Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Romantiikkaa

Pitkäaikainen poikaystäväni oli ollut vajaan viikon työmatkalla Euroopassa, taas kerran. Edellinenkin viikko oli mennyt niin, että oltiin nähty vain suurimmissa mutkissa.
Ikävä oli taas tietysti molemmin puolin kova. Soittelimme joka ilta, ja pusutteluviestejäkin tuli laiteltua silloin tällöin töistäkin. Samalla ainakin minulla oli myös pieni pelko suhteen väljähtymisestä.

Päätin, että jotain kivaa extraa olisi keksittävä. Muistin Ramin lähestyvän syntymäpäivän ja mietin voisiko siihen yhdistää jotain. Varasin hoteliin Helsingin keskustasta. Halusin vähän luxusta tämän kaiken keskellä, pyysin virkailijalta huonetta joka olisi olisi korkealla ja mielellään jo vähän paremmasta päästä. Perjantain ja lauantain välinen yö olisi nyt vain meidän kahden.

Perjantaina tulin töistä hyvissä ajoin. Olin varannut kampaajan puoli viideksi. Kampaajalta kävin vielä kodin kautta, otin mukaan bilevaatteet ja myös jouluna saamani valkoisen korsetin.

Aloin päästä tunnelmaan. Olin laittanut Ramille viestin, jossa ehdotin tapaamista kello 20.00, vetosin kiireisiini, sitä ennen tapaaminen ei järjestyisi. En halunnut kertoa suunnitelmasta mitään.

Olin puoli seitsemän maissa hotellilla. Lakkasin kynnet ja avasin pienen kuoharipullon ja katsoin hotellin ikkunasta avautuvaa maisemaa helmikuiseen Helsinkiin. Viime päiviemme viestit olivat olleet hellyydenkaipuisia, mutta seassa alkoi olla pikkutuhmia ja aika suoriakin, niin kuin tämä hotellilla kännyyni tullut:

"pallit ihan kovana. kulta, kalu seissyt koko päivän. pystyisitsä auttaa?"

Suorasukaisuus vähän huvitti mutta tuntuis myös kivalta.

Kello oli jo seitsemän. Mietin mitä laittaisin päälle ja päädyin melko avonaiseen mutta kuitenkin klassiseen pikkumustaan ja viininpunaisiin korkosaappaisiin, valkoiset helmet täyttivät antavaa kaula-aukkoa.
Halusin meikata rauhassa. Aloin laittautua ja kuuntelin samalla tv:stä musiikkikanavaa. Meikkasin vähän tavallista rohkeemmin, vahvat silmät, mutta myös vahvat huulirajat ja paljon huulipunaa. Satuin tietämään että Rami tykkäsi kun nainen oli tällingissä. Tupsautin vielä lempituoksuani ilmaan ja rintojen väliin, ja laitoin viestin:

"Ai sul tekis vähän mieli... Haluun et nait mua kauan, haluun imee sun ihanaa kalua."

Näimme kreikkalaisessa ravintolassa. Rami kehui että näytän upeelta ja seksikkäältä ja että voitaisiinko lähteä heti ruuan jälkeen jommankumman luo. Halusin kuitenkin pitkittää, ja vähän kiusata... antaa nyt vongata.

Päätimme mennä yhteen keskustan yökerhoista. Puhuimme siitä kuinka ikävä oli ollut ja pussailimme kuin pahaiset teinit, Rami kehui että maistun hyvälle, eikä meinnannut saada tarpeekseen huulistani, tavallisuudesta poiketen hän ei edes välittänyyt huulipunatahroista, yritin ehdottaa että mentäisiin edes vähän enemmän ihmisten silmien edestä pois, mutta Ramin mukaan sillä ei ollut mitä kateelliset kanssaolijat ajattelevat, hyvä kuulemma vaan että muut miehet voivat tuijottaa jos niillä ei ole parempaa tekemistä.

Ja kieltämättä suuteleminen tuntui ihanalta ja kiihottavalta. Rami laittoin pöydän alla käden reidelleen ja sitten vielä lähemmäs. Kalu tuntui kovana puvunhousujen läpi, käänsin sitä vasempaan lahkeeseen, hieroin sitä ja Rami ynisi samalla kun leikki kielelläni. Kuljetin hänen vahvaa kättään pitkin reittäni ja annoin hänen tunnustella sukkanauhoja. Aloin kostua yhä enemmän.

Rami sanoi ettei kestä enää ja vaati että lähtisimme minun luokse, sanoin ettei se nyt käy, mutta että ehkä keksimme jotain. Pyysin häntä odottamaan hetken. Kävimme vielä naistenhuoneessa siistimässä meikin, sitten olin valmis.

Hotellille päästyämme odotus oli melkein liikaa. Rami tarttui hississä kiinni ja nosti minut vasten peiliä.

Huoneessa kiima meinasi viedä järjen, suutelimme taas kuin ensi treffeillämme, kävin kontalleni Ramin eteen ja otin kalun piilostaan. Se oli ihanan jäntevä ja iso, ja tuoksui miehelle, nuolin kalun vartta, pussailin ja imin palleja, se tuntui ihanan riettaalta mutta kuitenkin kauniilta, nuolin terskan reunaa samalla kun puristelin pullistelevia palleja ensin hiljaa , sitten kovemmin, Rami voihki "KultaKulta purista, mä en kestä!". Annoin Ramin naida suuhun ja pian hän laukesi kovalla paineella nieluuni, sperma oli paksua ja sitä tuli paljon.

Annoin hänen vähän aikaa koota voimiaan sängyllä. Tähän tämä ei saisi kyllä jäädä. En ollut saanut edes ulkovaatteitani pois. Otin päällysvaatteet pois, mutta jätin saappaat ja korsetin. Mies kehui että kulta "sä näytät niin pantavalta", ja sitä halusinkin. Istuin Ramin kasvojen päälle, pilluni oli ihan märkä ja se huusi kieltä ja kovaa kalua. Rami nuoli tunnollisesti häpyhuulia ja klitorista ja hieroi samalla takamustani, ja kehui kuinka seksikkäältä näytän ja tunnun. Rami pyysi 69:ä, ja mikäs siinä, Ramin kalu alkoi taas herätä, otin suihin samalla kun minun klitoristani nuoltiin, se tuntui taivaalliselta ja hetkeksi meinasin menettää tajun. Ajantaju lähti, koko huone oli yhtä voihkimista ja litkimistä.

Olin kontalla sängyllä ja Rami nussi takaapäin, ja piti sukkanauhaista kiinni. Tuntui taivaalliselta, laukesin useamman kerranö.

Aamulla aamupalan jälkeen, Rami makasi vielä sängyssä, huone piti luovuttaa tunnin päästä. Laitoin itseäni lähtökuntoon vessan peilin edessä, Rami halusi kiittää. Tuntui hyvältä ja turvalliselta. Suutelimme ja tunsin kuin Ramin kalu oli taas kovana, "ota mut", ja hänhän otti, siinä vasten peilipöytää.
14684
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Aika kuraa ja hienot kirjoitusvirheet...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hannele 710 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu