ACN liittymän oudot ehdot

Minullekin tarjottiin tätä liittymää ja kiinnostuin koska siinä luvataan imaiset puhelut ACN liittymien kesken pelkällä perusmaksulla 4.8 euroa. Muuten puhelut eivät ole halpoja vaan toiseksi kalleimpia Soneran jälkeen eli 15 senttiä minuutilta.
Liittymäsopimuksessa on tietenkin ehdot ja ne ovat samanmoiset kuin normaalistikkin eri operaattoreilla. Sopimuksen alareunassa sanotaan kuitenkin:
TÄHÄN MATKAPUHELINSOPIMUKSEEN SOVELLETAAN ACN:N MÄÄRITTELEMÄÄ LIITTYMÄTYYPPIEN HYVÄKSYTTÄVÄSTÄ KÄYTÖSTÄ. HYVÄKSYTTÄVÄN KÄYTÖN MÄÄRITELMÄ ON ACN.N KOTISIVUILLA. (Tämä teksti on todellisuudessa paljon pienemmällä fontilla) Liite mukana
Kun katsoo netistä tämän määritelmän joka on sopimuskohta 3.8 niin siellä sanotaan että ACN voi raijoittaa liittyman käyttöä ja asetta itse hyväksyttävän käytön rajan. Kuitenkin hyväksyttävän käytön rajaa EI OLE OPERAATTORI EIKÄ EDUSTAJA PYSTYNYT MÄÄRITTELEMÄÄN. Käytännössä tämä siis tarkoittaa sitä, että kuinka monta minuuttia kuukaudessa on hyväksyttävää puhua “ilmaiseksi” Edustajat ja operaattori markkinoivat liittymää kuitenkin rajoittamattomalla ilmaisella puheajalla.
Kaikki tähän asti on jotakuinkin OK, voihan operaattori tehdä rajoituksia MUTTA mielestäni ne pitää kertoa myös asiakkaalle.
Ja nyt se mielenkiintoisin kohta:
Kun liittymää kaupataan luvataan rajoittamaton ilmainen puheaika ACN liittymien kesken. Sopimuksen mukana on samat ehdot kuin netistä otetutkin PAITSI sopimuksessa olevista ehdoista on TARKOITUKSELLA jätetty pois juuri tämä sopimuskohta 3.8. Muuten sopimus on täysin identtinen. Se siis tosiaankin näyttää samalta kun netin sopimuskin. Itse en ollut uskoa silmiäni.
Näin ollen kun teen liittymäsopimuksen hyväksyn samalla myös vain ja ainoastaan netistä ITSE tutkimani liittymäsopimusehdot.. Tästä asiasta ei siis edustaja eikä operaattori kerro asiakkaalle. Ainoa tito on tämä viittaus netissä olevaan sopimukeen jonka sanotaan olevan kuitenkin sama kuin allekirjoitettavan sopimuksen mukana olevat ehdot. Sopimus on vielä tarkoituksella kirjoitettu niin samanlaiseksi että eroa ei helposti huomaa.

Mielestäni tässä tehdään vakavanlaatuista ja järjestelmällistä huijausta.

Kaiken kaikkiaan tämä tarkoittaa sitä, että puhelut eivät tule olemaan ilmaisia kuin johonkin rajaan asti. Tämä raja voi siis olla vaikkapa tunti tai kaksi kuukaudessa. Silloin ei puheluhinta enään ole kilpailukykyinen. Ja asiakkaalle on tullut kustannuksia sillä ACN avaus maksaa vähän yli 8 euroa ja mahdollisesti edellisen operaattorin tarjousbonukset menetetään. Asia olisi hyvä saada julkiseksi, jotta asiakkaat voivat tehdä valintansa oikeitten tietojen valossa.

Tässä osoitteesa on kertomani täydellinen sopimus.
http://www.acneuro.com/fi/mobile/pdfs/T&CMSAFinland.pdf
263549
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Periaate: Tee virhe, näytä selkäranka ja korjaa se. Herättää luottamusta jälleenmyyjissä. Siitä on kysymys. Ei ole järkeä valehdella tässä vaiheessa loppukäyttäjälle, koska se ei palvele liikeideaa. Asia korjataan kyllä pian.

