneltäkään pois jos isä rakas-
taa maailmaan saattamaansa lastaan?
Olen korkeasti koulutettu, hyvä palkkainen, pomo omassa yrityksessäni.
Jos minun mieheni sanoisi ettei halua lastani meidän kanssa olemaan,niin ukko lähtis.
Miehen lapset ovat tervetulleita meille,koska ne ovat osa miehen elämää ja mies ne lapset on tehnytkin.
Mä en ymmärrä kuka voi lapsille tehdä niin,että kieltää niitä tapaamasta. sellaisen uusikon voisi jo isä heittää pihalle.
Mitäs jos uusikkokin hankkii lapsia miehen kanssa ja ero tulee? mukisematta nielee ettei isän seuraavakaa uusi anna lasten tulla? Enpä usko...
Tuo on ihan järkeen käyvää,mitä edellinen kirjoitti..
"tältä se varmaan tuntuu"-kirjoittajan kommentti
Hyvähän se on, että isä rakastaa lastaan. Tuskin sitä kukaan kiistää. On myös lapsia, jotka asuvat koko ajan tai puolet ajasta isän luona, jolloin äitipuoli joutuu paljon suurempaan rooliin.
Itse en ole koskaan pitänyt mieheni lapsesta ja ei sitä tunnetta ole muuttanut aika, syyllisyys, toivominen eikä yhteiset lapset. En voi sille mitään. Tunnen hänet ulkopuoliseksi ja toivon vaan, että ei olisi täällä tai kasvaisi jo isoksi. Kauheaahan se on, mutta nyt tunnustan sen enkä enää edes toivo muuta kuin että jotenkin sietäisin häntä siten, ettei hänelle tule traumoja.
Helppoa se on jeesustella ja jälkiviisastella, mutta uskon, että nämä negatunteet ovat yleisempiä kuin puhutaankaan. Itse syön jatkuvaa masennuslääkitystä mm. tämän asian takia ja olen kuullut asiantuntevalta taholta, että nämä syyllisyydentunnot ja vihantunteet ovat todella yleisiä.
Aluksi kuvittelin, että toki kaikki muuttuu paremmaksi ja kun rakastan miestäni, niin varmaan opin tuota lastakin rakastamaan. Paskanmarjat. Kyse on aivan vieraasta henkilöstä, vaikka asumme samassa perheessä. Hän on tärkeä yhteisille lapsillewmme, mutta itselleni ihan täysin yhdentekevä henkilö. Koskaan en ikävöi häntä, jos on pois ja tunnen suurta helpotusta, kun lähtee jonnekin. Ärsyynnyn liki kaikesta, mitä hän sanoo tai tekee.
Mitäs tähän sanotte!
Minun miehelläni on kaksi lasta ja he käyvät meillä joka toinen vkl.
Olen yrittänyt kaikkeni, että alkaisin edes pitämään hänen lapsistaan, mutta varsinkin vanhempaa lasta en voi edes sietää. Enkä voi tunteilleni mitään.
Olen yrittänyt täällä palstallakin avata keskustelua ko. aiheesta, mutta täällä saa vain syytöksiä lisää jo syylliseen mieleen sekä hurskastelua, "minä ainakin rakastan mieheni lasta kuin omaani", ja blaab blaab.
Itsekin olen helpottunut, kun lapset läåhtevät sunnuntai pois. Joskus heiltä jää jotain tavaroita, siivoan ne äkkiä pois näkyvistä, ettei ne muistuttaisi heidän olemassaolostaan.
Olen yrittänyt kaikkeni, muuttanut tyyliäni lasten kanssa leheisemmäksi, kaukausemmaksi, osallistuvammaksi, poissaolevammaksi, olen antanut ajan kulua, puhunut mieheni kanssa ajatuksistani... mutta tunteeni lapsia kohtaan ovat lähinnä ärsytystä.
Olen antanut olla. En vaadi enää muuta kuin selviytymistä lapsiviikonloppuina (tai lähden siksi aikaa pois). Minkäänlaiseen syyllisyyteen en enää asian tiimoilta alistu.
Ajatteleppa itsesi lapsen paikalle.Nonverbaalinen
viesti vaikka et siis sano mitään,kertoo lapselle
että et pidä hänestä.Ja miksi?Koska syvällä sisimmäs
säsi tiedät että hän on miehesi ja toisen naisen lap
si.Mutta oli kuitenkin miehesi elämässä ennen Sinua.
Säästääksesi itsesi mustasukkaisuudelta,tietänet
että miehesi rakkaus Sinuun sisältää eri elementit
kuin rakkaus lapseen.Omakohtaisena kokemuksena en
voi kuin ihailla kolmen hurmaavan sisaruksen yhteis-
eloa joista kahden äiti olen itse.Isä on yhteinen.
tunteet ja mietteet velloivat minullakin mieheni lapsia kohtaan silloin,kun mieheni lapset olivat luonamme.En sietänyt heitä,vaikka en sitä lasten isälle kertonutkaan.Minua v.....i tehdä koko ajan ruokia,koska sellaisia suursyömäreitä ovat,että koko ajan piti olla jotakin mässättävää,varsinkin pojalle,joka oli n.7v.Nyt tilanne on se ettei ole näitä mukuloita näkynyt kohta vuoteen(lasten äiti halusi isän pois lasten elämästä).Koskaan en näille muksuille näyttänyt inhoani...vaan "hymyssäsuin"passasin heitä.Tiedän että tähän kommenttiin tulee vastaus ainakin häneltä joka kysyy täällä kaikilta kommentoijilta...onko tää provo?.Vastaan jo valmiiksi.Tämä ei ole provo.En halua edes nähdä mieheni muksuja koska varsinkin tuo poika on kuin kopio äidistään,jota en myöskään voi sietää.Niin veemäinen muija on hänkin,että pysykööt poissa minun ja mieheni elämästä.Meillä menee nyt aivan hyvin kun minäkään en jännitä,jotta tuleeko ne penskat vkl tai koulun kesä-syys-ym.lomilla meille.Eivät tule ja miestäni en pistä kävelemään eikä hän minua.Meillä mennään näin ja siihen on miehen ex-perheen tyydyttävä.
terapian tarpeessa.
Monia pahojakin tunne-elämän vammoja pystytään hoitamaan.
mutta ei siitä sinun kohdallasi näy olleen hyötyä???.
(ehkä Lissu)pitää itsestään selvänä että me uusikot otettaisiin heidän kakaransa riemumielin aina vastaan.Taitaa olla kyseessä kalliolle jäänyt katkera exä.
Niinpä on valikoivaa rakkaus.Voiko isä unhoittaa poi
kansa,kuolettaa tunteensa? Mitä jos pojalle sattuisi
joku onnettomuus tai sarastuminen,vieläkö välinpitä-
mätön kivisydän sykkisi vain uudelle vaimolle?Uudel
le vaimolle lapsen hylkääminen on helppoa,uskonpa
että isälle lapsen kaipaus ja kyyneleet voi jotain
merkitäkin.Biologinen side on vahva mutta näyttääpä
olevan manipuloitavissa.Äitipuolen motto:"Poissa
silmistä,poissa sydämestä"toimii hänelle.Toimiiko se
sinullekin ISÄ,sinulle jonka piti olla turva lapsesi
elämässä????
käynyt terapiassa. Mutta minulla ei olekaan tuollaisia ongelmia kuin sinä kerrot itselläsi olevan.
täysin väärässä suhteeni. Niin taidat olla monen muunkin asian suhteen.
Jep, tuo on kauheaa, mutta tuttua. Minulla on omia, teinejä ja täysikäisiä, tervepäisiä tenavia, miehellä tytär, joka vaikuttaa ...tutkin väestöliiton murkun kanssa- sivuja ja sieltä löytyi nk, tunneportaikko , jonka mukaan teini-ikäinen tyttö elää kolmivuotiaan tasolla. Arvaatkaas vaan, minkälainen neiti on?
En tiedä enää mitä tehdä, isä ei halua tehdä mitään, koskei halua viime kädessä olla mistäänvastuussa, viikonloppujen "mukavuuskin" on kuulemma minusta kiinni (oiva keino sysätä oma osuus toisen hartioille).
Olen niin väsynyt ja uupunut tähän tyttöön, joka istuu sohvalla isässään kiinni, kuopii isänsä kainaloa, ja kyslee, mitä me iskä nyt tehdään-vauvakielellä, että lähdettyään menee pari päivää toipuessa. Tyttö ei ole sekuntiakaan yksin, ei anna tilaa hengittää, muusta puhumattakaan, jotta olen tulla ihan hulluksi!
En siivoa tavaroita pois näkyvistä, mutta tuuletan aina asunnon, mikä kumma siinä on, että tuo tullessaan ikäänkuin pahanlaisen hajun/tunteen/tunnelman tms.
Hirveä vuodatus, mutta kuppi ihan täynnä, kun on vuosia yrittänyt ja yrittänyt saada uusperhekuviota jotenkin pyörimään.JOS joku vielä keksii jonkin keinon, jolla saada oma inhotus toisen lasta kohta kuriin tai muutettua mukvampaan muotoon, niin kertokaa.
Kuulostan sydämettömältä, mutta voin valaista taustaa sillälailla, että tyttö on nyt käynyt meillä viitisen vuotta, eikä ole koskaan halunnut tervehtiä, puhua, katsoa silmiin tai osallistua mihinkään. AInoastaan syömisessä hän on ripeä. Tyttö minun mielestäni ei ole ihan normaali, on kuin isoksi kasvanut vauva, joka passiivisena odottaa jatkuvaa huomiota ja tekemistä, joka häntä miellyttää.
En pahus jaksa lähteä eroamaan muuten mukavasta miehestä, mutta tuolle omalle ongelmalleni tekisiin jotakin, jos tietäisin mitä. Ja hei, puhumiset on jo kokeiltu.
Luulin jo ettei kukaan muu voi ajatella kuin minä... olen naimisissa miehen kanssa jonka 3 lasta muuttivat myös meille kun lasten äiti ei halunnut lapsiaan itellään pitää (helvettiäkö tekee mukuloita jos ei niistä halua huolehtia!!) Nuorempien kanssa ei ole ollut ongelmia mutta vanhinta (nyt 19v.) kohtaan olen aina tuntenut inhoa. Olen miettinyt johtuuko kenties siitä kun hän on todellakin tehnyt elämämme erittäin hankalaksi alusta asti, teini-iässä joutunut kaikenlaisiin vaikeuksiin... nyt hän on muuttanut omilleen ja mitä vähemmän näen ja oomme tekemisissä sen parempi. Elämämme on ollut paljon rauhallisempaa muuton jälkeen! En haluaisi nähdä enkä kuulla hänestä mitään mut minkääs teet...prkl!!
olla heidän kanssaan missään tekemisissä. Jos mies sinua rakastaa, ottaa sinut huomioon. Kukapa nyt alkaa toisten lapsia elättää ja hoivaamaan. Lapsia saa uusia lisää.
Tämä on asia, jota ei ymmärretä. Vain me äitipuolet tiedämme ja tunneme miten elämme. Kun jatkuvasti hyysää ja paapoo lapsia tai lasta, jonka tekemiseen ei ole ollut osaa eikä arpaa, on se luonnollista, että se nyppii ja paljon. Joitain enemmän ja joitan vähemmän. Riippuu myös henkilökemioista vai miten muuten voi selittää sen, että joku lapsi ärsyttää ihan sairaasti ja jostain toisesta lapsipuolesta jopa pitää paljon... (jos lapsia on useampia)
Ja tuo virsi "sitä saa mitä tilaa" ja mikset miettinyt kun lapsellisen miehen otit" on aivan turha virsi. Moni varmaan olisi pelannut korttinsa toisin, jos tosiaan olisi tajunnut, mitä ongelmia siitä seuraa. Jos ja jos. Samalla logiikalla voisi lohduttaa koliikkivauvojen vanhempia tyyliin "lapset valvottaa, kai otit sen mahdollisuuden huomioon kun lapsia aloit tekemään...turha nyt on itsekkäänä valittaa" jne jne.