Äänestä

ACN ei vaihda kenenkään liittymää ilmoittamatta siitä etukäteen. Koittakaa nyt hyvät ihmiset jo takoa kalloonne ja uskoa, että teitä ei ole kukaan huijaamassa.

Kopioinpa tähänkin ACN:n johtajan oman viestin kyseisestä aiheesta. Ehkäpä asia selviää luettuanne tämän:

"ACN Mobile Friends–liittymän käytöstä on myös herännyt epäselvyyttä. ACN Mobile Friends –liittymälle ei ole asetettu käyttörajaa Suomessa. Liittymä on tarkoitettu vain yksityisasiakaskäyttöön. Jos tietoomme kantautuu, että asiakas soittaa liittymällään huomattavasti normaalia enemmän otamme asiakkaaseen yhteyttä ja neuvottelemme asiasta hänen kanssaan. Näin pyrimme estämään ACN Mobile Friends –liittymän väärinkäytön. Emme ole vaihtaneet vielä yhdenkään asiakkaan ACN Mobile Friends –liittymää toiseen eikä sitä muuteta vastoin hänen tahtoaan. Mainitsemamme 150 minuuttia kuukaudessa kuvaa yksityisasiakkaan keskimääräistä kuukausikäyttöä. Se ei siis tarkoita käyttörajaa. Normaalille yksityisasiakkaan kuukausikäytölle ei ole asetettu rajaa."

Äänestä
  • Niin siis mistä tuo teksti on peräisin? Olen nähnyt ko. tekstin jo pitemmän aikaa näillä keskustelupalstoilla, mutta acn:n sivuilla asiasta ei puhuta edelleenkään mitään! Itse lähetin sähköpostia acn:n asiakaspalvelulle ja sieltä vastattiin (24.11.), että:

    "
    Hei!

    Kiitos sähköpostista!

    Hyväksyttävä käyttö tarkoittaa, että jos asiakas puhuu enemmän kuin 150 min
    peräkkäin päivässä (eli jos puhuu 150 min ja sitten parin tunnin päästä taas
    150 min ja sitten taas ja sitten taas), niin me soitettaan hänelle ja
    tarjotaan ACN Mobile Prima
    pakettia.

    Ystävällisin terveisin
    ACN Mobile asiakaspalvelu
    "

    Mihin tässä sitten pitäisi luottaa?

    Äänestä

  • joopajoo kirjoitti:

    Niin siis mistä tuo teksti on peräisin? Olen nähnyt ko. tekstin jo pitemmän aikaa näillä keskustelupalstoilla, mutta acn:n sivuilla asiasta ei puhuta edelleenkään mitään! Itse lähetin sähköpostia acn:n asiakaspalvelulle ja sieltä vastattiin (24.11.), että:

    lähetettiin yhtiön edustajille viime perjantaina. Tämä siksi, että edustajat voivat informoida "huolestuneita" asiakkaitaan.

    Omasta mielestäni kärpäsestä on nyt vain tehty härkänen. Mitään tiettyä käyttörajaa EI ole asetettu, mutta totta kai yhtiö tutkii asian, jos asiakas puhuu tähtitieteellisen määrän puheluminuutteja kuukaudessa!

    Äänestä

  • ajan tasalla oleva kirjoitti:

    Siis MIKSI se 150 min/kk edes sitten mainitaan tuossa pomon kirjeessä jos sillä ei kerran ole mitään merkitystä! Itse puhun vähintään 30 min/päivä, josta kertyy kuukaudessa 900 min, joka on kuusinkertainen tuohon em. verrattuna. Kuulunko siis yksityisasiakkaisiin vai yritysasiakkaisiin ACN:n mukaan. Jos otan Friends liittymän , niin tarjotaanko/vaihdetaanko liittymäni ensimmäisen kuukauden jälkeen prima liittymäksi?

    Ja vielä kerran vastausta odottaen! Miksi se 150min/kk mainitaan tuossa edustajille lähetetyssä kirjeessä?

    yksityisasiakkaisiin.
    Jos sinä vielä taivutkin acn asiakkaaksi niin välttämättä kaikki muut joille soitat eivät sitä tee( vaikka Kännyköiden omistajien kannattaisi, jos eivät saa työpaikalta puhelinetua mistä maksavat verot). Toisin sanoen läheskään kaikki puhelimessa viettämäsi aika ei ole ilmais minuutteja. joten ole huoleti , heittäydy mukaan ja jos meno hirvittää pysy sitten pois kentältä.