Ihminen nyt vaan on itsekäs ja kyllä se oma napa vaan on monelle aika IN. Kun joutuu jatkuvasti elämään tilanteessa, jossa on paljon ongelmia, ni kyllä se vaikuttaa. Nämä ovat niitä tabuaiheita, joista puhuessaan saa vastaukseksi juuri sen tyylisiä vastauksia, että mene terapiian tai olet vaan mustasukkainen. Itse en ole mustasukkainen alkuunkaan, en vain pidä ko. lapsesta yhtään. En ehkä inhoakaan, mutta kun joudun jatkuvasti olemaan hänen kanssaan samassa taloudessa, ni se tuntuu lähinnä suurelta rasitukselta ja "yliannostukselta", kun kyseessä on minulle täysin vueras ihminen tunnetasolla. Se, että kyseessä on minun rakkaan mieheni lapsi, ei ole muuttanut sitä tosiseikkaa, että rakkaus ei ulotu hänen jälkeläisiinsä. Inho tulee lähinnä tästä tilanteesta; en haluaisi häntä elämääni. Jos hän olisi elämässäni vähemmän, niin tuskin minulla olsii negatunteita niin paljon.
Katsotaanpas eläinmaailmaa; kyllä sen emon hoivavietti kohdistuu omiin jälkeläisiin tai sitten hylättyihin yksilöihin. jos lapsen äiti on olemassa jossain toisaalla, ni ei siihen koe sellaista tunnetta. Miettikää kun eroatte, että uusperhe se on edessä teilläkin. Ja se on yleensä ongelmallista" SIitä vaan ei kehdata puhua lehtien etukansissa...
Nuo kaikki tuntemukset kuulostavat niin tutulta...
Oletpa sinä rajoittunut ajatusmaailmaltasi.Kai Sinu-
kin rakastetaan omana itsenäsi,eikä siihen vaikuta
"ihmiset jotka ovat Sinut tehneet." Viittaat eläin-
maailmaan;siellähän toimitaan vaistojen varassa,ih-
misille on luotu inhimilliset tunteet ja järki.Ker-
rot inhoavasi yhtä lasta perheessäsi.Ehdottomuutesi
on pelottavaa.Oisko lapselle mitenkään mahdollista
päästä pinteestä asumaan rakastavien ihmisten huolen
pitoon? Sinähän ole hyljännyt hänet tunne-elämäsi
kylmyyteen.Onko ISÄKIN ?Säälin lapsen kohtaloa.Nyyh.
nyt tässä viestejä luettuani ja jopa itsekseen itseltä kysyen, että missä mättää?
Huomaan ainakin seuraavaa..
-kun parisuhde hiljenee, niin käytös siirtyy osittain lapseenkin, säälittävää, mutta kuten jo mainittiin peilaantumisesta
-myönnän olevani katkera tietyistä asioista mitä vaimollani ja hänen lapsellaan on yhteistä ja mitä itselläni ei ole oman lapseni kanssa, ehkä huomaan omia puutteitani vaan niissä asioissa mikä mättää.
-kun olen yksin lasten kanssa, käyttäydyn erilailla, paljon hyväksyvämmin!
Hienoa että aihe herättänyt keskustelua enempikin
ja suosittelen sinulle edelleen terapiaa. Onhan se ikävää, että joudut elämään noin negatiivisissa tunnelmissa. Kuvittele tulevaisuuttasi tuollaisena happamana akkana!
Olet mustasukkainen, vaikka et sitä myönnä. Sinusta on vain niin katkeraa ajatella, kuinka miehesi nuorena ja komeana ja rakkauden hurmassa siitti nuoren ja kauniin vaimonsa kanssa tuon lapsen, jota nyt törkeästi syrjit. Olet melko heikoilla, mutta yritä toki ryhdistäytyä. Ei kukaan mies jaksa katsella pitkään ilkeää lapsetonta naista, joka ei siitä yhtään enää nuorene eikä kaunistu.
Sinustakin voisi kehittyä ihan mukiinmenevä täti-ihminen, kunhan pääsisit katkeruudestasi eroon. Siinä auttaisi terapia.
tajua itse hakeutua hoitoon,vai onko kohdallasi liian myöhäistä sekin.En minäkää loe mustasukkainen mieheni exälle,vaikka hänen poikaansa inhoankin.Minun mieheni nuorena,komeana miehenä (maalaispoikana)otti kaupungista tulleen ylilihavan tynnyrin p...puukseen.Ei aikaakaan kun tämä tynnyri ilmoitti,jotta mennääs vihille maalaispoika,mun masu kasvaa....kasvaa muuten vieläkin vaikka ei enempää lapsia saa sekään exä.Eikä tuokaan tapaus ole koskaan kaunis ollutkaan,joten sekään ei ole veruke.Minä olen huomattavasti nuorempi kuin tuo ex-tynnyri ja vielä on mahdollista että me miehemme kanssa teemme itsemme näköisiä lapsia.Inhoan todella tätä "äitinsä kopio"poikaa ja turhaa tämän terapeutin tyrkyttäjän sääliä minua.Sääli on sairautta.
ainakaan sääli sun kaltaista... inhoan enemmänkin. Miten ihminen voikin olla noin sairas luonteeltaan... hyi helvetti !
sinua säälin maalaispoikaa, jolla on ollut uskomattoman huono tuuri naisasioissa ja huononee koko ajan.
naisasioissa.Nyt se asia on korjattu,kun olemme löytäneet toisemme ja hän möi just hiljattain tiluksensa sieltä maalta,koska haluamme viettää laatuaikaa täällä sivistyksen parissa.Ostimme toki mökin lapista ja täältä etelästä.
miehesi on muistanut tehdä avioehdon.
Muutenhan hänen tuurinsa naisasioissa on kammottavan huono.
Mielikuvituksesi lentelee hurjasti.Oletko saanut viimeisimmän ideasi Reginasta vai Sydänsarjasta?
lapsia edellisestä liitosta.Eikä minulla ole edes huonoa omaatuntoa asiasta.Olen tehnyt miehelleni selväksi että kahden perheen elämää ei eletä.Silloin hän totesi,että taakse jäänyt on mennyttä ja minun kanssani aletaan uusi parempi elämä.Sanansa mieheni on pitänyt täydellisesti,eli jätti exänsä ja lapsensa ja muutkin exvaimonsa sukulaiset omaan arvoonsa.Meillä eletään melko täydellistä elämää,kun ex sukulaiset ovat kaukana.Ei ole kertaakaan meillä käyneet lapsetkaan mieheni ex liitosta.Ilmaa vaan siipien alle sinullekin äläkä leiki pitäväsi miehesi lapsesta ex liitosta.Se kuluttaa sinua.Elä omaa elämää ja anna aikaa itsellesi.
tohvelisankareita riittää häijyille ämmille paitsi päiväunista?
exäänsä ylikaiken, eikä lapsistakaan kovin kauniisti puhu. Sanoi, että kaduttaa koko exän kanssa eletty elämä.
Jos olisi tavannut minut heti, olisi elämä ollut kuulemma toisenlaista. Mies rakastaa minua yli kaiken.
On ihanaa huomata, että huonosta liitosta selviää hyvin, kun saa oikeanlaisen ihmisen vierelleen, joka tukee kaikessa.
kuinkahan yleistä tämä on ,kun meidän monen uudet miehet eivät halua olla entisen perheen kanssa missään tekemisissä.
on täysin munattomia raukkoja jotka lapsensa hylkää.
Ja kun ne hylkää lapsensa on uusi akka ja senkin pennut helppo hylätä !
viesteissä on se, että ne ovat naisten kirjoittamia.
Muistaako kukaan nähneensä sellaista viestiä, jossa mies kertoo, ettei hän piittaa lapsistaan?
Oma miehenikin tapaisi lapsiaan harvemmin, mutta miehen vanhemmat ym. painostavat häntä tapaamaan. Haukkuvat huonoksi mieheksi, joka ei lapsistaan tykkää....