    - 150min/kk on se KESKI MÄÄRÄ tulos mikä on saatu kun ACN on katsonut usempia kuluttajat jotka soitavat 1 min - 1000 min/kk , ja sen on vain ja ainostaa yksi esimerkki .

    Äänestä

  • edustaja kirjoitti:

    yksityisasiakkaisiin.
    Jos sinä vielä taivutkin acn asiakkaaksi niin välttämättä kaikki muut joille soitat eivät sitä tee( vaikka Kännyköiden omistajien kannattaisi, jos eivät saa työpaikalta puhelinetua mistä maksavat verot). Toisin sanoen läheskään kaikki puhelimessa viettämäsi aika ei ole ilmais minuutteja. joten ole huoleti , heittäydy mukaan ja jos meno hirvittää pysy sitten pois kentältä.

    Asumme tyttöystäväni kanssa eri paikkakunnilla, joten jos puhelut olisivat ilmaisia, niin varmasti päivittäin tulisi puhuttua ainakin se 30min/päivä ja kuukausittainen ilmaispuheaika saattaaisi lähennellä tuollaista 1000 minuuttia tai pahimmassa tapauksessa jopa yli. Vieläkö olisin yksityisasiakas? Miksi ACN ei voi asettaa selvää rajaa ilmaisille puheluille? Jos tuo homma olisi selvä, niin sattaisin harkita liittymän ottamista!

    minkään operaattorin kohdalla? Miksi ihmeessä viilaat(te) pilkkua ettekä usko, että vain erittäin HARVINAISISSA tapauksissa asiakas saa huomautuksen liittymä SAATETAAN tulla vaihtamaan.

    Eli jos käytä päiväsi pelkästään seksilinjoille soittelemalla, niin sitten uskon, että ACN tulee vaihtamaan liittymäsi.

    Äänestä

  • tyytyväinen asiakas kirjoitti:

    Lähettele noita provoja muihin keskusteluihin!

    Haluaisin pitää keskustelun asiallisella linjalla.

    ACN Mobile Friends

    ACN Mobile Friends –liittymällä soitat ilmaiseksi toisiin ACN Mobile Friends –liittymiin Suomessa.

    Tämän liittymän käyttöönotolle on asetettu seuraavat ohjeet:

    Ohjeet
    – ACN Mobile Friends on tarkoitettu vain yksityiskäyttöön
    – Seuraavat puhelut eivät ole ilmaisia. Näihin pätevät normaalit hinnat:
    – Asiakkaan käyttäessä liittymää ulkomaalaisen operaattorin verkossa
       • Ulkomailla vieraassa verkossa vastaanotetetut puhelut hinnoitellaan kansainvälisten verkkovierailu-hintojen mukaan (Huom. Tässä tapauksessa puhelun vastaanottaja maksaa ulkomaanpuhelumaksun ja soittaja maksaa normaalin kotimaanpuheluhinnan)
       • Data-puhelut (normaali 9.6Kbit/s, Hi-Speed (HSCSD) ja GPRS)
       • Puhelut muihin liittymiin (Prima)
       • SMS- ja MMS-viestit eivät ole ilmaisia. Näihin pätevät normaalit hinnat.
       • Jos asiakkaan verkkokäyttö ylittää ACN:n käyttöoikeuksissa sallitun yleisen käyttömäärän saatetaan asiakas poistaa ACN Mobile Friends –liittymästä.
    Mikäli asiakas ei toimi ylläolevien ohjeiden mukaisesti ACN huomauttaa asiakasta liittymän väärinkäytöstä ja asiakkaan liittymäksi vaihdetaan ACN Mobile Prima –liittymä.

    Tiedote siis poimittu http://www.acneuro.com/
    Tämän mukaanhan liittymä vaihdetaan lisäksi mainitaan taas yleinen käyttömäärä.