P.S. Mieheni tykkääkin lapsistaan,mutta ei jaksa olla isänä heille kovinkaan aktiivisesti, kun lasten äiti on tehnyt kaiken niin vaikeaksi.
moinen on niin häpeällistä, ettei kukaan mies sitä kehtaa sanoa, niin miksi te naiset häpäisette miehiänne julkisesti?
Sukulaiset ovat tietenkin oikeassa. Ei sellainen ole mies eikä mikään, joka ei välitä lapsistaan tai ei jaksa olla heidän kanssaan.
Kas kun sinäkin viitsit olla mokoman vätyksenkanssa. Tai sitten puhut pötyä miehestäsi ja panet sanoja hänen suuhunsa.
kun alkoi tulla tavaksi,että isä sai lapsiaan tavata vain silloin kun se sopi lasten äidille parhaiten.Siihen tilanteeseen kun ajauduttiin ,katsoi mieheni parhaaksi jättää koko entisen perheensä ja sukunsa entiseen elämäänsä.Ei suinkaan minunkaan mieheni mikään vätys ole,enkä saoja hänen suuhunsa ole pannut.Eniten saa hävetä kyseinen penskojen äiti,joka teki tapaamiset mahdottomiksi.Hän hävetä saisi jos osaisi.Meillä on mieheni kanssa aivan ihanaa ilman hänen lapsiaan.Tsemppiä muillekin uusille vaimoille ja älkä alkako lapsenpiiaksi miestenne ex lapsille.
pelle, mille EX-lapsille.
Suhde lapsiin on pysyvä, vaikka puolisosta erotaan vastuu lapsista säilyy.
Hankkiudu hoitoon saatanan pahvi !
Ja vittuako sä ees kirjoittelet täällä kun elätte vaan ukon kanssa niin vitun hienoa elämää
uuden liiton ja ehkä uusien lapsien kanssa. Vanhae ei kuulu kuvioon. Ei vanhoja ja uusia sotketa keskenään, vanhat asiat tuovat liikaa ongelmia. Pois vanha vaimo, vanhat lapset, ja vanha jo eletty elämä, ja uusi vaimo kehiin, uusi elämä, uudet kujeet ja uudet lapset aikanaan. Näin se menee ja pitää mennä.
Vanhat vaimot löytää kyllä miehen joka elättää. Vanhalle vaimolle kuuluu lasten hoito ja huolenpito. Minä en suvaitse muuta. Minä olen mieheni mielestä täydellinen ja ainutlaatuinen, koska katson eteenpäin. OLEMME RAKASTUNEITA! Muuta emme kaipaa.
ne grillikyljet ja mätätahnat nenääsi?.Kiihtymyksesi perusteella voisit olla hän.Minäkin olen kyllä uusi vaimo eikä minunkaan miehelläni ollut pysyvä suhde lapsiin.Mieheni on maksanut exälleen todella korkeat elarit ja siihen päättyi hänen velvollisuutensa ex perheeseen.Hän itse päätti näin,koska ex muija yritti laittaa hänet seinää vasten.Kyllä,kyllä,täytyy myöntää,että mekin elämme melko hyvää elämää.Saamme lomailla ja muutenkin matkustella sekä koti että ulkomailla(ja mikä tärkeintä)ilman mieheni lapsia ex liitosta.
on pelkkä feikki älkää sille vastatko, antaa sairaan olla.
pitää huolta lapsistaan ja yhteyttä heihin.Minun mieheni pitää yhteyttä ex-vaimonsa kanssa lasten asioista,ihan sovussa.Minun mieheni rakastaa minua ja minun lapsiani.Minulla on hieno mies,sellaista luuseria en huolisi,joka on niin vastuuton,että unohtaisi lapsensa.
to that !
Same here.
minua vain naurattaa kiihtymyksesi niin hitosti,etten tahdo kirjaimia erottaa tästä näppäimistöstä.Olisit pitänyt miehestäsi kiinni silloin kun se vielä oli mahdollista,ei tarvitsisi täällä katkerana sinunkaan olla.
mähän viisastuin ja jätin moisen mäskisäkin, ja olen onneni löytänyt ihan muualta.