    Äänestä

  • joopajoo kirjoitti:

    Lähettele noita provoja muihin keskusteluihin!

    Haluaisin pitää keskustelun asiallisella linjalla.

    Sääli, että et halua kuunnella asiaa.

    Viestieni pointti on se, että käyttörajaa ei ole asetettu ja jokainen asiakas käsitellään omana tapauksenaan. Jos siis joku dorka käyttää liittymäänsä pelkkään viihdelinjoihin soitteluun siitä huomautetaan. Sinuna en kuitenkaan kantaisi huolta vaan ottaisin liittymän tältä istumalta.

    Äänestä

  • Lukija kirjoitti:

    Tämä viesti on kopioitu jippiin forumilta, joten sen todenperäisyyttä ei tienne kuin sen julkaisija itse:

    "
    ACN ja Kilpailuviraston kaverit
    Torvi Tuomion kirjoitti 15:37

    :::

    Hyvä vastaanottaja,

    Kilpailuvirasto tutkii kilpailunrajoituksia sekä oma-aloitteisesti että toimenpidepyyntöjen perusteella. Myös lääninhallitukset selvittävät oman alueensa kilpailunrajoitustapauksia samoilla perusteilla.

    Kilpailunrajoitusten tutkiminen edellyttää yleensä laajoja selvityksiä. Toimenpidepyynnön käsittely on nopeampaa, jos viranomaiset saavat jo toimenpidepyynnössä mahdollisimman täydelliset tiedot kilpailunrajoituksen toteuttamistavasta, osapuolista ja rajoituksen vaikutuksista markkinoilla.

    Olemme vastaanottaneet ACN Communications Oy:tä koskevia toimenpidepyyntöjä niin yksittäisiltä kansalaisilta kuin kilpailevilta yrityksiltäkin. Näiden toimenpidepyyntöjen ja tutkimustemme pohjalta olemme jättäneet ACN Communications Oy:n suomalaiselle edustustolle selvityspyynnön, jossa vaadimme selvittämään taloudellista kilpailua vääristävän hinnoittelun perusteet. Lisäksi olemme vaatineet ko. palveluntarjoajaa korjaamaan tarjoamansa liittymän yleisiä sopimusehtoja joiltakin osin sekä muuttamaan hinnoittelua niin, että taloudellisen kilpailun tunnusmerkit täyttyvät. Harkintatasolla on myös uhkasakon käyttö.

    Ystävällisin terveisin

    KILPAILUVIRASTO
    markkinavalvontaosasto
    Pitkänsillanranta 3 A
    00530 Helsinki
    PL 332, 00531 Helsinki
    Vaihde: (09) 73141
    Faksi: (09) 7314 3328
    [email protected]
    "

    Mitenkähän tuohonkin tulisi suhtautua?

    Miten tuo viihdelinjoille soittelu voisi vaikuttaa ACN:n suhtautumiseen liittymän tyypistä? Keskustelua on käyty ACN Friends ILMAISPUHELIUDEN määrästä. Tietääkseni nuo viihdelinjoille soittelut maksavat, joten tuskin ACN välittää NIISTä mitään.

    Sitten vielä siihen edelliseen viestiisi. Oman liittymäni ehdot ja rajoitukset ja maksut saan omalta operaatoriltani 100% varmuudella, eikä niissä ole minkäänlaisia tulkitsemisvaikeuksia.

    Äänestä

  • joopajo kirjoitti:

    Friends -liittymien välillä ovat ilmaisia eikä niihin ole asetettu minkäänlaista rajaa. Ilmainen tarkoittaa tässä tapauksessa ilmaista, kirjaimellisesti. Maksat vain liittymäsi kuukausimaksun ja jos tyttöystävälläsi on samainen liittymä niin mikäs sen auvoisampaa... Voitte puhua toisillenne yötä päivää.

    Eri asia on se, miten paljon soittelet muihin numeroihin ja liittymiin. Siksi mainitsin viihdelinjat.

    No kuinka paljon niihin muihin liittymiin ja niille viihdelinjoille sitten saisin soitella?

    Oletko lukenut ketjua ollenkaan, vai kirjoitteletko tänne mitä mieleen juolahtaa?

    Äänestä

  • joopajoo kirjoitti:

    No kuinka paljon niihin muihin liittymiin ja niille viihdelinjoille sitten saisin soitella?

    Oletko lukenut ketjua ollenkaan, vai kirjoitteletko tänne mitä mieleen juolahtaa?

    En voi vastata yhtiön puolesta. Vastaukseni perustuvat siihen mitä olen kuullut, lukenut ja omalla maalaisjärjelläni päätellyt. Eli edelleenkin, käyttörajaa ei ole määrätty.

    Mutta nyt lopetan tämän jauhamisen. Toistan itseäni kerta toisensa jälkeen eivätkä kaikki näy tajuavan.

    Äänestä

  • joopajoo kirjoitti:

    Tämä viesti on kopioitu jippiin forumilta, joten sen todenperäisyyttä ei tienne kuin sen julkaisija itse:

    "
    ACN ja Kilpailuviraston kaverit
    Torvi Tuomion kirjoitti 15:37

    :::

    Hyvä vastaanottaja,

    Kilpailuvirasto tutkii kilpailunrajoituksia sekä oma-aloitteisesti että toimenpidepyyntöjen perusteella. Myös lääninhallitukset selvittävät oman alueensa kilpailunrajoitustapauksia samoilla perusteilla.

    Kilpailunrajoitusten tutkiminen edellyttää yleensä laajoja selvityksiä. Toimenpidepyynnön käsittely on nopeampaa, jos viranomaiset saavat jo toimenpidepyynnössä mahdollisimman täydelliset tiedot kilpailunrajoituksen toteuttamistavasta, osapuolista ja rajoituksen vaikutuksista markkinoilla.

    Olemme vastaanottaneet ACN Communications Oy:tä koskevia toimenpidepyyntöjä niin yksittäisiltä kansalaisilta kuin kilpailevilta yrityksiltäkin. Näiden toimenpidepyyntöjen ja tutkimustemme pohjalta olemme jättäneet ACN Communications Oy:n suomalaiselle edustustolle selvityspyynnön, jossa vaadimme selvittämään taloudellista kilpailua vääristävän hinnoittelun perusteet. Lisäksi olemme vaatineet ko. palveluntarjoajaa korjaamaan tarjoamansa liittymän yleisiä sopimusehtoja joiltakin osin sekä muuttamaan hinnoittelua niin, että taloudellisen kilpailun tunnusmerkit täyttyvät. Harkintatasolla on myös uhkasakon käyttö.

    Ystävällisin terveisin

    KILPAILUVIRASTO
    markkinavalvontaosasto
    Pitkänsillanranta 3 A
    00530 Helsinki
    PL 332, 00531 Helsinki
    Vaihde: (09) 73141
    Faksi: (09) 7314 3328
    [email protected]
    "

    Mitenkähän tuohonkin tulisi suhtautua?

    tuskin aitoa tekstiä sillä muutkin operaattorit tarjoavat ilmaista puheaikaa. Totta on että sopimuspapereissa olevat eroavaisuudet pitäisi ilman muuta korjata mutta tuskinpa hinnotteluun on kenelläkään mahdollisuutta lain puitteissa puuttua.

    Äänestä

  • ted kirjoitti:

    Kyllä lain puitteissa Kilpailuvirasto pystyy puuttumaan hinnoitteluun. Vastahan muutama viikko sitten Eniro joutui vetämään yksityispuhelinnumeroihin suuntautuneen maksuttoman numerohaun pois, koska kilpailuvirasto otti toiminnan kilpailijoiden pyynnöstä tutkittavakseen.

    Äänestä

  • Mies kirjoitti:

    Se oli kaikille netin käyttäjille suunnattu palvelu, acn friends on taas liittymien sisäinen asiakasetu kuten esim. sokoksen bonukset.Lisäksi kyseessä on avajaistarjous ei siis ikuinen etu(lukuunottamatta nyt liittymän avaavia). Vähän paremmassa muodossa vaan. Kilpailullisesti tuo ei sitäpaitsi näytä vetoavan tuo tarjous koska täälläkin palstalla löytyy vielä ruikuttajia jotka haluaa sponssata esim soneraa sikamaisine hintoineen. Sitäpaitsi myös Merita on perseestä.