Ei tuossa ollut mitään kiinnipidettävää, ei todellakaan hyi helvetti ! Nyt toinen "nauttii" mun rääppeistä.
Ja sun juttuihin en enää vastaa, olet niin helvetin vastenmielinen että etoo... en viitsi päivääni pilata moisen kusipään jutuilla.
mutta hänen exänsä on todellinen mäskäri.Ota nyt ihmeessä ne grillikyljykset ja mätätahnat pois sieltä sieraimistasi ennen kuin tukehdut.Älä kiihdy liikaa,sulla voi kureliivit revetä.
Exä ja ottaa opiksi virheistä. Mutta jälkikasvusta on pidettävä huolta,ei ne ole exiä. Ei yhteistä vastuuta saa laittaa vain toisen hartioille...
eli se siitä lasten yhteishuoltajuudesta.
muttei kehtaa sitä sanoa isälleen, koska sitten ei enää näkisi isäänsä. Nyksät ne manipuloi miehen lapsiaan vastaan, ja ovat iloisia, kun saavat perheen hajoitettua.
Miksi nyksät on näin katkeria? Miksi miksi kiusaavat lapsia? Ei hajoominen ole lasten syytä, nyksät ottakaa vastuu tekemisistänne. Miksi syytätte muita omista ongelmista?
sitten itse vastuun omista tekemisistä myöskin...vai manipuloiko äiti lapset isän uutta vastaan?
Joo,onhan se hölmöä,että kukaan ei tykkää mistään, eikä edes yritä ongelmia selvittää.
Miks ei lähinnä aikuiset ymmärrä olla tappelematta? Osaispa joku oikeasti selittää miksi joillakin viiraa päässä..lapset pitäis jättää aina ulkopuolelle aikuisten hölmöilystä,oli sitten lasten äiti,äitin uusi tai lasten isä, isän uusi.
Tuli muuten mieleen,että kuinkahan moni on ennenkin ollut itse naimisissa,kun nyt täällä haukkuu exiä/nyksiä?
me olemme myös onnellinen pari ja elämme ihanaa elämää ilman puolison ex-lapsia. Äidit ovat sitä varten että hoitavat lapsensa. Puolisoni ei juuri heitä kaipaa, mennyt on mennyttä, expalset ei sovi tähän elämään
Nykyinen mieheni on eronnu noin puolen vuotta sitten entisestä muijastaan ja heillä on 2,5vuotias poika. Itselläni ei ole lapsia enkä voi sietää mieheni lapsia. Kaikki lapsessa ärsyttää. En ole aiemminkaan niin tykännyt lapsista, joka saattaa johtua siitä, että olen iltatähti, enkä ole koskaan joutunut jakamaan huomiota kenenkään kanssa.
En ymmärrä miksi lapsen pitää pitää sellaista turhanpäivästä ääntä ja meteliä, puhua yksinään ja juosta ympäri taloa. Pahimmassa tapauksessa vielä kerjätä minulta huomiota. Kuittaan tämän olemalla huomioimatta häntä tai pyytämällä menemään pois.
Minulle ei tarvitse enää valittaa siitä kuinka lapsellista käyttäytymiseni on ja pitäisikö minun kasvaa aikuiseksi. Koittakaa ymmärtää että ongelmani on todellinen. Rakastan miestäni yli kaiken enkä halua hänestä luopua koska muuten sovimme niin täydellisesti yhteen. Olen koittanut myötäillä ja muuttaa käyttäytymistäni. Olen viettänyt mieheni "isäviikonloput" pois kotoa, mutta mieheni haluaisi minun olevan täällä, vaikka kärsin siitä huomattavasti enemmän kuin poissa olemisesta.
Haluaisin löytää ratkaisun tähän ongelmaan ja haluaisin tykätä mieheni lapsesta, mutta olen yrittänyt ja yrittänyt, mutta tuntuu etten vain kykene.. :(:(