    ... Meritakin on nykyisin nimeltään Nordea. Miksiköhän se muuten on mielestäsi pankkina "perseestä"?

    ACN Friends on toki liittymien sisäinen tarjous, mutta koska ACN vuokraa verkkoa TeliaSoneralta ja maksaa vuokran MYÖS noista "ilmaisista" puheluista, niin kilpailuvirastolla on hyvä syy tutkia hinnoittelu.

    Kyseessä ei ole millään tavalla kustannusvastaava hinnoittelu noiden puheluiden kohdalla, jolloin hinnoittelu voidaan tulkita kilpailulainsäädännön vastaiseksi. Sinun ei tarvitse minua uskoa, kilpailuvirasto on jo ottanut tehtäväkseen tutkia ACN:n hinnoittelun, joten odotellaan vaan viraston kannanottoa.

    ...:)...:)

    Äänestä

  • NORDEAA kirjoitti:

    ...:)...:)

    Minun mielestäni asiassa ei ole mitään epäselvää. Kun minulle ja muille tarjotaan ilmaisia puheluja niin otan ne vastaan. Jos liittymä ei ole mieleiseni niin vaihdan sen toiseen. Mitä menetän? Avausmaksun 8,21e. En Muuta. Kuukausimaksut täytyy maksaa joka liittymässä. Jauhatte asiaa tyhjästä. Kokeilkaa ja jatketaan sitte.

    Äänestä

  • joopajoo kirjoitti:

    Niin siis mistä tuo teksti on peräisin? Olen nähnyt ko. tekstin jo pitemmän aikaa näillä keskustelupalstoilla, mutta acn:n sivuilla asiasta ei puhuta edelleenkään mitään! Itse lähetin sähköpostia acn:n asiakaspalvelulle ja sieltä vastattiin (24.11.), että:

    "
    Hei!

    Kiitos sähköpostista!

    Hyväksyttävä käyttö tarkoittaa, että jos asiakas puhuu enemmän kuin 150 min
    peräkkäin päivässä (eli jos puhuu 150 min ja sitten parin tunnin päästä taas
    150 min ja sitten taas ja sitten taas), niin me soitettaan hänelle ja
    tarjotaan ACN Mobile Prima
    pakettia.

    Ystävällisin terveisin
    ACN Mobile asiakaspalvelu
    "

    Mihin tässä sitten pitäisi luottaa?

    teillä päivä ja kk, eli sikäli jos mä tota quotea oikein tulkitsin niin saa puhuu 150 min PÄIVÄSSÄ ilman huomautuksia, ei siis kk:ssa.

    Jos todellakin saa puhuu ton 150 min /päivä niin mä voisin ehkä olla tuleva asiakas, edustajaa musta ei saa tekemälläkään huom!

    Äänestä

  • joopajoo kirjoitti:

    Siis MIKSI se 150 min/kk edes sitten mainitaan tuossa pomon kirjeessä jos sillä ei kerran ole mitään merkitystä! Itse puhun vähintään 30 min/päivä, josta kertyy kuukaudessa 900 min, joka on kuusinkertainen tuohon em. verrattuna. Kuulunko siis yksityisasiakkaisiin vai yritysasiakkaisiin ACN:n mukaan. Jos otan Friends liittymän , niin tarjotaanko/vaihdetaanko liittymäni ensimmäisen kuukauden jälkeen prima liittymäksi?

    Ja vielä kerran vastausta odottaen! Miksi se 150min/kk mainitaan tuossa edustajille lähetetyssä kirjeessä?

    Kuka ihme on tämä pomo?

    Äänestä

  • Mies kirjoitti:

    ... Meritakin on nykyisin nimeltään Nordea. Miksiköhän se muuten on mielestäsi pankkina "perseestä"?

    ACN Friends on toki liittymien sisäinen tarjous, mutta koska ACN vuokraa verkkoa TeliaSoneralta ja maksaa vuokran MYÖS noista "ilmaisista" puheluista, niin kilpailuvirastolla on hyvä syy tutkia hinnoittelu.

    Kyseessä ei ole millään tavalla kustannusvastaava hinnoittelu noiden puheluiden kohdalla, jolloin hinnoittelu voidaan tulkita kilpailulainsäädännön vastaiseksi. Sinun ei tarvitse minua uskoa, kilpailuvirasto on jo ottanut tehtäväkseen tutkia ACN:n hinnoittelun, joten odotellaan vaan viraston kannanottoa.

    tutkii myös ko. asiaa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Uskomaton huijaus kirjoitti:

Minullekin tarjottiin tätä liittymää ja kiinnostuin koska siinä luvataan imaiset puhelut ACN liittymien kesken pelkällä perusmaksulla 4.8 euroa. Muuten puhelut eivät ole halpoja vaan toiseksi kalleimpia Soneran jälkeen eli 15 senttiä minuutilta.
Liittymäsopimuksessa on tietenkin ehdot ja ne ovat samanmoiset kuin normaalistikkin eri operaattoreilla. Sopimuksen alareunassa sanotaan kuitenkin:
TÄHÄN MATKAPUHELINSOPIMUKSEEN SOVELLETAAN ACN:N MÄÄRITTELEMÄÄ LIITTYMÄTYYPPIEN HYVÄKSYTTÄVÄSTÄ KÄYTÖSTÄ. HYVÄKSYTTÄVÄN KÄYTÖN MÄÄRITELMÄ ON ACN.N KOTISIVUILLA. (Tämä teksti on todellisuudessa paljon pienemmällä fontilla) Liite mukana
Kun katsoo netistä tämän määritelmän joka on sopimuskohta 3.8 niin siellä sanotaan että ACN voi raijoittaa liittyman käyttöä ja asetta itse hyväksyttävän käytön rajan. Kuitenkin hyväksyttävän käytön rajaa EI OLE OPERAATTORI EIKÄ EDUSTAJA PYSTYNYT MÄÄRITTELEMÄÄN. Käytännössä tämä siis tarkoittaa sitä, että kuinka monta minuuttia kuukaudessa on hyväksyttävää puhua “ilmaiseksi” Edustajat ja operaattori markkinoivat liittymää kuitenkin rajoittamattomalla ilmaisella puheajalla.
Kaikki tähän asti on jotakuinkin OK, voihan operaattori tehdä rajoituksia MUTTA mielestäni ne pitää kertoa myös asiakkaalle.
Ja nyt se mielenkiintoisin kohta:
Kun liittymää kaupataan luvataan rajoittamaton ilmainen puheaika ACN liittymien kesken. Sopimuksen mukana on samat ehdot kuin netistä otetutkin PAITSI sopimuksessa olevista ehdoista on TARKOITUKSELLA jätetty pois juuri tämä sopimuskohta 3.8. Muuten sopimus on täysin identtinen. Se siis tosiaankin näyttää samalta kun netin sopimuskin. Itse en ollut uskoa silmiäni.
Näin ollen kun teen liittymäsopimuksen hyväksyn samalla myös vain ja ainoastaan netistä ITSE tutkimani liittymäsopimusehdot.. Tästä asiasta ei siis edustaja eikä operaattori kerro asiakkaalle. Ainoa tito on tämä viittaus netissä olevaan sopimukeen jonka sanotaan olevan kuitenkin sama kuin allekirjoitettavan sopimuksen mukana olevat ehdot. Sopimus on vielä tarkoituksella kirjoitettu niin samanlaiseksi että eroa ei helposti huomaa.

Mielestäni tässä tehdään vakavanlaatuista ja järjestelmällistä huijausta.

Kaiken kaikkiaan tämä tarkoittaa sitä, että puhelut eivät tule olemaan ilmaisia kuin johonkin rajaan asti. Tämä raja voi siis olla vaikkapa tunti tai kaksi kuukaudessa. Silloin ei puheluhinta enään ole kilpailukykyinen. Ja asiakkaalle on tullut kustannuksia sillä ACN avaus maksaa vähän yli 8 euroa ja mahdollisesti edellisen operaattorin tarjousbonukset menetetään. Asia olisi hyvä saada julkiseksi, jotta asiakkaat voivat tehdä valintansa oikeitten tietojen valossa.

Tässä osoitteesa on kertomani täydellinen sopimus.
http://www.acneuro.com/fi/mobile/pdfs/T&CMSAFinland.pdf

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu